Aihearkisto: Blogimerkintä

Nigel Farage Suomeen

Perussuomalaiset on siitä erikoinen puolue, ettei sillä ole veljespuolueita Pohjoismaissa tai muualla Euroopassa kuten kaikilla muilla eduskuntapuolueilla. Viime aikoina Timo Soinin europarlamentaarikon työn kautta puolueelle on kuitenkin avautunut kansainvälisiä yhteyksiä. Niistä tärkein on europarlamentin Europe of Freedom and Democracy- eli EFD-ryhmä, johon Soini kuuluu.

Viime elokuussa Perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa Porissa tervehdyksen esitti Tanskan kansanpuolueen ääniharava, nuori Morten Messerschmidt. Perussuomalaisten puoluehistorian ensimmäinen tervehdys koto-Suomen ulkopuolelta otettiin lämmöllä vastaan; EU-kriittisyys yhdistää.

Nyt olisi vuorostaan itse EFD-ryhmän puheenjohtaja Nigel Farage tulossa Suomeen 6.-8.2.2011. Hän pitää Timo Soinin kanssa yleisötilaisuuden Helsingissä sunnuntai-iltana 6. helmikuuta, josta enemmän myöhemmin. Alustavana teemana on: ”Tule kuulemaan totuuksia Euroopan Unionista.”

Farage on Iso-Britannian itsenäisyyspuolueen UKIPin puheenjohtaja ja aivan erinomainen puhuja. Näistä videoista saatte esimakua miehestä ja hänen retoriikastaan; YouTubesta löytyy lisää:

Nigel Farage shows Barroso ’true state of the Union’

UKIP Nigel Farage MEP – BBC Question Time Nov 2010

Pakkoruotsi joutaa mennä

Perussuomalaisten kannatus on 2,7 % – nimittäin ruotsinkielisten parissa, kertoo Åbo Akademin tutkimus. Neljä vuotta sitten tehdyssä vastaavassa gallupissa kannatus oli vain prosentti. Keskustan kannatus puolestaan on nyt prosentti, kun se neljä vuotta sitten oli kolme. Osat ovat vaihtuneet.

Kannatuksen kasvu on sikäli mielenkiintoinen ilmiö, kuten STT:kin huomauttaa asiaa koskevassa uutisessaan, että Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka vastustaa virallisesti pakkoruotsia. Keskustan kannatuksen laskussa näkynee taannoinen Kokkolan aluehallintokiista.

Veikeä tarra 1990-luvun lopulta, edelleen ajankohtainen!

Suomen kansan enemmistön mielipide on selvä: pakkoruotsi on aikansa elänyt ja joutaa mennä. Entistä useampi ruotsinkielinen suomalainen on samaa mieltä.

Joulun alla Ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja Nils Torvalds kohautti ehdottamalla pakkoruotsista luopumista, ja puolueen taustavaikuttaja Per Stenbäck puolestaan halusi Rkp:n valmistautuvan pakkoruotsin jälkeiseen aikaan.

Enpä olisi uskonut tällaisia kannanottoja kuulevani. Ne ovat merkkejä siitä, että jäät ovat lähdössä liikkeelle.

Pakkoruotsin kannattajien ja vastustajien äänimäärät mitataan huhtikuun eduskuntavaaleissa, haluaa Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sitä tai ei. Pakkoruotsi on ja tulee olemaan yksi vaalikeskustelujen aiheista.

Valvontaupseerin jatkosota

Joululomalla oli aikaa lukea. Ohessa arvio yhdestä viime syksyn puhutuimmista sotakirjoista.

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Jarmo Nieminen on toimittanut Taavetti Heikkisen päiväkirjat, jotka tarjoavat autenttisen kurkistusaukon valvontaupseerin toimintaan jatkosodassa. Päämajan alaisista valvonta- eli vastavakoilutehtävistä ei ole aikaisemmin paljoa kirjoitettu, sillä valvontaosaston asiakirjat tuhottiin sodan päättyessä.

Heikkisen päiväkirja Rintaman poliisi kertoo koruttomalla tavalla muun muassa hyökkäysvaiheen joukkokieltäytymisistä keskipohjalaisista kootun, jääkärieversti ”Kylmä-Kalle” Heiskasen johtaman 11. Divisioonan osalta.

Kirja kertoo myös loikkarien, desanttien, vakoojien ja maanpetturien kohtaloista unohtamatta kotikommunistien ja purnaajien palauttamista ruotuun. Vastavakoilu iski, kenttäoikeus toimi ja Heikkinen kirjasi tuntonsa kuulusteluista ja tuomioista tuoreeltaan.

Riemusta synkkyyteen

Taavetti Heikkinen (1906–1969) oli ylikonstaapeli, reservin upseeri ja Akateemisen Karjala-Seuran kannattajajäsen. Niinpä Suomen armeijan eteneminen Itä-Karjalaan oli hänelle aluksi riemukulkua, kuten hän esimerkiksi kirjoitti 1. lokakuuta 1941 Petroskoin valtauksen jälkeen:

”Pysähdyimme ja kiitin hiljaisena Jumalaa, joka on sallinut minun elää tähän päivään saakka ja nähdä tämän, joka on ollut elämäni suurin unelma.”

Sodan pitkittyessä tunnelmat päiväkirjan lehdillä tylsistyvät ja synkistyvät. Illuusiot karisevat, ”V-käyrä” nousee ja luutnantti Heikkinen on palaa loppuun. Hän raapustaa 21. tammikuuta 1944 seuraavaa:

”Olen väsynyt, niin suunnattoman väsynyt tähän sotaan ja kaikkeen pelleilyyn täällä.”

Vaihtelua asemasodan aikaiseen arkeen tuo lähinnä saunominen. Arki taas muuttuu juhlaksi, kun aseveli tuo lomalta alkoholia, useimmiten pöytäviinaa, joka porukalla nautitaan. 

Sota on sotaa

Päiväkirja oli virkatoimissaan tunnollisen, tarvittaessa kovaotteisen sotapoliisin varoventtiili: höyryjen päästäminen kirjoittamalla toimi terapiana. Rintaman poliisi ei realistisuudessaan ole mikään tavanomainen sotakirja saati sankaritarina, eikä se siten ole aina miellyttävää luettavaa.

Valvontaupseeri Taavetti Heikkinen kirjasi tapahtumat sellaisina kuin hän ne näki ja koki, ilman jälkiviisastelua. Jarmo Nieminen on tehnyt esimerkillisen huolellista ja asiantuntevaa työtä taustoittaessaan sotadokumentin merkintöjä monin eri tavoin.

Kirjan liitteenä on kuvaus 11. Divisioonan sotatiestä. Lähdeluettelosta tosin uupuu allekirjoittaneen väitöskirja everstiluutnantti Paavo Susitaipaleesta, joka sentään toimi hyökkäysvaiheessa yhtenä ”Iskevän kiilan” rykmentinkomentajista (JR 29).

Vakava asian harrastaja saa Heikkisen päiväkirjamerkinnöistä enemmän irti, jos niitä lukee vertaillen Heikkisen aseveljen, samaan telttakuntaan kuuluneen Paavo Alkion Sotatuomarin päiväkirjojen (2003) kanssa. Nämä kaksi kirjaa täydentävät toisiaan ja osaltaan hyödyttävät jatkosodan historiantutkimusta.

Kirjan tiedot

Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirjat 1941–1944. Toimittanut Jarmo Nieminen.

Ajatus Kirjat/Gummerus Kustannus Oy 2010. 364 sivua.

Lisätietoa kirjasta sen toimittajan nettisivuilla www.jarmonieminen.fi/historia.

Vistbacka sairaalahoitoon

Tiedotusvälineille 3.1.2011
 
Julkaisuvapaa heti
 
KANSANEDUSTAJA RAIMO VISTBACKA SAIRAALAHOIDOSSA
 
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Raimo Vistbacka on hakeutunut rintakipujen johdosta sairaalahoitoon.
 
Vistbackalla on todettu lievä sydäntapahtuma, jonka johdosta hän on hoidossa Seinäjoen keskussairaalassa.
 
 
Laitoin äsken matkaan yllä olevan tiedotteen keskusteltuani Vistbackan kanssa. Pikaista parantumista vallesmannille!

Soini järisyttää Uuttamaata

Näin otsikoi Helsingin Sanomat tämän päiväisen pääkirjoituksensa. Uudenmaan vaalipiirissä tehty tuore HS-Gallup näyttää Perussuomalaisille tasan 16 prosentin kannatusta. Nousua olisi 10 prosenttia viime eduskuntavaaleihin 2007 verrattuna.

Perussuomalaisten nousu on kieltämättä huikea. Olemme tekemässä historiaa. Nousu ei kuitenkaan yllätä, kun tilannetta on seurannut pidempään. Luulen, että loppupeleissä nousu voi olla suurempikin – nimenomaan Uudellamaalla.

Perussuomalaiset olisivat mielipidetutkimuksen mukaan saamassa ääniä joka suunnasta: oikealta, keskeltä ja vasemmalta. Mikään muu puolue kuin PerusS ei ole onnistunut nostamaan kannatustaan maamme suurimmassa vaalipiirissä.

Puolueen puheenjohtajan ja tulevien eduskuntavaalien todennäköisen äänikuninkaan Timo Soinin imussa eduskuntaan nousisi Soinin lisäksi peräti viisi uusmaalaista PerusS:n ehdokasta. Viime vaaleissa saimme kaksi edustajaa.

Keitä tulevat uusmaalaiset perussuomalaiset kansanedustajat sitten Soinin ohella olisivat, kysyy Helsingin Sanomat ja hakee vastauksia aiemmin julkaistusta, ehdokkaiden vetovoimaa mitanneesta tutkimuksesta. Aihetta olen kommentoinut aiemmassa blogikirjoituksessani.

Vahvoilla olisivat tietenkin istuvat kansanedustajamme Pietari Jääskeläinen Vantaalta ja Pirkko Ruohonen-Lerner Porvoosta, mutta ilokseni olin minäkin päässyt kuvan kera ehdokkaidemme eturiviin.

Erot ehdokkaiden kesken ovat tuhannen hengen gallupotoksessa luonnollisesti pienet, mutta kyllä en menisi kirjoittamaan Hesarin pääkirjoitustoimittajan tavoin että ”loput perussuomalaiset voisi valita yhtä hyvin arpomalla, sillä sen verran tasaista on Soinin takana”.

Demokratiassa kansa ratkaisee, ketkä eduskuntaan valitaan. Ja pulinat pois, kun Suomen kansa on puhunut: väärin et voi äänestää.

Polttava kysymys eli tarvitaanko ilmastolakia?

Maan Ystävät -niminen järjestö on organisoinut kampanjan nimeltä Polttava kysymys. Maan jokainen kansanedustajaehdokas saa vastattavakseen seuraavan kysymyksen:

Ilmastolaki velvoittaisi tulevat hallitukset vuosittaisiin päästövähennyksiin, jotka johtavat vähintään 40 %:n kotimaisiin vähennyksiin vuoteen 2020 mennessä ja 95 %:n vähennyksiin 2050 mennessä (vuoden 1990 tasoon mennessä).

Tulisiko mielestänne Suomen säätää ilmastolaki ja olisitteko kansanedustajana valmis työskentelemään sekä puolueenne sisällä että puoluerajat ylittäen ilmastolain saamiseksi seuraavaan hallitusohjelmaan?

Jouduin tuottamaan maanystäville pettymyksen, sillä vastasin EI. Perusteluni olivat seuraavat:

Ilmastopolitiikkaa ei hoideta kansallisella lainsäädännöllä vaan kansainvälisillä, sitovilla sopimuksilla. Perussuomalaiset tulevat esittämään ilmastopoliittisen sopimuspohjan täysmuutosta: siirtymistä ominaispäästöjärjestelmään. Tässä ns. Soinin mallissa saastuttajat joutuvat vastuuseen.

Vastaus oli poliittisesti epäkorrekti ja lunta tulee epäilemättä tupaan sen johdosta, mutta perusteluni kestävät. Ilmastonmuutoksella on turha kohkata.

Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelma julkistetaan 25. helmikuuta 2011, jolloin tästäkin aiheesta enemmän. Asialinjalla.