Vapaussodan muisto ei katoa

Osallistuin 16.5.2018 Vapaussodan perinneliiton järjestämiin vapaussodan 100-vuotisjuhlallisuuksiin. Laskin seppeleen vapaussoturien hautamuistomerkille Helsingin Vanhan kirkon kirkkopuistossa ja pidin Finlandia-talon pääjuhlassa puheen, jossa käsittelin vapaussodan syitä ja seurauksia sekä sodan valtiollista merkitystä.

Sata vuotta sitten Helsingin kadut täyttyivät juhlijoista. Vakavasti astuvien sarkapukuisten sotilaiden rivit kulkivat katsojien ohitse loputtomana jonona, joka ilman minkäänlaista ulkoista koreutta näytti läpileikkauksen maan omasta, maasta polkaistusta armeijasta. Senaatin eli hallituksen joukot olivat voittaneet sodan – sodan, joka synnytti Suomen Puolustusvoimat.

Tuo päivä voisi olla itsenäisyyspäivä, itsenäisyysjulistuksen päivän sijaan. Nimittäin 6. joulukuuta 1917 Suomi ei ollut vapaa maa, eikä maassa ollut järjestystä. Vasta 16. toukokuuta 1918 miehittäjä oli karkotettu ja kapina kukistettu.

Kullakin sukupolvella tuntuu olevan tarve kirjoittaa vapaussodan historia uudelleen ja kullakin sukupolvella – ajan hengestä riippuen – on oma tulkintansa vuoden 1918 sodasta. Tällä hetkellä tulkintojen keskiössä tuntuu olevan terrori. Sodan tapahtumia lähestytään paljolti väkivaltaisuuksien kohteeksi joutuneen yksilön kokemuksien kannalta.

Tapahtumat näyttäytyvät nykyihmiselle käsittämättöminä raakuuksina ja sodan valtiollinen merkitys jää toissijaiseksi. Niin ikään historian lainalaisuus – syy ja seuraus – jää taka-alalle.

Suomalaiset eivät taistelleet toisiaan vastaan ilman kansan valitsemaa eduskuntaa ja sen valitsemaa hallitusta vastaan aloitettua kapinaa. Samoin valkoinen terrori oli reaktio punaiselle terrorille. Osavastuun sodasta kantoi Leninin johtamat bolševikit, jotka yllyttivät suomalaisia vallankumoukseen. Lenin tuki asein ja sotilain Suomen punakaarteja. Vallankumous perustui räikeään propagandaan. Aikakauden informaatiosodankäyntiä käytiin etenkin lehdistössä levitettyinä villeinä huhuina. Väritetyt mielikuvat ja naiivit käsitykset johtivat vallankumoukseen. Kolkoimman kohtalon lopulta saivatkin Neuvosto-Venäjälle paenneet punaiset, joille valhe paljastui viimeistään Stalinin teloituskuopilla.

Kansakunta rakentuu paljolti kokemuksen ja tunteen varaan. Vaikeatkin muistot rakentavat kansakokonaisuutta. Satavuotiaan valtiomme kivikkoinen tie jatkui talvi- ja jatkosodissa, mutta yhtenäisenä kansakuntana.

Vuoden 1918 tärkein perintö on itsenäisyyden, kansanvallan ja oikeusvaltion säilyminen. Kansallisen eheyden rakentaminen jatkui sodan jälkeen demokratian keinoin kunnissa ja valtiollisella tasolla. Meidän on tänäkin päivänä kannettava huolta demokratian toimivuudesta ja kansanvaltaisten menettelytapojen arvostuksen ja kunnioituksen säilymisestä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *