Puolustusvoimauudistus on vastuuton

Hallitus vastasi Perussuomalaisten välikysymykseen tänään. Alla puheenvuoroni täysistunnossa 29.2.2012 välikysymyksen ensimmäisenä allekirjoittajana.

Hallituksen luottamuksesta äänestetään perjantaina.

Hallitus on ajamassa maamme ulkoisen turvallisuuden lopullisen kuihtumisen tielle. Tuon tien päässä on Naton pakkojäsenyys. Pääministeri Kataisen ja puolustusministeri Wallinin valitsema linja ei nauti Suomen kansan enemmistön tukea. Suomalaiset haluavat jatkaa perinteisen, kansallisen puolustusjärjestelmän pohjalta.

Pääministeri Katainen, te ette voi väistää vastuutanne puolustuskykymme romuttamisessa, sillä puolustusvoimauudistusta on valmisteltu vahvassa Kokoomusohjauksessa. Ministeri Wallinin roolina näyttää olleen vain yhtäältä toimiminen Pääesikunnan postitoimistona ja toisaalta Kokoomuksen käsikassarana. Ja ministeri Wallin, teille näyttää riittäneen tässä yhdistetyssä säästö- ja uudistusmyräkässä se, että Dragsvik säilyy, muulla ei sitten olekaan ollut niin väliä.

Tässä puolustuksemme suorituskyvyn romuttamisessa Kokoomuksen toiminta entisenä vankkana maanpuolustuksen puolestapuhujana näyttää ensiksi omituiselta. Pintaa raaputtamalla totuus paljastuu. Kokoomus ajoi hallitusneuvotteluissa Nato-jäsenyyttä edistävää kantaa, mutta joutui perääntymään vasemmistopuolueiden vastarinnan edessä. Hallitusvastuuseen päästyänne te ette enää hellittäneet – Suomen maanpuolustusta muokataan nyt hirmuisten säästöjen varjolla Nato-yhteensopivaksi. Vuoteen 2015 mennessä puolustuskykymme on romautettu sellaiseen kuntoon, ettei ole muuta vaihtoehtoa kuin liittoutua. Tämäkö on se linja, jota myös SDP:ssä, Vasemmistoliitossa ja Vihreissä halutaan?

Ymmärrän, että hallitus priorisoi säästöjä omalla tavallaan. Mutta sitä en ymmärrä, että suomalaisten turvallisuudesta – niin sisäisestä kuin ulkoisesta – tingitään nyt kautta linjan. Turvallisuudesta huolehtiminen on kuitenkin jokaisen valtion ensimmäinen tehtävä.

Erityisen helppoa Kokoomuksen johtamalle hallitukselle on ollut säästää puolustusmenoista. Kenraalit ovat olleet mallioppilaita aiemmissa säästötoimenpiteissä. Niinpä tämä hallitus sälytti puolustushallinnon harteille – samaan aikaan toteutettavan uudistuksen kanssa – kaikista hallinnonaloista suhteellisesti suurimman säästötaakan. Lisälaihdutus suunnattiin jo ennestään laihaan kohteeseen. Nyt säästetään nimenomaan itsenäisestä puolustuskyvystä.

Muistuu mieleeni sitaatti ajalta ennen talvisotaa: ”Ensin on rajat turvattava, sitten leipä levennettävä.” Näin priorisoi tasavallan kolmas presidentti Svinhufvud, jonka Kotkaniemi-kotimuseota Museovirasto on muuten parhaillaan lakkauttamassa. Ajan kuva sekin.

Kokoomus on ollut aloitteellinen ja johtava voima puolustuskyvyn alasajossa. Se on löytänyt yhteisen sävelen maanpuolustukseen kriittisesti suhtautuvien kanssa. Joidenkin mielestä se on yllättävää toimintaa entiseltä maanpuolustusmyönteiseltä puolueelta. Mutta Kataisen ja Stubbin nyky-Kokoomus ei olekaan se sama Kansallinen Kokoomus kuin Svinhufvudin aikoina

Turvallisuudesta tinkiminen on tietoista riskin ottamista. Varuskuntien lakkautukset, sotilaiden ja siviilien irtisanomiset, kertausharjoitusten minimoiminen ja varusmiesten maastovuorokausien, ilmavoimien lentotuntien sekä merivoimien alusharjoitusten leikkaaminen kiistatta heikentävät Suomen puolustusvalmiutta pitkälle tulevaisuuteen. Onko maamme turvallisuuspoliittinen asema yhtäkkiä muuttunut niin paljon, että näin voidaan toimia?

Ei ole. Perussuomalaisten mielestä hallituksen toiminta Puolustusvoimien yhdistetyssä säästö- ja uudistusrysäyksessä ei ole ollut vastuullista politiikkaa. Etenkään se ei ole ollut eduskunnan tahdon mukaista politiikkaa, siksi tämä välikysymys oli välttämätön.

Ensinnäkin puolustusvoimauudistusta valmisteltiin omituisella tavalla, kuten välikysymyksessä kuvaamme. Kansanedustajat pidettiin pimennossa. Vastoin hallituksen omaa ohjelmaa, eduskunnan tahtoa ja vakiintunutta suomalaista käytäntöä uudistusta ei valmisteltu parlamentaariselta pohjalta eikä sitä käsitellä osana eduskunnalle annettavaa laaja-alaiseen turvallisuuskäsitteeseen perustuvaa turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa.

Kansanedustaja Kanervan kontaktiryhmä oli parlamentarismin rimanalitus. Ryhmässä olleille edustajille ei kerrottu olennaisia tietoja Puolustusvoimien muutoksesta. Toimintatapa osoitti, ettei hallitus luota kansanedustajiin. Tämäkö on teidänkin – hyvät sosialidemokraatit – käsitys parlamentarismista? Jos todella olette sitä mieltä, niin ihmettelen suuresti.

Hallitus rapauttaa puolustuskykyä

Puolustusvoimauudistuksen julkilausutut lähtökohdat – Puolustusvoimien nykyisten tehtävien jatkuminen, yleisen asevelvollisuuden toimivuuden varmistaminen sekä puolustusperiaatteen kehittäminen alueellisen puolustuksen pohjalta – ovat kaikki kannatettavia linjauksia, ja niistä vallitseekin pitkälti yksimielisyys puolueiden kesken. Miksi sitten hallitus toimii näiden hyvien tavoitteiden vastaisesti? Ja kaiken lisäksi oman ohjelmansa ja eduskunnan tahdon vastaisesti?

Puolustusvoimain komentaja totesi uudistuksesta tuoreeltaan, että uudistus merkitsee Suomen puolustuskyvyn merkittävää laskua. Sotilaat eivät politikoi, mutta on kenraali Puheloisen ulostulo tulkittavissa kritiikiksi. Hallitus on ajamassa Puolustusvoimat vakaviin ongelmiin.

Ministeri Wallinin 15. helmikuuta allekirjoittamassa puolustusministeriön ohjauskirjeessä todetaan näin: ”Alueellisen puolustuksen toteuttamistapaa tarkennetaan. Koko valtakuntaa puolustetaan, mutta puolustuksen painopiste muodostuu rajoitetummalle alueelle. Joukkojen määrän vähentämisen seurauksena puolustus harventuu.” Wallin myös toteaa, että tulevaisuudessa on panostettava ”yhä enemmän kansainvälisen toiminnan kehittämiseen”.

Ministeri on avomielinen. Koko maata ei aiota enää puolustaa. Kertokaa meille: mitkä ovat ne alueet, joita hallitus ei halua puolustaa? Ovatko ne samoja alueita, esimerkiksi Pohjois-Karjala, joista Puolustusvoimien toiminnot häviävät joukko-osastojen lakkautusten myötä?

Perussuomalaisten mielestä hallitus on säästö- ja uudistustoimillaan rapauttamassa yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuvaa puolustuskykyä ja kyseenalaistamassa alueellisen puolustuksen periaatetta noudattavan puolustusratkaisumme.

Tässä yhteydessä on pakko muistuttaa Ottawan sopimuksesta. Hallituksen viime syksynä läpirunnoma jalkaväkimiinakieltopäätös oli taloudellista ja sotilaallista järjen köyhyyttä, mutta se on vain osa alueelliselle puolustukselle koituvan ongelman koko kuvaa. Puuttuu vain, että liitymme kuorma-ammukset kieltävään Oslon rypäleasesopimukseen. Sekin on todellinen vaara tämän hallituksen aikana.

Massavanheneminen ja Nato-yhteensopivuus

Toinen osa ongelmaa on puolustusvoimauudistuksen esivaiheiden yhteydessä lanseerattu epämääräinen käsite, niin sanottu massavanheneminen, jonka perusteella Puolustusvoimat on tuhonnut ja edelleen tuhoaa täysin käyttökelpoista tavaraa. Esimerkiksi T-72-panssarivaunujen tuhoaminen on tuttua muutaman vuoden takaa, mutta lähiaikoina aiotaan tuhota 100 000 uuden veroista rynnäkkökivääriä ja ilmeisesti valtaosa ilmatorjuntatykeistä.

Puolustusvoimat liioittelee varastointikustannuksia ja hallitus levittelee käsiään. Romutukset kasvattavat riskinottoa, kun uuteen korvaavaan materiaaliin ei ole varaa. Tarkoituksena on päästä eroon itäkalustosta ja ajaa asevoimamme vaihtoehdottomaan tilaan. Nato-yhteensopivuus nähdään ainoana mahdollisena, hinnasta viis.

Palaan massavanhenemisen ja Nato-yhteensopivuuden ongelmiin yksityiskohtaisemmin erillisessä puheenvuorossani.

Tässä yhteydessä merkille pantavaa on Nato-yhteensopivimman puolustushaaramme ilmavoimien osin epäselvä tilanne puolustusvoimauudistuksessa.

Ensinnäkin tapaukset Ilmavoimien Teknillinen Koulu Jämsässä ja Lentosotakoulu Kauhavalla. Ne lakkautetaan, mutta ajaako hallitus itse asiassa sotilaslentokoulutuksesta luopumista? Itsenäisestä koulutuksesta on pidettävä kiinni, emme saa antautua muiden maiden armoille näin olennaisessa asiassa. Toiseksi: miksi Hornetit siirretään pois Pirkkalasta? Rissalan vahvistuminen ei siilinjärveläiselle pääministerillemme varmaankaan ole epämieluisaa, mutta kuinka järkevää siirto Etelä-Suomen ilmapuolustuksen kannalta on?

Näyttää siltä, että uudistus koskettaa vähiten merivoimia. Kotkan Rannikkopataljoonan lakkauttaminen on kuitenkin strateginen virhe. Jatkossa merivoimamme eivät näytä lippua Helsingistä itään ulottuvalla rantaviivalla.

Suunniteltu sodan ajan reservi ei riitä

Ratkaisevaa puolustushaaraa, maavoimia, kuritetaan ankaralla kädellä. Maavoimille iso periaatteellinen kysymys uudistuksessa on sodan ajan reservin määrä. Kun itse suoritin varusmiespalvelusta 1980–90-lukujen vaihteessa, oli reservi reilusti yli puoli miljoonaa miestä. Se oli itse asiassa lähellä puolta miljoonaa 2000-luvulle saakka. Tälle joukolle hankittiin 90-luvun alkupuolen kustannustehokkaissa asehankinnoissa perusvarustus, jota viime vuodet on tuhottu.

Suorituskykyä on murennettu kenraalien hintavilla hullutuksilla, kuten ilmatyynyaluksella ja helikopterihankkeella. Rahaa paloi ja palaa edelleen satoja miljoonia euroja taistelijan tietokoneisiin ja muihin teknoarmeijan vimpaimiin. Reservin määrä romautetaan peräti kolmanneksella, ja se kuvitellaan korvattavan huipputeknologialla. Kärjistäen sanottuna: Suomi kulkee laajasta reserviläisarmeijasta kohti ammattimaista teknoarmeijaa. Sitä ei kuitenkaan saavuteta, koska siihen ei ole varaa.

Suomi on suuri maa. Suunniteltu 230 000 sotilaan sodan ajan reservi ei riitä mahdolliselle hyökkääjälle uskottavaksi pelotteeksi saati tositilanteessa pidäkkeeksi. Lukemasta 350 000 tulee pitää kiinni, mikäli haluamme puolustaa koko maata. Suurella reservillä viestitämme ulospäin, että tänne on turha hyökätä, täällä asuu puolustustahtoinen kansa. Suurta, hajautettua reserviä ei täsmäiskuin lamauteta.

Toki tarvitsemme armeijaamme keihäänkärjen, mutta myös keihäänvarren ja keihästä kannattavat voimakkaat kädet. Paikallisjoukot on uudistuksen ainoa kannatettava ajatus. Kokeneille reserviläisille voi uusissa paikallisjoukoissa avautua sopivan haasteellisia tehtäviä. Mutta kyetäänkö uudistuksen tätäkään osaa toteuttamaan, jos kalusto tuhotaan ja kertausharjoituksista luovutaan?

On muistettava kaiken korkeateknologisen hypetyksen keskelläkin, sen rinnalla ja sen osana, että epäsymmetriseen sotaan eli suomeksi sissisotaan joutumisen uhka on hyökkäyskynnystä nostava tekijä ja juuri uskottavuudesta ja ennaltaehkäisyvyydestähän puolustusratkaisussamme pitäisi olla kyse. Maavoimien uusi, hajautetumpi taistelutapa on lähempänä perinteistä suomalaista sissitaktiikkaa kuin suurvalta-armeijoiden teknohypetystä, mikä on hyvä asia. Huono asia on, että hallitus aikoo lakkauttaa sen kärkiosaajan Pohjois-Karjalan Prikaatin.

Kohti valikoivaa asevelvollisuutta

Puolustusvoimauudistus tulee vaikuttamaan yleiseen asevelvollisuuteen siten, että asevelvollisuudesta tulee entistä valikoivampi. En väitä, että tämä tapahtuu hetkessä vaan kehitys tulee tapahtumaan kuin varkain. Prosessi on jo käynnissä. Aluksi puhutaan ”palveluskelpoisesta ikäluokasta” ja kun juna on riittävässä vauhdissa, ei ole enää todellista mahdollisuutta vetää hätäjarrusta ja pysäyttää liikettä valikoivasta asevelvollisuudesta kohti ammattiarmeijaa.

Siksi varusmiespalveluksen suorittaminen pitää jatkossakin taata mahdollisimman monelle nuorelle miehelle ja vapaaehtoiselle naiselle. Sillä on monenlaisia positiivisia yhteiskunnallisia vaikutuksia – ei vähiten suomalaisten vielä korkealla olevaan maanpuolustustahtoon.

Toisin kuin pääministeri Katainen, ministeri Wallin ja monet muut ovat väittäneet, ikäluokat eivät pienene. Pieni notkahdus tapahtuu 1990-luvun puolivälissä syntyneiden osalta, mutta siitä lähtien syntyvyys on ollut tasaisessa kasvussa. Tulevaisuuden varusmiehille ja -naisille ei riitä peti- ja koulutuspaikkoja tämän hallituksen tuhotöiden jälkeen.

Varusmiespalveluksen kattavuus ylläpitää yhteiskuntaa rakentavia moraalisen ryhdin tekijöitä ja rakentaa suomalaista kansakokonaisuutta, jossa kaveria ei jätetä eikä nuori mies syrjäydy. Mutta kun yhä harvempi käy armeijan, suomalaisissa kodeissa ei enää synny aitoa kosketuspintaa Puolustusvoimiin. Sen seurauksena maanpuolustusasioista tullaan välinpitämättömiksi ja tapahtuu kuten on käynyt länsinaapurissa Ruotsissa: siirrytään ammattiarmeijaan, luovutaan oman maan puolustamisesta ja keskitytään kansainväliseen kriisinhallintaan. Tätäkö hallitus Suomeenkin haluaa? Ruotsin mallin? Malli Wallinin?

Puolustusvoimauudistuksen ja säästöjen varjolla tehtävät, nyt ehkä vähäpätöisiltä näyttävät muutokset luovat lähitulevaisuudessa isoja ongelmia kokonaismaanpuolustuksen kannalta katsottuna. Kärjistäen sanottuna tuntuu siltä, että yleinen asevelvollisuus on uudistusta ajaville tahoille taakka, joka kohtuuttomasti rasittaa Puolustusvoimien taloutta. Varusmies- ja reserviläiskoulutus on kuitenkin Puolustusvoimien tärkeintä työtä, eikä asevelvollisuusjärjestelmän osuus koko puolustusbudjetista ole kuin kymmenisen prosenttia. Siksi uudistuksessa olisi tarvittu määrätietoista poliittista ohjausta.

Varuskunnat ja maanpuolustustahto

Varuskuntien kohtalo on puolustusvoimauudistuksen eniten kansalaisia puhuttanut asia. Tunnelmat ovat olleet vakavat niin Jämsän Hallissa, Kauhavalla, Keuruulla, Kontiolahdella, Kotkassa kuin Lahdessakin. Perussuomalaisten mielestä Suomesta on lakkautettu varuskuntia jo liikaakin säästöjen jäädessä olemattomiksi yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Savon Prikaatin taannoisesta lakkauttamisesta ei lopulta edes koitunut säästöjä, ei ainakaan Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan. Kun toimitiloista ei päästä eroon, ei säästöä synny. Kuka ostaa Kontiolahden tai Keuruun korpikasarmit?

Puolustusvoimauudistuksen heikoin lenkki ovat esityksen taloudelliset vaikutukset. Esityksen taloudelliset laskelmat ja vaikutukset pitää ehdottomasti tarkastuttaa puolueettomalla taholla ennen poliittista päätöstä. Mistään ei ole vielä ilmennyt, miten paljon lisää rahaa tarvitaan entistä pienempien, mutta paremmin varustettujen joukkojen varustamiseen. Varuskuntien lakkauttamisesta ja uudelleenjärjestämisestä arvioitu säästö ei ole todellinen, koska luvuissa ei ole huomioitu muutoksen edellyttämiä investointeja ja muita kustannussvaikutuksia.

Tällä kertaa ei säästöä synny. Siitä pitää huolen Puolustusvoimien halu tuhlata rahat epäonnistuneisiin ulkoistamis- ja kumppanuushankkeisiin – tuoreimpana esimerkkinä verkkopalvelimista vastaavan yrityksen Atean käsittämätön kymmenien miljoonien eurojen lisälasku, josta Suomen Sotilas -lehti kertoi viime viikolla.

”Suomea ei puolusteta varuskunnista käsin.” Tätä fraasia ovat ryöstöviljelleet pääministeri Katainen ja ministeri Wallin. Siitä on tullut eräänlainen puolustusvoimauudistuksen epävirallinen motto.

Ei tietenkään Suomea puolusteta varuskunnista käsin. Jokainen ymmärtää, etteivät varuskunnat mitään linnakkeita ole. Mutta hallitus ei ymmärrä sitä, että varuskunnilla on merkitystä maanpuolustustahdolle ja alueelliseen puolustukseen pohjautuvalle puolustusratkaisullemme. Varuskunnilla on myös operatiivinen merkitys joukkojen perustamis- ja valmiuden kohottamisvaiheessa. Ilman varuskuntia ei ole sodan ajan joukkojakaan!

Varuskuntien lakkauttaminen ymmärretään kansalaisten keskuudessa osittaiseksi luopumiseksi koko maan puolustamisen tärkeästä periaatteesta. Niin on miltä näyttää. Lipunnäyttö kotimaassa on tärkeämpää kuin ulkomailla, vaikka hallituksessa toisin luullaan. Varuskunnista annetulla virka-avulla on suuri merkitys reuna-alueiden kansalaisten kokemalle turvallisuudentunteelle, niin Kauhavalla, Keuruulla, Kontiolahdella kuin muuallakin.

Varuskuntien lahtaus ei edes jää tähän. On syytä epäillä, että nyt yhdistettävien neljän joukko-osaston osalta ratkaisu on osin väliaikainen. Lisää kylmää kyytiä on luvassa, jos hallitus ja ministeri Wallin saavat jatkaa toimiaan.

Aluepolitiikkaa on turha parjata uudistuksen yhteydessä. Jos aluepolitiikalla voidaan ylläpitää maanpuolustustahtoa ja tukea alueellisen puolustuksen periaatetta, on kattava varuskuntaverkko tarpeellinen myös sotilaallisen suorituskyvyn kannalta. Ilman maanpuolustustahtoa ei edes viimeisen päälle viritetyllä teknoarmeijalla ole tositilanteessa merkitystä. Siksi Puolustusvoimien tulee näkyä kaikkialla maassa. Koko maata pitää puolustaa. Koko kansan täytyy voida tuntea Puolustusvoimat omakseen.

Aivan varmasti esimerkiksi sotilassoittokunnat ovat olleet kustannustehokasta PR-työtä Puolustusvoimille. Lakkauttamalla puolet sotilassoittokunnista Puolustusvoimat arvioi saavutettavan vain muutaman miljoonan euron säästöt. Tällä toimella ei ole merkitystä kokonaisuuden kannalta. Puolustusvoimauudistuksen suunta varuskuntien ja soittokuntien lakkauttamisineen on kansalaisista poispäin ja siksikin hallituksen linja on väärää politiikkaa.

Kansalaisten silmissä ei maanpuolustustahtoa myöskään ole omiaan lisäämään ministeri Wallinin parhaillaan oikeuskanslerilla tutkittavana oleva epäilty jääviys eli kielipoliittinen kotiinpäinveto Dragsvikin varuskunnan asiassa. Tai sitten Dragsvikin säilyminen sovittiin jo hallitusneuvotteluissa, mikä tekee tyhjäksi puheet siitä, että maanpuolustukselliset lähtökohdat olisivat muka kauttaaltaan olleet ratkaisevassa asemassa päätöksenteossa.

Koko Suomea pitää puolustaa

Puolustusvoimien lakisääteinen päätehtävä on oman maan puolustus, ja se on uudistuksessa ja säästöissä asetettava etusijalle. Virka-apu on toinen ja vasta kolmantena tulee kriisinhallinta.

Miksi Puolustusvoimien kansainvälistä toimintaa ei tarkastella kriittisesti uudistuksessa ja valtiontalouden säästöpaineissa? Ei voi olla oikein, että samaan aikaan kun kansainvälistä toimintaa budjetissa kasvatetaan, oman maan puolustuksesta leikataan ankaralla kädellä. Kyllä säästöä pitää voida hakea myös kriisinhallinnasta eikä aina vain kotimaan puolustuksesta, kuten reserviläisten kertausharjoituksista. Esimerkiksi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan viimeisimmän tutkimuksen mukaan kansalaiset kohdistaisivat Puolustusvoimien säästöt ensisijaisesti kriisinhallintaan.

YK:n turvallisuusneuvoston paikka on toki arvokas tavoite, mutta onko se niin arvokas, että sen vuoksi kannattaa tinkiä oman maan puolustuksesta?

Lopuksi yksinkertaistava, mutta puolustusvoimauudistuksen lähtökohdat kiteyttävä kysymys: korvaako laatu määrän? Saadaanko jatkossa enemmän aikaan vähemmällä, kuten esimerkiksi puolustusvoimain komentaja on virkansa puolesta luvannut. Miten tätä arvioi mahdollinen vihollinen?

Tätä laatu-korvaa-määrän -ajatuksenjuoksua on syytä epäillä. Kun kalustoa ja reserviä supistetaan, nakerretaan pohjaa toimivalta yleiseltä asevelvollisuudelta. Kun varuskuntaverkkoa karsitaan, syödään pohjaa maanpuolustustahdolta. Ilman maanpuolustustahtoa on teknoarmeijakin hampaaton. Sodan syttyessä joutuisimme toimimaan entistä pienemmillä, huonommin koulutetuilla ja varustetuilla joukoilla.

Kansainvälistä kriisinhallintaa perustellaan oman maan puolustuskyvyn parantumisella, mutta se on vain puolitotuus. Siinäkin laatu korvaa määrän vain tiettyyn rajaan saakka. Riittävät kertausharjoitukset ovat paljon tehokkaampi keino ylläpitää puolustuskykyä kuin kriisinhallintatehtävät.

Yhteenvetona totean, että Suomella tulee olla vahvat, koko kansan Puolustusvoimat. Keskiössä on maanpuolustustahto ja tavoitteena kansalaisten turvallisuus. Uskottava puolustus ei ole vain tahdon asia – tarvitaan oikeanlaista priorisointia, tarvitaan todellisia materiaalisia voimavaroja.

Hallituksen puolustusvoimauudistus on vastuuton. Perussuomalaisten mielestä koko Suomea pitää puolustaa ja koko ikäluokka kouluttaa. Jos teemme niin kuin hallitus tahtoo, liu’umme Ruotsin tielle, ja se tässä uudistuksessa eniten huolettaa. Ja tämä liukuminen muuten huolettaa ruotsalaisiakin, jotka näkevät Suomen puskurivaltiona.

Kansainvälistä yhteistyötä kannattaa tehdä, mutta on turha haaveilla liikoja ulkopuolisesta avusta. Suomella pitää aina olla oma, oloihimme muokattu suunnitelma, puolustusdoktriini, muuten olemme osa muiden suunnitelmaa. Ja olla osa muiden suunnitelmaa, se ei ole hyvä asia, siitä meillä on historiasta riittävästi ikäviä kokemuksia.

Edellä olevan perusteella teen seuraavan epäluottamuslause-ehdotuksen:

Eduskunta edellyttää, että hallitus luopuu suunnitellusta Puolustusvoimien uudistuksesta tässä muodossa ja että jatkossa maanpuolustukseen liittyvät isot asiat valmistellaan, käsitellään ja päätetään parlamentaarisessa yhteistyössä. Eduskunta katsoo, että hallitus heikentää toimillaan merkittävästi kykyä puolustaa koko maata, yleistä asevelvollisuutta ja maanpuolustustahtoa, sekä toteaa, että hallitus ei nauti eduskunnan luottamusta.