Kansalaispalveluksen ja siviilipalveluksen tuettava yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta

Viime aikoina on keskusteltu kansalaispalveluksesta. Kaikkia koskevaa palvelusvelvoitetta on tarjottu vastaukseksi vain miehiä koskevan ase- tai siviilipalveluksen synnyttämään oletettuun tasa-arvo-ongelmaan. Ajatus kansalaispalveluksesta on pohtimisen arvoinen, mutta nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän korvaajaksi siitä ei ole.

Perustuslaissamme on maanpuolustusvelvollisuus ja hyvä niin. Suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän on kyettävä tuottamaan puolustuskyvyn ylläpitämisen edellyttämä riittävän kokoinen, osaava ja toimintakykyinen reservi. Tällä hetkellä näin onkin, mutta tinkimisvaraa ei ole. Sodan ajan joukkojen verraten suuren määrän 280 000 vuoksi koulutukseen tarvitaan koko miespuolinen ikäluokka. Näin saadaan samalla myös erityisosaajia tarvittaviin tehtäviin. Valikoiva, saati vapaaehtoinen asevelvollisuus on Suomen oloissa ja Suomen kokoisessa maassa mahdoton ajatus.

Sellaisille henkilöille, jotka terveydellisistä syistä eivät voi suorittaa perinteistä varusmiespalvelusta tai niille naisille, jotka eivät valitse vapaaehtoista varusmiespalvelusta, voidaan kuitenkin ajatella uusia polkuja mahdollistaa osallistuminen työhön yhteiskunnan hyväksi. Tällöin kyseeseen voisi tulla kansalaispalvelus. Se tulisi kuitenkin kytkeä tiiviisti jo olemassa oleviin turvallisuuden viitekehyksiin, ja sen tulisi olla kustannuksiltaan järkevä. Ennen kaikkea sille on oltava kysyntää.

Tällainen kansalaispalvelus voisi sisältää koulutusta, joka liittyisi esimerkiksi sellaisiin Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattuihin häiriötilanteisiin, joihin ei aina välttämättä liity sotilaallisen voiman käyttöä: mm. elintarvikehuoltoon sekä sosiaali- ja terveystoimeen liittyviin tilanteisiin, suuronnettomuuksiin ja ympäristöuhkiin. Näissä poikkeusolosuhteissa koulutuksen saaneet henkilöt voisivat toimia viranomaisten tukena.

Toinen säännöllisesti keskustelua herättävä kysymys on siviilipalvelus, jossa nykyisellään on paljon kehittämisen varaa. Myös siviilipalveluksen tulee tukea yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja sille on oltava paikkansa myös poikkeusoloissa.

Puolustusministeriö teki vuosi sitten työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM) siviilipalveluksen kehittämistä koskevan aloitteen, jossa ehdotettiin mm. täydennyspalvelusajan pidentämistä nykyisestä viidestä päivästä esimerkiksi kymmeneen. Lisäksi ehdotettiin, että paluu reserviin mahdollistetaan vielä täydennyspalveluskoulutuksen aloittamisen jälkeen ja samaten mahdollistetaan asevelvollisen paluu suorittamaan varusmiespalvelusta jo alkaneenkin siviilipalveluksen puolelta. Siviilipalveluslakia ehdotettiin myös muutettavaksi siten, että siviilipalveluspaikkana voisi toimia vain kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllinen valtion viranomainen tai liikelaitos.

TEM asetti puolustusministeriön aloitteen pohjalta työryhmän selvittämään siviilipalveluslain muutostarpeita. Vaikeimmiksi kohdiksi voi jo nyt arvioida täydennyspalveluksen kestoajan pidentämisen ja siviilipalveluspaikkojen muutoksen vain kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllisiksi palveluspaikoiksi. Työryhmän työssä esille tullee myös ns. siviilivarannon muodostaminen: Siviilipalveluksen suorittaneille voitaisiin luoda rekisteri, jonka perusteella heidät voidaan kutsua tukemaan poikkeusoloja. Nythän tilanne on se, ettei siviilipalvelusmiehille ole poikkeusoloissa käytännössä mitään velvoitteita.

Keskeistä on, että niin siviilipalvelus kuin mahdollinen kansalaispalveluskin palvelevat yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Aseellinen varusmiespalvelus on kuitenkin myös tulevaisuudessa maamme puolustuksen kivijalka, eikä mikään järjestelmä, joka tavalla tai toisella liudentaisi sen suorittamista, ole mahdollinen kehityssuunta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *