EU-maiden vastaanottokyky koetteilla

EU-alueelle Balkanin ja Välimeren reittien kautta saapuneita pyrkijöitä oli viime lokakuussa yli 366 000 henkeä. Hiipumisen merkkejä vaellukselle ei näy.

Suomeen saapuu viikoittain noin 2 000 henkeä. Se on viidenneksi eniten EU:ssa ja se on suhteessa samaa luokkaa kuin Saksaan on saapunut. Samanaikaisesti kuusi EU-maata, mukaan lukien Suomi, on ilmoittanut, että majoituskapasiteettia ei enää ole. Palautuspäätöksistä saadaan EU:n tilastojen mukaan toimeenpantua vain viidennes.

Harvat maat ovat – poliittisista korrektiussyistä – tehneet mielipidemittauksia maahanmuuttoon liittyen, mutta esimerkiksi tsekeistä lähes 70 % ja briteistä 76 % vastustaa enempien turvapaikanhakijoiden vastaanottamista.

Useiden EU-maiden – kuten Suomen – vastaanottokyky on laskenut jo lähes olemattomiin ja toisaalta toisissa ei maahanmuuttovirta juurikaan näy.

Suomella on täydet perusteet ilmoittaa, että vastaanottokykymme kyllästymispiste on nyt saavutettu eikä maamme voi enää vastaanottaa uusia tulijoita. Ilmoitus kannattaa tehdä nyt rauhallisissa oloissa ennen kuin esimerkiksi poliisitietoja vastaanottokeskusten tapahtumista alkaa vuotaa enemmänkin julkisuuteen (viittaan erityisesti tänään julki tulleeseen, surulliseen Kempeleen tapaukseen) tai että kantasuomalaiset muusta syystä saavat tarpeekseen – sosiaalisessa mediassa alkaa jo näyttää siltä.

3 thoughts on “EU-maiden vastaanottokyky koetteilla”

  1. Ollaan Gran canarialla 4kuukautta ja ole ihmetellyt miksi täällä
    ei näy turvapaikanhakijoita? Ilmasto on ihanteellinen näille hakijoille, mutta heille ei ole ilmaista oleskelua tarjolla, kuten Suomessa. Tummia afrikasta tulleita miehiä näkyy kauppaamassa
    rihkamaa, mutta ei muita. Eli olen tullut tulokseen,että maahan
    tunkeutujat ovat etsimässä helpompaa, vauraampaa elämää ja
    hölmöjä ihmisiä jotka sen kustantavat! Taidan jäädä pysyväksi asukkaaksi tänne Espanjaan, koska täällä ei tälläistä hyväksikäyttöä harrasteta!

  2. Sitten olisi varmaan ministeri J. Niinistönkin tehtävä asialle jotain. Pelkkä blokikirjoittelu ei varmaankaan vie asiaa kovin pitkälle. PS:llähä on monta ministeriä hallituksessa, kai te jotain asialle voitte tehdä, vaikka Orpo kuinka jarruttelisi?

  3. Voi hyvänen aika. Kantasuomalaiset ovat saaneet tarpeekseen jo aikoja sitten. Kuka nyt tykkää siitä, että maahamme päästetään Troijan Hevonen?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *