Aihearkisto: Historia

Suo olla turva Suomenmaan

Jatkosodan syttymisen 70-vuotismuisto on ollut kesän mittaan esillä mediassa. Tänään Ilta-Sanomissa oli toimittaja Pasi Jaakkosen hieno artikkeli ainoasta rintamalla kaatuneesta kansanedustajasta, kapteeni Wäinö Havaksesta. Kirjoitin itsekin luvun Havaksesta kirjaani Suomalaisia vapaustaistelijoita (2003). Mikä merkillinen mies.

Wäinö Rafael Havas (s. 1898) oli pappi, lopulta Kivijärven kirkkoherra, joka toimi virkojensa ohella aktiivisena suojeluskuntalaisena, istui kirkolliskokouksessa ja eduskunnassa, kirjoitti kirjoja, runoja ja virsiä.

Hän kaatui komppanianpäällikkönä viidennessä vapaaehtoisessa sodassaan 21. elokuuta 1941 jättäen jälkeensä surevan vaimon ja lapsijoukon: Vienan, Inkerin, Lean, Aunuksen, Yrjön, Martin, Marjatan, Mirjamin, Heikin sekä Hannun.

Sotalesken ja kymmenen sotaorpoa.

Wäinö Havaksen kädenjälki näkyy yhä. Esimerkiksi käytössä olevassa J.L. Runebergin isänmaanvirren 577 suomennoksessa, jota Havas itse piti parhaimpana saavutuksenaan:

”Sun kätes, Herra, voimakkaan
suo olla turva Suomenmaan
niin sodassa kuin rauhassa
ja murheen, onnen aikana.”

Havaksesta tuli yksi tunnetuimpia sankarivainajiamme, ehkä pitkälti johtuen hänen runostaan ”Testamentti pojalleni”. Tämä nöyrä ja vakaumuksellinen runo esitettiin Sulho Rannan sävelin lukemattomissa sankarihautajaisissa. Tässä tunnetuimmat säkeet puhuttelevasta runosta:

”Tänä aamuna, poikani, lähden
kohti tuskien rintamaa.
Sinun, äitis ja veljies tähden
minut kutsuvi isänmaa.
 
Perinnöksesi, poikani, annan
tyhjät taskut ja isänmaan,
kalasaunani välkkyvän rannan,
pyhän uskoni Jumalaan.
 
Minut kerran kun kantavat luokses,
risti sormes ja ole mies!
Kävi, poikani, näin sinun vuokses,
minä viitoitin miehen ties.”

Kokoomuksen eduskuntaryhmän huoneessa on maalaus Wäinö Havaksesta suojeluskuntaunivormussa. Ehkä Havas toimi myös sellaisten arkkityyppien kuin Lauri Ingmanin ja Arvo Salmisen ohella mallina Karin tunnetulle pilapiirroshahmolle, kokoomusta symboloineelle kypäräpäiselle papille?

Joka tapauksessa Wäinö Havas oli merkillinen mies, jonka muisto elää tänäkin päivänä suomalaisessa yhteiskunnassa.

Ulkomaalaisille maksettava rintama-avustus

KIRJALLINEN KYSYMYS

Ulkomaalaisille maksettava rintama-avustus

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen puolustusvoimien erilaisissa tehtävissä palveli sotiemme aikana monia ulkomaiden kansalaisia, jotka sotien jälkeen eivät jääneet Suomeen asumaan ja jotka tälläkin hetkellä asuvat ulkomailla. Osa näistä raskaisiin sotaponnistuksiin itsenäisen Suomen puolesta osallistuneista henkilöistä on edelleen vailla virallista tunnustusta sotaveteraaniasemastaan sekä vailla avustusta, joka muille rintamalla palvelleille maksetaan.

Suomen itsenäisyyden puolesta sotatoimialueilla taistelleille ulkomaalaisille on voitu myöntää ainoastaan ulkomaalaisen rintamasotilastunnus, joka oikeuttaa muun muassa rintamalisän perusosaa vastaavaan rintama-avustukseen. Tunnuksen myöntäminen lopetettiin vuonna 1994, mutta tämänkin jälkeen Suomen sodissa vapaaehtoisesti palvelleelle, joko Suomessa pysyvästi asuvalle ulkomaalaiselle rintamasotilaalle tai entisen Neuvostoliiton alueella pysyvästi asuvalle rintamasotilaalle on voitu myöntää vuosittainen rintama-avustus. Kyseinen avustus perustuu valtioneuvoston aina vuodeksi kerrallaan antamaan asetukseen.

Sen sijaan tällä hetkellä voimassa oleva asetus ei mahdollista avustuksen maksamista ulkomaalaisille henkilöille, jotka sodanaikaisen palveluksensa perusteella Suomen kansalaisina olisivat olleet oikeutettuja saamaan joko naisten rintamapalvelustunnuksen tai miesten rintamatunnuksen. Käytännössä ilman rintama-avustusta ovat siis jääneet esimerkiksi ne itäkarjalaiset miehet, jotka osallistuivat jatkosotaan armeijamme linnoitusrakennusmuodostelmissa sekä itäkarjalaisnaiset, jotka osallistuivat Suomen armeijaa tukeviin maanpuolustuksellisiin tehtäviin jatkosodan aikana.

Tasavertaisuuden vuoksi kaikille Suomen puolesta sotiemme aikana rintamalla palvelleille henkilöille tulisi maksaa rintama-avustusta vastaavasti kuin vastaavissa tehtävissä toimineille Suomen kansalaisille maksetaan. Ulkomaalaisten rintamasotilaiden lisäksi avustuksen tulisi kuulua siis myös muille ulkomaalaisille veteraaniryhmille.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä, jotta Suomen ulkopuolella asuvat, Suomen puolustusvoimissa sotien aikana palvellet henkilöt saisivat asemastaan tunnuksen sekä avustuksen vastaavasti, kuin he olisivat Suomen kansalaisina vastaavissa tehtävissä toimiessaan saaneet?

Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2011

Jussi Niinistö /ps

Kullakin kansakunnalla on muistinsa

Olin eilen 22. toukokuuta Hämeenlinnassa eduskunnan puolustusvaliokunnan tuoreen puheenjohtajan ominaisuudessa esittämässä tervehdyksen Vapaussodan Perinneliiton kesäpäivien pääjuhlassa. Paikkana oli komea kulttuuri- ja kongressikeskus Verkatehdas. Täydessä Vanaja-salissa oli noin 700 henkeä. Puhuin mm. seuraavaa pari päivää aiemmin jättämäni kirjallisen kysymyksen hengessä:

”Kullakin kansakunnalla on muistinsa, kullakin maalla historiansa. Suomi julistautui itsenäiseksi 6. joulukuuta 1917, mutta maan vapaus varmistui vasta 16. toukokuuta 1918, kun vieraan vallan sotaväki oli ajettu pois maasta. Siksi vapaussodan perinne on meille suomalaisille vaalimisen arvoinen.

Vapaussodassa varmistui itsenäisyyden lisäksi kansanvalta. Muistamisen arvoinen on siten myös vuonna 1919 vahvistettu valtiomuoto ja seuraavana vuonna 1920 solmittu Tarton rauha.

Lähitulevaisuudessa näistä itsenäisen Suomen valtion syntyyn johtaneista tapahtumista tulee kuluneeksi pyöreät sata vuotta. Satavuotismuisto on jokaiselle kansakunnalle luonnollisesti hyvin tärkeä. Niin meillekin. Siksi meidän on valmistauduttava juhlistamaan merkkivuosia yhdessä näyttävästi ja siten osoitettava, että vapauden, itsenäisyyden ja kansanvallan asia ei vanhene koskaan.”

J.K. Mediaseurantaa: on tullut nimittäin annettua haastatteluja. Komilaisten toimittajien venäjänkielinen juttu löytyy tästä Finugorin linkistä, Saksan yleisradion tästä

J.K.2 Hymy-lehden juttu SDP:n puoluesihteerin Mikael Jungnerin FB-kommentista löytyy tästä. Havitteleeko hän puolustusministeriksi? Se paikka ei ole ollutkaan demareilla sitten 1950-luvun ja punakaartin tykkimiehen Emil Skogin.

J.K.3 Aliupseeriliiton puheenjohtajan Petteri Leinon kolumni puolustusministerin valinnasta on myös lukemisen arvoinen.

Itsenäisen Suomen synnyn satavuotismuisto

Vuosina 2017–2020 vietämme itsenäisen Suomen valtion syntyyn vaikuttaneiden tapahtumien satavuotismuistoa. Suomen itsenäistymiseen johtaneen kehityksen lisäksi tulee kuluneeksi sata vuotta vuoden 1918 vapaussodasta, vallankumouksesta ja sisällissodasta, hallitusmuodon hyväksymisestä vuonna 1919 sekä Tarton rauhasta vuonna 1920.

