Veteraanikuntoutuksen vajaat määrärahat

Eduskunta aloitti viime viikolla syksyn tärkeimmän urakkansa. Se alkoi käsitellä hallituksen esitystä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Perinteisessä keltaisessa budjettikirjassa on monia arveluttavia kohtia, joista puutun tällä kertaa vain yhteen – sotiemme veteraanien ja kotirintamanaisten asemaan.

http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2011/he_2011.html (ks. momentti 33.50->)

Maan vapauden pelastaneet miehet ja heitä uhrautuvasti tukeneet naiset eivät toki enää ole unohdettua kansanosaa kuten suomettumisen vuosikymmeninä, mutta parannuksia heidän tilanteensa vielä tarvitsisi. Tuntuu nimittäin siltä, että porvarihallituksen toimesta kyllä pidetään kauniita juhlapuheita kunniakansalaisillemme, mutta teot puuttuvat tai ovat mitä ovat.

Kuntoutusmäärärahoja karsitaan

Etenkään rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan resurssit eivät ole sitä tasoa millä niiden pitäisi olla. Tähänhän muun muassa Perussuomalaisten kansanedustajat ovat useaan otteeseen vuosien mittaan puuttuneet, mutta hallituspuolueiden edustajat ovat olleet kovakorvaisia.

Tosiasia on, että veteraanien kuntoutusmäärärahat ovat useana vuotena monessa kunnassa loppuneet jo alkuvuodesta. Nyt ne ovat ensi vuoden budjetissa putoamassa 30,5 miljoonaan euroon, mikä on käsittämätöntä, sillä nyt jo tiedetään kuluvan vuoden kuntoutusvarojen (34 miljoonaa) olevan riittämättömiä.

Mielestäni jokaisella veteraanilla pitäisi olla mahdollisuus vuosittaiseen kuntoutusjaksoon, jos me heistä kunniakansalaisina haluamme puhua. Kohtuullista myös olisi, että veteraanin puolisolla olisi oikeus asua miehensä kanssa, vaikka sitten veteraanien veljes- tai sairaskodissa.

Ja eikö ole jo korkea aika luopua veteraanien lainmukaisia etuuksia määriteltäessä työkyvyttömyysprosenteista? Pienivammaiset sotainvalidit ovat tällä hetkellä epäoikeudenmukaisessa asemassa.

Pallo on kansanedustajilla

Sotiemme veteraaneja on elossa noin 60 000. Heidän keski-ikänsä on 88 vuotta. Tuoni harventaa rivejä kiihtyvää tahtia. On kiire, jos haluamme maksaa kunniavelkaa veteraaneillemme ennen viimeistä iltahuutoa.

Pallo on nyt kansanedustajilla. Hallituspuolueiden edustajat ovat avainasemassa. He voivat halutessaan muuttaa hallituksen budjettiesitystä, jos vain tahtovat. – Sen toivoisin näkeväni, oli syy sitten aito auttamisen halu tai edessä olevat eduskuntavaalit.

2 thoughts on “Veteraanikuntoutuksen vajaat määrärahat”

  1. Hyvä Jussi Niinistö!

    Olen melkein viiskymppinen paljasjalkainen espoolaismies, joka asuu kaksiossaan vaimonsa kanssa.
    Sinulla on todella todella hyviä kirjoituksia / ajatuksia, etenkin tuo 4:n kuukauden intti! Itse kävin 2 / 83 erikoisviestin jo ammattini puolesta ja olin kovakuntoinen urheilija jolla Coopperin testistä irtosi aina vähintään kolmetonnia! Vaan ei irronnut intin ensimmäisessä Coopperissa, kun juoksun loppupuolella oikea jalkapöytä rusahti pahasti! Kipu tuli myöhemmin ja sotilassairaalan röntgenissä näkyi todella paha rasitusmurtuma. Jalalla pystyi vain hyvin hennosti kävelemään ja pitkä ” vempula ” joten se AUK:sta!
    No jalka parani aikanaan ja hoidin erikoisviestimiehen roolin mallikkaasta ja n. 1.5 kk ennen kotiuttamista ojensi Eversti minulle ja kahdelle muulle korpin jämät, kuin myös kolmelle alikessulle kessun jämät! Kahdet kertausharjoitukset ja olin alikessu. Kyllä itse näin kertauksissa miten myös me mehistö / miehistöstä nousseet olimme motivoituneita ja isänmaallisia!

    MUTTA ITSE ASIA: OLEN ÄÄNESTÄNYT SAMAN KYLÄN MIESÄ TIMO SOINIA, JOKA ON VIELÄ ESPOON BLUESFANI KUTEN ITSEKIN, MUTTA NYT ALKAA LAIVA KÄÄNTYÄ NIIN, ETTÄ ÄÄNIHARAVA SOINI MENETTÄÄ ÄÄNENI JA SE ÄÄNENI MENEE SINULLE!
    SINUT TÄYTYY SAADA LÄPI! PALJON TSEMPPIÄ!
    t. KARI

  2. Kiitos luottamuksesta! Varusmieskorpraalit ja -kersantit, sen parempia taistelijoita ei olekaan!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *