Pakkoruotsin lyhyt historia

Helteisten aamujen Hesarien lukuharjoitukset jatkuivat. Tänään luin aivan erityisellä kiinnostuksella Sampo Terhon, Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajan ja Perussuomalaisten varamepin, kirjoituksen ”Kieliriita yltyi pahimmillaan rotuhygieniaksi”. Se löytyy netistä:

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kieliriita+yltyi+pahimmillaan+rotuhygieniaksi/1135258552973/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

Ja varmaan aikanaan myös Terhon kotisivuilta:

http://www.sampoterho.net/

Asiallinen artikkeli sai pohtimaan pakkoruotsin historiaa ja osuuttani sen poistamisyrityksissä, olenhan esim. ollut Suomalaisuuden Liiton hallituksessa vuodesta 1996.  Ne ovat olleet työläitä taistelun vuosia, mutta myös antoisia. Opin tuntemaan seuraavat hienot puheenjohtajapersoonallisuudet: Seppo Heikinheimo, Pentti Huttunen ja Heikki Tala. Nyt työ jatkuu siis Sampo Terhon johdolla.

Pakkoruotsi syntyi 1968. Sitä ennen sitä ei kaikille suomalaisille ollut. Se syntyi peruskoulu-uudistuksessa, joka teki ruotsin kielestä pakollisen oppiaineen toisen vieraan kielen opetuksen lisäksi. Uudistus teki Suomesta ainoan itsenäisen valtion läntisessä maailmassa, jossa enemmistön kaikki lapset joutuivat opiskelemaan vähemmistön kieltä.

Alun perin peruskouluun ehdotettiin vain yhtä pakollista vierasta kieltä, jollaiseksi suositeltiin englantia. Ruotsalainen kansanpuolue onnistui kiristämään – hallitus olisi jäänyt syntymättä ilman sitä – ruotsin kielen pakon opetukseen vastoin asiantuntijoiden ja eduskunnan sivistysvaliokunnan suosituksia. Lehmänkaupan suhmuroi keskustalainen opetusministeri Johannes Virolainen.

Pakkoruotsista muodostui poliittinen aikapommi, joka toden teolla räjähti suomalaisten poliitikkojen syliin 1980-luvun lopulta lähtien, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri oli muutenkin vapautumassa neuvostoimperiumin murentuessa. Tuohon aikaan liityin Suomalaisuuden Liittoon, jonka piirissä syntyi sana pakkoruotsi – erittäin tehokas kielikuva, jonka käsittääkseni ”keksivät” Erkki Pihkala ja Heimo Rytkönen – siinä missä tällaisia sanoja nyt yleensä voi keksiä.

Muistan hyvin 1980- ja 1990-lukujen pakkoruotsikeskustelut. Otin itsekin niihin osaa. Pakkoruotsin puolustajilla tuntui aina olevan sama virsi: Suomi on kaksikielinen maa, kaksikielisyys on rikkautta, suomalaisten velvollisuus on opiskella ruotsia… Väistämättä tulee mieleeni 2000-luvun monikulttuurisuuskeskustelu!

Vuosien varrella tehtiin eri tahoilta useita yrityksiä luopua pakkoruotsista, mutta aloitteet tyssäsivät aina viime kädessä hallitukseen. Esim. opetusministeriön tuntijakotyöryhmä ehdotti pakkoruotsista luopumista 1992. Nythän uusi tuntijakotyöryhmä ehdotti viime keväänä pakkoruotsin opiskelun aikaistamista!

Uusi kielilaki 2004 oli kiistatta tappio suomalaisuusliikkeelle, mutta selkeä voitto sen sijaan oli 2005 tapahtunut ruotsin kielen poistuminen pakollisten ylioppilaskokeiden joukosta. Uskon, että ajan mittaan koko vyyhti lähtee purkautumaan juuri tätä kautta. Kielilaki oli Pyrrhoksen voitto pakkoruotsin kannattajille.

Perussuomalaiset oli pitkään ainoa pakkoruotsia vastustava eduskuntapuolue, mutta kuluvana kesänä on Kokoomus liittynyt puoluekokouspäätöksellään joukkoon. Tosin puheenjohtaja Jyrki Katainen on ylimielisesti ilmoittanut, että hän ei noudata puolueensa ylimmän päättävän elimen päätöstä.

Uskon, että pakkoruotsi poistuu, mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut ovat ensimmäinen näköpiirissä oleva väännön paikka. Silloin Kataisestakin otetaan mittaa.

Minulle Perussuomalaiset on osa vuosisataisen suomalaisuusliikkeen jatkumoa, joten pakkoruotsin poistamisella on suuri periaatteellinen merkitys. Niin Perussuomalaisten kuin Suomalaisuuden Liitonkin toiminnan peruslähtökohta on, ettei Suomessa sorreta suomea, ruotsia tai muuta kieltä puhuvia, ei hyväksytä etuoikeuksia historiallisista tai poliittisista syistä vaan tavoitellaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.

4 thoughts on “Pakkoruotsin lyhyt historia”

  1. Asiallinen kirjoitus. Mielenkiintoista tietoa pakkoruotsi-sanan ”keksijöistä”. Milloin asianomaiset (siis prof. Pihkala ja H. Rytkönen) käyttivät sanaa ensi kerran?

  2. Hyvä kysymys! Muistan joskus 1990-luvulla jutelleeni siitä asianosaisten kanssa, mutta eivät hekään tarkkaan osanneet sanoa. 1980-luvun loppua kuitenkin elettiin. Toinen kysymys on, milloin pakkoruotsi-termistä tuli valtavirtaa – esim. Helsingin Sanomat ei käyttänyt sitä ilman kiertoilmauksia tai lainausmerkkejä vielä joku vuosi sitten. Nythän pakkoruotsi on läpäissyt jopa ruotsinkielisen median, niin vahva ja ilmaisuvoimainen termi on kyseessä.

  3. Kansanedustajaehdokas Jussi Halla-aho muuten toteaa osuvasti Scripta-blogissaan pakkoruotsista:

    ”Vaikka suomalainen kiroaa esimerkiksi pakkoruotsia ja haluaa siitä eroon, hänet on saatu syvällä sisimmässään uskomaan, että pakkoruotsi on taivaasta suomalaisten niskaan langetettu rasite, josta ei voi päästä eroon. Näin ollen jokainen poliitikko, joka lupaa lopettaa pakkoruotsin, on tietenkin populistihörhö, eikä itseään kunnioittava ihminen äänestä populistihörhöä. On parempi äänestää vakavasti otettavaa poliitikkoa, vaikka tämä olisi asiakysymyksistä täysin päinvastaista mieltä kuin äänestäjä itse.”

    Halla-aho jatkaa:

    ”Muutoksen mahdottomuus on tarkoituksellisesti luotu illuusio, jonka murtumista konsensuspuolueet pelkäävät. Todellisuudessahan esim. pakkoruotsista päästään eroon jo seuraavalla vaalikaudella, jos riittävän moni äänestäjä uskoo, että näin voi tapahtua ja muuttaa vastaavasti äänestyskäyttäytymistään. Nykyinen järjestelmä on mahdollinen vain niin kauan kuin äänestäjät uskovat, etteivät he voi äänellään vaikuttaa mihinkään. Kun he oivaltavat, että asiat todella ovat heidän omissa käsissään, asioita alkaa tapahtua.”

    Naulan kantaan!

  4. Kiitos kommentista. Hallis kirjoittaa asiaa. Täytyypä tutustua hänen kielipoliittisiin teeseihinsä tarkemmin.

Kommentointi on suljettu.