Teen “timosoinit”. Kerron blogini lukijoille ketä äänestin Suomen tasavallan seuraavaksi presidentiksi, kun sitä kerran minultakin on niin monesti jo ehditty kuluvalla viikolla kysyä.

Äänestin Sauli Niinistöä, kuten äänestin myös edellisten presidentinvaalien toisella kierroksella vuonna 2006. Tarja Halonen voitti tuolloin, mutta ehkä tällä kertaa olen hypännyt voittajan kelkkaan? Se seikka ei tosin päätöstäni ratkaissut millään muotoa.

Kyse ei myöskään ole tuestani esimerkiksi Kokoomuksen harjoittamalle kritiikittömälle EU-politiikalle tai Kokoomusjohtoisen hallituksen hyväksymälle vastuuttomalle maanpuolustuksen alasajolle, vaan yksinkertaisesti katson Sauli Niinistöllä olevan Pekka Haavistoa paremmat edellytykset olla kokoava voima valtiomme päämiehenä ja puolustusvoimien ylipäällikkönä.

Annoin ääneni Saulille, mutta kerrottakoon nyt samalla vastaus toiseenkin joitakuita kansalaisia askarruttaneeseen kysymykseen. Se on ei. Emme ole Sauli Niinistön kanssa sukua keskenämme.  Sauli ja Vihreiden ympäristöministeri Ville Niinistö ovat kyllä sukua.

Sauli Niinistö on kertonut minulle linnanjuhlissa 2005, että alkuaan heidän sukunsa nimi oli Lindström. Jos oikein muistan, se suomennettiin 1900-luvun alkuvuosina. Lind viittää niinipuuhun ja ström-päätteestä tuli äänteellisesti kätevästi uuden nimen stö-pääte. Ymmärtääkseni Saulin suku on vaikuttanut nimenomaan Salon-Halikon seudulla Varsinais-Suomessa.

Oma sukuni on Alavudelta Etelä-Pohjanmaalta. Niinistö on sikäläinen tilan nimi. Isoäitini kertoi, että tilan pihalla kasvoi niinipuita, jotka tosin lampaat sittemmin söivät. Nimi jäi, mutta hyvä nimi. Olen ylpeä eteläpohjalaisista juuristani, vaikka ikäni Uudellamaalla olenkin asunut.

J.K. Timo Soinin vaalipäällikkönä arvostan Pekka Haaviston sovinnollisuutta vaalikamppailun ensimmäisellä kierroksella. Tämän vaali-iltana medialle kerroinkin. Haavisto ei lähtenyt hakkaamaan Soinia abortti- tai muista kannoista, kuten eräät heikosti menestyneet ehdokkaat, vaan yritti pitää keskustelun asiallisena. Toisen kierroksen keskustelu onkin toistaiseksi ollut varsin laadukasta. Paras mies voittakoon!

Presidentinvaalien jälkeen kuumaksi puheenaiheeksi palannee hallituksen suuri kuntauudistus. Sen tavoitteena on yhdistää kuntia asioimisalueiden mukaan vuoteen 2015 mennessä.

Uudistuksen johtavana ajatuksena on, että palvelut on mahdollista järjestää järkevimmin jättikunnissa. Näin pyritään löytämään ratkaisu muun muassa Suomen tulevaisuudessa haasteelliseksi muuttuvaan huoltosuhteeseen. Kuntaministeri Henna Virkkusen asettaman työryhmän tuloksia on tarkoitus julkaista helmikuussa.

Hiljattain julkisuuteen ponnahti kuitenkin luonnos uudeksi kuntakartaksi. Suomen Kuvalehdelle vuodetun ehdotuksen mukaan maamme kuntarakenne supistuisi viidennekseen nykyisestä. Jäljelle jäisi vain 70 kuntaa. Valtiovarainministeriön mukaan kyseessä ei kuitenkaan ole työryhmän lopullinen esitys, vaan työ on vielä kesken.

Nyt julkisuudessa olleessa ehdotuksessa Keski-Uudellamaalla kaavaillaan yhdistettäväksi peräti seitsemän kuntaa: Nurmijärvi, Tuusula, Kerava, Järvenpää, Pornainen, Mäntsälä ja Pukkila niputettaisiin yhteen. Kuntakeskukseksi muodostuisi tällöin mahdollisesti Järvenpää.

Keski-Uudenmaan jättikunnan pohjoiseksi naapuriksi syntyisi Hyvinkään, Hausjärven, Riihimäen ja Lopen muodostama kunta.

Ehdotetut jättikunnat ovat työssäkäynti- ja asioimisalueet huomioon ottaen pitkälti luonnottomia, eivätkä ne noudata sairaanhoitopiirien rajoja. On myös syytä huomata, että jättikunnissa lähidemokratia tulee karkamaan kauas kuntalaisista.

Itse asiassa kuntauudistuksen toteutuminen tässä muodossa merkitsisi lähidemokratiamme kuihduttamista kautta maan. Suomessa olisi tuolloin asukasluvultaan suurimmat kunnat koko Euroopan unionin alueella, vaikka olemme EU:n harvaanasutuin maa.

Toimivassa lähidemokratiassa kunnan päättäjät on mahdollista tuntea ja yhteydenotto on helppoa. Näinhän meillä Keski-Uudellamaalla pitkälti on tällä hetkellä. Peruspalvelut kunnissa on turvattava, mutta se ei saa tapahtua kunnallista kansanvaltaa romuttamalla. Kuntademokratia on kansanvallan henkivakuutus.

Sitä paitsi kuntakoon kasvattaminen ei automaattisesti paranna tuottavuutta ja tehokkuutta. Esimerkiksi reilun 34 000 asukkaan Kerava on varsin tehokas kunta. Mitä suurempi kunta, sitä enemmän byrokratiaa.

En näe järkeä hävittää elinkelpoisia, ihmisen kokoisia kuntia ja runnoa pakolla kuntarajoja suuremmiksi. Toimivia vanhoja rakenteita hävittämällä kansalaisia vain vieraannutetaan päätöksenteosta, kuntien keskinäinen kilpailu vähenee ja lopulta palvelut heikkenevät reuna-alueilta alkaen.

Kuntauudistuksessa on syytä ottaa huomioon myös alueelliset erityispiirteet ja hallituksen on tarkoin kuunneltava kuntakenttää sekä kuntalaisia. Ei kiitos jättikuntaideologialle!

Kolumni Keski-Uusimaassa 26.1.2012

Ylen Suuren vaalikeskustelun merkittävin uutinen oli presidentti Mauno Koiviston kannanotto. Koivisto vei keskustelun suoraan presidentinvaalin ydintematiikkaan: ulko- ja turvallisuuspolitiikkaan, tasavallan presidentin yhteistoimintaan hallituksen kanssa ja presidentin valtaoikeuksiin. Hänen mielestään valtaoikeuksia on karsittu liikaa.

“Olin presidenttikauteni alussa merkittävä aloitteen tekijä silloisia presidentin valtaoikeuksia karsittaessa. Nyt omaatuntoani on alkanut kolkuttaa”, kertoi presidentti Koivisto.

Koivisto kantoi huolta muun muassa siitä, ovatko tasavallan presidentin valtuudet riittävät, kun hän käy keskusteluja muiden maiden ulkopoliittisen johdon kanssa. Hän pohti myös presidentin roolia hallitusta muodostettaessa.

“Tunsin piston sydämessäni, kun vuoden 2011 eduskuntavaalien jälkeen saatoin todeta, että presidentti oli pelkkä sivustakatsoja tilanteessa, jossa hallitusneuvottelut pitkittyivät ja mutkistuivat”, lausui Koivisto.

Erittäin aiheellisia, pohdittuja huomioita. Tasavallan presidentin valtaoikeuksiin kiinnitin minäkin puheessani huomiota viime syyskuussa, kun eduskunnassa käytiin perustuslain muutoksesta keskustelua. Sanoin, että “puoluepolitiikan ulkopuolella oleva vahva tasavallan presidentti on kansakunnalle arvokas voimavara, kokoava tekijä” ja painotin, että presidentti valitaan suoralla kansanvaalilla toisin kuin pääministeri.

“Suomalaista monipuolueparlamentarismia ei yleisesti ottaen voi verrata eurooppalaiseen parlamentarismiin, jossa jo vaalijärjestelmissä useimmiten pyritään kaksipuoluejärjestelmään. Meidän olisi oltava ylpeitä omasta historian saatossa muotoutuneesta järjestelmästämme ja meidän tulisi arvostaa sitä, eikä alituiseen näperrellä muutoksia perustuslakiimme”, sanoin minä.

Olin siis sitä mieltä, että järjestelmämme on toiminut pääsääntöisesti hyvin, mutta että ehdotetut muutokset perustuslakiin voivat muuttaa tilanteen. Myönnän, että ajattelin asiaa nimenomaan kansanvallan enkä puoluejohtajien kabinettivallan kannalta.

Poliittista taitamattomuuttani menin puheessani lausumaan myös seuraavaa: “Nykyään kun kuulenkin sanan parlamentarismi, niin sanotusti poistan varmistimen. Epäilykset heräävät.” Se oli vertaus, vanha tuttu sellainen, mutta jota poliittiset vastustajat ovat voineet käyttää asiayhteydestään irrotettuna lyömäaseena minua ja Perussuomalaisia vastaan.

Olisin voinut ilmaista itseni toisellakin tavalla itse asian tullessa selväksi: hallituksen esityksen perustelut perustuslain muuttamiseksi olivat niin yltä päältä kuorrutetut jargonilla, että se hautasi Koivistonkin esille nostamat ongelmat alleen. Ja sanottakoon se tässäkin: en halveksi parlamentarismia, mutta tietty tasapaino valtioelinten kesken on syytä olla, muuten tulee ongelmia kansanvallalle.

Mutta kantani meni perille ainakin SDP:n presidenttiehdokkaalle Paavo Lipposelle. Tämä “Vara-Manu” rökitti minua televisioidussa vaalitentissä 12. tammikuuta sillä, että kannatan tasavallan presidentin valtaoikeuksia. Vastustan siis Lipposen mielestä demokratiaa ollessani sitä mieltä, että suoralla kansanvaalilla valitulla tasavallan presidentillä tulee myös olla valtaoikeuksia.

Lipposen pari päivää myöhemmin sepittämät perustelut kannalleen olivat nurinkuriset niin Suomen kuin Baltian maiden valtiollisen historian esimerkkien osalta, mutta väliäkös sillä kun kerran pääsee herjaamaan kilpailevan presidenttiehdokkaan vaalipäällikköä äärioikeistolaiseksi demokratian vastustajaksi.

Reipas herja pelastaa päivän, kertoo Lipponen tämän päivän Iltalehdessäkin. Ja niin kuin yleensäkin, ikävä kyllä, koulumaailman tavoin pienemmät kiusaajat ottavat mallia isosta.

Mutta Lipponenpa ei vaalikuumeessaan osannut ottaa huomioon oikean Manun, presidentti Mauno Koiviston, punnittua ulostuloa Suuressa vaalikeskustelussa tasavallan presidentin valtaoikeuksista. Olen Perussuomalaisten puolueen tavoin samalla linjalla Koiviston kanssa. Siksi esitänkin ehdokas Paavo Lipposelle avoimen kysymyksen:

Mitä mieltä olette presidentti Mauno Koiviston kannanotosta koskien tasavallan presidentin valtaoikeuksia? Onko sekin mielestänne demokratian vastaista vihapuhetta?

Tokkopa Lippos-Paavo kysymykseeni vastaa, mutta Suomen kansa antaa oman vastauksensa ensi sunnuntaina vapaissa vaaleissa.

KIRJALLINEN KYSYMYS

Liikenneluvallisten pakettiautojen käyttövoimavero

Eduskunnan puhemiehelle

Vuoden 2012 alussa dieselautojen käyttövoimavero eli entinen dieselvero aleni henkilöautojen kohdalla 18 prosenttia ja kuorma-autojen kohdalla 29–45 prosenttia akselien lukumäärästä ja vetolaitteesta riippuen. Ajoneuvoveron käyttövoimaveroa kannetaan henkilö-, paketti- ja kuorma-autoista, jotka käyttävät polttoaineenaan muuta kuin moottoribensiiniä.

Pakettiautoille veron alennusta ei kuitenkaan tullut. Tätä on perusteltu sillä, että pakettiautojen käyttövoimavero on ennestäänkin huomattavasti matalampi kuin muun kuljetusalan. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkansa, koska pakettiautoilla käyttövoimavero kokonaismassan jokaiselta alkavalta 100 kilolta/päivä on 0,9 senttiä ja alle 12 tonnin kuorma-autoilla se on 0,6 senttiä.

Suomessa on 5 600 liikenneluvallista pakettiautoa. Kohonneet polttoainekustannukset syövät oleellisesti myös pakettiautoilijoiden katetta. Ei ole kohtuullista, että liikenneluvallisia pakettiautoja verrataan henkilöautoihin ja vapaa-ajan huvimatkailuautoihin, joiden omistajat eivät ansaitse elantoaan ajamalla.

