Rynnäkkökiväärit valittava tarkoin

Jätin tänään yhdessä kansanedustaja Pentti Oinosen ja kansanedustaja Ismo Soukolan kanssa eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelemme, missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusimisen valmistelu on. Kysymme myös, onko siirtyminen Nato-maille tyypilliseen kaliiperiin suunnitteilla ja aikooko hallitus painottaa kotimaista tuotantoa, kun uusiminen tulee ajankohtaiseksi.

Puolustusvoimien käytössä olevan rynnäkkökiväärin perusmalli RK 62 säilyy käyttökelpoisena vuoteen 2035 saakka. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Puolustusvoimat on jo nyt alkanut etsiä vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajiksi. Koekäytössä on tiettävästi ollut Naton standardien mukaisia 5.56 kaliiperin aseita.

Satoja miljoonia euroja maksavaa rynnäkkökivääriuudistusta ei kannata lähteä tekemään pelkän Nato-maissa suositun kaliiperin varjolla – etenkään, kun Nato-yhteensopivuuden kannalta ei ole suurta merkitystä sillä, mitä kaliiperia rynnäkkökiväärimme ovat. Kaliiperin vaihdosta on harkittava tarkkaan, ja sen ohella on otettava huomioon muun muassa aseen toimintavarmuus ja helppokäyttöisyys.

Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen on oiva tilaisuus elvyttää kotimaista aseteollisuutta. Uusien rynnäkkökiväärien hankinta tulisi hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa.

Alla kysymys kokonaisuudessaan.

KIRJALLINEN KYSYMYS

Puolustusvoimien käytössä olevien rynnäkkökiväärien uusiminen

Eduskunnan puhemiehelle

Puolustusvoimien käytössä olevan suomalaisen rynnäkkökiväärin perusmalli RK 62 täytti viime vuonna 50 vuotta. Asemalli perustuu venäläiseen AK-47 Kalashnikov -rynnäkkökivääriin, josta kehitelty Suomen oma versio valmistui vuonna 1962.

RK 62 on jalkaväkijoukkojen perusase ja kaikkien taistelijoiden henkilökohtainen ase. Sen rinnalla tietyissä joukko-osastoissa käytetään taistelijan perusaseena hieman päivitettyä RK 95 TP -rynnäkkökivääriä, joka toimii esimerkiksi taittoperään ja tähtäinlaitteisiin liittyvistä rakenne-eroista huolimatta pääosin kuten RK 62.

Puolustusvoimien käyttämät rynnäkkökiväärit ovat kaliiperia 7.62. Suurin osa länsimaista on siirtynyt 5.56 kaliiperin aseisiin, jotka ovat yleisimpiä Nato-maissa, mutta toisaalta maailmanlaajuisesti AK 47 -tyyppinen rynnäkkökivääri on käytössä vielä yli sadassa maassa. Esimerkiksi Venäjällä sitä käytetään heidän oman 5.45 kaliiperinsa ohella.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan Puolustusvoimat on alkanut harkita vaihtoehtoja nykyisten rynnäkkökiväärien korvaajiksi. Koekäytössä on ollut 5.56 kaliiperin aseita.

Rynnäkkökivääri ei ole asejärjestelmänä vanhentunut. Iästään huolimatta Puolustusvoimien käytössä olevat rynnäkkökiväärit ovat edelleen toimintakelpoisia, ja niitä voidaan ja niitä pitää täydentää taistelukentillä tarpeellisilla lisävarusteilla kuten pimeänäkölaitteilla. Aseen ajanmukaisuus ei ole kiinni siitä, käyttääkö se 7.62 vai 5.56 patruunaa vaan siitä, että ase vastaa käyttötarkoitustaan.

Edellinen puolustusministeri Stefan Wallin on vastauksessaan allekirjoittaneiden kirjalliseen kysymykseen (KK 79/2012) kertonut, että nykyinen rynnäkkökiväärikalusto säilyy käyttökelpoisena noin vuoteen 2035 asti. Päätös rynnäkkökiväärien käytön jatkamisesta tai uuden aseen hankkimisesta olisi Wallinin mukaan tehtävä 2020-luvun alkupuolella.

Puolustusvoimien oman Ruotuväki-lehden 2/2013 mukaan uusia aseita voi tulla joidenkin joukkojen käyttöön jo tällä vuosikymmenellä, mutta pääasiassa hankintojen aika koittaa 10–20 vuoden päästä. Tutkimustyötä tehdään kaiken aikaa, mutta mitään konkreettista suunnitelmaa ei vielä ole muotoutunut.

Rynnäkkökiväärien uusiminen tulee maksamaan satoja miljoonia euroja. Pelkän Nato-maissa suositun kaliiperin varjolla mittavaa rynnäkkökivääriuudistusta ei kannata lähteä tekemään – etenkään, kun Nato-yhteensopivuuden kannalta ei ole suurta merkitystä sillä, mitä kaliiperia rynnäkkökiväärimme ovat. Yhteensopivuudessa on kyse pikemminkin yhteisistä logistisista- ja johtamisjärjestelmistä.

Kaliiperin vaihdosta ei pidä pitää uudistuksessa itsestäänselvyytenä, vaan sitä on harkittava tarkkaan. On avoimesti pohdittava myös muita vaihtoehtoja kuin Nato-kaliiperia. Se on nimittäin eräiden näkemysten mukaan jo vanhentunut, ja saatavilla on uudempia ja kehittyneempiä patruunoita. Huomioon on lisäksi otettava Suomen naapurimaiden aseiden kaliiperimallit.

Kaliiperin ohella pääosin reserviläisistä koostuvan massa-armeijamme taistelijan perusaseen valinnassa on tarkasteltava muitakin seikkoja, kuten esimerkiksi hiljattain edesmennyt eversti Erkki Nordberg on huomauttanut: aseen on oltava toimintavarma kaikissa tilanteissa, se pitää voida purkaa ja koota helposti, osumatarkkuuden on oltava hyvä myös vähän ampuvalle taistelijalle ja aseen on oltava edullinen, jotta sitä voidaan ostaa riittävästi. Luonnollisesti myös tulevaisuuden joukkojen kokoonpano ja suorituskykytarpeet on huomioitava.

Jos ja kun rynnäkkökiväärit uusitaan, on se hyvä mahdollisuus elvyttää kotimaista aseteollisuutta. Kotimaisten rynnäkkökiväärien valmistus loppui 1990-luvulla. Se oli virhe. Uusien rynnäkkökiväärien hankinta tulisikin hoitaa lisensioimalla maailmalta valittu ase ja valmistamalla kiväärit Suomessa. Tämä toisi työpaikkoja ja ammattitaitoa, jota tiukan paikan tullen tarvitaan. Joka tapauksessa lähtökohta olkoon, että taistelijan perusase pitää pystyä valmistamaan kotimaassa.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitämme asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Missä vaiheessa Puolustusvoimien rynnäkkökiväärien uusiminen tällä hetkellä on,
onko siirtyminen Nato-maille tyypilliseen kaliiperiin suunnitteilla ja
aikooko hallitus painottaa kotimaista tuotantoa, kun uusiminen tulee ajankohtaiseksi?

Helsingissä 4 päivänä helmikuuta 2013

Jussi Niinistö /ps
Pentti Oinonen /ps
Ismo Soukola /ps

9 vastausta artikkeliin ”Rynnäkkökiväärit valittava tarkoin”

  1. Vihervasemmiston kauhu-uni: Suomalainen aseteollisuus.

    Todennäköisesti ostetaan useita eri malleja, painavampia, halvempia ja kestävämpiä perusjoukoille ja kalliimpia valikoidulle joukolle.

  2. Ongelma on isompi kuin pelkkä rynnäkkökiväärin kaliiperi. Suomen koko puolustusstrategia pitäisi muuttaa vastaamaan nykypäivän tarpeita. Ei tänne enää samalla tavalla hyökätä kuin ennen.
    Satellittitiedustelun ja ylilentojen jälkeen sieltä tulee ensimmäisenä merivoimien ja jalkaväen tiedustelijat, sitten pienet ja tehokkaat iskuosastot nopeilla veneillä ja helikoptereilla katkaisemaan viesti- ja huoltoyhteydet, tuhoamaan rannikko- ja ilmapuolustuksen sekä tuhoamaan asevarastot. Sen jälkeen alkaa vihollisen täsmäiskut ilmasta ja mereltä.

    Samaan aikaan Suomen jalkaväki, panssarit ja tykistö on rajalla rynnäkkökivääreineen ihmettelemässä että eikö sieltä tulekaan ketään. Suomen puolustuksen pitäisi tykistön ja perinteisen jalkaväen sijasta erikoistua kokonaan sissisodankäyntiin, vastavakoiluun, tiedusteluun, erikoisjoukkojen laajentamiseen ja kouluttamiseen, sekä ennen kaikkea ilmapuolustukseen.

    Rynnäkkökiväärit tulisi korvata kokonaan MP5 SD3 tyyppisillä vaimennetuilla konepistooleilla, jonka lisäksi jokainen taistelija kantaa pistoolia vara-aseena, pimeänäkölaitetta sekä käsikranaatteja.
    Ryhmän mukana on aina pioneeri ja tarkka-ampuja, mutta kaikille taistelijoille annetaan hyvä peruskoulutus räjähteisiin ja tarkka-ammuntaan. Ryhmän mukana kulkee myös konekivääri. Kuljetushelikoptereita ja muuta kevyttä ajoneuvokalustoa hankitaan kalliiden hävittäjien, panssarivaunujen ja niiden asejärjestelmien sijaan.
    Koulutus painottuu pimeässä/hämärässä harjoitteluun, taistelijat testataan viikottain airsoft-tyyppisessä taisteluharjoituksessa. Isommissa sotaharjoituksissa merivoimat, ilmavoimat sekä jalkaväki jakautuvat kahteen väriin, kaikki aselajit pääsevät näin samanaikaisesti harjoittelemaan sekä hyökkäystä että puolustamista.

    Teknisesti tämä on helposti toteutettavissa, hintalappu paljon pienempi kuin nykyisessä mallissa. Kaikkeen muuhun on varaa paitsi pimeänäkölaitteet jokaiselle taistelijalle voi vähän kirpaista, mutta sekin maksaa itsensä takaisin kun ei tarvitse jatkuvasti investoida kalliisiin uusiin asejärjestelmiin. Niin, uskottavuuskin paranisi.

  3. Konflikteja on monenlaisia ja puolustusvoimien pitää varautua niihin kaikkiin. Siksi esim. usein esille nostettu ”sissiarmeija” -konsepti ei toimi, koska se vastaa vain yhdenlaiseen ja kaikkein epätodennäköisimpään uhkakuvaan.

    Todennäköisin kärhämä liittyy meri ja ilma-alueisiin tai ennakoiviin lamauttaviin iskuihin, joissa sisseillä ei olisi osaa eikä arpaa, ellei niitä marssiteta suurin määrin itärajan yli.

  4. Yksi toisen maailmansodan merkittävimmistä perinnöistä jalkaväkitaistelijan perusaseeksi oli saksalainen StG44 -rynnäkkökivääri. Merkittäväksi aseen teki, paitsi uuden aikaisempiin nähden ylivoimaisen asetyypin lanseeraus, uuden tuotantofilosofian soveltaminen: StG44:n valmistuslinjoja ei rakennettu asetehtaan vaan kirjoituskonetehtaan mallin mukaan.

    StG44 ja sen seuraajat on suunniteltu siten että niiden osien valmistus voidaan hajauttaa laajalti pieniin verstaisiin eikä niiden valmistuksessa tarvita perinteistä asevalmistuksen erityisosaamista muualla kuin piippuaihioiden rihlausten tekemisessä.

    Nykyaikaiset rynnäkkökiväärit ovat modulaarisia asejärjestelmiä, ikään kuin lego-sarjoja, joiden konfiguraatio on joustavasti muutettavissa tarpeen mukaan. Osien valmistus voidaan hajauttaa pienille alihankkijoille, aseenosien valmistuksessa ei ole mitään mystiikkaa perinteiseen konepajatekniikkaan verrattuna. Samat koneet joilla jyrsitään vaikkapa hydrauliikan komponentteja soveltuvat erinomaisesti aseiden osien koneistamiseen.

    Rynnäkkökiväärien valmistamiseen ei siis tarvita asetehdasta.

    Suomessa muuten valmistetaan kotimaassa valmistetuista pääkomponenteista huippuluokan AR-15 urheilukiväärejä joilla mm. voitettiin viime kesänä kivääripracticalin maailmanmestaruuskisoissa oikeastaan kaikki voitettavissa oleva.

    Kaliperia 5,56 NATO (tai .223 Remington) on ihan turha nuivia tuon NATO -leiman vuoksi. Kyseessä on erinomainen sotilaspatruuna joka on syrjäyttänyt muut kaliperit jopa monissa hyvin vahvasti ja syvällisesti anti-amerikkalaisessa (ja NATO -vastaisessa) maassa (Kiina, Iran ect.).

    Kaliperi 5.56 NATO on de facto standardikaliperi kiväärityyppisissä sotilasaseissa joten patruunoita ja patruunoiden komponentteja, kuten kaliperille valmistettuja aseita ja piippuja on maailmalta saatavissa massoitain erittäin edulliseen hintaan. Pitäytyminen eksoottisessa kaliperikummajaisessa, jollaiseksi 7,62 x 39 on jäämässä, ei ole mitenkään kustannustehokasta.

    Nykyaikaisen rynnäkkökiväärin toinen silmiinpistävä ominaisuus on aseeseen kiinnitettävien varusteiden vakioituminen NATO:n STANAG 4694 standardin mukaisten varustekiskojen mukaisiksi. Sitoutuminen johonkin muuhun standardiin tai oman pro priority järjestelmän luominen olisi sulaa hulluutta. STANG -standardin mukaisia varusteita on maailmalta saatavissa pilvin pimein hyvin edulliseen hintaan.

    Tulevaisuuden rynnäkkökiväärin speksit ovat seuraavat:

    - Kaliperi 5.56 NATO
    - Modulaarinen, purettavissa keskenään vaihtokelpoisiin pääosiin kenttäolosuhteissa.
    - Osien ja pääkomponenttien valmistus hajautettu alihankkijoille joilla ei välttämättä mitään kytköstä aseteollisuuteen.
    - Terästä käytetään ainoastaan niissä osissa joissa tarvitaan teräksen ominaisuuksia. Suurimmat komponentit valmistetaan kevytmetalleista, polymeereista ja komposiiteista.
    - Varustekiskot STANAG 4694
    - Lipas STANAG -määritelmän mukainen (yhteensopivuus AR15/M-16 järjestelmien kanssa)

    Ase voi olla kotimaista suunnittelua, lisenssioitu tai ulkomaisesta mallista edelleenkehitetty. Pääasia että kaliperi, lippaat ja varusteet vastaavat maailmalla vallitseviksi valikoituneitten STANAG -standardien yhteensopivuusvaatimuksia. STANAG -yhteensopivuus mahdollistaa komponenttien ja varusteiden kustannustehokkaan hankinnan.

    Esimerkkejä ylläkuvatun tyyppisistä rynnäkkökivääreistä ovat esimerkiksi FN SCAR, Remington ACR, Beretta ARX-160 tai Cz 805

  5. Ihmettelenpä tosiaan tätä vouhkaamista tuon kaliiperin ympärillä. 5.56 Nato ja mallia 43 oleva 7.62 x 39 ovat molemmat hyviä ja toimivia. Jos nyt katsotaan maailman sotaa käyvillä alueilla toimivia ammattimaisia operaattoreita niin kummasti siellä vain kallistutaan tuohon AK-47 pohjaisen aseen käyttöön niin kaliperin kuin toimintamekanisminkin osalta. Tätä kuvaa hyvin myös USA:ssa kehitetty kaliiperi 300. Blackout (7.62 x 35) joka on ballistisilta ominaisuuksiltaan käytännössä identtinen vanhan neuvostoihmeen kanssa. Samoin ammattimiehet ”kuolaavat” suomalaisen RK:n perään tuolla operaatioissa joissa välillä samoille radoille osutaan esim. ammattiarmeijoiden erikoisjoukkojen kanssa. Sanovat suoraan, että tuollaisen aseen mekin tarvitsisimme. Eikä vain pelkästä kohteliaisuudesta.

    Suomessa kyllä osattaisiin tehdä hyvä, jopa maailman kärkiluokkaa oleva nykyaikainen PDW -ase kaikilta muilta osin mutta jostain kummasta syystä täällä ei ilmeisesti hallita piippujen kovakromauksen tekemistä kohttuullisin kustannuksin. Onhan se hiukan traagista kun muuten ylivoimainen kotimainen valmiste kilahtaa alle tuhanne laukauksen sarjatulen jälkeen vain piippunsa takia kun taas halpa kiinalainen AK-kopio louskuttaa useita tuhansia laukauksia ilman ongelmaa vaikka etutukin osat ovat tulessa tai sulaneita. Kun RK uusitaan Suomen PV:lle niin ilman muuta ase tulee valmistaa kotimaassa ja sitä tulee myydä myös ulkomaille jos halukkaita löytyy. Onhan järjetöntä, että tällainen määrä työtä annettaisiin ilman mitään syytä muille kuin suomalaisille. Aseteollisuuden vastustajat ovat ennenkin olleet väärässä ja historiasta tulee oppia joten ei anneta vastustajien haitata hyvää projektia ja kotimaista työtä tukevaa hankintaa.

    Niin, ja mihin hautautui tuo aikoinaan käynnistetty projekti nimeltä: Rynnäkkökivääri 2000? Kuka sen tuhosi?

  6. http://www.youtube.com/watch?v=qsFISL339T8

    ASDA 2013 — HS Produkt VHS-2 Rynnäkkö kivääri näyttää kyllä ihan hyvältä peliltä jos
    siihen saatais valmistus lisensi ja tehdäs sitten suomessa niin miksi ei tietty testata et toimiiko
    suomen olosuhteissa. Lähinnä pitkät kovat pakkas jaksot sekä suojakelistä pakkaseen vaihtuminen
    kestääkö muovi runko sen.
    Norjalaisilla ollut kuulemma oman aseensa kanssa juuri tuon polymeeri rungon kanssa vääntymis
    ongelmia kun ei taho kestää aina norjan kovaa talvea.
    Kaliperi voi olla sitten sama vanha 7.62, venäjän 5.45 tai 223.
    Tietty ois hienoa jos suomi lanseerais 6.5/7mm kaliperin sillä se todettiin jo WW1 parhaimmaks sotilas hommiin.

  7. 5.56 teho pohjautuu luodin suureen nopeuteen, suureen nopeuteen taas vaikuttavat monet asiat kuten ilmasto, suomessa tuo lämpötilojen heitto voi parhaillaan olla kesän +32 asteesta talven -30 / -50 asteisiin.
    Toisekseen tuo 5.56 luoti on suunniteltu lähes pelkästään henkilömaaleja kohtaan ja omaa huonon läpäisy kyvyn toki tästä luodista on monia variaatioita ja jotkut niistä omaavat jopa paremman läpäisyn kuin perinteinen neuvostoliittolainen m42 7.62 luoti (suomen käyttämä).
    5.56 on hyvinkin kritisoitu ja samalla kiitelty luoti, fakta kuitenkin on se että siitä on kehitelty uusia variaatioita jatkuvasti huonojen käyttö kokemuksien takia, viimeisin amerikkalaisille sotilaille viety luoti variaatio on niinkin uusi kuin 2010.

    7.62 sitten taas on suomen armeijalla pysynyt samassa muodossaan jo pitkän aikaa, kyseinen m43 mallin luoti on ns. joka paika suoriutuja jokaisella laukauksella voi luottaa siihen että luoti läpäisee pienet esteet. Kyseisestä kaliiberista on amerikan siiviili markkinoilla ja Jugoslavian armeijan toimesta myös luotu useita eri variaatioita, esimerkkinä juuri jugoslavian kehittämä m67 7.62 luoti jossa luodin teräs sisus on korvattu lyijyllä ja luoti on takapainoinen, tällä sitten on saavutettu se että luoti osuessaan alkaa pyörimään akselinsa ympäri osuessaan maaliin huomattavasti aikaisemmin kuin m43 variaatio.

    Henkilömaaleihin tuo 5.56 on toki huomattavasti tehokkaampi olettaen että se toimii niin kuin se on suunniteltu 5.56 patruunat myös painavat huomattavasti vähemmän kuin 7.62 jolloin taistelija voi kantaa enemmän patruunoita mukanaan ja yleisesti ottaen 5.56×45 nato aseilla on pienempi rekyyli kuin 7.62×39 aseilla.
    Mutta sitten taas 7.62 on edelleen se joka paikan suoriutuja osuessaan henkilömaaliin se ei luultavasti tee samanlaista vahinkoa kuin 5.56 luoti tekisi mutta tekee sen vasta taistelija toiminta kyvyttömäksi joka tapauksessa, 7.62 myös toimii mainiosti asutus alueilla ja metsiköissä missä se oletettu vastustaja ei luultavasti seiso keskellä peltoa vaan on joko seinän takana suojassa tai metsässä pusikossa / puun takana.

    Omasta mielestäni nuo 5.56×45 Nato panokset pitäisi jättää kokonaan kokeilematta, suomella tuo puolustusvoimien budjetti on kuitenkin rajallinen ja mahdollisen konfliktin sattuessa luultavasti olisi mahdotonta tarjota taistelijoille kahta erilaista 5.56 panosta, toinen suojaamattomia henkilömaaleja kohtaan ja sitten erikseen toinen joka läpäisee pieniä esteitä kuten seinät / risukot / puut.
    Toisekseen 5.56×45 patruunan toiminta varmuus ei ole taattu joka voidaan huomata siitä että viimeisin sen variaatio tehtiin 2010 jota toimitetaan suoraan amerikan taisteleville sotilaille.

    Omasta mielestäni paras ratkaisu olisi lähteä kehittämään jo hyväksi ja toimivaksi todettua RK62 / 95 asetta eteenpäin ja modernisoida ne, toisekseen voitaisiin nostaa tuo 7.62 kaliiberin luoti suunnittelu pöydälle ja modernisoida se vastaamaan nykyisiä standardeja.

  8. Olisiko Suomen aika katsoa eteen päin eikä taakse päin ja valita kaliberiksi jotain jossa riittää potku pysäyttää raskailla liiveille varustettu vastustaja. 6.5 grendal tai 6.8 mm remington spc voisi olla hyvä valinta ammukseksi ja ase itse pitäisi valmistaa Suomessa. Hyvä optikka olisi tarpeen jotta aseella osuttaisiin. Meillä on kuitenkin henkilöpula jos joku haluaa tulla meidän rajojen yli.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>