Mikä on EI2?

Koska suomalaista mediaa Iltalehteä lukuunottamatta ei ole kiinnostanut Suomen tällä viikolla tapahtunut liittyminen EI2-aloitteeseen, on syytä hieman avata tätä konseptia. EI2 on kuitenkin uusi kappale eurooppalaista puolustuspolitiikkaa.

Presidentti Macron teki EI2- eli Euroopan interventioaloitteen syksyllä 2017. Ensimmäisessä vaiheessa Ranska kutsui valmisteluihin mukaan yhdeksän valtiota (Alankomaat, Belgia, Espanja, Iso-Britannia, Italia, Portugali, Saksa, Tanska ja Viro).Italiaa lukuun ottamatta em. maiden puolustusministerit allekirjoittivat maidensa puolesta aloitetta koskevan aiesopimuksen (Letter of Intent) kesäkuussa Luxemburgissa.

Ranska lähestyi Suomea keväällä 2018 tiedustellen kiinnostustamme EI2-aloitetta kohtaan. Olen keskustellut aloitteesta Ranskan puolustusministeri Parlyn kanssa useaan otteeseen kesän ja syksyn aikana, mm. hänen vieraillessaan Suomessa elokuussa. Keskusteluissa Parly toi esille Suomen mahdollisuuden halutessaan liittyä aloitteeseen. Myös Macron toivotti elokuussa Helsingin-vierailullaan Suomen tervetulleeksi liittymään aloitteeseen.

Suomen kiinnostus liittymiseen on linjattu TP-UTVA:ssa ja se vahvistettiin Ranskalle Macroniin vierailun jälkeen. Ranska on tämän jälkeen todennut kaikkien EI2-maiden hyväksyvän Suomen liittymisen aloitteeseen ja ministeri Parly kutsui minut allekirjoittamaan aloitetta koskevan aiesopimuksen EI2-puolustusministerikokoukseen Pariisiin. Näin 7.11.2018 teinkin, siitä yllä oleva kuva.

Aloitteen sisältö on kehittynyt paljon kuluneen vuoden aikana ja tulee edelleen kehittymään. Myös oma ymmärryksemme aloitteesta ja siitä kuinka se nivoutuu muihin puolustusaloitteisiin on kasvanut. EI2-aloitetta ei ole sidottu EU:n tai Naton rakenteisiin. Aloite tähtää Euroopan maiden toimintaedellytysten vahvistamiseen parantamalla tilannetietoisuutta ja päätöksentekovalmiutta uusista operaatiosta päätettäessä.

Perimmäisenä julkilausuttuna tavoitteena on yhteisen strategisen toimintakulttuurin kehittäminen tukemaan Euroopan maiden kykyä toteuttaa sotilaallisia operaatioita EU:n, Naton, YK:n tai tilannekohtaisesti koottavien maakoalitioiden puitteissa.

Kyse on eurooppalaisen toimintakyvyn parantamisesta yhteistyötä tiivistämällä. Aloitteessa ei siis ole kyse uuden nopean toiminnan joukon tai esikunnan perustamisesta. Aloitteen tarpeisiin ei korvamerkitä joukkoja, kuten esim. EU:n taisteluosastoihin. Työ tulee tapahtumaan Ranskan pääesikunnan operaatiokeskuksessa Pariisissa, minkä ansiosta uusia rakenteita ei tarvitse perustaa.

Aloite pyrkii tukemaan EU:n pysyvän rakenteellisen yhteistyön (PRY) tavoitteita ja projekteja. Näin ollen aloite tukee puolustusselonteon linjauksia: ”Suomi tukee unionin pysyvää rakenteellista yhteistyötä sekä kriisinhallintaoperaatioiden suunnittelu- ja johtamiskyvyn vahvistamista.”

Kansallisessa arviossamme on myös huomioitu Ranskan vahva asema Euroopan puolustusulottuvuuden kehittämisessä. Brexitin myötä Ranska on EU:n merkittävinen sotilaallinen toimija.

On hyvä muistaa, että myös Suomen ja Ranskan kahdenvälinen puolustusyhteistyö on tiivistymässä. Allekirjoitimme Brysselissä 4.10.2018 kahdenvälistä puolustusyhteistyötä koskevan yhteistyöasiakirjan (Framework Paper). Puolustusyhteistyön tiivistymisen lisäksi kahdenvälinen asiakirja ja osallistuminen EI2-aloitteeseen lisäävät strategista dialogia Helsingin ja Pariisin välillä.

Suomen liittyminen EI2-aloitteeseen on perusteltua puolustuspoliittisesta näkökulmasta. Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton maa ja erilaisiin maaryhmiin kuuluminen – kuten Britannian johtama JEF (Joint Expeditionary Force) tai Saksan johtama kehysvaltioyhteistyö – lisää mahdollisuuksiamme harjoitella todenmukaisissa ympäristöissä sekä lisää ainakin teoriassa mahdollisuuksiamme saada sotilaallista apua, mikäli sitä tarvitaan.

On myös huomattava, että osallistuminen EI2-aloitteeseen ei luo osallistujamaille velvoitetta osallistua mahdollisiin operaatioihin. Niihin osallistumisesta päätettäisiin aina kansallisesti ja kansallisten päätöksentekomenettelyjen mukaisesti.

3 thoughts on “Mikä on EI2?”

  1. Hyvää toimintaa sekä puolustusministerin että PT-UTVAN taholta.

  2. Tosiaankin Googlesta löytyy haulla E12 liikenneviraston ym hakuja ja Eurooppatie E12.
    Kummastuttaa tiedottamisen suppeus
    Kysymyksenä esitän että miksi Ruotsi ei lähde tähän mukaan?

  3. Kiitos kysymyksestä. Ruotsi harkitsee liittymistä EI2-aloitteeseen. Mutkina matkassa ovat olleet eduskuntavaalit ja hallituksen muodostaminen, joka on vielä kesken. Katsotaan mitä uusi hallitus päättää asiasta, nykyinen toimitusministeristö ei tee päätöstä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *