Aihearkisto: Historia

Kotkaniemestä itsenäistymisvaiheen museo

KIRJALLINEN KYSYMYS

Kotkaniemen kehittäminen itsenäistymisvaiheen valtakunnalliseksi museoksi

Eduskunnan puhemiehelle

Pehr Evind Svinhufvud (1861–1944) muistetaan sortovuosien laillisuustaistelijana, eduskunnan puhemiehenä, Suomen itsenäisyyden julistajana ja itsenäisyyssenaatin puheenjohtajana, Suomen valtionhoitajana, pääministerinä sekä tasavallan kolmantena presidenttinä. Kansa tunsi hänet Ukko-Pekkana, kansanomaisena maanisänä. Nyt Museovirasto on säästösyistä päättänyt sulkea Luumäellä sijaitsevan P.E. Svinhufvudin kotimuseon, Kotkaniemen. Museo on aikaisemminkin, vuonna 2010, ollut lakkautusuhan alla.

P.E. Svinhufvud

Kotkaniemi myytiin valtiolle 1999, sillä Svinhufvudin sukuun kuuluvat omistajat pitivät tärkeänä, että tämä kaikkiin suomalaisiin ja maan itsenäisyyteen liittyvä kokonaisuus säilyisi Suomen kansalla. Kotkaniemi ei ole vain paikallisesti merkittävä paikka eikä se keskity ainoastaan P.E. Svinhufvudin henkilöhistoriaan, vaan hänen elämäntyönsä kautta museossa kerrotaan laajasti Suomen nykyhistoriasta.

Kotkaniemen sulkeminen tuli yllätyksenä, sillä käynnissä on vastikään ollut museon kehittämishanke. Eräissä suunnitelmissa on väläytetty museon kehittämistä itsenäistymisvaiheen valtakunnalliseksi museoksi. Tämä olisikin luonnollinen kehityssuunta koko kansakuntaamme koskettavalle museolle. Kotkaniemi sopisi hyvin etenkin vuonna 2017 vietettävien Suomen valtiollisen itsenäistymisen 100-vuotisjuhlallisuuksien yhdeksi juhlapaikaksi.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus aikeissa ryhtyä toimiin P.E. Svinhufvudin kotimuseon Kotkaniemen kehittämiseksi itsenäistymisvaiheen valtakunnalliseksi museoksi Suomen itsenäistymisen 100-vuotisjuhlallisuuksien merkeissä?

Helsingissä 16 päivänä helmikuuta 2012

Jussi Niinistö /ps

Tammisunnuntain merkitys

Tammisunnuntaina, tammikuun viimeisenä sunnuntaina vuonna 1918, riisuttiin Pohjanmaalla yllätysiskuin aseista pääosa Suomessa olleesta venäläisestä sotaväestä. Oli alkanut sota, jonka nimestä on vielä nyt, 94 vuoden päästä, erilaisia mielipiteitä. Vapaus-, kansalais-, veljes- tai sisällissota, kuten kevään 1918 tapahtumia Suomessa on eri yhteyksissä kuvailtu, oli ennen kokematonta. Kapina kansanvaltaa vastaan johti tuhansien suomalaisten kuolemaan, mittaamattomiin inhimillisiin kärsimyksiin ja suuriin taloudellisiin vahinkoihin.

Vapaussota-nimitys oli käytössä laillisen hallituksen puolella alusta alkaen ja se kertoo parhaiten tapahtumasarjan historiallisen merkityksen. Sodan päätyttyä Suomi oli vapaa vieraista, kutsumattomista asevoimista. Samalla tukahdutettiin maassa Venäjän vallankumousten seurauksena rehottanut anarkia ja palautettiin laillinen järjestys. Onnistuessaan punakapina olisi väistämättä johtanut Suomen ajautumiseen yhdeksi neuvostotasavallaksi eikä olisi ollut talvi- tai jatkosotaa eikä itsenäistä Suomea, jota puolustaa.

Suomalaisten on tammisunnuntaina aiheellista muistaa valkoisen armeijan eli ”Suomen tasavallan hallituksen joukkojen” – kuten ylipäällikkö Mannerheim armeijaansa kutsui – eli vapaussoturien uljasta nousua taisteluun vapauden, itsenäisyyden ja kansanvallan puolesta.

Vapaussodan 90-vuotismuistoa vietettiin keväällä 2008. Tuolloin valtiovallalla oli huomattavia vaikeuksia suhtautua vapaussodan muistamiseen. Toivoa sopii, että kun Suomen itsenäistymisestä ja vapaussodasta vuosina 2017–18 tulee kuluneeksi sata vuotta, on valtiovallalla korkeampi profiili juhlallisuuksien järjestelyissä ja niihin osallistumisessa. Vapaussota varmisti itsenäisyyden lisäksi kansanvallan. Kyse on perusarvoista, joiden varaan Suomea rakennetaan tänäkin päivänä.

Tiivistelmä Jussi Niinistön puheesta Tammisunnuntain juhlassa Turussa 29.1.2012.

Juhlapuhujana. Kuva: Sari Kinnanen

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Sari Kinnanen

Sotasyyllisyystuomiot purettava

Kansanedustajakollegani Reijo Tossavainen (PerusS) on jättänyt tärkeän lakialoitteen sotasyyllisyystuomioiden purkamisesta.

Aloitteen allekirjoitti 40 kansanedustajaa, luonnollisesti minäkin. Perussuomalaisten kansanedustajien lisäksi allekirjoittaneiden joukossa on myös Kokoomuksen ja Keskustan kansanedustajia.

Tämä asia pitää vihdoinkin saada pois päiväjärjestyksestä.

Kuten ryhmäkansliamme lähettämässä tiedotteessa lukee, sotasyyllisyysoikeus oli Neuvostoliiton uhkavaatimuksesta perustettu satunnainen erityistuomioistuin, joka pantiin soveltamaan taannehtivaa eli jälkikäteistä rikoslakimuutosta. Sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä 1945–1946 oli lukuisia muitakin karkeita rikkomuksia sivistys- ja oikeusvaltioissa noudatettavia rikosoikeudenkäyntien perusperiaatteita vastaan.

Ankaran painostuksen alle joutunut sotasyyllisyysoikeus tuomitsi pitkiin vapausrangaistuksiin kahdeksan vuosien 1941–1944 valtionjohtomme huipun edustajaa, mukaan lukien presidentti Risto Ryti sekä ministerit J.W.Rangell ja Väinö Tanner.

Valtaosa suomalaisista on aina ollut sitä mieltä, että isänmaan puolesta erittäin vaikeissa olosuhteissa ponnistelleet tuomitut eivät koskaan menettäneet kunniaansa, joten sinänsä mitään kunnian palautusta ei tarvita. Me lakialoitteen allekirjoittaneet kansanedustajat kuitenkin katsomme, että Suomen kansallinen ja oikeusvaltiollinen itsekunnioitus vaatii poliittisten tuomioiden muodollistakin purkamista.

Lakialoitteessa edellytetään tuomionpurkuhakemusten tapahtuvan viimeistään 5. päivänä joulukuuta 2017 eli ennen kuin tulee kuluneeksi sata vuotta Suomen itsenäistymisestä.

Lakialoite kokonaisuudessaan löytyy lähipäivien kuluessa eduskunnan kotisivuilta.

Vapauden, itsenäisyyden ja kansanvallan puolesta

Minulla oli kunnia eilen puhua Nurmijärvellä vanhemman konstaapelin Hannu Lakeen sotilasperinnenäyttelyn avajaisissa. Näyttely oli lajissaan jo kahdeskymmenes ja tällä kertaa teemana oli vapaussota. Viime vuonna teemana oli jatkosota.

Loin puheessani katsauksen vuonna 1918 käydyn sodan eri nimiin ja lopuksi pohdin valtiovallan roolia itsenäisyystaistelumme muistamisessa. Tästä jälkimmäisestä aiheesta olen tehnyt parikin kirjallista kysymystä hallitukselle. Ohessa tiivistelmä puheestani: lisäsin siihen muutaman aihetta taustoittavan hyperlinkin.

POLIITTINEN JÄRJETTÖMYYS

Punakapinan aloittaminen 1918 oli suurin Suomessa viime vuosisadalla tehty poliittinen järjettömyys. Kapina kansanvaltaa vastaan johti tuhansien suomalaisten kuolemaan, mittaamattomiin inhimillisiin kärsimyksiin ja suuriin taloudellisiin vahinkoihin.

Onnistuessaan kapina olisi johtanut Suomen ajautumiseen yhdeksi neuvostotasavallaksi Itä-Karjalan, Ukrainan, Georgian ja monen muun tavoin. Olisimme saaneet kärsiä Leninin ja Stalinin hirmutöistä. Ei olisi ollut mitään talvi- ja jatkosotaa, sillä itsenäistä Suomea ei olisi ollut, mitä puolustaa.

VAPAUSSODAN MUISTAMINEN

Vapaussodan 90-vuotismuistoa vietettiin reilu kolme vuotta sitten. Valtiovallalla oli vaikeuksia suhtautua muistamiseen. Niinpä itsenäistymisvaiheen valtakunnalliset perinnejärjestöt järjestivät mm. tammisunnuntaijuhlan Seinäjoella ja vapaussodan päättymistilaisuuden Helsingissä.

Vastaavat juhlat on tarkoitus järjestää myös 2018, kun vapaussodasta tulee kuluneeksi sata vuotta. Toivoa sopii, että valtiovallalla on itsenäisen Suomen täyttäessä sata vuotta korkeampi profiili.

Vapaussoturien ansiosta Suomen itsenäisyysjulistus 6. joulukuuta 1917 ei jäänyt pölyyntymään historian lehdille, vaan itsenäisyydestä tuli totta myös käytännössä keväällä 1918, kun miehittäjä oli ajettu maasta ja eduskuntaa sekä hallitusta vastaan nostettu bolševistinen kapina kukistettu.

KYSE ON PERUSARVOISTA

Suomessa käytiin vapaussotaa, josta tuli myös sisällis-, kansalais- tai veljessota. Vapaussota on valtio-opillisesti osuvin termi. Vapaussota varmisti itsenäisyyden lisäksi kansanvallan. Kyse on perusarvoista, joiden varaan Suomea rakennetaan tänäkin päivänä.

Vapaussota kertoo tapahtumasarjan historiallisen merkityksen. Käyttäkäämme rohkeasti sitä. Meillä suomalaisilla ei ole mitään syytä häpeillä historiaamme: taistelua vapauden, itsenäisyyden ja kansanvallan puolesta.

Tasavertaisuus rintama-avustuksissa

Olen talousarvioaloitteessani numero 253/2011 esittänyt, että eduskunta ottaa vuoden 2012 talousarvioon lisäyksenä 54 000 euroa ulkomaalaisille maksettavaan rintama-avustukseen. Rintama-avustusta pitäisi maksaa kaikille Suomen puolustusvoimissa vuosien 1939–1945 aikana palvelleille ulkomaalaisille työvelvollisille samoin kuin vastaavissa tehtävissä toimiville Suomen kansalaisille nyt maksetaan.

Tällä hetkellä Suomen sodissa vapaaehtoisesti palvelleelle – joko Suomessa pysyvästi asuvalle ulkomaalaiselle tai entisen Neuvostoliiton alueella pysyvästi asuvalle rintamasotilaalle – voidaan hakemuksesta myöntää vuosittainen rintama-avustus.

Kaikki veteraaniryhmät ovat Suomessa kuitenkin keskenään samanarvoisia, oli sitten kyse kaksinkertaisesta Mannerheim-ristin ritarista tai varushuollossa palvelleesta naisesta. Miksi ulkomaalaisille rintamasotilaille myönnetään rintama-avustus, mutta muille veteraaniryhmille ei?

Tasavertaisuuden vuoksi rintama-avustus tulisikin maksaa myös kaikille sotatoimialueella maanpuolustuksellisissa tehtävissä palvelleille ulkomaalaisille työvelvollisille samoin kuin vastaavissa tehtävissä toimineille Suomen kansalaisille maksetaan.

Käytännössä tämä tarkoittaa entisen Neuvostoliiton alueella asuvia ja sieltä Suomeen muuttaneita mainituissa tehtävissä toimineita miehiä ja naisia. He osallistuivat vuosina 1939–1945 sotiimme Suomen armeijan linnoitusrakennusmuodostelmissa tai osallistuivat Suomen armeijaa tukeviin maanpuolustuksellisiin tehtäviin sotatoimialueella.

Tähän avustukseen oikeutettuja ulkomaalaisia miehiä ja naisia on elossa arviolta sata henkeä. Heille vuosittain kertasuorituksena maksettavaan 540 euron avustukseen kuluisi rahaa 54 000 euroa. Avustus olisi tunnustus heidän sota-aikana tekemästään arvokkaasta työstä itsenäisen Suomen puolesta. Summa ei tältä kannalta katsoen ole lainkaan kohtuuton.

Puhe eduskunnan täysistunnossa 9.11.2011.

Jatkokysymys itsenäisen Suomen satavuotismuistojuhlasta

KIRJALLINEN KYSYMYS

Jatkokysymys itsenäisen Suomen synnyn merkkivuosien 1917–1920 satavuotismuiston valmistelusta

Eduskunnan puhemiehelle

Vuosina 2017–2020 vietämme itsenäisen Suomen valtion syntyyn vaikuttaneiden tapahtumien satavuotismuistoa. Suomen itsenäistymiseen johtaneen kehityksen lisäksi tulee kuluneeksi sata vuotta vuoden 1918 vapaussodasta, vallankumouksesta ja sisällissodasta, hallitusmuodon hyväksymisestä vuonna 1919 sekä Tarton rauhasta vuonna 1920.

Valtioneuvoston kanslia on vastannut aiemmin muun muassa Suomen itsenäisyyden 80-vuotis- ja 90-vuotisjuhlavuosihankkeista sekä viimeksi Merkkivuoden 1809 valmisteluista ja toteuttamisesta.

Käypä toimintatapa voisi olla vastaava, jota käytettiin vuosien 1808–1809 muistamisen yhteydessä. Tuolloin valtiovalta järjesti muutamia suurtapahtumia, joiden lisäksi kansalaisyhteiskunta järjesti eri puolilla maata lähes 300 tapahtumaa. Kokonaisuuden koordinoinnista vastasi valtioneuvoston kanslia.

Itsenäistymisvaiheen satavuotismuisto on kansakunnalle hyvin tärkeä, minkä vuoksi merkkivuosiin valmistautuminen on aloitettava hyvissä ajoin. Tapahtumien muistaminen ja niiden merkityksen pohtiminen olisi tarkoituksenmukaista koota useamman vuoden tapahtumakokonaisuudeksi. Tällöin eri koti- ja ulkomaisia näkökulmia voitaisiin valaista riittävän monipuolisesti.

Allekirjoittanut tiedusteli viime keväänä (KK 7/2011 vp) miten valtioneuvosto aikoo valmistella itsenäisen Suomen synnyn merkkivuosien satavuotismuistojuhlan viettoa. Vastauksessaan silloisen toimitusministeristön pääministeri Kiviniemi totesi, että seuraavan hallituksen on varauduttava esittämään eduskunnalle hankkeeseen riittävät määrärahat ja samalla määrättävä, mikä ministeriö hoitaisi Suomi 100 -juhlavuoden järjestelyjä.

Vastauksessa kerrottiin myös, että Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlakauden valtuuskunnan loppumuistiossa esitettiin tavoitteita tulevia juhlavuosia ajatellen. Tuon ehdotuksen mukaan Suomi 100 -juhlavuoden toiminnalle tulisi luoda hyvissä ajoin selkeä projektiorganisaatio, jossa toiminta ja rahoitus olisivat samassa paikassa ja päätoimisen pääsihteerin apuna olisi tarpeellinen määrä projektityöntekijöitä. Tavoitteeksi esitettiin myös, että toimintalinjaukset ja keskeiset päätökset tekisi vain yksi toimielin: laaja-alainen tehtävään sitoutunut toimikunta.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Onko hallitus aikeissa ryhtyä toimiin itsenäisen Suomen synnyn merkkivuosien 1917–1920 satavuotismuistojuhlallisuuksien järjestämiseksi ja jos on, miten ja millä aikataululla?

Helsingissä 24 päivänä lokakuuta 2011

Jussi Niinistö /ps