Miten Suomi nousuun?

Työ, talous ja turvallisuus – siinä eduskuntavaalien 2015 pääteemat. Koska turvallisuusasioita olen blogissani pohtinut ehkä jo liikaakin, on aika valottaa Perussuomalaisten talouspoliittisia linjauksia pähkinänkuoressa.

Miten Suomi saadaan nousuun? Se tapahtuu varmistamalla vientisektorimme kilpailukyky. On esimerkiksi laskettava energiaveroja ja alennettava lupabyrokratiaa sekä muuta hallinnollista taakkaa. Palkkamalttiakin tarvitaan. Yleissitovuus on hyvä, mutta työpaikoille tarvitaan lisää paikallista sopimista. Koska fakta on, että pk-yrittäjät työllistävät, on arvonlisäveron alarajaa nostettava. On otettava käyttöön Viron mallinen verotus työllistäville kasvuyrityksille. Voimme myös uudistaa konkurssilainsäädäntöämme.

Miten velkaantuminen taitetaan? Se tapahtuu julkista sektoria tehostamalla. Sote-uudistus tarvitaan, ja palveluita voidaan sähköistää. Hyvinvointivaltiomme tulevaisuuden turvaamiseksi on välttämätöntä leikata, mutta se on mieluiten tehtävä niin sanotuista maailmanparannusmenoista: sellaisista kuin kehitysavusta, maahanmuuton kustannuksista ja EU-jäsenmaksuista. Leikata voidaan myös valtionhallinnon IT-kuluista, tehottomista yritystuista ja tuulivoiman syöttötariffeista eli takuuhinnoista.

Mitä muuta? Perussuomalaiset kannattaa autoveron poistoa, energiaverojen laskua ja tuloveron laskemista siten, että tonnin kuussa voi ansaita verovapaasti. Suursäätiöt haluamme verolle. Energiapolitiikassa on syytä satsata enemmän omavaraisuuttamme ja huoltovarmuuttamme kohentaviin energialähteisiin, kuten turpeeseen ja puuhakkeeseen. Turhaa sääntelyä on purettava; aloitetaan se surullisenkuuluisasta haja-asutusalueiden jätevesiasetuksesta!

Lopuksi on vielä todettava, että kun Suomen kaltaisessa monipuoluedemokratiassa vaalit ja hallitusneuvottelut on käyty, ei minkään puolueen ohjelmat toteudu hallitusohjelmassa sellaisenaan. Asioista on pystyttävä sopimaan yhdessä. Uskon, että säästöjen aikaansaaminen kasvua tukahduttamatta on mahdollista. Perussuomalaiset on osaltaan valmis vastuuseen, jotta isänmaa saadaan nousuun.

Yksi vastaus artikkeliin ”Miten Suomi nousuun?”

  1. Se puolue voittaa vaalit joka päästää kymmenet tuhannet Suomalaiset takaisin työelämään.
    Tällä hetkellä murhaaja istuu vankilassa viisi vuotta.
    Mutta velallinen keikkuu sosialituen varassa lopun elämäänsä, koska töihin ei kannata mennä.
    Jos ”velkavankeus” päättyisi myös viidessä vuodessa selviäisi Suomi jaloilleen nopasti. Ja ennenkaikkea sosialikulut pienenisi radikaalisti.

    T: Harto Heimo

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *