Katupartiointi – syy vai seuraus

Huomenna aamutelevisioon. Epäilemättä esimerkiksi katupartiot ovat esillä, mediaseksikkäitä juuri nyt kun ovat, vaikkei asia minulle puolustusministerinä varsinaisesti kuulukaan. Mielipide asiasta kuitenkin tulee telkkarissa olla, ja se on seuraavanlainen.

Käsitykseni mukaan katupartioilmiö ei ole käsillä olevan turvapaikanhakijakriisin suurin ongelma. Ilmiö kuitenkin osaltaan viestii siitä, että kansalaiset eivät kaikilta osin enää luota viranomaisten takaamaan turvallisuuteen. Tämä on suurempi ongelma. Se lienee seurausta pitkään jatkuneesta poliisin resurssien vähentämisestä, minkä johdosta poliisin näkyvyys on vähentynyt.

Katupartioinnista käydyssä julkisessa keskustelussa on havaittavissa sekin piirre, että halutaan kääntää mielenkiinto pois turvapaikkakriisin varsinaisista ongelmista: toisaalta turvapaikanhakijoiden tekemistä rikoksista, toisaalta vastaanottokeskuksiin kohdistuneista iskuista. Kansalaisten turvallisuutta lisäämään pyrkivä katupartiointi ei kuitenkaan ole syy vaan seuraus.

Lakia on kunnioitettava.

Olen sitä mieltä, että turvallisuuden ylläpitäminen kuuluu lähtökohtaisesti viranomaisille. Ei Odinin sotureille tai muiden kyseenalaisten ideologioiden marginaaliryhmille. Tästä syystä ojensin auttavan käteni viime syksynä ja esitin sotilaspoliisireservin käyttöä täydennyspoliisitehtäviin. Eläkkeellä oleva poliisiylijohtaja Mikko Paatero puolestaan esitti kodinturvajoukkojen perustamista. Muitakin esityksiä on tehty.

Tosiasia nimittäin on, että tulevaisuuden Suomi ei ole enää samanlainen kuin ennen turvapaikkakriisiä. Entiseen ei ole paluuta, mutta tulevaisuuden eteen voimme tehdä töitä.

Turvallisuus on yhteinen asiamme.

7 vastausta artikkeliin ”Katupartiointi – syy vai seuraus”

  1. Niin mielenkiintoista, että katupartioinnista puhutaan nyt kun on -20 astetta pakkasta ja ulkona liikkuminen on sangen rajallista verrattuna kesäaikaan. Mikäs siinä tyhjiä katuja partioidessa.

    Aavistelen kuitenkin ikävää ensi kesästä, osalla turvapaikanhakijoista tulee pää menemään pyörälle kun naisia alkaa näkyä enemmän katukuvassa ja vaatetus vähenee reippaasti, uimarannoista puhumattakaan. Eikä käännytyksetkään hyvää mielialaa luo.

  2. Hei Jussi Niinistö!

    Olen jo jonkin aikaa odottanut, että joku poliitikko uskaltaa sanoa tai ymmärtää tuon katupartioasian niinkuin se oikesti on, se on nimenomaan seuraus siitä, ettei poliisin toimintaan, tilanteen ratkaisukykyyn ja resursseihin uskota. Tällöin on pakko ottaa kansalaisten ohjat omiin käsiin ennemmin kuin antaa läheisten loukata itsensä.

    Itse olen rauhan mies, enkä kannata minkäänlaista väkivaltaa tai rasismia, mutta tässä nimenomaisessa asiassa, jossa vaihtoehtoina on naisten ja läheisten turvattomuus ja jatkuvia raiskauksia tai raiskauksen yrityksiä pelkäävät naiset, vai kansalaispartioiden ylilyöntejä maahanmuuttajamiehiä kohtaan, olkoon vaikka väkivaltaisia, joita en tietenkään missään nimessä hyväksy, niin valitsen ehdottomasti sen, että naisten ja nuorten tyttöjen ei tarvitse tuolla kaduilla pelätä.

    Korostan, että en missään nimessä hyväksy minkäänlaista väkivaltaa tai rasismia, mutta kun jompikumpi on yksinkertaisesti valittava sanoi kuka mitä tahansa niin moni suomalainen joutuu olemaan vastentahtoisesti rasisti suojellaakseen läheisiä, naisia ja teinityttäriä, ja tämä nimenomaan siitä syystä, ettei poliisi anna mitään selvitystä tai ehdotusta tilanteen parantamiseksi, eli sama pelko vaan jatkuu ja jatkuu….

  3. Eivät varmaankaan voi luottaa, kun poliisin paikalle saaminen on hyvin hidasta ja joskus mahdotonta. Poliiseja on aivan liian vähän. Kun olette hallituksessa, miksi poliisien määrän suurentaminen ei ole hallitusohjelmassa? Esimerkiksi kaksinkertaistaminen.

  4. se on tosi,että suomalaisten tyytymättömyys moniin tekihin ja tekemättä jättämisiin on lisääntynyt vahvasti.jos vallan kahvassa olevat valitut tekisivät päätöksiä välittämättä aina eu-alueen kannoista,voisi nostaa asennoitumista kansalaisten keskuudessa.luottamus pakolais ”kriisin” hoitoon on ollut erittäin heikkoa.ne ketkä tarvitsevat turvapaikan se heille suotakoon,ne jotka eivät kuulu tänne tai eivät osaa omaksua suomalaista elämän tyyliä joutaa nopealla päätöksellä pois.nynnyily sais loppua.en itsekkään arvosta edustajia,mitkä eivät saa mitään aikaiseksi tai uskalla sanoa mielipiteitään,

  5. ”Kansalaisten turvallisuutta lisäämään pyrkivä katupartiointi ei kuitenkaan ole syy vaan seuraus.”

    Syy on että Ruotsi lähetti suuren määrän pakolaisia Suomeen, johon Suomi ei millään tasolla ollut valmistautunut. Mitä sen jälkeen on tapahtunut, ovat kaikki seuraamuksia Syystä.

    Ruotsin hallituksen, asiantuntijoiden sekä sotilaallisen johdon mukaan kuluneen 2-3 vuoden aikana; ”Venäjä on uhka ja voi milloin tahansa hyökätä Suomeen” kaikkine skenarioineen. Normaalissa käytännössä, sodasta paenneita ihmisiä ei lähetetä eikä saa lähettää maahan johon ”voi tulla sota milloin tahansa”.

  6. Koskien ”Se lienee seurausta pitkään jatkuneesta poliisin resurssien vähentämisestä, minkä johdosta poliisin näkyvyys on vähentynyt.”

    – Taas yksi esimerkki miten ”pakkoruotsi” vaikeuttaa elämää: eläkkeellä olevia poliiseja ei voida palkata hätäavuksi kielitaitovaatimuksien takia. Kaksikielisessä kunnassa kun pitää hallita ruotsi kirjallisesti ja suullisesti tyydyttävällä tasolla. (Marko ”Fobba” Forss, Facebook sivullaan)

    Hätätilanteessa ei saa palkata eläkkeellä olevia Poliiseja hätäavuksi suojelemaan ihmisiä syystä että he eivät osaa ruotsia. Sen seuraamus on erityyppiset ”kansalaispartiot” – ja kaikki seuraamukset siitä.

    Että Suomen kielellä ennaltaehkäisee Suomessa katuväkivaltaa, suomalaisten lasten ja naisten pelottelua, raiskauksia y m v, on tärkeämpää suomalaisille kuin että osaa ruotsia. Tuo laki, joka estää Poliisin palkkaamasta eläkkeellä olevia Poliiseja avuksi, on tässä hätätilanteessa rasistinen.

  7. Pakkoruotsi on yksi asia ja poliisipula on toinen. Poliisipula on todellinen vain suomenkielisillä alueilla. Yhtään isoa kuntaa, joka olisi kaksikielinen ja jossa olisi poliisilaitos ja vaatisi siksi ruotsinkielen taitoisia poliiseja ei ole Suomessa. Joten unohda koko juttu.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *