Jätevesiasiaan tarvitaan aikalisä

Otin kantaa haja-asutusalueiden jätevesiasiaan paikallislehdessä http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=5599. Kyseessä on iso ongelma, joka iskee eniten maaseudun pienituloisiin. Ohessa kirjoitukseni.

Jätevesiasiaan tarvitaan aikalisä

Kansanedustaja Outi Mäkelä kirjoittaa Nurmijärven Uutisissa 15.8.2010, että valtioneuvoston asetukseen jätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla tarvitaan selkeyttä. Aivan niin. Asia on kiireellinen, sillä määräaika jätevesien käsittelyn tehostamiselle päättyy vuoden 2013 lopulla.

Kyse ei ole pienistä investoinneista. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan joissain tapauksissa ne saattavat kohota jopa 12 000 euroon. Tämä tarkoittaa, että moneen maaseudun niin sanottuun mummonmökkiin rakennettava jätevesijärjestelmä saattaa olla arvokkaampi kuin itse kiinteistö!

Keskustelu velloo. Kansalaiset pitävät hajajätevesiasetuksen vaatimuksia ylimitoitettuna, jopa ympäristövouhotuksena. Jotkut asiantuntijat ovat todenneet, että nykyisten saostuskaivojen tehostetulla käytöllä päästäisiin samaan lopputulokseen ympäristön kannalta, ilman suuria taloudellisia uhrauksia.

Keskustelu luonnollisesti hämmentää haja-asutusalueiden asukkaita ja mökkeilijöitä, semminkin kun neuvonta on ollut olematonta. Kansalaisilla ei esimerkiksi ole tietoa perusteista, joilla lykkäystä voi saada. Vaarana on, että kunnissa tapahtuva tapauskohtainen harkinta asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan.

Mielestäni nyt pitäisi ottaa aikalisä koko haja-asutusalueiden jätevesien tehostamisasiassa. Sen verran sekavassa tilassa se on. Parasta olisi, jos koko hanke keskeytettäisiin. Epäilen, ettei nykyhallitus kuitenkaan saa asiaan järkeviä muutoksia. Nyt voitaisiin aloittaa kunnolliset valmistelut, jotta asia vaalien jälkeen voitaisiin ottaa uuden hallituksen ohjelmaan pidennetyllä ylimenokaudella.

Jussi Niinistö

3 thoughts on “Jätevesiasiaan tarvitaan aikalisä”

  1. Luin hesarista eilen, että Kiviniemi sanoi jätevesiasetukseen mahdollisesti tulevasta muutoksesta: ”Muutos tarkoittaa, että yli 68-vuotiaat vapautetaan asetuksen vaatimuksista. Lakiehdotus on valmisteilla ja voisi ehtiä eduskuntaan syksyllä”. En ollut moisesta aiemmin kuullut, koskeekohan tuo 68 v. myös mökkiläisiä? Hiukan epäilen, olisiko Kiviniemi tosissaan.

  2. Kiitos kommentista, hyvä mökkiläinen. Jää nähtäväksi minkälaisen esityksen pääministeri Kiviniemi eduskuntaan tuo. Yli 68-vuotiaitten vapauttaminen perustuu selvitysmies Lauri Tarastin aiempaan ehdotukseen. Mihin unohtui köyhän asia? Hajajätevesikysymys on vaikea Kiviniemelle ja keskustapuolueelle yleensä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *