Kolmen sodan vaatteet

Talvisodan alkamisen muistopäivänä 30. marraskuuta 2013 olin puhumassa vanhemman konstaapelin Hannu Lakeen järjestämässä sotilasperinnenäyttelyssä Nurmijärvellä.

Ohessa avajaistilaisuudessa käyttämäni puheenvuoro ja joitain kuvia isänmaan historiaa harrastavien huvitukseksi.

– –

Suomen viime vuosisadan sotahistoriasta on kirjoitettu paljon – ehkä jopa suhteessa eniten maailmassa, eikä kirjojen tulva ole loppumassa.

Sen sijaan suomalaiset sotilasunivormut puhumattakaan poliisivormuista ovat saaneet vain vähäistä tutkimuksellista huomiota. Kuitenkin nekin ovat olennainen osa sotahistoriaamme, kuten nyt avattavasta Hannu Lakeen näyttelystä ”Kolmen sodan vaatteet” käy ilmi.

Suomalaisen sotilaspuvun kehitys lähti liikkeelle itsenäisyystaistelun myötä. Vaikka vuoden 1918 vapaussodan alussa rintamalle lähdettiin yleensä lähinnä omissa talvisissa tamineissa, siis siviileissä, oli joukon ilme jotenkin yhdenmukainen.

Valkoinen käsivarsinauha yhdenmukaisti sarkavaatteisiin pukeutuneita sotilaita. Se teki vapaussotureista armeijan – samaan tapaan vastapuolella toimi punainen käsivarsinauha tai lakkiin kiinnitetty punainen kangaspala.

Maasta polkaistun valkoisen talonpoikaisarmeijan yhtenäisempi puvustaminen oli tehtävä tyhjästä. Vaikutteita saatiin niin Saksasta, Ruotsista kuin Venäjältä. Saksassa koulutuksensa saaneiden jääkäreiden merkitys oli luonnollisesti suuri.

Vapaussodan aikaisen Suomen kenttäarmeijan, jota myös valkoiseksi armeijaksi kutsuttiin, sotilaspuvun kankaaksi määrättiin sarka ja väriksi valittiin kenttäharmaa, feldgrau, sama väri kuin Saksan armeijallakin.

Vapaussodan aikaisia pukuja valmistettiin monen eri vaatturin toimesta monenlaisista kankaista ja niinpä tänä päivänä onkin ehkä mahdoton tehtävä löytää kahta samanlaista vapaussodan aikaista asepukua. Kuitenkin voidaan puhua ensimmäisestä suomalaisesta asepuvusta m/18.

Ylipäällikkö Mannerheimin vapaussodan aikaisissa päiväkäskyissä annettiin asepuvuista ohjeita, mutta ne olivat olosuhteiden pakosta hyvin suuripiirteisiä. Voinee sanoa, että yleisluonteeltaan vapaussodan sotisopa m/18 oli talonpoikainen. Sodan aikana joka tapauksessa luotiin perusteet Suomen armeijan virkapuvuille ja arvomerkkijärjestelmälle.

Sodan jälkeen Mannerheim, joka loppuvuonna 1918 oli valittu valtionhoitajaksi, valtuutti ystävänsä taiteilija Akseli Gallen-Kallelan suunnittelemaan sotilaspuvut Suomen armeijalle. Syntyi asepuku m/19, josta kehittyi m/22 – ehkä näyttävin vormumme, joka oli teräksenharmaata villakangasta; kaulus ja hihansuut tummanharmaat.

Tässä m/22-puvussa sekoittuvat monenlaisten sotilaskulttuurien perinteet. Vormuna se oli ryhdikäs ja edustava, ei kuitenkaan kaikkein kenttäkelpoisin. Se oli liian tyköistuva, voiko sanoa peräti tönkkö? Ainakin voi sanoa, että m/22 sopi paremmin paraatiin kuin taistelukentälle.

Jatkokehityksen tuloksena syntyi kenttäpuku m/27, joka valmistettiin silloisen englantilaissuuntauksen johdosta ruskehtavanvihreästä sarkakankaasta. Se oli hyvin kenttäkelpoinen. Siinä oli reilut liepeet, suuret taskut ja pystyyn nostettava kaulus. Suojeluskuntalaiset pitivät tästä asusta.

Talvisodassa m/27 pelasti monia suomalaisia pakkasen kourista, mutta jatkosodassa se johti lukuisiin surullisiin tapauksiin, jossa omia ammuttiin vihollisiksi luultuina – nimittäin Neuvostoliitto käytti samaan aikaan ruskeaa asepukua, joka oli helppo sekoittaa tähän ruskehtavanvihreään pukuun. Talvisodassahan suomalaiset käyttivät paljon lumipukua, joten tämä erehtymisongelma ei ollut suuren suuri.

Suomalaisen asepuvun kehitystyö jatkui 1930-luvulla. Syntyi asepuku m/36, jonka myötä Suomen armeijan perusväri palasi harmaaksi. Kyseessä on tunnetuin viime vuosisadan kolmen sodan asepuvuista. Sillä pitkälti käytiin talvi- ja jatkosota ja se oli käytössä aina 1970-luvun puoliväliin.

M/36 oli kaikin puolin onnistunut, kenttäkelpoinen ja lisäksi sopivan sotilaallinen. Kuosissa on selvää saksalaisvaikutusta, ja m/36:sta voikin siitä kirjan kirjoittaneen Petteri Leinon mukaan pitää jääkärien perintönä Suomen armeijalle, sillä lähes kaikki puvun kehitystyöhön osallistuneet olivat osallistuneet jääkäriliikkeeseen.

Harmaan kenttäpuvun maastouttamisominaisuudet ovat huonommat kuin esimerkiksi aiemman ruskehtavanvihreän, mutta toisaalta valinta oli perusteltu siinä mielessä, ettei se ainakaan sekoittunut puna-armeijan kenttäpukuun. Maastopukuahan ei tuolloin Suomessa tunnettu.

Kuten tunnettua, talvisotaan lähdettiin vielä puutteellisesti ja epäyhtenäisesti varustettuina, kaikki edellä mainitut mallit melkeinpä olivat käytössä unohtamatta tietenkään maailmankuulua (vai pitäisikö sanoa surullisen kuuluisaa) ”malli Cajanderia”, mutta jatkosotaan voitiin jo varustaa suhteellisen yhtenäisesti puettu kenttäarmeija. M/36 tuli tutuksi sadoilletuhansille suomalaisille miehille.

Lopuksi mainittakoon, että monille varusmiespalveluksesta ehkä tuttu sarka-asu on vielä käytössä kovina pakkaspäivinä Jääkäriprikaatin varusmiehillä Sodankylässä – vielä eivät nykyaikaiset keinokuidut ole siis täydellisesti korvanneet perinteistä luonnonmateriaalia.

Yksi vastaus artikkeliin ”Kolmen sodan vaatteet”

  1. 100 v lahja Suomen aliupseeristolle: palauttakaa MIEKKA sotmestarin kauluslaattaan! Miekkahan on korkeimman oppiarvon symboli ja jatkaisi hienosti jo Gallen-Kallelan designia. Nyt miekka vain ylivääpelin kulmakkeiden eteen johon se sopii henkimään mestarismiesten ja – naisten arvovaltaa ihan eri tavalla kuin nykyinen ”natsajatkumo”!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *