Aihearkisto: Historia

Lenininpuistosta Ukko-Pekan puisto

Tein Helsingin kaupunginvaltuustossa yhdessä valtuutettu Sampo Terhon kanssa aloitteen Alppilassa sijaitsevan Lenininpuiston nimen muuttamisesta.

1960-luvun alussa rakennettu puisto on nimetty vuonna Vladimir Leninin mukaan vuonna 1970 hänen syntymänsä satavuotispäivän kunniaksi. Helsingin Sininen valtuustoryhmä kuitenkin katsoo, ettei väkivaltainen, bolševistinen hirmuhallitsija ansaitse muistokseen nimettyä puistoa Suomen pääkaupungista.

Sen sijaan puiston ansaitsisi 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Pehr Evind Svinhufvud, josta tuli Suomen ensimmäinen valtionhoitaja heti maan itsenäistymisen jälkeen 1918. Vuonna 1931 Svinhufvudista tuli Suomen kolmas presidentti. Kansansuosiota nauttinut presidentti tunnettiin nimellä Ukko-Pekka.

Esityksemme Lenininpuiston uudeksi nimeksi onkin Ukko-Pekan puisto.

Saksanniemen Järjestyslipuston 100-vuotismuistotilaisuudessa

Pidin 17.9.2017 juhlapuheen Saksanniemen Järjestyslipuston perustamisen 100-vuotisjuhlatilaisuudessa kulttuuritalo Grandissa Porvoossa. Käsittelin puheessani Saksanniemen kahakkaa sekä syyskuun 1917 alussa perustetun Saksanniemen Järjestyslipuston vaiheita.

Saksanniemen Järjestyslipusto oli tarkoitettu nimensä mukaisesti järjestyksen ylläpitoon. Sitä voi luonnehtia aikansa poliisikouluksi, missä alkoi heti perustamisen jälkeen ankara koulutus. Lipustolla oli oma merkityksensä itsenäistyvälle Suomelle. Saksanniemen perintö siirtyi suomalaiseen ratsuväkeen, kun Järjestyslipustosta muodostettiin vapaussodan alettua Uudenmaan rakuunarykmentti.

Käsittelin puheessani myös vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämisnäkymiä. Turvallisuusympäristömme muutoksen johdosta myös vapaaehtoista maanpuolustusta kannattaa kanavoida yhä tiiviimmäksi osaksi kokonaismaanpuolustusta. Eduskunnan kesäkuussa hyväksymässä valtioneuvoston puolustusselonteossa vapaaehtoisen maanpuolustuksen kehittämiselle asetetaan suuria odotuksia. Päämääränämme on vahvistaa vapaaehtoisen maanpuolustuksen asemaa niin paikallispuolustuksessa kuin virka-aputehtävissä.

Juhlapuhe on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.defmin.fi/puheet

Tilaisuudesta uutisoi Uusimaa-lehti.

Panssariestekiven paljastusjuhlassa Juupajoella

Panssariestekiveen hakattu ”Hyytiälä”-sana on Kannaksen Pasurikankaalla vapaaehtoisissa kenttälinnoitustöissä kunnostuneiden metsäylioppilaiden työtä. Hyytiälä-kivi on nyt kotoutettu yliopiston metsäasemalle Juupajoen Hyytiälään, jossa se toimii sodissa kaatuneiden metsänhoitajien ja metsäylioppilaiden sekä sotaveteraaniemme muistokivenä.

Pidin 11.9.2017 juhlapuheen Hyytiälä-panssariestekiven paljastusjuhlassa Juupajoella. Puheessani korostin vapaaehtoistyön merkitystä.

Paljastettu muistokivi muistuttaa meitä kansakunnan kohtalonhetkistä. Suursota hiipi Suomen rajoille 30-luvun lähestyessä loppuaan, ja maanpuolustuksen kohentamiseen herättiin myöhään, lähes liian myöhään.

Ajatus Kannaksen vapaaehtoisesta linnoittamisesta nousi monelta taholta yhtäaikaisesti. Yksittäisillä ihmisillä ja eri maanpuolustusjärjestöillä oli halu kantaa kortensa maanpuolustuksen kekoon. Muun muassa Akateeminen Karjala-Seura sekä suojeluskuntajärjestö esittivät, että kesäksi 1939 järjestettäisiin vapaaehtoisia linnoitustöitä. Työ organisoitiin suojeluskunnan johdettavaksi.

Työmailla urakoi yhtäaikaisesti kolmisen tuhatta miestä, ja työmuodostelmien huolto oli sälytetty lottien varaan. Nykysilmin tarkasteltuna projekti vaikuttaa lähes epätodelliselta. Kannaksella oli nykytermein ilmaistuna ”yhdessä tekemisen meininki”.

Vapaaehtoistyö ei valunut hukkaan. Talvisodassa oli kyse paljolti yksin suurvaltaa vastaan taistelevan kansakunnan henkisestä kestokyvystä. Vapaaehtoistyö rakensi tätä kestokykyä. Sotilaallisen merkityksen lisäksi lapiojääkärien linnoituskesä nostatti maanpuolustustahtoa.

Vapaaehtoistyöllä on tänäkin päivänä suuri merkitys. Vapaaehtoista maanpuolustusta tullaankin kehittämään kuluvan hallituskauden aikana – Puolustusvoimat selvittää tällä hetkellä erilaisia malleja paikallispuolustuksen tehostamiseksi. Vapaaehtoisella maanpuolustuksella ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksellä tulee olemaan kaikissa malleissa nykyistä korostetumpi asema.

Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.defmin.fi/puheet

Kuvassa kanssani 98-vuotias sotaveteraani-metsänhoitaja Kauko Mäenpää, joka oli nuorena metsäylioppilaana mukana kenttälinnoitustöissä Kannaksella.

Sukellusvene UC-57:n muistotilaisuus

Esitin 11. elokuuta 2017 tervehdykseni sukellusvene UC-57:n satavuotismuistotilaisuudessa.  Saksalainen sukellusvene kuljetti suomalaisia jääkäreitä vuonna 1917 Loviisan edustalle Hamnskäriin mutta katosi paluumatkalla jäljettömiin vieden mennessään koko aluksen saksalaisen miehistön.

Sukellusveneen Suomeen toimittaman jääkärietujoukon tehtävänä oli vaikeuttaa venäläisten joukkojenkuljetuksia räjäyttämällä Itä- ja Kaakkois-Suomen rautatiesiltoja.

Satavuotiaan Suomen on hyvä muistaa, että se rakentuu kymmenille, sadoille, tuhansille pienille ja suurille uhrauksille. Jääkärit kotimaahansa kuljettanut UC-57 ja sen miehistö maksoi kalleimman mahdollisen hinnan sankariteostaan. Kylmä Suomenlahti koitui 27 vapautemme saksalaisauttajan lopulliseksi leposijaksi.

Veteraanien perintö elää

Vierailin 6. kesäkuuta 2017 veteraanitapahtumassa Vihdissä. Tilaisuudessa pitämässäni tervehdyspuheenvuorossa pohdin Suomen satavuotista itsenäistä taivalta, jonka aikana maamme on kehittynyt kansainväliseksi hyvinvointivaltioksi. Puheessani korostin veteraanien tekemää merkittävää työtä nykypäivän Suomen hyväksi.

Suomen tie ei ole ollut suora ja sileä, vaan ajoittain mutkainen ja kivikkoinen. Mutkan takaa voi joskus tulla epämiellyttäviä ja raskaita koettelemuksia, joiden kanssa kansakunnan on painittava. Vuosien 1939–1945 sodat olivat varmasti näistä koettelemuksista vaikeimpia.

Näiden koettelemusten muistaminen Suomen juhlavuonna on tärkeää. Nykysukupolven on hyvä hahmottaa, että elintaso-Suomen takana on suuri uhri: Kansakunta viritti voimavaransa äärimmilleen karvaiden sotavuosien aikana, ja näitä vuosia seurasi pitkä jälleenrakentamisen kausi. Yhteinen etu asetettiin yksilön edun edelle.

Sodan aikaiset ja sen jälkeiset ponnistelut olivat menestystarina, jonka jatkumisesta nykysukupolven ja tulevien polvien tulee huolehtia. Määrätietoiselle hyvinvoinnin rakentamiselle on jatkossakin kyettävä ylläpitämään turvalliset puitteet, niin sisäisesti kuin ulkoisesti: maanpuolustuksesta on pidettävä huolta.

Suomalaisen maanpuolustustahdon vaaliminen edellyttää esimerkin näyttämistä arkipäivässä. Yksi tärkeimmistä käytännön teoista on isänmaamme eteen uhrautuneiden henkilöiden hyvinvoinnista huolehtiminen. Veteraanien perinnön vaaliminen onkin maanpuolustustyötä jaloimmillaan.

Vaikka sodankäynti on muuttunut keinoiltaan viimeisen 70 vuoden aikana, ei tarve toimia yhtenäisenä kansakuntana puolustusasioissa ole muuttunut mihinkään. Suomalaisen selviytymistarinan takana on tahto selvitä yhdessä – tillsammans, kuten Suomi 100-juhlavuoden tunnus kuuluu.

Kaatuneita muistaen

Sunnuntaina 21.5.2017 vietettiin kaatuneiden muistopäivää. Osallistuin muistopäivän juhlallisuuksiin laskemalla valtioneuvoston seppeleen Hietaniemen hautausmaan sankariristille Helsingissä ja pitämällä puheen Helsingin juutalaisen hautausmaan sankarihautamuistomerkillä. Lisäksi osallistuin kunnianosoituksiin Helsingin vanhan kirkon puistossa.

Kaatuneiden muistopäivää on vietetty vuodesta 1940, jolloin toukokuun kolmas sunnuntai määrättiin vietettäväksi sodassa kaatuneiden sankarivainajien sekä myös kaikkien vuonna 1918 molemmin puolin vakaumuksensa puolesta henkensä uhranneitten yhteisenä muistopäivänä. Päivä on uskonnollisen yhtenäisyyden päivä, jolloin muistamisen kohteena ovat Suomen puolesta raskaimman uhrinsa antaneet ikään, rotuun, vakaumukseen tai uskontoon katsomatta.

Juutalaisella hautausmaalla pitämässäni puheessa käsittelin Suomen ainutlaatuista sotatietä ja sitä kovaa työtä, jonka suomalaiset sankarit isänmaamme eteen sodissa tekivät. Suomen juutalaisille jatkosota näyttäytyi poikkeuksellisen raskaana. Suomi taisteli liitossa valtion kanssa, joka systemaattisesti vainosi ja murhasi heidän uskonveljiään. Huolimatta jo pitkään jatkuneista vainoista Saksassa ja muualla Euroopassa, Suomen juutalaiset taistelivat isänmaan ja vapauden puolesta kaikilla rintamillamme aivan kuin muutkin Suomen kansalaiset. Suomi oli heille ristiriidoista huolimatta puolustamisen arvoinen maa; maa, jossa oli mahdollisuus rakentaa tulevaisuutta.

Kaikille sotiemme veteraaneille kiitos henkisestä lujuudesta, sitkeydestä ja niistä uhrauksista, joita he osoittivat taistellessaan ylivoimaista vihollista vastaan vaikeassa tilanteessa. Isänmaan rakkaus ja usko oman asian oikeellisuuteen auttoivat säilyttämään sen, mikä on tärkeintä − itsenäisyyden. Meidän nuorempien sukupolvien velvollisuus on huolehtia, ettei tehty työ valu hukkaan.