Kaikki kirjoittajan Jussi Niinistö artikkelit

Suomi tahtoi elää

Olin 4. joulukuuta puhumassa konstaapeli Hannu Lakeen jo 19. kertaa järjestämässä sotilasperinnenäyttelyn avajaisissa Nurmijärven kunnan käräjäsalissa. Näyttelyn teemana oli jatkosota, ja puhuin sen synnystä – ajasta seitsemän vuosikymmentä sitten. Ohessa puheeni pääpiirteissään ja muutama näyttelystä näppäämäni kuva.
Suomen leijona. Komea puusta kaiverrettu puhdetyö asemasodan ajalta.

Jatkosodan synnyn taustalla oli tietenkin talvisota, senhän meille kertoo jo sodan nimikin: jatkosota. Talvisodan taustalla puolestaan oli kahden diktatuurin, Josif Stalinin johtaman bolševistisen Neuvostoliiton ja Adolf Hitlerin johtaman kansallissosialistisen Saksan 23. elokuuta 1939 solmima hyökkäämättömyyssopimus, joka tunnetaan myös kyseisten maiden silloisten ulkoministerien mukaan nimellä MolotovRibbentrop -sopimus.  

Tämän surullisenkuuluisan Molotov–Ribbentrop -sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Saksa antoi Neuvostoliitolle vapaat kädet Suomen ja Baltian maiden suhteen. Seurauksena oli puna-armeijan hyökkäys Suomeen – ja Suomen kannalta tietenkin ”talvisodan ihme” tai ”105 kunnian päivää”, jotka olivat vuosi sitten Hannu Lakeen edellisen näyttelyn aiheena.  

Talvisodan seurauksena Suomi menetti 23 000 kaatuneen ja 45 000 haavoittuneen lisäksi 1 000 pommituksissa kuollutta siviiliä, rauhanteossa meni Karjala, Suomenlahden ulkosaaret, suurin osan Sallaa, osa Kalastajasaarentoa. Maassa oli yli 400 000 evakkoa ja Hanko jouduttiin vuokraamaan puna-armeijalle tukikohdaksi. Moskovan rauhanehdot olivat äärimmäisen ankarat.  

Välirauhan aika  

Talvisodan jälkeinen aika – tasan seitsemän vuosikymmentä sitten – sai sittemmin historiankirjoissa välirauhan nimen. Nimitys on kuvaava. Välirauhan aika oli tavattoman vaikea henkisesti sen ajan suomalaisille. Rauhanehdot koettiin kauniisti sanottuna epäoikeudenmukaisina.

Ja vaikka aseet rintamilla olivat vaienneet, jatkoi Neuvostoliitto häikäilemättömästi painostustaan oikeastaan kaikin muin paitsi aseellisin keinoin. Suomalaisten yleinen käsitys oli, että uuden tuhotulvan saapuminen idästä olisi vain ajan kysymys.  

Tuntematon sotilas. Maalaus vuodelta 1944.

Neuvostoliiton harjoittama painostus samoin kuin Euroopassa riehuva suursota pitivät siis talvisodan jälkeisessä Suomessa yllä jatkuvaa jännitystä. Aikalaisiin vaikutti vahvasti esimerkiksi Kaleva-nimisen suomalaisen matkustajalentokoneen alasampuminen neuvostohävittäjien toimesta Suomenlahdella kesäkuussa 1940.  

Samaan aikaan länsirintamalta kuului kummia. Sieltä kuului salamasodan ääniä. Voimansa tunnossa oleva Saksa oli vallannut Tanskan ja Norjan keväällä 1940 ja pääsi pian myös Ranskan vastaisella rintamalla haluamaansa ratkaisuun.

Idässä Saksan sopimuskumppani Neuvostoliitto puolestaan miehitti Baltian maat Viron, Latvian ja Liettuan kesäkuussa ja liitti ne itseensä elokuussa 1940.  

Puun ja kuoren välissä  

Suomessa eli syystäkin vahvana tunne, että yksin ja eristyksiin oli jääty. Maa oli välirauhan aikana puun ja kuoren välissä.

Itämeri oli suljettu: Suomen ulkomaankaupan ainoa vapaa väylä maailman valtamerille kulki Petsamon Liinahamarin sataman kautta. Petsamohan oli säilynyt Suomella Moskovan rauhanteossa, mutta sekin oli vaarassa, sillä Neuvostoliitto alkoi osoittaa välirauhan aikana toden teolla kiinnostusta Petsamon nikkelivarantoja kohtaan.  

Puolet budjetista armeijalle

Koska Suomi kuitenkin tahtoi elää, teki se välirauhan aikana parhaansa nostaakseen puolustusvalmiuttaan. Nyt ei puuttunut poliittista tahtoa, kuten ennen talvisotaa. Puolustusmäärärahat vuonna 1940 olivat peräti 45 prosenttia valtion menoista! Siis melkein puolet budjetista meni armeijalle – ja tulosta tuli.  

Armeija sai uutta aseistusta – esimerkiksi lentokoneita, tykkejä, ilma- ja panssaritorjuntavälineistöä – ja sen tositilanteessa perustettavien divisioonien määrää lisättiin yhdeksästä kuuteentoista. Tykistö saatiin lähes määrävahvuiseksi, ja ampumatarvikkeita alkoi olla riittävästi. Divisioonien tulivoima oli kolminkertainen talvisodan divisiooniin verrattuna.

Ennen talvisotaa pääosin taloudellisista syistä kouluttamatta jääneet noin 100 000 nostomiestä kutsuttiin armeijan harmaisiin. Varusmiesajasta tehtiin kaksivuotinen.  

Operaatio Barbarossa  

Kevään 1941 kuluessa Suomen johdolle vähitellen varmistui Saksan poliittisen suunnan muutos. Hitler aikoi purkaa liittolaisuutensa Stalinin kanssa, joten Suomi alkoi kiinnostaa Saksaa kanssasotijana bolševismia vastaan.

Siksi Hitler esti Stalinin aikeet ratkaista Suomen kysymys lopullisesti eli viedä maan valloitus loppuun. Tätä Molotov kävi Berliinissä marraskuussa 1940 Hitleriltä pyytämässä, mutta Hitler sanoi Nein.  

Saksa tarvitsi Suomea tulevassa idän suunnitelmassaan, operaatio Barbarossassa, joten Suomi oli liukumassa suurvaltojen karttapöydällä hitaasti mutta varmasti Saksan etupiiriin. Ja tämähän sopi suomalaisille. 

Paasikiven mietteitä 

Esimerkiksi valtioneuvos J.K. Paasikivi, silloinen Suomen Moskovan-lähettiläs, kirjoitti tasavallan uudelle presidentille Risto Rytille maaliskuussa 1941 seuraavasti:

Meidän tärkein poliittinen tehtävämme on koettaa päästä Saksan siipien suojaan – Saksan ’elintilaan’ yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Oli mitä mieltä tahansa Saksan nykyisestä järjestelmästä, se on tuhat kertaa parempi kuin kuulua Nliiton alle, mikä olisi meille kuolema.”  

Näin siis Paasikivi, joka sentään suomalaisista poliitikoista ehkä eniten oli valmis ymmärtämään venäläisten vaatimuksia.  

Uhanalaisessa tilanteessa Suomen valtiojohto siis päätti nojautua Saksaan, sillä hukkuva tarttuu vaikka oljenkorteen. Neuvostoliitolle ei ollut Itämeren piirissä muuta vastapainoa kuin Saksa. 

Suomi myönsi Saksalle luvan Pohjois-Norjassa olleiden saksalaisten joukkojen kauttakuljetuksiin Suomen kautta ja sai luvan aseiden ostoon Saksasta. Mitään liittosopimusta ei kuitenkaan solmittu.  

Panttipataljoona

Tässä yhteydessä on erikseen syytä painokkaasti mainita sana panttipataljoona. Meillä on täällä tänään joukossamme kunniavieraana yksi sen veteraaneista, Kosti Cande.  

Pirteä 89-vuotias panttipataljoonan veteraani Kosti Cande kertoo ajasta 70 vuotta sitten, tämän kirjoittaja vieressään.

Panttipataljoona on nimitys, jota käytetään keväällä 1941 Suomesta kootusta vapaaehtoisjoukosta, joka palveli Saksan Waffen-SS-divisioona Wikingissä.

Panttipataljoonassa palveli 1 200 suomalaista, jotka osallistuivat itärintaman taisteluihin mm. Kaukasuksella. Pataljoona osaltaan antoi diplomaattista tukea Suomelle Neuvostoliittoa vastaan – se toimi eräänlaisena reaalivakuutena Suomen ja Saksan liittolaisuudelle.  

Puhdetöitä asemasodan ajalta: puisia veistoksia ja lentokonealumiinista tehty valokuvakehys.

Todettakoon, että Suomessa oli kyllä vilpitöntä ja vahvaa halua puolueettomuuteen Ruotsin tavoin, mutta siihen ei yksinkertaisesti ollut minkäänlaista realistista mahdollisuutta. Suomi yritti välirauhan aikana jopa valtioliittoa Ruotsin kanssa, mutta Saksa ja Neuvostoliitto estivät hankkeen, jonka suunnittelu oli edennyt itse asiassa varsin pitkälle.  

Sotaa ei olisi voitu välttää  

Jatkosodan syntyä on tutkittu paljon. Historiantutkijat ovat olleet varsin samaa mieltä siitä, että jatkosotaa ei olisi voitu välttää itsenäisyyttä menettämättä.

Jos Suomi ei kesällä 1941 olisi liittynyt Saksan rinnalle sotaan Neuvostoliittoa vastaan, olisi Saksan ja Neuvostoliiton välistä sotaa käyty Suomen maaperällä. Sota olisi syttynyt joka tapauksessa, ja Suomi olisi päätynyt suurvaltojen taistelukentäksi. Etenkin siviiliväestön tappiot ja aineelliset tuhot olisivat olleet suuret – vertailukohtaa voi hakea Viron roolista toisessa maailmansodassa.  

Suomen päättäjät yrittivät ohjata valtiolaivaa suurpolitiikan pyörteissä parhaansa mukaan, jotta itsenäisyys säilyisi, ja tarttuivat siksi Saksan ojentamaan käteen.

Saksa ei antanut apuaan sinisten silmiemme tähden, eihän se ollut tehnyt sitä aiemmin jääkäriliikkeen tai vapaussodan aikana, vaan Saksa avusti Suomea omien intressiensä takia, kuten suurvallat aina. Marsalkka Mannerheim ja presidentti Ryti uskoivat, että Saksa voittaa sodan. – Toisin kävi, mutta se on toinen tarina.   

Saksa hyökkää Neuvostoliittoon  

Joka tapauksessa tilanteen kiristyessä Euroopassa yleinen liikekannallepano Suomessa käynnistyi puolustusvoimien ylimääräisten harjoitusten muodossa 18. kesäkuuta 1941. Tapahtui siis samanlainen YH kuin talvisodankin alla.

Jo tätä ennen Suomen sotilasjohto oli käynyt yksityiskohtaisia neuvotteluja sotilaallisesta yhteistyöstä Saksan kanssa, ja saksalaisia joukkoja oli Lapissa hyökkäysvalmiina.  

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta. Suomi julisti olevansa puolueeton, mutta 25. kesäkuuta Stalinin hermot pettivät: Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat 500 koneella rajusti Suomea. Suomen hallitus ja eduskunta totesivat maan olevan sodassa: Neuvostoliitto oli jälleen kerran aloittanut sotatoimet maatamme vastaan.  

Nyt Suomikin saattoi liittyä sotaan puolustaakseen vapauttaan, kansallista olemassaoloaan ja kuitatakseen talvisodassa kokemansa vääryyden.  

Sodat Stalinin syytä  

Jatkosodan syynä oli Stalinin politiikka, niin kuin se oli ollut talvisodankin syynä. Stalin halusi Suomesta neuvostotasavallan. Suomen johdolle ei itsenäisyyden turvaamiseksi jäänyt välirauhan aikana muuta mahdollisuutta kuin tukeutua Saksaan.

Suomen johtajat eivät olleet sotasyyllisiä, vaan jatkosodan jälkeisessä ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä oli kyse voittajan oikeudesta. 

Lottien sota-aikana tekemä suuriarvoinen työ oli näyttelyssä asianmukaisesti esillä.

Lopuksi vielä hieman statistiikkaa. Jatkosodan alussa Suomen puolustusvoimien kokonaisvahvuus oli 475 000 miestä, kun se talvisodassa oli ollut reilu 300 000. Lotat ja ilmavalvontahenkilökunta mukaan luettuna vahvuus jatkosodan alussa oli peräti 630 000 – se on 16 prosenttia väestöstä. Huikea ponnistus kansalta, jonka väkiluku tuolloin oli reilu 3,5 miljoonaa.   

Tämä luku – 16 prosenttia – on toiseen maailmansotaan osallistuneiden kansakuntien joukossa suhteellisesti kaikkein suurimpia. Voi sanoa, että koko kansakunta oli valjastettu sotaponnistelujen taakse. Näistä ponnisteluista teille, hyvät kutsuvieraat, kertoo osaltaan Hannu Lakeen jatkosotanäyttely.  

Kiitos Hannulle ja hänen apulaisilleen sen kokoamisesta. Muistuttakoon näyttely meitä veteraanisukupolven työstä ja taistelusta.

Vanhempi konstaapeli Hannu Lakee oli koonnut Nurmijärvelle jo 19. kerran sotilasperinnenäyttelyn.

Ensimmäinen vaalikone

Tästä se lähtee… Nimittäin eduskuntavaalien erilaisiin vaalikoneisiin vastaaminen. Ensimmäinen rasti oli Kehitysyhteistyön palvelukeskus Kepa ry:n Ulkopoliittinen vaalikone, joka löytyy sivuilta www.vaalikone2011.fi.

Luulen, että vaalikoneita tulee olemaan näissä vaaleissa enemmän kuin aikaisemmin. Tekijöitä riittää, mutta avoimeksi jää löytyykö äänestäjiltä intoa täyttää niitä.

Kepan ulkopoliittisen vaalikoneen kysymykset oli aseteltu siten, että niistä näki, mitä niiden laatijat olisivat halunneet ehdokkaiden niihin vastaavan. Niinpä taisin tuottaa kepalaisille pettymyksen, sillä vastaukseni eivät olleet kaikilta osin poliittisesti korrekteja.

Mielestäni ensin tulee suomalainen työ ja yrittäminen. Jos rahaa jää, voidaan parantaa maailmaa.

Talousongelmat ravistelevat Eurooppaa. Suomi velkaantuu miljardivauhtia. On käsittämätöntä tuhlausta, että kaikki muut puolueet paitsi Perussuomalaiset ajavat kehitysavun nostamista. Ymmärtävätkö vanhat puolueet, että se tapahtuu lainarahalla? Entä ovatko he tietoisia siitä, minkälaisia tuloksia Suomi on kehitysapupolitiikallaan saavuttanut?

Valtion kassaan tarvitaan menokuria. Kehitysavusta voidaan hyvin leikata neljäsosa tai enemmänkin pois. Korruptoituneiden, kansaansa sortavien hallitusten tukeminen on lopetettava. Suomen Afrikkaan antama apu on monissa tapauksissa vain kärjistänyt köyhyysongelmaa. Omassakin maassa olisi tekemistä esim. lapsiperheköyhyyden poistamiseksi.

Järjestötyö politiikan arkea

Politiikan arki on järjestötyötä. Olin eilen Perussuomalaisten Uudenmaan piirin syyskokouksessa. Tulin valituksi varsinaiseksi jäseneksi piirihallitukseen Nurmijärven edustajana. 

Perussuomalaisten Uudenmaan piiri ry toimii Uudenmaan vaalipiirin perussuomalaisia yhteen kokoavana kattojärjestönä, jolla on tärkeä rooli mm. eduskuntavaalien ehdokasasettelussa. Kolme paikkaa on vielä täyttämättä ja halukkaita on pilvin pimein… 

Piiri otti syyskokouksessaan henkilövalintojen lisäksi kantaa eduskuntavaaleihin. Tavoitteena on saada viisi kansanedustajapaikkaa Uudeltamaalta. Tämä merkitsee vähintään 14 prosentin kannatusta, mikä viimeisten galluppien valossa näyttää hyvinkin mahdolliselta.

Tällä hetkellä Perussuomalaisilla on Uudeltamaalta kaksi kansanedustajaa, Pirkko Ruohonen-Lerner Porvoosta ja Pietari Jääskeläinen Vantaalta. Jääskeläinen valittiin syyskokouksessa yksimielisesti jatkamaan Uudenmaan piirin puheenjohtajana.

Omaishoitoon kannattaa satsata

Tulevaisuudessa ikääntyminen ja sen heijastusvaikutukset tulevat koettelemaan kuntataloutta entistä vahvemmin. On etsittävä kustannustehokkaita ratkaisuja. Yksi sellainen on Perussuomalaisten ehdotus satsata entistä enemmän omaishoitoon. 

Paitsi että omaishoito on inhimillinen hoitomuoto niin vanhuksille, vammaisille kuin muillekin pitkäaikaista hoivaa tarvitseville, ovat sen kustannukset tutkimusten mukaan tehostettuun palveluasumiseen verrattuna kolme kertaa ja laitoshoitoon verrattuna neljä kertaa edullisemmat.

Omaishoidon riittävään tukemiseen kannattaa kunnissa tulevina vuosina varautua. Tuki ei saa olla määrärahasidonnainen, vaan omaishoitosopimus on tehtävä aina kun sen edellytykset täyttyvät. Tukitasoa voidaan nostaa, tuesta voidaan tehdä räätälöidympää ja silti kokonaisuus on taloudellisesti kannattavampaa ja laadukkaampaa kuin vastaavat muut hoitomuodot.

Omaishoitajat tekevät arvokasta työtä. Heidän avullaan kunnat tulevat pitkällä tähtäimellä säästämään. Ilman uutta ajattelua kunnissa veroprosentti tulee vain nousemaan ja nousemaan ilman että palvelut paranevat.

Parasta tietenkin olisi, jos omaishoidontuki maksettaisiin Kelan välityksellä. Silloin se olisi tasapuolinen ja oikeudenmukainen kaikille omaishoitajille asuinkunnasta riippumatta.

Kirjoitin tältä pohjalta paikallislehteen kolumnin, että kotikunnastani Nurmijärvestä tulisi tehdä omaishoidon mallikunta. Artikkeli löytyy täältä.

Puheenjohtaja Timo Soini ilmoittaa uudessa Perussuomalainen-lehdessä numero 15/2010, että omaishoito on kynnyskysymys. Sen parantaminen on saatava seuraavan hallituksen ohjelmaan.

”Perussuomalaisuus on inhimillisyyttä”, toteaa Soini – siksi Perussuomalaiset kannattavat omaishoidon tilanteen parantamista.

Samasta työstä sama palkka

Eduskunnassa käsiteltiin viime viikolla valtioneuvoston tasa-arvoselontekoa. Eipä se juuri huomiota herättänyt, vaikka olikin ensimmäinen laatuaan.

Selontekoja ja muita on tänä syksynä eduskunnassa riittänyt. Niiden lähetekeskustelut tahtovat jäädä helposti pimentoon nykymediassa, joka kaipaa eduskunnasta lähinnä ärhäköitä debatteja, siis suurta draamaa, ei pohdittuja – vai pitäisikö sanoa kuivakoita – puheenvuoroja.

Joka tapauksessa tasa-arvosta puhuttiin, ja Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner, kun kansanedustaja Pertti Virtanen oli sairastunut. Puhe löytyy puolueen sivuilta. Ja mainiosta Yle Areenasta.

Niin kuin yleensä on, Perussuomalaisten ryhmäpuhe erottui asiasisällöltään vanhojen puolueiden jorinoista. Edukseen vai ei, sitä olen jäävi arvioimaan, mutta hieman haluan kommentoida.

Ihmiselle hyvä

Tasa-arvokysymyksissäkin Perussuomalaiset haluavat katsoa asioita kokonaisvaltaisesti. Periaatteenamme on se, mikä on ihmiselle hyvä. Emme halua katsoa asioita yksinomaan sukupuolikysymyksinä.

Esimerkiksi pätkätyöt ovat yksilölle yhtä suuri ongelma, oli kyseessä mies tai nainen. Myös pienipalkkainen työ, jolla ei elä, on sukupuolesta riippumaton ongelma. Työllä pitää voida elättää itsensä ja perheensä, jos sellaista on.

Missä tulos tehdään?

Ruohonen-Lerner esitti puheessaan peruskansalaisten oikeutetun kysymyksen:  voiko yrityksen johtajan – miehen tai naisen – työpanos yrityksen tulokseen olla monikymmenkertaisesti arvokkaampi rivityöntekijöiden palkkaan verrattuna? Tekee mieli lisätä: missä yrityksen tulos tehdään – tehdäänkö se verstaan lattialla vai maisemakonttorissa?

Tasa-arvoa on, että palkka tulee työpanosten oikeassa suhteessa. Muutoin yrityksen vuosineljännesinfot on syytä aloittaa laulun sanoin, kuten puolueemme vaalityömies Matti Putkonen murjaisi : ”Kaikkihan me olemme samassa veneessä. Saalis jaetaan tasan, mutta soutajat saavat vain perkuujätteet.”

Putkonen kertoi hyvänä esimerkkinä samapalkkaisuuden edistämisestä Metallin-mallin, jonka avulla alan miesten ja naisten palkkaerot on voitu supistaa lähes olemattomiin. Siinä esimerkkiä muillekin aloille.

Miesten ja naisten eurot

Puolueemme piirissä ei täysin ymmärretä puhetta miesten ja naisten euroista. Kyllä eurot ovat kaikille samat; samasta työstä sama palkka. Ei kansanedustajillekaan makseta sukupuolen mukaan eri palkkaa, eikä Helsingin Sanomien työpaikkailmoituksissa lue, että miehelle täysi palkka mutta naiselle 80 prosenttia.

Tuloerot ovat mies- ja naisvaltaisten alojen välisiä, ja näihin eroihin voivat päättäjät vaikuttaa. Kokonaan emme niistä pääse eroon: aina tulee olemaan eri aloilla eri palkka, mutta nuoria naisia on kannustettava hakemaan perinteisille miesvaltaisille aloille ja päinvastoin.

Ryhmäpuheessamme kiteytyi Perussuomalaisten tasa-arvopoliittinen linja: ihmisten hoitaminen saa olla yhtä arvokasta kuin koneen käyttäminen, mutta kuka luulee että asia korjaantuu koneen käyttäjää haukkumalla?

Budjettivaltuuston saavutuksia

Nurmijärven vuoden 2011 budjetista päätettiin eilen kunnanvaltuustossa. Kokous alkoi klo 13 ja päättyi 21.40. Ei kestänyt onneksi aivan niin pitkään kuin viime vuonna, jolloin pääsimme ulos vasta aamuyöllä, muistaakseni klo 2.40.

Nyt Perussuomalaiset olivat mukana budjettisovussa, jonka kautta saimme läpi kolme tärkeää tavoitetta: tuntikehystä ei leikata, Nummenpään ja Suomiehen kyläkoulut säilyvät ja kirkonkylän liikuntapuiston rakentaminen alkaa 2012.

Kunnallisveroprosentti nousee ensi vuodelle 0,25 prosenttiyksikköä. Ensi vuoden prosentti on siten 19, taitaa olla aika lailla maan keskitasoa.

Pidin valtuustossa ryhmäpuheen. Se on luettavissa Nurmijärven Perussuomalaisten kotisivuilta. On syytä tyytyväisyyteen, kun on yhteistä hyvää onnistuttu edistämään.