Vuoden 1918 tapahtumien 90-vuotismuiston viettäminen osoittautui valtiovallalle ongelmalliseksi vuonna 2008. Ainoaksi valtiovallan järjestämäksi muistotilaisuudeksi jäi valtioneuvoston kanslian ja Päivälehden säätiön pienimuotoinen seminaari ”Tasavallan ja sovinnon puolesta” toukokuun alussa, jolloin muistettiin sitä, että senaatti – maan laillinen hallitus – saattoi kapinan jälkeen jälleen kokoontua.

Kansalaisjärjestöt järjestivät sen sijaan vuonna 2008 lukuisia muistotilaisuuksia. Niistä suurin oli Finlandia-talolla 16. toukokuuta järjestetty vapaussodan päättymisen 90-vuotismuistojuhla. Sen arvovaltaiseen kutsuvierasjoukkoon lukeutui muun muassa eduskunnan silloinen puhemies, joka esitti valtiovallan tervehdyksen.

Itsenäistymisvaiheen satavuotismuisto on kansakunnalle hyvin tärkeä, minkä vuoksi merkkivuosiin on alettava valmistautua hyvissä ajoin. Tapahtumien muistaminen ja niiden merkityksen pohtiminen olisi tarkoituksenmukaista koota useamman vuoden tapahtumakokonaisuudeksi. Tällöin eri koti- ja ulkomaiset näkökulmat voitaisiin valaista riittävän monipuolisesti.

Käypä toimintatapa voisi olla vastaava, jota käytettiin vuosien 1808–1809 muistamisen yhteydessä. Tuolloin valtiovalta järjesti muutamia suurtapahtumia, joiden lisäksi kansalaisyhteiskunta järjesti eri puolilla maata lähes 300 tapahtumaa. Kokonaisuuden koordinoinnista vastasi valtioneuvoston kanslia.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten valtioneuvosto aikoo alkaa valmistella itsenäisen Suomen synnyn merkkivuosien 1917–1920 tapahtumien satavuotismuiston viettoa?

(Kansanedustaja Jussi Niinistön 20.5.2011 jättämä kirjallinen kysymys)

Kevät paljastaa

Kevään tulo saa katsomaan asioita uusin silmin. Vielä ei ole luonto herännyt pikkulintuja lukuun ottamatta, mutta työpaikkani eduskuntatalon sisäpihalla (puhemiehen aukiolla) erottuvat auringossa tavallista selvemmin talon jatkosodassa saamat pommitusjäljet. Jotain hyötyä kännykkäkamerastakin joskus.

Huomenna eduskunnassa onkin sitten viimeinen istuntopäivä, sitten koittaa vaaliloma. Istunnon aluksi luetaan välikysymys, jossa tivataan hallituksen kantaa Eurooppa-neuvoston edessä oleviin mittaviin kysymyksiin: kuinka paljon rahaa Suomi aikoo vielä varautua lappaamaan vaikeuksiin joutuneille euromaille. Perussuomalaisten ryhmäpuheen pitää näihin asioihin suuressa valiokunnassa perehtynyt kansanedustaja Pietari Jääskeläinen.

Karjalan kysymys

Verkkolehti Uusi Suomi haastatteli minua eilen aiheesta Karjalan palautus. Juttu tietenkin herätti kirpakkaa keskustelua puolesta ja vastaan. Raflaavasta otsikosta Soinin ”ministeri”: Karjala takaisin huolimatta jutusta käy ilmi, että kyseessä on henkilökohtainen mielipiteeni. Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmaan ei Karjala-kysymys kuulu.

Periaatteellinen kantani on ja pysyy, että talvisota oli Stalinin hyökkäyssota ja jatkosota sen seuraus. Neuvostoliitto teki Suomea kohtaan vääryyttä ja sellainen ei hevin unohdu kansakunnan muistista.

Kokonaan toinen asia on se, etten halua elämöidä asialla enkä näe Karjalan palautusta todennäköisenä lähitulevaisuudessa. ”Se voi tapahtua aikana, jolloin me emme enää ole elossa”, totean haastattelussa. Otollinen tilaisuus Karjalan palautusneuvotteluille oli 1990-luvun alussa, kun Neuvostoliitto hajosi. Historiallinen tilaisuus jäi Suomen valtiojohdolta käyttämättä.

Uuden Suomen toimittajan tarkoituksena oli saada nuoruuteni isänmaallinen radikalismi näyttäytymään epäilyttävässä valossa, mutta valokeilaan nousikin kantani Karjalan kysymykseen. Mikäs siinä, asia on tärkeä, mutta vaaliteemani se ei ole. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että unohtaisin asian.

Karjala on yksi Suomen historiallisista maakunnista ja lukemattomien suomalaissukujen kotiseutu. Minulla ei ole sukujuuria Karjalassa, mutta ymmärrän evakkojen tuntoja.