Aihearkisto: Historia

Vapaussodan muisto ei katoa

Osallistuin 16.5.2018 Vapaussodan perinneliiton järjestämiin vapaussodan 100-vuotisjuhlallisuuksiin. Laskin seppeleen vapaussoturien hautamuistomerkille Helsingin Vanhan kirkon kirkkopuistossa ja pidin Finlandia-talon pääjuhlassa puheen, jossa käsittelin vapaussodan syitä ja seurauksia sekä sodan valtiollista merkitystä.

Sata vuotta sitten Helsingin kadut täyttyivät juhlijoista. Vakavasti astuvien sarkapukuisten sotilaiden rivit kulkivat katsojien ohitse loputtomana jonona, joka ilman minkäänlaista ulkoista koreutta näytti läpileikkauksen maan omasta, maasta polkaistusta armeijasta. Senaatin eli hallituksen joukot olivat voittaneet sodan – sodan, joka synnytti Suomen Puolustusvoimat.

Tuo päivä voisi olla itsenäisyyspäivä, itsenäisyysjulistuksen päivän sijaan. Nimittäin 6. joulukuuta 1917 Suomi ei ollut vapaa maa, eikä maassa ollut järjestystä. Vasta 16. toukokuuta 1918 miehittäjä oli karkotettu ja kapina kukistettu.

Kullakin sukupolvella tuntuu olevan tarve kirjoittaa vapaussodan historia uudelleen ja kullakin sukupolvella – ajan hengestä riippuen – on oma tulkintansa vuoden 1918 sodasta. Tällä hetkellä tulkintojen keskiössä tuntuu olevan terrori. Sodan tapahtumia lähestytään paljolti väkivaltaisuuksien kohteeksi joutuneen yksilön kokemuksien kannalta.

Tapahtumat näyttäytyvät nykyihmiselle käsittämättöminä raakuuksina ja sodan valtiollinen merkitys jää toissijaiseksi. Niin ikään historian lainalaisuus – syy ja seuraus – jää taka-alalle.

Suomalaiset eivät taistelleet toisiaan vastaan ilman kansan valitsemaa eduskuntaa ja sen valitsemaa hallitusta vastaan aloitettua kapinaa. Samoin valkoinen terrori oli reaktio punaiselle terrorille. Osavastuun sodasta kantoi Leninin johtamat bolševikit, jotka yllyttivät suomalaisia vallankumoukseen. Lenin tuki asein ja sotilain Suomen punakaarteja. Vallankumous perustui räikeään propagandaan. Aikakauden informaatiosodankäyntiä käytiin etenkin lehdistössä levitettyinä villeinä huhuina. Väritetyt mielikuvat ja naiivit käsitykset johtivat vallankumoukseen. Kolkoimman kohtalon lopulta saivatkin Neuvosto-Venäjälle paenneet punaiset, joille valhe paljastui viimeistään Stalinin teloituskuopilla.

Kansakunta rakentuu paljolti kokemuksen ja tunteen varaan. Vaikeatkin muistot rakentavat kansakokonaisuutta. Satavuotiaan valtiomme kivikkoinen tie jatkui talvi- ja jatkosodissa, mutta yhtenäisenä kansakuntana.

Vuoden 1918 tärkein perintö on itsenäisyyden, kansanvallan ja oikeusvaltion säilyminen. Kansallisen eheyden rakentaminen jatkui sodan jälkeen demokratian keinoin kunnissa ja valtiollisella tasolla. Meidän on tänäkin päivänä kannettava huolta demokratian toimivuudesta ja kansanvaltaisten menettelytapojen arvostuksen ja kunnioituksen säilymisestä.

Sata vuotta leijonalipun nostosta Suomenlinnassa

Kolminkertainen eläköön-huuto itsenäiselle Suomelle! Kuva: Merivoimat

Suomenlinnan peruskivi laskettiin 12.5.1748. Tasan 170 vuotta myöhemmin, 12.5.1918 suoritettiin senaatin eli maan hallituksen läsnäollessa itsenäisen Suomen historian ensimmäinen juhlallinen lipunnosto Kustaanmiekan Patterinmäellä. Kaksi päivää aiemmin perustettu Viaporin linnoitustykistö ampui tuona päivänä ensimmäisenä tehtävänään juhlallisessa lipunnostossa 21 kunnialaukausta Suomen silloiselle leijonalipulle.

Esitin 12.5.2018 itsenäisen Suomen ensimmäisen juhlallisen lipunnoston 100-vuotisjuhlallisuuksissa Suomenlinnassa valtioneuvoston tervehdyksen, joka kuului seuraavasti:

Arvoisat läsnäolijat

Ihmismieliin vaikuttavat vahvimmin symbolit eli vertauskuvat. Ne vaikuttavat välittömämmin ja ne vaikuttavat voimakkaammin kuin sanottu saati kirjoitettu sana.

Suomen lippu on valtiollisen vapautemme ja kansallisen itsemääräämisoikeutemme tärkein vertauskuva. Se liittyy monin säikein kansamme historian onnen- ja kohtalonhetkiin; elettyyn elämään, koettuihin riemunhetkiin mutta toisaalta myös tuskaisiin muistoihin. Suomen lipun mykkä kieli puhuttelee meitä enemmän kuin sanat konsanaan.

Lippu tulkitsee omalla erityisellä tavallaan jokaiselle suomalaiselle maamme menneisyyttä, nykyisyyttä ja tulevaisuutta. Puolitankoon laskettuna lippu ilmaisee syvän surumme, kuten talvisodan raskaan rauhanteon jälkeen tai kun suomalaisista suurimmaksi mainittu marsalkka Mannerheim kuoli.

Sen sijaan kohottaessamme siniristilippumme täyteen korkeuteen sen värejä toistavaa taivasta vasten – kuten tänään täällä Suomenlinnassa saimme juuri tehdä, samalla sadan vuoden takaisia tapahtumia muistaen – kertoo lippu ilostamme, juhlamielestämme ja kiitollisuudestamme menneitä sukupolvia kohtaan.

Lipulla – leijonalipulla – oli erityisen tärkeä merkitys sata vuotta sitten vapautensa saavuttaneelle kansakunnalle.
Vapaussota oli päättynyt ja miehittäjä oli karkotettu, unelma itsenäisestä valtiosta oli vihdoin toteutunut. Juhlamieltä ja toisaalta perisuomalaista päättäväisyyttä kuvaa senaatin puheenjohtajan Pehr Evind Svinhufvudin lipunnostotilaisuudessa esittämä tervehdys, jota seuraavaksi lyhentämättömänä lainaan:

”Nyt on Suomi vapaa. Nyt liehuu Suomen lippu tämän vanhan linnoituksen huipulla. Sen muistoksi onkin senaatti päättänyt, että Viapori-linnoituksen nimi on tästä lähtien oleva Suomenlinna. Älköön mikään vihollinen koskaan kyetkö vetämään alas tätä lippua, vaan liehukoon se aina tässä.”

Svinhufvudin asettama velvoite on toteutunut. Vapautemme symboli – Suomen lippu – on liehunut täällä Suomenlinnassa sata vuotta, mutta vapaus ei ole säilynyt vaivatta. Vapauden eteen on ponnisteltava ja luotava pitkäjänteisesti edellytykset sen puolustamiselle. Se on meidän velvollisuutemme tuleville sukupolville.

Hyvät kuulijat

Suomen lipun jalustana on Suomen kansa. Me itse päätämme, miten vapaasti lippumme liehuu ja miten me lippuamme ja sen edustamia arvoja puolustamme.

Liehukoon aina lippumme arkisten ja poliittisten erimielisyyksiemme yläpuolella. Kuvastakoon se rakkauttamme tähän maahan ja kansaan. Herättäköön se meissä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja kansallishenkeä.
Niin sen toivottiin tekevän sata vuotta sitten, kun pari viikkoa täällä bastioni Zanderilla tapahtuneesta lipunnostosta Suomen tasavalta päätti luopua punakeltaisesta leijonalipusta ja siirtyä siniristilippuun.

Päätös osoittautui oikeaksi. Leijona jäi elämään vaakunaeläimenämme, se on puolustusvoimiemme keskeinen tunnus ja siniristilipusta tuli vähitellen kaikille suomalaisille arvokas vapauden kansallinen vertauskuva.

Lopuksi toivotan kaikille suomalaisille hyvää Suomen lipun satavuotisvuotta ja ehdotan kolminkertaista eläköönhuutoa itsenäiselle isänmaalle:

Eläköön – eläköön – eläköön!

Lippu nousee Kustaanmiekalla. Kuva: Merivoimat

Merivoimien kooste Suomenlinnan juhlallisuuksista: https://www.facebook.com/Merivoimat/videos/1272044702929066/ 

Vuoden 1918 sodan nimet

Pidin 26.4.2018 vuoden 1918 sodan nimiä käsitelleessä seminaarissa puheen, jossa käsittelin maassamme 100 vuotta sitten käytyä sotaa ja siitä eri aikoina käytettyjä nimityksiä sekä niiden taustoja. Puheessani totesin mm. seuraavaa:

Kiistatonta on, että vuonna 1918 punakaartilaiset yrittivät kaapata vallan maailman kansanvaltaisimmalta eduskunnalta ja sen asettamalta hallitukselta. Siihen heitä yllyttivät Venäjällä vallan Leninin johdolla kaapanneet bolševikit. Lenin lupasi aseita ja kaikenlaista muutakin tukea Suomen punakaarteille. Onnistuessaan olisi tapahtunut vallankumous, mutta koska yritys epäonnistui, siitä tuli kapina, joka oli kansan suussa varsin arkinen ja yleinen nimitys pitkään. ”Se tapahtui kapinan aikaan”, saatettiin aivan yleisesti sanoa. Punaiset kutsuivat itseään kapinallisiksi ja myös valkoiset nimittivät heitä kapinallisiksi. Kapina-nimitys, neutraalisuudestaan huolimatta, on viime sotien jälkeen jäänyt vähälle käytölle. Se on historiallisen todellisuuden kannalta vahinko.

Aikoinaan äärivasemmistolaisissa piireissä puhuttiin luokkasodasta, omistavien ja omistamattomien luokkien välisestä kamppailusta. Sillä haluttiin selittää, että vuoden –18 sota johtui yhteiskunnallisesta sorrosta ja oli siksi oikeutettu. Itse sodan aikana luokkasota-nimitystä käytettiin kuitenkin vähän. Neuvostoliiton romahdettua sanaa kuulee yhä harvemmin, ja luokkasota onkin poistumassa sodan nimien ”taistelukentältä” selvän tappion kärsineenä. Samoin on käynyt väinölinnamaiselle torpparisodalle.

Kansalaissota-nimitys yleistyi toisen maailmansodan jälkeen ja oli yleisimmillään 1970–1980-luvuilla. Ei ole kiistelty siitä, etteivätkö saman valtion kansalaiset käyneet sotaa toisiaan vastaan, joten tässä mielessä kyseessä oli kansalaissota. Joskus puhutaan runollisesti veljessodasta, mikä on totta sekin, eräissä harvinaisimmissa tapauksissa jopa sanamukaisesti.

Kansalaissota-nimitys sopi vasemmistolaisittain ajatteleville, sillä se peitti historiallisen tosiasian: punaisen nousun demokratiaa vastaan. Se luo mielikuvan, että kyseessä oli suomalaisten keskinäinen välienselvittely ilman muita tavoitteita. Näin venäläisten tai saksalaistenkin osuutta voitiin tarkoituksenmukaisesti vähätellä. Sota ei kuitenkaan ollut pelkkää kansalaissotaa. Suomen senaatin eli maan laillisen hallituksen päämääriin ei todellakaan kuulunut sellaisen aloittaminen.

Sisällissota-nimityksen kurssi on ollut viime vuosina vahvassa nousussa kansalaissodan kustannuksella. Mahdollisesti sisällissota nimityksenä ymmärretään kansalaissotaa neutraalimmaksi, vähemmän ideologista latausta sisältäväksi. Molempien käyttämisessä on kuitenkin se ongelma, että ne mitätöivät sodan historiallisen merkityksen.

Jos vuoden 1918 sotaa kuvaamaan olisi valittava vain yksi nimi, olisi valinta helppo, sillä vapaussota on valtio-opillisesti osuvin termi. Vapaussota-nimitys oli käytössä laillisen hallituksen puolella alusta alkaen, ja siihenhän juuri valkoisen ydinjoukon muodostaneet aktivistit ja jääkärit olivat vuosia valmistautuneet. Kansalais- tai sisällissotaa he eivät halunneet, vaan venäläiset pois maasta. Sota alkoi tammisunnuntaina 1918 venäläisten aseistariisunnalla ja vasta sodan päätyttyä maa oli vapaa vieraista, kutsumattomista sotavoimista.

Vapaussodasta tuli pian sodan jälkeen virallisen Suomen virallinen nimitys aina lakitekstejä ja muistomitaleita myöten. Puolustusvoimissa nimitys on säilynyt käytössä näihin päiviin saakka.

Vapaussota varmisti itsenäisyyden lisäksi kansanvallan. Kyse on perusarvoista, joiden varaan Suomea rakennetaan tänäkin päivänä. Vapaussota kertoo meille parhaiten tapahtumasarjan historiallisen merkityksen. Käyttäkäämme siis rohkeasti sitä, mutta toki muitakin saa vapaassa maassa käyttää – kunhan ymmärtää historian moninaisuuden.

Tilaisuuden järjesti Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö. Puhe kokonaisuudessaan löytyy puolustusministeriön sivuilta.

Tampereen taistelujen päättymisestä 100 vuotta

Olin 7.4.2018 puhumassa Tampereen taistelujen päättymisen 100-vuotisseminaarissa Sampolan juhlasalissa Tampereella. Seminaarin järjesti Vapaussodan Tampereen Seudun Perinneyhdistys ry.

Puheessani kertasin Tampereen taistelujen vaiheita sekä vapaussodan historiallista merkitystä tämän päivän Suomelle.

Mitattiinpa Tampereen taisteluita millä mittarilla tahansa, asettuvat ne suomalaisen sotahistorian merkittävimpien tapahtumien joukkoon. Tampereen valtausoperaatio oli pohjoismaiden siihenastisen historian suurin taistelu – nyt kyseinen titteli on Tali-Ihantalan suurtaistelulla 1944, mutta aina näihin päiviin saakka Tampereen taistelu on ollut pohjoismaiden historian suurin asutuskeskustaistelu.

Tampere oli tärkeä sekä hallituksen joukoille että kapinallisille niin poliittisesti, sotilaallisesti kuin taistelutahdonkin kannalta. Tampereen valtaamalla valkoisille avautui tie punaisen Suomen sydämeen ja sodan kokonaisratkaisuun.

Puheeni lopuksi muistutin vapaussodan merkityksestä: Sota varmisti itsenäisyyden lisäksi kansanvallan. Kyse on perusarvoista, joiden varaan Suomea rakennetaan tänäkin päivänä.

Jääkärit aina uutinen

Viikonloppuna vietettiin Vaasassa näyttävästi jääkärien kotiinpaluun 100-vuotisjuhlia. Kolmipäiväisten juhlien kohokohta oli lauantai, jolloin juhlallisuudet koostuivat seppeleiden laskusta, paraatikatselmuksesta, ohimarssista, päivä- sekä iltajuhlasta. Osallistuin näihin tilaisuuksiin ja isännöin samalla Saksan valtiosihteerin vierailua, joka hänkin halusi näin kunnioittaa jääkärien muistoa. Saksasta osallistui myös kunniakomppania ja sotilassoittokunta juhlallisuuksiin.

Pohjanmaalla ollaan syystä ärtyneitä valtiollisen Ylen vähäisestä kiinnostuksesta uutisoida tapahtuneesta valtakunnallisesti. Yle lähetti tilaisuudesta suoraa lähetystä Areenan ja radion kautta, mutta tapahtumia ei nostettu päivän uutislähetyksiin. Toki Yle-uutisten verkkosivuilla oli artikkeli jääkärien kotiinpaluusta lauantaiaamuna.

