Kaikki kirjoittajan Jussi Niinistö artikkelit

Pitkän päivän ilta

Eilinen päivä kului akateemisissa merkeissä, mutta tämä päivä peruspuoluetyössä. Lähdin Tampereelle, joissa meillä oli eduskuntavaalien ohjelmatyöryhmän kokous. Käsittelimme muun muassa ohjelmamme maahanmuutto- ja opetuspoliittisia osuuksia taitavan puheenjohtajamme Vesa-Matti Saarakkalan johdolla.

Pitkän kokouksen loppupuolella alkoi takki olla tyhjä itse kullakin ja herja lensi niin kuin se poikaporukassa vaan voi lentää. Esimerkiksi kun pohdimme lauseelle ”Toisen asteen ammattikoulutuksen päätöksenteko on kytkettävä…” sopivaa loppua, kirjasimme aivoriihen tuloksena lauseen loppuun sanat ”kolmannen asteen yhteyteen.”

Siis näin: ”Toisen asteen ammattikoulutuksen päätöksenteko on kytkettävä kolmannen asteen yhteyteen.”

Saa nähdä huomaavatko politiikan toimittajat ja tutkijat tämän absurdin lauseen Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta 2011 – vai yleensä jätämmekö sitä lopulliseen versioon…

Väitöskirja Matti Laurilasta

Olin eilen Helsingin yliopistolla seuraamassa ystäväni Vesa Määtän väitöstilaisuutta. Olin kuutisen vuotta sitten ollut mukana ideoimassa Vesan väitöskirjan aihetta, legendaarisen jääkärieversti Matti Laurilan (1895-1983) elämäkertaa (perustietoja löytyy sivuilta http://fi.wikipedia.org/wiki/Matti_Laurila). Vuosien varrella luin ja kommentoin eri tekstiversioita sekä yritin auttaa tutkimusaineiston keräämisessä.

Näin ollen olin tyytyväinen, että iso työ oli valmis. Jälki on hieno: kriittistä, perinteistä ja perusteellista historiantutkimusta – ei mitään pseudotieteellistä teorioiden pyörittämistä. Kuvitukseenkin oli panostettu, mikä on väitöskirjoissa valitettavan epätavallista.

Väitöskirjasta ilmestyy lähipäivinä Gummeruksen painamana kaupallinen  versio, josta löytyy tietoa sivuilta http://www.gummerus.fi/page.asp?sivuID=280&component=/PublishDB/Kirjat_kirjaesittely.asp&recID=7578

Jännitystä ilmassa. Rohkenin ottaa kuvan juuri ennen väitöstilaisuuden alkua: vasemmalta väittelijä Vesa Määttä, vastaväittäjä Jarkko Kemppi ja kustos Laura Kolbe.

Väitöstilaisuutta seuratessani ajattelin omaa vastaavaa tilaisuuttani Helsingin yliopistolla 4. huhtikuuta 1998. Mieleeni muistui vahvasti se juhlavan jännittynyt ilmapiiri, joka suureen päivään liittyy: frakissa pönöttäminen ja akateemiset muotoseikat. Vastaväittäjäni Martti Turtola oli erinomaisessa vedossa esittäen kiperiä kysymyksiä.

Vesa Määtän ja oman väitöskirjani tutkimustehtävä on muuten varsin samankaltainen; Matti Laurilan ja Paavo Susitaipaleen kohtaloissa sotilaina ja yksityishenkilöinä on yhtäläisyyksiä – tietty traaginen pohjavire. ”Raskaat muistot vahvistivat kummankin peräänantamattomuutta ja periaatteellisuutta”, toteaa Määttä.

Karonkassa tohtori in spe Vesa Määttä kiitti minua turhankin ylistävin sanoin väitöstyössä antamastani tuesta ja toivoi minun saattavan Susitaival-kirjani uuteen painokseen. Hyvä huomio: Paavo Susitaival 1896-1993. Aktivismi elämänasenteena -kirjani ilmestyi 1998 Suomen Historiallisen Seuran väitöskirjasarjassa vaatimattomana nidoksena ja on ajat sitten myyty loppuun.

Neljän kuukauden intti?

Osallistuin tänään eduskunnassa asevelvollisuustyöryhmän raportin esittely- ja keskustelutilaisuuteen. Olin paikalla Perussuomalaisten edustajana, puheenjohtaja Timo Soinin sijaisena ja puoluehallituksen päätöksellä.

Tilaisuutta veti puolustusministeri Jyri Häkämies. Jokaiselle puolueelle oli työryhmän puheenjohtajan Risto Siilasmaan suorittaman raportin esittelyn jälkeen varattu muutaman minuutin puheenvuoro.

Puhuin osin vapaasti mutta toki olin kirjoittanut etukäteen runkoakin. Suurin piirtein näin puhuin:

”Ensinnäkin on todettava, että Perussuomalaiset ovat vankkumattomia yleisen asevelvollisuuden kannattajia. Meitä ei suuremmin hetkauta se, minkälaisia puolustusratkaisuja muut maat tekevät. Suomella ei ole mikään pakko seurata huonoa esimerkkiä, niin kuin valitettavasti taannoin teimme tehokkaiden ja halpojen jalkaväkimiinojen suhteen.

Koko Suomea on puolustettava, se on Perussuomalaisten murtumaton peruslinja. Yleinen asevelvollisuus on meille edelleen sotilaallisesti, kansantaloudellisesti ja yhteiskunnallisesti paras ratkaisu. Perussuomalaiset ovat tyytyväisiä, että työryhmä on päätynyt loppuraportissaan samantyyppisiin johtopäätöksiin.

Raportissa on paljon muitakin myönteistä: useita pikkunäppäriä parannusehdotuksia varusmiehen elämään. Niitä pitää viedä eteenpäin.

Suhtaudumme kuitenkin kielteisesti raportissa esitettyyn ajatukseen neljän kuukauden varusmiespalveluksesta. Vasta joku aika sitten alin palvelusaika oli kahdeksan kuukautta, nyt sitä oltaisiin siis puolittamassa. Mitä seuraavaksi? Kahden kuukauden intti vai kirjekurssi?

Neljän kuukauden asepalvelus olisi askel kohti vapaaehtoista varusmiespalvelusta, kun kerran johtajiksi koulutettavat kuitenkin palvelisivat 12 kuukautta. Ero olisi liian suuri, joten asia ei ole selvittämisen arvoinen.

Neljän kuukauden armeija on siis Perussuomalaisten mielestä kuolleena syntynyt ajatus. Jos säästää pitää, säästettäköön ensin liialliseksi paisuneesta kansainvälisestä kriisinhallintatoiminnasta: miten esimerkiksi Atalanta-operaatio eli somalimerirosvojen jahtaaminen edistää kotimaan puolustusta?

Perussuomalaiset ihmettelevät myös selvitysryhmän intoa vähentää sota-ajan reservin vahvuutta 350 000 miehestä. Vahvuutta ei pidä enää dramaattisesti pudottaa, sitä on tehty varmasti jo liikaakin. Sissisota on täysin mahdollinen skenaario – kaikesta teknoarmeijahypetyksestä huolimatta. Nörttien lisäksi tarvitaan perinteisiä rynnäkkökivääri-kirves-puukko-pakki -miehiä!”

Perussuomalaisten puheenvuoro poikkesi muista. Olen jäävi sanomaan poikkesiko se edukseen, mutta joka tapauksessa se poikkesi.

Kun esimerkiksi pauhasin jalkaväkimiinoista, katsoin vaivihkaa yleisön reaktioita: kyllä, hieman tuntui militäärihenkilöitä hymyilyttävän. Turhaanpa hymyilivät, sillä jalkaväkimiinojen poistaminen puolustusvalikostamme oli emäluokan munaus sekä sotilaallisesti mutta etenkin taloudellisesti. – Miinat  olisivat oman messunsa aihe, mutta ei tässä yhteydessä siitä enempää. Totean vain, että ne pitää palauttaa.

Vaalityössä Pähkinärinteessä

Vaalikampanjani jalkatyöosuus käynnistyi Vantaan Pähkinärinteessä 25. syyskuuta 2010. Paikallisen ostoskeskuksen alueella vietettiin Pähkinärinne-päivää.

Paremmin ei olisi voinut aloittaa. Oli harvinaisen kaunis syyspäivä, aurinko paistoi ja lämpöä yli 18 astetta. Oli hauska jutella muiden ehdokkaiden kanssa ja tavata vanhoja tuttuja, olinhan nuoruudessani pyörinyt näillä kulmilla paljonkin.

Ihmisten kiinnostus Perussuomalaisia kohtaan oli melkoinen, olihan puolueemme mittauttanut edellisen päivän YLE-gallupissa peräti 12,5 prosentin kannatuksen. Tästä se lähtee!

Perussuomalaisia ehdokkaita ja tukijoukkoja vaalipäällikköni Jaakko Niinistön ottamassa yhteiskuvassa. Oikealla kansanedustaja Pietari Jääskeläinen.

Tapasin lukion historian opettajani Vilho Kuljun, joka asuu Pähkinärinteessä ja on nyttemmin eläkkeellä. Muistan hänet innostavana opettajana, jolla oli merkittävä vaikutus siihen, että aikanaan lähdin opiskelemaan alaa Helsingin yliopistoon.

Kulju puolestaan muisteli minua tarmokkaana opettajan sijaisena, jonka tunneilla pysyi kuri (sijaistin Kuljua opiskeluaikoinani). Oppilaat kuulemma olivat jälkeen päin nurisseet hänelle, että Niinistö – toisin kuin sijaiset yleensä – piti tiukkaa jöötä tunneilla!

Varmaan taustalla vaikutti se, että olin hiljattain päässyt armeijasta. Pedagoginen koulutukseni rajoittui siinä vaiheessa Reserviupseerikoulun antiin, ja kouluttajaksi harjaantuminen tapahtunut kokelaskaudella Karjalan Prikaatin Aliupseerikoulussa…

Kulju oli seurannut urapolkuani historiantutkijana ja politiikan taustavaikuttajana, mikä tietenkin lämmitti mieltäni. Olipa hän arvostellut pari vuotta sitten ilmestyneen viimeisimmän kirjani Isontalon Antti historianopettajien Kleio-lehteen – se kritiikki pitää hankkia!

Historian opettajani Vilho Kuljun (keskellä) kanssa yhteiskuvassa, mukana myös Pietari Jääskeläinen (vasemmalla).

Veteraanikuntoutuksen vajaat määrärahat

Eduskunta aloitti viime viikolla syksyn tärkeimmän urakkansa. Se alkoi käsitellä hallituksen esitystä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Perinteisessä keltaisessa budjettikirjassa on monia arveluttavia kohtia, joista puutun tällä kertaa vain yhteen – sotiemme veteraanien ja kotirintamanaisten asemaan.

http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2011/he_2011.html (ks. momentti 33.50->)

Maan vapauden pelastaneet miehet ja heitä uhrautuvasti tukeneet naiset eivät toki enää ole unohdettua kansanosaa kuten suomettumisen vuosikymmeninä, mutta parannuksia heidän tilanteensa vielä tarvitsisi. Tuntuu nimittäin siltä, että porvarihallituksen toimesta kyllä pidetään kauniita juhlapuheita kunniakansalaisillemme, mutta teot puuttuvat tai ovat mitä ovat.

Kuntoutusmäärärahoja karsitaan

Etenkään rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan resurssit eivät ole sitä tasoa millä niiden pitäisi olla. Tähänhän muun muassa Perussuomalaisten kansanedustajat ovat useaan otteeseen vuosien mittaan puuttuneet, mutta hallituspuolueiden edustajat ovat olleet kovakorvaisia.

Tosiasia on, että veteraanien kuntoutusmäärärahat ovat useana vuotena monessa kunnassa loppuneet jo alkuvuodesta. Nyt ne ovat ensi vuoden budjetissa putoamassa 30,5 miljoonaan euroon, mikä on käsittämätöntä, sillä nyt jo tiedetään kuluvan vuoden kuntoutusvarojen (34 miljoonaa) olevan riittämättömiä.

Mielestäni jokaisella veteraanilla pitäisi olla mahdollisuus vuosittaiseen kuntoutusjaksoon, jos me heistä kunniakansalaisina haluamme puhua. Kohtuullista myös olisi, että veteraanin puolisolla olisi oikeus asua miehensä kanssa, vaikka sitten veteraanien veljes- tai sairaskodissa.

Ja eikö ole jo korkea aika luopua veteraanien lainmukaisia etuuksia määriteltäessä työkyvyttömyysprosenteista? Pienivammaiset sotainvalidit ovat tällä hetkellä epäoikeudenmukaisessa asemassa.

Pallo on kansanedustajilla

Sotiemme veteraaneja on elossa noin 60 000. Heidän keski-ikänsä on 88 vuotta. Tuoni harventaa rivejä kiihtyvää tahtia. On kiire, jos haluamme maksaa kunniavelkaa veteraaneillemme ennen viimeistä iltahuutoa.

Pallo on nyt kansanedustajilla. Hallituspuolueiden edustajat ovat avainasemassa. He voivat halutessaan muuttaa hallituksen budjettiesitystä, jos vain tahtovat. – Sen toivoisin näkeväni, oli syy sitten aito auttamisen halu tai edessä olevat eduskuntavaalit.

Timo Soini ja politiikan puuhkalakit

Tiedän, että moni kansalainen seuraa aktiivisesti Timo Soinin maanmainiota blogia. Sitä kelpaa mainostaa näiltäkin sivuilta löytyvällä bannerilla.

On Soinilla myös mepin työhönsä liittyvä eurobloginsa sivuilla http://www.peruseuro.fi/ mutta kotimainen on tunnetumpi. – Allekirjoittaneella oli muuten kunnia olla mukana keksimässä sen mielestäni hauskalla tavalla rahvaanomaista nimeä, plokia, jonka tiedän riepovan vihreitä ja muunkin värisiä älykköblogisteja.

Kaikki asian harrastajat eivät kuitenkaan ehkä tiedä, että Timo Soini kirjoittaa säännöllisesti myös puolueen äänenkannattajaan Perussuomalaiseen puheenjohtajan palstaa. Se on luettavissa osoitteessa http://www.perussuomalaiset.fi/perussuomalainen-lehti

Puheenjohtajan palstan tarkoitus on tietysti puhutella enemmän puolueen jäseniä kuin kaikkia kansalaisia ja saada jäsenet taistelemaan perussuomalaisen aatteen puolesta, mutta sisältää sekin verrattomia kielikuvia. Esimerkiksi uusimmassa lehdessä 12/2010 Soini opastaa eduskuntavaalien ehdokkaita, siis minuakin.

Soini toteaa, että ehdokkaat joutuvat tottumaan monenlaiseen panetteluun kuumaksi käyvän kampanjan aikana. ”Kannattaa muistaa, että nollaa ei koskaan lyödä – ole hyvilläsi, jos rehellinen toimintasi kerää myös vastustusta.” Näin on.

Netin ”oksennuspalstoilla” ei Soinin mielestä kannata juurikaan käydä mieltänsä pahoittamassa ”muuta kuin sen verran, että tarkistaa vieläkö politiikan puuhkalakkien pattereissa on virtaa”. Ja onhan sitä, kirjoittaa Timo Soini, joka on näiden palstojen ykkösaiheita ollut jo pitkään. ”Hekin pelaavat Perussuomalaisten pussiin omalla rujolla tavallaan.”

Puheenjohtajan kirjoituksia kannattaa lukea. Niissä puhuu kokemuksen syvä rintaääni. ”Paineenkesto on osa politiikkaa. Jos siedät – kestät!” Tosi on.

Toimittajienkin kannattaa kirjoituksia lukea, jos jutun juurta etsii. Esimerkiksi Perussuomalainen-lehdessä 10/2010, joka ilmestyi Porin puolueneuvoston kokouksen alla, Soini kirjoitti viimeisenä lauseenaan: ”Projektitehtäviin vaalivoiton takaamiseksi saamme lisävoimaa, joka ei jätä kylmäksi.”

Ei jättänyt: kyseessä oli suora viittaus puolueemme Porissa esiteltyyn vaalityömieheen, elävään legendaan nimeltään Matti Putkonen. Tätä kirjoittaessa Putkonen pyyhältää puoluetyössä Hämeessä. Kenttä on ottanut vaalityömiehen innostuksella vastaan.