”Wie es eigentlich gewesen ist”

Myönnän, olen vanhakantainen monessakin suhteessa.

Esimerkiksi journalismin suhteen: mielestäni toimittajien tulee kirjoittaa uutisjutuissa mitä meillä ja maailmalla todella tapahtuu, ei mitä heidän mielestään tulisi tapahtua. Kolumnit ovat asia erikseen.

Ja historiantutkimuksen suhteen: tutkijoiden tehtävä on kertoa mitä menneisyydessä todella tapahtui, ei nykypäivän standardein arvottaen tai termien uudismäärittelyin kirjoittaen.

Aamulehti kertoo, että pian ilmestyy tutkijatrion Tikka-Silvennoinen-Roselius kirja suomalaisista fasisteista. Olen aikoinaan kirjoittanut kuvahistorian Lapuan liikkeestä (2003), joten muutenkin kuin lähipäivien sääennusteen mukaan loskaa on luvassa. Koska kantaani tullaan kysymään (Iltasanomat ehtikin jo), ja olen lähipäivät enimmäkseen ulkomailla virkamatkalla, niin ehkä muutama blogirivi on paikallaan. Ei puolustukseksi, ei fasistikirjan myynninedistämiseksi, vaan ojennukseksi.

Harrastan tutkijatrion mielestä ”menneisyyden valkopesua”. Aamulehti kirjoittaa: ”Niinistö ei peittele ihailuaan terroria kohtaan, tutkijat syyttävät.”

Ensinnäkin en kirjoittanut kirjaani Lapuan liike varsinaiseksi tieteelliseksi tutkimukseksi, koska aiheesta on jo paljon kirjoitettu, muun muassa kolme perusteellista, asiaa eri näkökulmista valottavaa historiaa. Kunhan tein koulutuksen saaneena historiantutkijana kansantajuisen yleisesityksen, kuvahistorian, jonka kuvista moni oli ennen julkaisematon.

Toiseksi en ihaile terroria, en punaista enkä valkoista. Yritin kirjassani ymmärtää Lapuan liikettä oman aikansa ilmentymänä ja pääpiirteittäin esittää, miksi tämä kommunismin vastainen kansanliike syntyi, mitä se tahtoi, miten se toimi, miten siihen suhtauduttiin ja mihin se kaatui. Esitin myös arvioni liikkeen historiallisesta merkityksestä.

Kirjassani puheenvuoro on mahdollisimman paljon aikalaisilla, jotta ajan henki välittyisi lukijalle aitona ja muokkaamattomana. Tämä oli nähtävästi tutkijatrion mielestä virhe.

Olisiko minun pitänyt ymmärtää paheksua lapualaisten toimintaa, demonisoida aikalaisia, vähätellä liikkeen merkitystä ja ylipäätään katsoa tämän päivän arvomaailmasta 1930-luvun alun Suomea? Siis mitätöidä Lapuan liikkeen historiallinen merkitys sen väkivallantekojen takia? Olla siis poliittisesti korrekti, ei objektiivinen. – Nykyiselle tutkijapolvelle ei taideta enää opettaa rankelaista tavoitetta ”Wie es eigentlich gewesen…”

Korostettakoon vielä lopuksi, että tutkijatrion kirjaa en ole vielä lukenut. Oma kirjani on halukkaiden luettavissa ainakin kirjastoissa. Ehkä polemiikki kannustaa sen uuteen painokseen, sillä teos on ollut loppuunmyyty jo vuosikymmenen verran.

Yksi vastaus artikkeliin ””Wie es eigentlich gewesen ist””

  1. Olen samaa mieltä, juuri kohdalleen kirjoitettu. On hämmästyttävää, miten jotkut tahot aina vain jaksavat pyörittää tuota samaa ykspuolisuuden levyä ja kaivamalla kaivaa esille omia tarkoitusperiä palvelevia näkökohtia. Miksi? On aika vastata näile vaikka Kaarlo Castrénin kirjoittaman kirjan otsikkoa lainaten: ”Ettei totuus unohtuisi.”

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *