Aihearkisto: Blogimerkintä

Jehovan todistajien vapautuslaki kumottava

Mietintöä luovuttamassa ylijohtaja Teemu Penttilä. Kuva: Puolustusministeriö

Puolustusministeriö asetti keväällä työryhmän, jonka tehtävänä oli arvioida Jehovan todistajien asevelvollisuuden suorittamisesta vapauttamista koskevan lainsäädännön muutostarpeet ja valmistella tarvittaessa ehdotus sääntelyn uudistamiseksi. Nyt työ on valmis.

Aiempien asiaa pohtivien töiden perusteella työryhmän käsittelyn perustaksi muodostui kolmen eri perusratkaisumallin arviointi. Mallit olivat pääpiirteissään nykytilan jatkaminen, asevelvollisuudesta vapauttamisen laajentaminen koskemaan muitakin totaalikieltäytyjiä tai Jehovan todistajien vapautuslain kumoaminen. Jehovan todistajien vapautuslain kumoamisen arvioinnin yhteydessä työryhmä käsitteli myös tarpeen perustuslain 127 §:n muutokselle ja mahdollisuuden luoda Jehovan todistajille oma palvelusmuotonsa.

Työryhmä luovutti mietintönsä tänään 2.7.2018. Mietinnössä päädyttiin ehdottamaan Jehovan todistajien vapautuslain kumoamista.

Työryhmä katsoo, että Jehovan todistajia koskevan vapautuslain voimaantulon (1987) jälkeen moni asiaan vaikuttava tekijä on muuttunut suomalaisessa yhteiskunnassa. Perustuslakiuudistus (2000) on tuonut mukanaan aiempaa tiukemman suhtautumisen poikkeuslakeihin, muuttuneet turvallisuuden uhkakuvat ovat tuoneet aseettoman maanpuolustuksen tehtäviä aseellisten palvelustehtävien rinnalle ja siviilipalveluksesta on kehittynyt selkeästi aseellisesta palveluksesta erillinen palvelusmuoto. Lisäksi viimeaikaisen tuomioistuinkäytännön kautta on muodostunut riski yleisen asevelvollisuusjärjestelmän toimivuudelle.

Jehovan todistajien vapautuslaki on ristiriidassa Suomen perustuslain kanssa. Samaan loppupäätelmään ovat tulleet myös asiaa aiemmin käsitelleet arvioinnit sekä useat työryhmän kuulemat asiantuntijat. Uskonnon ja omantunnon vapauden perusteella maanpuolustusvelvollisuudesta kieltäytyvät asetetaan eriarvoiseen asemaan sen perusteella, onko kyseessä Jehovan todistaja vai ei. Työryhmä ei löytänyt riittäviä perusteita sille, että Jehovan todistajia koskeva vapautuslaki olisi oikeutetussa suhteessa sen muodostamiin perustuslakitasoisiin ongelmiin nähden. Mikään nykyisen suomalaisen siviilipalveluksen ominaisuus ei ole Jehovan todistajien opin sisällön tai uskonnollisen yhdyskunnan sääntöjen vastainen.

Työryhmän ehdotuksen mukaan Jehovan todistajien vapautuslaki kumottaisiin siirtymäaikana siten, että henkilöt, jotka ovat ennen kumoamislain voimaantuloa hakeneet kyseisen lain mukaista lykkäystä palveluksen aloittamiselle, voisivat kuitenkin edelleen hakea vapautusta asevelvollisuuden suorittamisesta kolmen kuukauden siirtymäajan sisällä. Siirtymäajan jälkeen vapautuksia ei enää myönnettäisi.

Jehovan todistajien vapautuslain kumoamisen myötä kaikkia uskonnollisia ja muita vakaumuksia kohdeltaisiin Suomen asevelvollisuutta koskevassa lainsäädännössä yhdenvertaisesti.

Pohjoisen Euroopan puolustusyhteistyö tiivistyy – mikään maa ei voi vahvistaa puolustustaan vain itsekseen

Tapasin Britannian puolustusministeri Gavin Williamsonin Lontoossa 28.6.2018, jolloin yhdeksän maan puolustusministerit allekirjoittivat JEF-joukon toimintaa koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan. Crown copyright 2018
Crown copyright 2018

Britannia on vahva sotilaallinen toimija, joka tunnetaan korkeasta sotilaallisesta valmiudesta ja osaamisesta sekä kyvystä toimia vaikeissakin olosuhteissa. EU-­erosta huolimatta Britannia on tulevaisuudessakin vakautta ja turvallisuutta lisäävä toimija Euroopassa ja laajemmaltikin.

Britannia on Suomelle tärkeä kumppani, ja maiden välistä puolustusyhteistyötä on vahvistettu suunnitelmallisesti. Olemme osallistuneet Britannian johtaman Pohjoisen ryhmän (Northern Group) toimintaan ja vuonna 2016 allekirjoitimme kahdenvälistä puolustusyhteistyötä koskevan puitejärjestelyn. Tiivis puolustusyhteistyö Britannian kanssa vahvistaa Suomen puolustuskykyä. Tämän päivän maailmassa mikään maa ei voi vahvistaa puolustustaan vain itsekseen toimien.

Britannian johtamaan Joint Expeditionary Force (JEF) -joukkoon osallistuminen on uusi yhteistyömuoto Pohjoisen ryhmän välillä. JEF on väline ­ylläpitää ja kehittää puolustus­kykyä, valmiutta ja yhteis­toimintakykyä vastata erilaisiin uhkiin ja kriiseihin.

Jokainen yhdeksästä valtiosta – Britannia, Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Alankomaat, Liettua, Latvia ja Viro – päättää aina itsenäisesti osallistumisestaan, olipa kyseessä koulutus- ja harjoitustoiminta, muu kansainvälinen toiminta tai operaatioon osallistuminen. JEF:n puitteissa voidaan toimia esimerkiksi osana YK:n, EU:n tai Naton operaatiota, sellaisen operaation tukena tai tietyn maaryhmän itsenäisenä toimintana.

Suomen JEF-osallistuminen perustuu kansallisen puolustus­kykymme kehittämistarpeisiin. Suomi osallistuu joukon koulutus- ja harjoitustoimintaan sekä tilannetietoisuuden, valmiuden ja varautumisen ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Toimintaan voidaan osallistua kaikilla keskeisillä suorituskyvyillä.

Jos mahdollinen operaatio tulisi kyseeseen – olipa kyse humanitäärisistä tehtävistä tai yhteisestä puolustautumisesta – siihen osallistuvat suomalaisjoukot määriteltäisiin kansallisilla päätöksillä.

Suomen JEF-osallistumista valmisteltiin usean vuoden ajan, tiiviissä yhteistyössä Ruotsin kanssa. Kesällä 2017 Suomi ja Ruotsi liittyivät seitsemän alkuperäisen maan muodostamaan joukkoon. Kuluvana vuonna olemme osallistuneet joukon harjoituksiin pääosin Brittein saarilla. Tulevina vuosina tulemme näkemään joukon koulutus- ja harjoitustoimintaa myös Itämeren alueella.

JEF:n toimintakyvyn saavuttamista juhlistetaan Lontoossa tänään torstaina. Yhdeksän maan puolustusministerien tapaamisessa allekirjoitetaan myös joukon toimintaa koskeva yhteisymmärryspöytäkirja.

Suomen osallistuminen ­JEF:iin on osa yhteistyö­verkostoa, joka vahvistaa Suomen puolustuskykyä ja ennaltaehkäisykykyä. Britannian johtama JEF-joukko on signaali Pohjois-Euroopan maiden halusta vahvistaa yhteistyön avulla puolustustaan ja kyvystä toimia tarvittaessa yhdessä.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidepalstalla 28.6.2018.

Puolustusvoimien henkilöstöpulaan vastattava

Suomen sotilaallinen toiminta- ja turvallisuusympäristö on muuttunut vuonna 2012 päätetyn puolustusvoimauudistuksen jälkeen: sotilaallisten kriisien ennakkovaroitusaika on lyhentynyt ja kynnys voimankäyttöön alentunut. Muuttunut ulkoinen turvallisuusympäristö edellyttää jatkuvaa korkeaa valmiutta. Valmiuden parantaminen on vaatinut Puolustusvoimilta olemassa olevien resurssien sisäistä uudelleen kohdentamista ja uusien suorituskykyjen rakentamista.

Puolustusvoimauudistuksessa Puolustusvoimien tehtäväkokoonpanosta vähennettiin noin 2 400 tehtävää vuosina 2012-14. Uudistuksen myötä Puolustusvoimien lakisääteiset vastuut ja tehtävät eivät kuitenkaan vähentyneet samassa suhteessa henkilöstömäärän leikkauksen kanssa.

Seurauksena Puolustusvoimien tehtäväkokoonpanossa on nyt akuutti noin sadan tehtävän vaje. Uudet sata henkilötyövuotta kustantaa 5,8 miljoonaa euroa.

Suurin tarve on Ilmavoimissa, 51 tehtävän verran. Kriittisimmät tarpeet kohdistuvat lentotekniikkaan ja johtamisjärjestelmäalaan. Maavoimissa puolestaan on 30 tehtävän lisätarve, joka kohdistuu kouluttajatehtäviin, pääpainon ollessa aliupseeriston tehtävissä. Merivoimien lisätarve on kymmenen tehtävää ja puolustusvoimien logistiikkapuolella vajausta on yhdeksän tehtävän verran.

Tilanne on korjattava, ja toivonkin edellä mainittua lisäystä loppukesän budjettiriihessä.

Resurssipula näkyy puolustusvoimien arjessa. Olen kiertänyt kolmena ministerivuotenani joukko-osastoja tiuhaan ja törmännyt yhä enemmän henkilöstön työssäjaksamisen ongelmiin. Liikenne merellä ja ilmassa on lisääntynyt, vahdittavaa on enemmän kuin ennen. Kärjistäen: nuorille perheettömille ylityöt voivat olla hyvinkin tervetulleita, mutta vanhemmat perheelliset saattavat uupua.

Uskon, että määrärahavaatimus saa kannatusta yli puoluerajojen, sillä hiljattain esimerkiksi oppositiopuolue SDP:n suunnasta on esitetty sadan aliupseerin lisäystä.

Puolustusvoimien henkilöstöpula on aiheena myös Maaseudun tulevaisuudelle antamassani haastattelussa.

HX-hanke etenee kuin juna

Kuvassa kanssani (vasemmalta lukien) veteraanit Mauri Maunula, Olli Kivioja ja Nils Hackzell sekä Ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Sampo Eskelinen. Maunula on lentänyt taustalla näkyvällä Gloster Gauntletilla 40 minuuttia 4.2.1941. Kone esiintyi Tikkakosken ilmailunäytöksessä viime viikonloppuna.

Satavuotiaan Suomen ilmavoimien – onneksi olkoon! – suuri ajankohtainen haaste on HX-hanke eli 2020-luvun jälkimmäisellä puoliskolla ikääntyvien Hornet-hävittäjien suorituskyvyn korvaaminen. Tikkakosken juhlalentonäytöksessä yleisöllä oli mahdollisuus vertailla eri kandidaatteja, joita ovat Boieng F-18 Super Hornet, Dassault Rafale, Eurofighter Typhoon, Lockheed Martin F-35 ja Saab Gripen E.

Uudet hävittäjät hankitaan tarjouskilpailun perusteella, jossa käytetään apuna vaiheittaista neuvottelumenettelyä. Käynnissä oleva tarjouspyyntövaihe tuottaa sitovaa tietoa eri valmistajien tarjoamista ratkaisuista.

Hankintamenettely jakautuu useampaan vaiheeseen. Huhtikuussa lähetetty alustava tarjouspyyntö käynnisti hävittäjähankinnan tarjouskilpailun ensimmäisen neuvotteluvaiheen, jonka aikana määritellään reunaehdot sekä vaatimukset täyttävät hankintakokonaisuudet. Tämä vaihe päättyy tammikuussa 2019.

Ensimmäisen vaiheen jälkeen virkamiehet laativat tarjouksiin ja neuvotteluihin perustuvan väliraportin. Sen tarkoituksena on esitellä analyysi puolustushallinnon johdolle sekä eduskuntavaalien aloittavalle hallitukselle.

Vuoden 2019 jälkimmäisellä puoliskolla lähetetään tarkentava tarjouspyyntö. Sen jälkeen käytävässä toisessa neuvotteluvaiheessa määritellään kunkin kandidaatin kanssa hankintakokonaisuuksien tarkat sisällöt.

Toisen vaiheen päätteeksi vuonna 2020 pyydetään lopulliset tarjoukset. Tarjoajien paremmuus ratkaistaan suorituskykyperusteisesti lopullisen tarjouspyynnön vastausten perusteella. Jokainen vastaus arvioidaan puolustushallinnon toimesta.

HX-hankinnasta päättää aikanaan seuraava hallitus vuonna 2021. Päätös perustuu puolustushallinnon esitykseen ja tarvittavien ministerivaliokuntien käsittelyyn.

Puolustusselonteon mukaisesti poistuva Hornetien suorituskyky korvataan täysimääräisesti monitoimihävittäjillä vuodesta 2025 alkaen. Tavoitteena ei ole pelkästään korvata nykyistä suorituskykyä, vaan tuoda mahdollisimman suuri lisäarvo koko puolustusjärjestelmällemme. Valittava hävittäjä ratkaisee ilmavoimien taistelukyvyn aina 2060-luvulle asti.

Julkisissa lähteissä liikkuu paljon tietoa hinnoista ja suorituskyvyistä. Ne tiedot eivät ole keskenään vertailukelpoisia, eikä hankinta perustu niihin. Tarjouspyyntövaiheessa haetaan sitovia ratkaisumalleja, joiden perusteella hankintapäätös tehdään.

HX-hankkeen yhteydessä kuulee monesti viitattavan Saksan ja Ranskan kaavailemaan yhteiseen hävittäjähankkeeseen, jonka ensimmäinen kone olisi tuotannossa aikaisintaan vuonna 2045. Suomi seuraa tuota hanketta mielenkiinnolla, mutta tässä tilanteessa se ei ole vaihtoehto. Hornet-kalusto alkaa poistua käytöstä vuonna 2025. Kahdenkymmenen vuoden väli on liian suuri ja vaarantaa puolustuskykymme vuosikymmeniksi.

100 vuotta aktiivista puolustuspolitiikkaa

Puolustusministeriö viettää vuosipäiväänsä 14.6. juhlistaen samalla 100- vuotista historiaansa. Vaikka ministeriön perustehtävä – toimintaedellytysten luominen puolustusvoimille ja sotilaalliselle maanpuolustukselle – on säilynyt läpi kiitävän vuosisadan, ovat puolustuspolitiikan sisältö ja painotukset vaihdelleet merkittävästi.

Ennen talvisotaa ministeriön toiminta painottui sotilaallisen maanpuolustuksen luomiseen. Vapaussodan jälkeen oli luotava puolustusjärjestelmä, joka mahdollisti valtakunnan puolustamisen. Olihan itänaapuriin syntynyt aatteellisesti aggressiivinen suurvalta – Neuvostoliitto – joka 1920-luvun alussa Suomen sotilaspoliittista asemaa pohtineen puolustusrevisionin mukaan muodosti ainoan konkreettisen uhan puolueetonta Suomea vastaan.

Laajan, mutta vähäväkisen maan puolustusratkaisun perustaksi valittiin yleinen asevelvollisuus. Tämä ratkaisu on osoittautunut aikaa kestäväksi. Vaikka merkittävä osa miespuolisesta väestöstä jäi pääosin säästösyistä kouluttamatta ennen talvisotaa, oli valtiojohdolla käytössään sodan kynnyksellä yli 300 000 koulutettua miestä, joista yli puolet oli kertausharjoitettu. Tämä voiman perustamisen mahdollisti alueellinen liikekannallepanojärjestelmä, joka oli astunut voimaan vuonna 1934.

Sodan ajan puolustusvoimien toimintakyvyn kannalta oli keskeistä varustaa ne riittävällä, Suomen erityisolosuhteisiin soveltuvalla sotavarustuksella. Tässä tehtävässä ei täysin onnistuttu. 1920- ja 30-luvuilla laadittiin lukuisia materiaaliohjelmia, jotka kaikki jäivät jossain määrin toteutumatta. Määrärahat myöntävää eduskuntaa ei aina onnistuttu vakuuttamaan ohjelmien tarkoituksenmukaisuudesta. Osin salaamissyistä asioita esiteltiin eduskunnalle pieninä kokonaisuuksina, jolloin kokonaiskuvan hahmottaminen oli vaikeaa.

Valtiontalouden heikon tilanteen johdosta 1930-luvulla esiteltiin ohjelmia, joita oli jo sisäisin toimin supistettu, jotta niihin saataisiin rahoitus. Niin ikään puolustusvoimien sodan ajan vahvuus nousi 1930-luvun alussa lähes 100 000 miehellä. Tämä tarkoitti sodan ajan määrävahvuuksien uusimista ja yhä kasvavaa materiaalitarvetta. Kun samanaikaisesti sotateknologia kehittyi, erityisesti ilma-ase, ja 30-luvun taloudellinen lama heikensi valtiontalouden kantokykyä, oli maatalousvaltaisella Suomella ratkaistavanaan ongelma, joka oli jälkiviisauden lasienkin läpi tarkasteltuna vaikea ratkaista. Malli Cajander syntyi pitkän aikavälin kuluessa ja oli monen tekijän summa.

Vaikka talvisotaan jouduttiin lähtemään puutteellisesti varustetuilla puolustusvoimilla, oli kahden ensi vuosikymmenen aikana luotu järjestelmä, joka mahdollisti torjuntavoiton – talvisodan ihmeen. Hinta oli kova, mutta itsenäisyys säilyi.

Moskovan rauhaa seurasi ajanjakso, jolloin yhtäältä Suomen sotilaspoliittinen asema muuttui ratkaisevasti ja toisaalta puolustusvoimien toimintakykyä parannettiin merkittävästi. Suomen sotilaspoliittisen aseman muutosta on tulkittu usealla tavalla ja useasta lähtökohdasta. Turvallinen tulkinta lienee, että Suomen vaihtoehdot olivat vähissä. Saksan sotilaallinen asema Euroopassa oli luja ja toisaalta Suomen pyrkimykset sotilaspoliittisen asemansa vahvistamiseen – muun muassa puolustusliitto Ruotsin kanssa – kaatuivat Neuvostoliiton vastustukseen. Lopputuloksena Suomi aloitti jatkosodan Saksan rinnalla kesäkuussa 1941.

Jatkosodan puolustusministeriön tehtävät painottuivat sotatalouden johtamiseen. Sotilaalliset päätökset tehtiin ylipäällikkö Mannerheimin päämajassa. Sotatalouden johtaminen oli mittava tehtävä, sillä sotatarviketeollisuudessa työskenteli 90 000–140 000 miestä ja naista. Puolustusmenot nousivat suurimmillaan lähes 65 prosenttiin valtion menoista, kun ne nykyään ovat vähän yli 5 prosenttia. Kotirintaman ja sotatalouden ponnistelut mahdollistivat materiaalisen perustan kesän 1944 torjuntataisteluille, joiden seurauksena Suomen sotilaspoliittinen asema muuttui jälleen ratkaisevasti – lähes viideksi vuosikymmeneksi.

Välirauhansopimus, vuonna 1947 solmittu Pariisin rauhansopimus ja ennen kaikkea seuraavana vuonna Neuvostoliiton kanssa solmittu Ystävyys-, yhteistoiminta- ja avunantosopimus muodostivat sopimuskokonaisuuden, jotka ankkuroivat Suomen idän ja lännen väliin. Puolustuspoliittinen liikkumavara jäi varsin rajoitetuksi. Puolustuspolitiikka ja maanpuolustus olivat täysin alisteista ulkopolitiikalle, jota tasavallan presidentti johti perustuslain suomin valtaoikeuksin. Maanpuolustus tulikin olemaan osa 60-luvun alussa määriteltyä turvallisuuspolitiikkaa, jota toteutettiin ulkopolitiikka edellä.

Sotilaallisen maanpuolustuksen toimintaedellytysten luominen osoittautui vaikeaksi. Neuvostoliiton kanssa solmittu YYA-sopimus edellytti Suomen puolustavan aluettaan kaikin käytössä olevin voimin ”Siinä tapauksessa, että Suomi tai Neuvostoliitto Suomen alueen kautta joutuvat aseellisen hyökkäyksen kohteeksi Saksan tai muun sen kanssa liitossa olevan valtion taholta”. Toisaalta Britannian vaatimuksesta Pariisin rauhansopimukseen kirjatut rajoitukset vaikeuttivat puolustusvoimien kehittämistä.

Suomalaisen puolustuspolitiikan tavoitteeksi asetettiin luoda riittävän uskottava valvonta- ja torjuntakyky, jotta Suomi voisi säilyä suurvaltojen välisen sotilaallisen konfliktin ulkopuolella. Niin ikään riittävällä puolustuskyvyllä haluttiin varmistaa se, että Neuvostoliiton apua ei tarvittaisi mahdollisessa kriisitilanteessa.

Ulkoisia rajoitteitakin enemmän puolustuksen kehittämisen tiellä olivat taloudellinen ja poliittinen turbulenssi, jotka jatkuivat 1970-luvulle saakka. Käytännössä kaikki pitkäkestoiset materiaaliohjelmat kaatuivat tuolloin poliittisiin tai taloudellisiin ongelmiin. Puolustuksen jatkuvuus ja uskottavuus olivat vaikeuksissa, vaikka asevelvollisuus tuotti koko ajan lisää miehiä reserviin.

Jatkuvuus ja poliittinen sitoutuminen olivatkin keskeisiä syitä vuonna 1971– 1981 toimineiden kolmen parlamentaarisen puolustuskomitean perustamiseen. Komiteat määrittivät Suomen puolustuspoliittista asemaa – luonnollisesti YYA-sopimuksen reunaehtojen piirissä – ja antoivat suosituksia puolustusvoimien resurssien kehittämiselle. Ensimmäinen ja toinen komitea painottivat alueellisen koskemattomuuden valvontaa ja turvaamista edistäviä materiaalihankkeita. Kolmannen komitean mietintö käynnisti maavoimien vuosikymmenen, jolloin kehityksen keskiössä oli maavoimien uudistaminen, erityisesti suojajoukkojen kehittäminen taistelunkuvaa vastaaviksi.

Suomen puolustuspoliittinen asema muuttui jälleen kylmän sodan päättyessä. 1990-luvun alku oli murroskautta, jolloin epävarmuustekijöitä oli runsaasti, muun muassa Jeltsinin johtaman Venäjän tulevaisuus ja Jugoslavian hajoamissodat. Vuonna 1995 laaditussa valtioneuvoston ulko- ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa kylmän sodan päättymisen arvioitiin kuitenkin kokonaisuutena kohentaneen Suomen turvallisuusasemaa. Tähän osasyynä oli myös se, että Suomi oli liittynyt Euroopan Unionin jäseneksi saman vuoden alusta. Vuosikymmenen alku linjasi myös puolustuksen tulevaisuutta pitkälle. Huolimatta taloudellista lamasta Suomi hankki Hornet-torjuntahävittäjät Yhdysvalloista ja täydensi kesken jääneitä maavoimien hankkeita Itä-Saksan edesmenneiden asevoimien varikoista kaikkiaan seitsemän sopimusta sisältävällä hankintakokonaisuudella.

Turvallisuusympäristön vakiintuminen ja erityisesti Venäjän sotilaallisen voiman heikentyminen olivat syitä siihen, että vuonna 1997 laaditussa ulko-ja turvallisuuspoliittisessa selonteossa linjattiin puolustusvoimien sodan ajan vahvuuden laskeminen 100 000 miehellä. Keskeiseksi uhkamalliksi oli noussut strateginen isku, joka saattoi laajentua laajamittaiseksi hyökkäykseksi. Selonteko aloitti myös rauhanajan varuskuntaverkon supistamisen, joka jatkui kuluvaan vaalikauteen saakka.

Selontekomenettely vakiintui siten, että hallitus jätti eduskunnalle turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon noin neljän vuoden välein. Niissä yhtäältä näkyi optimismi Venäjän tilanteen kehittymisestä ja toisaalta kansainvälisten painostusten siirtyminen terrorismin vastaiseen sotaan vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen. Niin ikään kokonaisturvallisuuden painoarvo kasvoi sotilaallisen uhkan näennäisesti vähentyessä. Vuoden 2004 selonteossa linjattiin puolustusvoimien sodan ajan vahvuuden vähentäminen 350 000 sotilaaseen sekä päätettiin luopua jalkaväkimiinoista vuoteen 2016 mennessä.