Vaasassa ilmestyvä Pohjalainen tiedusteli maltillista uutisointia Ylen vastaava päätoimittaja Jouko Jokiselta. Hän vastasi: ”Juhlassa ei ollut ihmisille mitään uutta tietoa. Jääkärit tulivat jo sata vuotta sitten. Tämä oli linjassa sen kanssa, mitä tuollaisista juhlista nyt yleensä tehdään. Ei siinä mitään uutista ollut.”

Olen talven aikana huomannut, että Yle ja samoin kuin moni muu media on julkaissut isoja uutisia sadan vuoden takaisista tapahtumista. Noiden artikkelien näkökulma on valtaosin ollut, miten epäinhimillisesti punaisia kohdeltiin.

Se on osa totuutta. Näin sadan vuoden kuluttua näyttää vallalla olevan ilmapiiri, että vallankumousyritys eli punakapina oli oikeutettu ja perusteltu, ja siihen osallistuneet ovat kärsineet aiheetta historiallista vääryyttä. Unhoon sen sijaan halutaan vaieta laillisen hallituksen joukkojen toiminta: Se, että venäläiset ajettiin maasta, kapina kukistettiin ja maahan palautettiin laki ja järjestys.

Jääkärit ovat suomalainen sankaritarina. Ilman heitä vapaussodasta olisi tullut pidempi ja verisempi. Ilman jääkäreitä ei Suomen puolustusta olisi rakennettu kestämään talvi- ja jatkosodan koettelemukset. Jääkärien perintö elää yhä puolustusvoimien jokapäiväisessä elämässä. Jääkärien sankaritarina on aina uutinen.

Jääkärimarssin sanoin ”Satu uusi nyt Suomessa syntyvä on, se kasvaa, se ryntää, se voittaa.”

Jääkäreiden paluusta 100 vuotta

Jääkäreiden kotiinpaluun 100-vuotisjuhlaa vietettiin Vaasassa 24.2.2018. Pidin tilaisuudessa valtioneuvoston tervehdyksen, jossa käsittelin jääkärikoulutuksen vaiheita ja jääkäreiden Suomelle jättämää perintöä.

Jääkäriliike on sankaritarina vailla vertaa ja jääkärien merkitys itsenäisen Suomen esitaistelijoina suuri. Vaativan koulutuksensa ansiosta jääkärit tiesivät Suomeen palatessaan heti, mistä sodankäynnissä oli kysymys ja muodostivat vapaussodassa 1918 taidoiltaan, kokemukseltaan ja motivaatioltaan täysin ylivertaisen voimanlisän hallituksen joukoille. Jääkärit olivat valmistautuneet vapaustaisteluun venäläisiä miehittäjiä vastaan, mutta sen lisäksi heillä oli edessään myös sisällissota, taistelu vallankumoukseen nousseita maanmiehiään vastaan.

Jääkärit johtivat joukkojaan edestä tavalla, joka veti omat mukaan ja loi pelkoa vastustajassa. Jääkärien välinpitämättömyys omasta kohtalosta johti suuriin tuloksiin, mutta sillä oli myös hintansa – suurin piirtein joka kymmenes Suomeen palanneista jääkäreistä kaatui vapaussodassa ja joka viides haavoittui.

Jääkärit johtivat suomalaisia joukkoja läpi suomalaisen vapauskamppailusarjan, joka ulottui vuodesta 1918 talvi- ja jatkosotiin. Heidän perintönsä on usko omaan asiaan, usko vapauteen. Testamentissaan Suomen nuorille vuonna 1975 – jolloin Suomi kamppaili ulkoista ja sisäistä painostusta vastaan, tällä kertaa henkistä sellaista – jääkärit halusivat jättää jälkipolville perinnöksi luottamuksen Suomen tulevaisuuteen, uskon tämän asian oikeutukseen silloinkin, kun kaikki näyttää toivottomalta sekä tahdon ja uskalluksen taistella näiden päämäärien puolesta kaikissa tilanteissa.

Tilaisuudesta uutisoivat mm. Yle ja Pohjalainen.

Puhe on luettavissa kokonaisuudessaan osoitteessa www.defmin.fi/puheet