Aihearkisto: Historia

Osasto Kuhlmeyn veteraanin vierailu

Suomen ilmailumuseolla Vantaalla oli eilen 11. syyskuuta harvinainen mahdollisuus kokea elävää sotahistoriaa, kun yksi viimeisistä Suomen armeijaa kesällä 1944 avustaneen lento-osasto Kuhlmeyn elossa olevista veteraaneista, vääpeli Heribert Koller, oli saapunut kertomaan kokemuksistaan.

Olin paikalla poikani Eliaksen ja parin kaverin kanssa. Oli mielenkiintoista katsoa hieman menneisyyteen, josta tämä päivä on kuitenkin rakentunut.

Heribert Koller palkittiin ansioistaan Suomessa Vapaudenristin 4. luokan kunniamerkillä. Kuvassa taitaa näkyä Saksan kultainen risti, tosin nyky-Saksan vaatimusten mukaisesti modifioituna.

Heribert Koller (s. 1920) lensi Focke Wulf 190 -koneella 350 taistelulentoa JG 54:n riveissä. Hän saavutti 49 vahvistettua ilmavoittoa itärintamalla, niistä kuusi Osasto Kuhlmeyssä.

– Meidät ajettiin aivan loppuun, kertoi Koller ilmailumuseon yleisölle ajastaan Suomessa kesä-heinäkuussa 1944 ja taistelusta ylivoimaista vihollista vastaan.

Taistelulentoja saattoi olla neljäkin päivässä. Osaston lentäjistä kaatui 23 ja haavoittui 24. Suomi oli kuitenkin Kollerin mielestä paras sijoituspaikka koko itärintamalla. Konjakkia, shamppanjaa ja suklaatakin oli, ja Oberfeldwebel muisteli pilke silmäkulmassa sieviä suomalaisneitoja.

Kuurinmaan motissa

Suomesta Koller siirtyi 21. heinäkuuta 1944 Viroon. Toimittuaan lennonopettajana Wienissä hän palasi rintamalle maaliskuussa 1945 Kuurinmaan mottiin nykyisen Latvian alueelle.

Sodan päättyessä 9. toukokuuta 1945 Koller sai käskyn pelastautua. Hän otti yksipaikkaiseen Focke Wulfiinsa kaksi lentomekaanikkoa ja lensi Flensburgiin Tanskan rajalle. Sanomattakin on selvää, että brittien tarjoama lyhyt sotavankeus päihitti Neuvostoliiton leirit.

Kuurinmaa–Flensburg -lentonsa jälkeen joulukuussa 90 vuotta täyttävä veteraani ei ole lentänyt.

– Onni oli käytetty, kuten Heribert Koller totesi.

Veteraanien arvostus

Suomalaisten kunnioittava suhtautuminen veteraaneihinsa oli Heribert Kollerille melkoinen yllätys. Saksassa tilanne on täysin erilainen.

Kun Koller saapui ilmailumuseon auditorioon, näytti hän hämmentyneeltä saamastaan vastaanotosta: yli 200-päinen yleisö osoitti spontaanisti kunnioitustaan nousemalla ylös ja taputtamalla.

Sen Suomen itsenäisyyttä Kannaksen teräsmyrskyssä osaltaan puolustanut saksalaisässä oli ansainnut. Osasto Kuhlmeyn panos oli merkittävä torjuntavoiton saavuttamisessa Tali-Ihantalassa.

Kollerin nimikirjoitukset olivat haluttua tavaraa ilmailumuseolla, pitihän minunkin sellainen saada. Ässä muuten kertoi pitävänsä kuvan Focke Wulf 190 -hävittäjäkonetta ominaisuuksiltaan parempana kuin Messerschmitt Bf 109:ä.

J.K. Ilta-sanomien sivuilta löytyy toimittaja Jukka O. Kauppisen videoklippi tilaisuudesta:

http://www.iltasanomat.fi/videot/kotimaa/2249976

Pakkoruotsin lyhyt historia

Helteisten aamujen Hesarien lukuharjoitukset jatkuivat. Tänään luin aivan erityisellä kiinnostuksella Sampo Terhon, Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajan ja Perussuomalaisten varamepin, kirjoituksen ”Kieliriita yltyi pahimmillaan rotuhygieniaksi”. Se löytyy netistä:

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kieliriita+yltyi+pahimmillaan+rotuhygieniaksi/1135258552973/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

Ja varmaan aikanaan myös Terhon kotisivuilta:

http://www.sampoterho.net/

Asiallinen artikkeli sai pohtimaan pakkoruotsin historiaa ja osuuttani sen poistamisyrityksissä, olenhan esim. ollut Suomalaisuuden Liiton hallituksessa vuodesta 1996.  Ne ovat olleet työläitä taistelun vuosia, mutta myös antoisia. Opin tuntemaan seuraavat hienot puheenjohtajapersoonallisuudet: Seppo Heikinheimo, Pentti Huttunen ja Heikki Tala. Nyt työ jatkuu siis Sampo Terhon johdolla.

Pakkoruotsi syntyi 1968. Sitä ennen sitä ei kaikille suomalaisille ollut. Se syntyi peruskoulu-uudistuksessa, joka teki ruotsin kielestä pakollisen oppiaineen toisen vieraan kielen opetuksen lisäksi. Uudistus teki Suomesta ainoan itsenäisen valtion läntisessä maailmassa, jossa enemmistön kaikki lapset joutuivat opiskelemaan vähemmistön kieltä.

Alun perin peruskouluun ehdotettiin vain yhtä pakollista vierasta kieltä, jollaiseksi suositeltiin englantia. Ruotsalainen kansanpuolue onnistui kiristämään – hallitus olisi jäänyt syntymättä ilman sitä – ruotsin kielen pakon opetukseen vastoin asiantuntijoiden ja eduskunnan sivistysvaliokunnan suosituksia. Lehmänkaupan suhmuroi keskustalainen opetusministeri Johannes Virolainen.

Pakkoruotsista muodostui poliittinen aikapommi, joka toden teolla räjähti suomalaisten poliitikkojen syliin 1980-luvun lopulta lähtien, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri oli muutenkin vapautumassa neuvostoimperiumin murentuessa. Tuohon aikaan liityin Suomalaisuuden Liittoon, jonka piirissä syntyi sana pakkoruotsi – erittäin tehokas kielikuva, jonka käsittääkseni ”keksivät” Erkki Pihkala ja Heimo Rytkönen – siinä missä tällaisia sanoja nyt yleensä voi keksiä.

Muistan hyvin 1980- ja 1990-lukujen pakkoruotsikeskustelut. Otin itsekin niihin osaa. Pakkoruotsin puolustajilla tuntui aina olevan sama virsi: Suomi on kaksikielinen maa, kaksikielisyys on rikkautta, suomalaisten velvollisuus on opiskella ruotsia… Väistämättä tulee mieleeni 2000-luvun monikulttuurisuuskeskustelu!

Vuosien varrella tehtiin eri tahoilta useita yrityksiä luopua pakkoruotsista, mutta aloitteet tyssäsivät aina viime kädessä hallitukseen. Esim. opetusministeriön tuntijakotyöryhmä ehdotti pakkoruotsista luopumista 1992. Nythän uusi tuntijakotyöryhmä ehdotti viime keväänä pakkoruotsin opiskelun aikaistamista!

Uusi kielilaki 2004 oli kiistatta tappio suomalaisuusliikkeelle, mutta selkeä voitto sen sijaan oli 2005 tapahtunut ruotsin kielen poistuminen pakollisten ylioppilaskokeiden joukosta. Uskon, että ajan mittaan koko vyyhti lähtee purkautumaan juuri tätä kautta. Kielilaki oli Pyrrhoksen voitto pakkoruotsin kannattajille.

Perussuomalaiset oli pitkään ainoa pakkoruotsia vastustava eduskuntapuolue, mutta kuluvana kesänä on Kokoomus liittynyt puoluekokouspäätöksellään joukkoon. Tosin puheenjohtaja Jyrki Katainen on ylimielisesti ilmoittanut, että hän ei noudata puolueensa ylimmän päättävän elimen päätöstä.

Uskon, että pakkoruotsi poistuu, mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut ovat ensimmäinen näköpiirissä oleva väännön paikka. Silloin Kataisestakin otetaan mittaa.

Minulle Perussuomalaiset on osa vuosisataisen suomalaisuusliikkeen jatkumoa, joten pakkoruotsin poistamisella on suuri periaatteellinen merkitys. Niin Perussuomalaisten kuin Suomalaisuuden Liitonkin toiminnan peruslähtökohta on, ettei Suomessa sorreta suomea, ruotsia tai muuta kieltä puhuvia, ei hyväksytä etuoikeuksia historiallisista tai poliittisista syistä vaan tavoitellaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.