Kuljetusalalla uhkaa kohonneen polttoaineverotuksen myötä pahimmillaan konkurssiaalto, joka syö Suomesta arvokkaita työpaikkoja. Hyötyliikenteelle on alan yhdistyksien kanssa pyritty löytämään kompensoivia järjestelmiä kuten polttoaineveron palautusjärjestelmä kuukausittaisten alv-tilitysten yhteyteen.

Liikenneluvallisiin pakettiautoihin kohdistuva alennettu käyttövoimavero puolustaisi paikkaansa ehkäisten yhä kasvavaa harmaata taloutta samalla antaen hieman etua muihin pakettiautoihin nähden. Liikenneluvallisten pakettiautojen kustannukset ovat yksityiskäytössä olevia suuremmat muun muassa korkeampien vakuutusmaksujen johdosta, mitä käyttövoimaveron alentaminen olisi omiaan tasoittamaan.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus aikeissa alentaa myös liikenneluvallisten pakettiautojen käyttövoimaveroa kitkeäkseen harmaata taloutta ja ehkäistäkseen kuljetusalaa uhkaavaa konkurssiaaltoa?

Helsingissä 20 päivänä tammikuuta 2012

Jussi Niinistö /ps

Eduskunnan suuri valiokunta kokoontuu huomenna pohtimaan isoja asioita kansallisen itsemääräämisoikeutemme kannalta katsottuna. Timo Soini ja Vesa-Matti Saarakkala ottivat tänään kysymykseen siksi terävällä tavalla kantaa, että välitän sen ohessa tiedoksi myös oman blogini lukijoille. Tämän mukaisesti tulemme suuressa valiokunnassa toimimaan.

Perussuomalaiset eivät hyväksy budjettivallan siirtoa Brysselin byrokraateille

Suuri valiokunta käsittelee perjantaina hallituksen kantaa sopimukseen talousunionin vahvistamisesta.

Perussuomalaiset kannattavat talouskurin tiukentamista, mutta emme voi hyväksyä ehdotettua sopimusta, jossa talouskurin varjolla annetaan tarpeettomasti pois Suomen talouspoliittista itsenäisyyttä. Suomi ei tarvitse kriisimaiden tavoin EU:ta tai komissiota vahvistamaan markkinoiden luottamusta siihen, että Suomi harjoittaa vastuullista talouspolitiikkaa. Suomen valtionvelan korkotaso on historiallisen alhaalla ja suurin uhka luottoluokituksen laskulle sekä korkotason nousulle ei ole julkisen sektorin liiallinen alijäämä, vaan Suomen jäsenyys euroalueessa.

Nyt ehdotettu uusi budjettikurin mittari, suhdannekorjattu rakenteellinen alijäämä, on täysin teoreettinen konsepti, jota voidaan helposti manipuloida ylioptimistisilla talousennusteilla. Ehdotetussa sopimuksessa mainitaan myös, että “poikkeuksellisissa taloudellisissa olosuhteissa” alijäämärajat voidaan rikkoa. Poikkeukselliset taloudelliset olosuhteet ovat hyvin tulkinnanvaraisia, mikä vesittää sääntöjen käytännön merkityksen. Kun ottaa huomioon euroalueen valtioiden synkän historian omien sääntöjen tulkinnassa ja noudattamisessa, ei ole ihme, että ehdotettujen sääntöjen tulkinnanvaraisuutta on voimakkaasti kritisoinut jopa EKP:n johtajistoon kuuluva Jörg Asmussen.

Suomen kaltaiselle pienelle taloudelle eivät nyt ehdotetun kaltaiset alijäämäsäännökset sovi yhtä hyvin kuin Saksan ja Ranskan tapaisille suurille talouksille. On myös kyseenalaista, toimivatko ehdotetut sanktiot sääntöjä rikkoville valtioiden kohdalla. Sakkojen jakaminen jo ylivelkaantuneelle valtiolle vain pahentaisi sen velkaongelmaa ja toisaalta sakko on niin pieni, että se tuskin estää vastuuttoman talouspolitiikan harjoittamista hyvinä aikoina.

Toisin kuin on väitetty, ehdotettu sopimus ei ole ratkaisu EVM:n toimimattomuuteen. Sopimuksen todellinen tavoite onkin toinen: liittovaltiokehityksen vauhdittaminen. Nyt luodaan alustavaa rakennetta myöhemmille toimivallansiirroille jäsenmailta unionille. Perussuomalaiset pitävät maamme talouspoliittisen vallan siirtoa Brysselin byrokraateille epäedullisena suomalaisille eivätkä näin ollen voi sitä hyväksyä.

On myös selvää, ettei Suomen eduskunnan budjettivallan kaventaminen voi tulla kyseeseen siten, että siitä voitaisiin päättää eduskunnassa yksinkertaisella enemmistöllä. Valtioneuvoston aikeet säätää sopimuksen budjettisäännöistä vain tavallisen lain tasolla eivät ole rehelliset, ellei hallitustenvälistä sopimusta hyväksytä eduskunnassa kahden kolmasosan enemmistöllä. Kyse on merkittävästä toimivallan siirrosta Suomen rajojen ulkopuolelle.

Perussuomalaiset paheksuvat sitä, että tämän mittaluokan asia yritetään runnoa kiireellä läpi kesken eduskunnan istuntotauon. Kaiken lisäksi valiokunnat eivät ole saaneet nähdä lopullista sopimusversiota, eikä pohjapapereitakaan ole suomennettu. Herää kysymys, käykö tässä samalla tavalla kuin ERVV:stä päätettäessä, jolloin osa muiden puolueiden kansanedustajista ei äänestäessään ymmärtänyt, mistä oikeastaan oli sovittu.

Perussuomalaisten mielestä Suomella on nyt todellinen mahdollisuus hypätä pois vuorenseinään törmäävästä junasta, säästää miljardeja veronmaksajien euroja ja säilyttää nykyisenkaltainen budjettivalta Suomen eduskunnalla.

Suomen poisjäänti ei kaataisi koko sopimusta, sillä kyseessä on hallitustenvälinen sopimus eikä perussopimusmuutos. Halutessaan Suomi voisi yksin säätää kansallisella tasolla vastaavantapaiset, mutta paremmin Suomelle sopivat alijäämäsäännökset ilman budjettivallan luovutusta.

Hufvudstadsbladetin poliittinen toimittaja Marianne Lydén on antanut oman panoksensa vihapuhekeskusteluun. Hän on julkaissut kirjan suomalaisesta rasismista ja on eilen sen julkistamistilaisuudessa Uuden Suomen uutisen mukaan nimitellyt minua rasistiksi. Sitä en ole, joten Lydén pyytäköön anteeksi.

Presidenttiehdokas Paavo Lipponen on antanut omilla puheillaan mallia toimittaja Lydénin kaltaisille höperehtijöille. Netti tulvii vastaavaa löpinää. Tämä on tietysti ymmärrettävissä osaksi negatiivista vaalikampanjointia, joka halutaan kohdistaa presidenttiehdokas Timo Soinia vastaan – olenhan Soinin vaalipäällikkö.

Lipponen ja Lydén eivät tietenkään löysiä heittojaan anteeksi pyytele. Mahdollisesti he kokevat olevansa ns. suvaitsevaistoa ja siten tavallisen rahvaan yläpuolella. Lipposen ja Lydénin tie on kuitenkin vaarallinen kansanvallan ja sananvapauden kannalta, kun Suomen kansan vaaleissa valitsemia kansanedustajia – muitakin kuin vaatimatonta persoonaani – pyritään leimaamaan katteettomilla heitoilla. Ja siten härskisti pelottelemaan äänestäjiä. (Mahdollisesti kielteinen kantani pakkoruotsiin on L & L:n aggression taustalla, mutta siitäkin kysymyksestä voitaisiin asiallisesti keskustella.)

Mutta näinhän parjaajat aina toimivat, kun ei ole kestäviä argumentteja, kun ollaan heikoilla jäillä eikä ole sisäistetty sivistynyttä keskustelukulttuuria. Väitteen pitää olla tarpeeksi härski, niin kyllä se aina johonkin uppoaa – tuttu taktiikka erilaisista vähemmän demokraattisista valtiollisista järjestelmistä.

Kansalaisilla on kuitenkin tulevana sunnuntaina kaikki valta vaaliuurnilla päättää minkälaisen tasavallan presidentin he haluavat. Vihapuheista ei kannata pelästyä, vaan valita ehdokas, joka aidosti ajaa Suomen ja suomalaisten etua. Sehän se presidentin tehtävä valtiomme päämiehenä on.