Vuonna 2008 käydyllä Georgian sodalla ei ollut vaikutusta Suomen puolustuspolitiikkaan, vaan vuoden 2012 turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon keskiössä olivat säästöt ja puolustusvoimien supistaminen. Maanpuolustuksen menoja leikattiin, puolustusvoimien sodan ajan kokoonpanoa supistettiin 350 000 sotilaasta 230 000 sotilaaseen ja puolustusvoimien henkilökuntaa supistettiin 2 000 henkilöllä.

Vuonna 2017 julkaistiin ensimmäinen valtioneuvoston puolustusselonteko. Sen lähtökohtana oli turvallisuusympäristön muutos ja sen edellyttämät toimenpiteet. Krimin miehitys, sotatoimet Itä-Ukrainassa ja tiivistynyt harjoitustoiminta ulottivat sotilaalliset jännitteet myös Itämeren alueelle. Tämän johdosta puolustusvoimien sodan ajan vahvuus nostettiin 280 000 sotilaaseen. Valmiuden ylläpitoon ja kehittämiseen kohdennettiin lisävaroja. Niin ikään materiaalihankintavaroja kasvatetaan asteittain vuonna 2014 mietintönsä jättäneen parlamentaarisen selvitysryhmän mietinnön mukaisesti.

Selonteko painottaa myös kansainvälisen puolustusyhteistyötä, joka on kylmän sodan päättymisen jälkeen kehittynyt ensin hitaammin, mutta nyt yhä ripeämmin kansallista puolustusta tukevaksi elementiksi. Viimeisimpänä esimerkkinä olkoon Suomen, Yhdysvaltojen ja Ruotsin toukokuussa allekirjoittama aiesopimus. Harjoittelu ja sotilaallinen yhteensopivuus mahdollistavat viime vuonna puolustusvoimille määritetyn uuden tehtävän – sotilaallisen avun antaminen ja vastaanottaminen – toteuttamisen.

Puolustuksen kehittäminen, jos mikä, on pitkäjänteistä työtä. Puolustuspolitiikan tärkein tehtävä on edelleen luoda edellytyksiä puolustusvoimille ja sotilaalliselle maanpuolustukselle. On rohjettava tehdä päätöksiä, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen, sillä puolustusvoimien iskukykyä ei rakenneta yhdessä, eikä kahdessa vaalikaudessa. Tästä esimerkkinä ovat käynnissä olevat strategiset hankkeet, joilla korvataan merivoimien aluskalustoa ja Hornet-hävittäjät tulevan vuosikymmenen aikana.

Vastuullisen ja pitkäjänteisyyttä edellyttävän puolustuspolitiikan tavoitteena ei voi olla poliittiset irtopisteet, vaan Suomen ja sen kansalaisten turvallisuus.

Kirjoitus on julkaistu Kylkirauta-lehdessä 6/2018

Ajattelin ääneen

Annoin Verkkouutisille haastattelun, jossa pohdiskelin mahdollisuutta Sinisten ja Perussuomalaisten yhdistymiseen tulevaisuudessa.

Toivon, että puolueet voisivat jonain päivänä yhdistyä, mutta lähitulevaisuudessa se tuskin on mahdollista. Paljon pitää Vantaanjoessa virrata vettä ennen kuin tällainen prosessi olisi mahdollinen. Käytännössä puolueiden johtohenkilöiden pitäisi vaihtua ja melkeinpä uusi sukupolvi syntyä.

Olen saanut perussuomalaisista paljon pyyntöjä palata takaisin puolueeseen. Minua on kosiskeltu ehdolle myös kokoomuksesta ja keskustasta. Politiikassa jatkamiseni on tällä hetkellä pohdinnan alla ja päätökset suuntaan tai toiseen syntyköön kesän kuluessa. Jos olen ehdolla tulevissa vaaleissa, se tapahtuu kuitenkin sinisten listalta.

Ensi vuonna järjestetään näillä näkymin kolmet vaalit. Oma prioriteettilistani niiden suhteen on eduskuntavaalit, europarlamenttivaalit ja viimeisenä maakuntavaalit. Eli mikäli politiikkaa jatkossa teen, teen sitä mieluiten edelleen valtakunnan tasolla.