Kaupunkibulevardit lisäävät ilmansaasteita

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on teettänyt niin sanottujen kaupunkibulevardien ilmanlaatuun liittyviä selvityksiä, joista vihreät ovat kuitenkin ideologisista syistä vaienneet. Näin siksi, koska vallitsevan harhan mukaan autot ovat lähtökohtaisesti pahoja ja bulevardi kuulostaa jo sananakin viehättävältä puistokujalta. Kunnallisvaalien alla on kuitenkin tärkeää, että äänestäjillä on realistinen kuva kaupunkibulevardien rakentamisen seurauksista.

Helsingistä alkavien moottoriteiden alkupäiden muuttaminen kaupunkibulevardeiksi ruuhkauttaisi liikennettä Kehä I:n ja kantakaupungin välillä. Samalla liikennetiheyden kasvaessa häiriöherkkyys lisääntyy. Pienikin liikenteen häiriö aiheuttaa pitkiä jonoja. Ruuhkahuippujen aikana kaikki liikenne ei mahdu bulevardeille vaan joutuu jonottamaan pääsystä niille. Samanaikaisesti autoilijat etsivät uusia väyliä keskustaan ja ruuhkauttavat lähitienoon pikkutiet.  Liikenne on kuin kevätpuro: se löytää aina jonkun uuden väylän, kun vanha padotaan.

Avoimen väylän supistaminen katukuiluksi – kauniisti sanottuna siis katubulevardiksi – nostaa ilman typpipitoisuuksia. Suurimpia kärsijöitä ovat lapset, vanhukset ja astmaatikot. Liikenteen nopeudesta ja sujuvuudesta riippuen bulevardien terveysriskit ovat 2-5 -kertaiset verrattuna 80 km/h nopeusrajoitteisen väylään.  Helsingin kaupungin tilaaman tutkimuksen mukaan typpioksidipitoisuuden sallitun raja-arvon ylittyminen on todennäköistä lähes kaikissa kaupunkibulevardien toteuttamisvaihtoehdoissa. Vaikka sähkö- ja vetyautot kuinka yleistyisivät, ne eivät vähennä katupintojen ja jarrujen kulumisesta aiheutuvia hiukkaspäästöjä.

Kaupunkibulevardien havainnekuvissa näkyy poikkeuksetta ihmisiä katukahviloissa hörppimässä soijalattea tai nojailemassa parvekkeillaan maisemia ihaillen. Todellisuus tulee kuitenkin olemaan toinen. Koska ilmanlaadun raja-arvot ylittyvät suunnitelluissa katukuiluissa, ei tutkimusten mukaan niille suositella rakennettavaksi kadunpuoleisia parvekkeita, katukahviloista puhumattakaan.  Sama koskee jalkakäytäviä ja pyöräteitä.

Havainnekuvissa näkyy myös vehreitä lehtipuita. Jotta kasvillisuus estäisi mahdollisimman vähän saasteita hajottavia ilmavirtauksia, tulisi sen ikävä kyllä olla joko hyvin matalaa tai puiden harvaan istutettuja. (Ehkäpä piikkipensaita tai jokunen kataja siellä täällä?)

Vihreä Onnela onkin todellisuudessa tuhkanharmaa savuverho autoilun vastaiselle ideologialle ja epärealistisille toiveille suurkaupungin liikenteen uudelleenjärjestelyiksi. Helsinki on kasvava kaupunki eikä siitä saa millään taikapavuilla aikaiseksi autotonta kukkaniittyä.

Kolumni on julkaistu Töölöläisessä helmikuussa 2017.