Aihearkisto: kielipolitiikka

Suomalaisuuden Liitto 110 vuotta

Yli kymmenen vuotta ennen Suomen itsenäistymistä syntynyt Suomalaisuuden Liitto juhli 14.5.2016 Ostrobotniassa 110-vuotista taivaltaan. Liiton historian ensimmäisten sääntöjen ensimmäinen pykälä on yhä voimassa: sen mukaisesti liiton tarkoituksena on ”herättää ja vahvistaa suomalaista kansallistuntoa, luoda suomalaista henkeä sivistykseemme ja elämäntoimintaamme sekä edistää suomen kielen viljelystä”.  Aikain saatossa suomalaisuustyön muodot ja painopisteet ovat luonnollisesti vaihdelleet, mutta pysyneet sääntöjen ensipykälän puitteissa. Liiton toimintaan ovat aina liittyneet vilpittömät tavoitteet edistää kansallista sivistystä ja vahvistaa kansallista itsetuntoa sekä suomalaista isänmaanrakkautta. Ne ovat tarpeellisia tavoitteita tänäkin päivänä.

Suomalaisuuden Liitto on alusta lähtien tukeutunut itsenäisen Suomen mahdollistaneen fennomanian aatteelliseen perinteeseen. Liiton perustamispäivänä 12. toukokuuta 1906 oli kulunut sata vuotta kansallisen herättäjän J.V. Snellmanin syntymästä. Liiton tavoitteena oli Snellmanin aloittaman suomalaistamisohjelman vieminen lopulliseen voittoon: suomenkielisen väestön oli päästävä kaikissa kielellisissä suhteissa täydellisesti samanarvoisiksi ruotsinkielisten kanssa. Suomalaisuuden Liitto onkin historiansa aikana painottanut olemustaan suomalaisuuden edistämisliikkeenä – ei ruotsin kielen, ruotsalaisuuden saati suomenruotsalaisuuden vastustamisliikkeenä, vaikka sellaiseksi sen vastustajat ovat sen joskus halunneet leimata.

Perustamisvuonnaan 1906 ja Kalevalan riemuvuoden 1935 yhteydessä liitto oli johtavassa roolissa suuressa nimenmuuttoliikkeessä, jonka seurauksena sadat tuhannet suomalaiset ottivat suomenkielisen sukunimen. Suomeen syntyi rikas omakielinen sukunimistö – huikea saavutus vapaaehtoiselta kansalaisjärjestöltä. Nimivalistus samoin kuin jo itsenäisyyden alkuvuosina alkanut lippukulttuurin vaaliminen ja kehittäminen ovat kuuluneet Suomalaisuuden Liiton perustoimintaan meidän päiviimme saakka.

Liiton perustajan, kirjailija Johannes Linnankosken kantavana ajatuksena oli suomalaisuuden, suomalaisen sivistyksen asian ajaminen. Puoluepolitikointi on liitossa ollut alusta alkaen pannaan julistettu. Tunnetuin esimerkki on liiton ensimmäinen hallitus, johon kuului edustajia kaikista suomenkielisistä puolueista. Siihen kuuluivat rinta rinnan niin Juhani Aho, Yrjö Sirola, J.K. Paasikivi, Eero Erkko kuin Otto Wille Kuusinenkin.

On ilo todeta, että Suomalaisuuden Liitto on vuosien saatossa pitänyt kurssinsa fennomanian historiallisen jatkumon edustajana ja taistelevan suomalaisuuden lippulaivana. Liiton toiminnan lähtökohta on koko sen satakymmenvuotisen toiminnan ajan ollut, ettei Suomessa sorreta suomen- eikä ruotsinkielisiä, ei hyväksytä etuoikeuksia historiallisista tai poliittisista syistä vaan tavoitellaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Olkoon niin jatkossakin.

Nykyisenä valtioneuvoston jäsenenä ja entisenä liiton toiminnanjohtajana sekä hallituksen jäsenenä onnittelen 110 vuotta täyttävää Suomalaisuuden Liittoa ja toivotan sille ja kaikille sen jäsenille menestystä suomalaisuuden asialla!

Pakkoruotsin tilalle ei pakkovenäjää

Helsingin yliopiston valtio-opin professori Jan Sundberg, joka vuoden 2011 eduskuntavaalien aikoihin sai kansainvälistäkin julkisuutta kirjoiteltuaan Perussuomalaisten vaaliohjelman kuvitteellisista yhtäläisyyksistä natsien rotupuhtausideologioihin, on nyt kunnostautunut antamalla norjalaiselle Aftenposten-lehdelle haastattelun liittyen tulevan hallituksen kielipolitiikkaan. Sundberg pelkää, että suomalaislapset Perussuomalaisten hallitukseen pääsemisen myötä joutuvat opiskelemaan pakkovenäjää.

Sundbergille ja muille huolestuneille tiedoksi, että Perussuomalaiset ei ole ajamassa pakkoruotsin tilalle pakkovenäjää. Kannatamme kielten opiskelussa valinnaisuutta ja kunnioitamme edellisen eduskunnan päätöstä, joka pohjautuu kokoomuksen kansanedustajien Pauli Kiurun ja Sanna Lauslahden seuraavaan lausumaan:

”Eduskunta edellyttää, että hallitus selvittää lainsäädännölliset edellytykset alueellisiin kokeiluihin kielivalikoiman laajentamiseksi ilman velvoittavaa toisen kansalliskielen opiskelua.”

Eduskunta hyväksyi em. lausuman kuluvan vuoden maaliskuussa. Kysymys on siis alueellisista kokeiluista, eikä pakkoruotsin tilalle tulevaa kieltä ole määritelty. Tältä pohjalta tullaan asiasta keskustelemaan parhaillaan käynnissä olevissa hallitusneuvotteluissa.

Jk. Professori Sundberg jatkaa aiheesta myös Iso-Britannian mediassa.

 

Vaalikauteni merkkipaalut

1. Jalkaväkimiinakiellosta luopuminen saa kannatusta

Eduskunta päätti vuonna 2011, onnetonta kyllä, että Suomi liittyy jalkaväkimiinat kieltävään Ottawan sopimukseen. Vain Perussuomalaiset vastustivat yhtenäisenä rintamana päätöstä, joka oli vastuuton ja heikentää koko maan puolustuskykyä.

Koko vaalikauden ajan olen toistuvasti tuonut esiin, että Ottawan sopimukseen liittyminen oli strateginen virhe: Suomella on pitkät rajat ja vähän puolustajia. Jalkaväkimiina on meille tarpeellinen puolustusase. Rauhan aikana miinoja säilytetään visusti varastoissa eivätkä ne aiheuttaneet ongelmia kenellekään. Nyt melkein kaikki miinat on tuhottu. Miinojen korvaaminen tulee kalliiksi, eikä ole edes täysin mahdollista.

Miinakysymys on noussut esiin muun muassa Ukrainan kriisin yhteydessä sekä monissa eduskunnan täysistunnoissa.

Asian toistelu ei ole kaikunut täysin kuuroille korville, sillä viime kesänä Kokoomuksen puoluekokous päätti vaatia Suomen irtautumista Ottawan sopimuksesta. Harmillisesti pääministeripuolue ei kuitenkaan ole edistänyt puoluekokouksessa tehtyä päätöstä millään tavalla. Keskusta taas ajaa tavalliseen tapaansa kaksilla rattailla.

Yhtenä vaaliteemanaan Perussuomalaiset vaatii jalkaväkimiinakiellosta irtautumista. Tarvitsemme miinoja osana uskottavaa ja kustannustehokasta koko maan puolustusta. Vähintään on ylläpidettävä kotimaassa jalkaväkimiinojen nopeaan ja massamaiseen valmistukseen tarvittavaa valmiutta.

2. Puolustusvoimauudistusta koskeva välikysymys

Hallituksen puolustusbudjettiin kohdistamat mittavat säästövaatimukset ja sen alkuvuodesta 2012 julkistama puolustusvoimauudistus sodan ajan joukkojen pienentämisineen ja varuskuntien massalakkauttamisineen rapautti Suomen puolustuskykyä.

Perussuomalaiset jätti eduskunnassa välikysymyksen, jossa sain kunnian olla ensimmäisenä allekirjoittajana ja ryhmäpuheenvuoron pitäjänä.

Välikysymyksessä ja sitä seuranneessa keskustelussa Perussuomalaiset kritisoi uudistuksen valmistelua, jota ei tehty parlamentaariselta pohjalta sekä uudistuksen seurauksia, jotka ovat maanpuolustuksellemme haitallisia: säästöjen ja varuskuntien lakkauttamisien lisäksi esimerkiksi kertausharjoitukset ajettiin käytännössä alas useammaksi vuodeksi ja varusmiesten maastovuorokausia vähennettiin.

Välikysymyksessä Perussuomalaiset toi esiin vakavan huolen siitä, miten tässä yhdistetyssä uudistus- ja säästömyräkässä turvataan uskottava, koko maan puolustus ja säilytetään yleinen asevelvollisuus sekä maanpuolustustahto.

3. Varapuheenjohtajaksi valinta

Asetuin Perussuomalaisten kesällä 2013 Joensuussa pidetyssä puoluekokouksessa tavoittelemaan varapuheenjohtajan tehtävää. Halusin tukea puolueen murtumatonta peruslinjaa, puheenjohtaja Timo Soinia ja olla etulinjassa mukana kehittämässä perussuomalaista kansanliikettä.

Puoluekokous antoi tukensa ja minut valittiin 1. varapuheenjohtajaksi. Varapuheenjohtajauuden myötä olen saanut osallistua moniin tapahtumiin eri puolella Suomea ja tavata jäseniämme ja kannattajiamme.

4. Parlamentaarinen selvitysryhmä

Olin mukana puolustuksen pitkän aikavälin haasteita pohtineessa, kansanedustaja Ilkka Kanervan johtamassa parlamentaarisessa työryhmässä. Ryhmä sai työnsä päätökseen syksyllä 2014 ja päätyi esittämään puolustusmateriaalin hankintaan lisärahoitusta vuodesta 2016 alkaen: aluksi 50 miljoonaa ja tästä asteittain kasvaen 150 miljoonaan euroon vuoteen 2020 mennessä.

Ymmärrystä määrärahojen korottamiselle löytyi laajasti yli puoluerajojen. Vain Vasemmistoliitto vastusti ja Vihreät venkoili. Perussuomalaiset olisi ollut valmis ryhmän kantaa suurempaankin korotukseen ja nopeammalla aikataululla. Selvitysryhmän lopputulema on kuitenkin kohtuullinen kompromissi.

Lisärahoitus tulee todelliseen tarpeeseen, sillä tällä vaalikaudella tehdyt leikkaukset puolustusbudjettiin ovat olleet tuntuvia. Selvitysryhmän esittämät korotukset toisivat kuitenkin vain noin puolet tehdyistä leikkauksista takaisin.

Tästäkin asiasta äänestetään tulevissa eduskuntavaaleissa ja päätetään lopullisesti hallitusneuvotteluissa.

5. Itsenäisyyspäivän lippupuhe

Sain kunnian pitää lippupuheen valtakunnallisessa itsenäisyyspäivän lipunnostotilaisuudessa Helsingin Tähtitorninmäellä 2014. Puhe radioitiin, ja harvoin olen saanut puheestani niin paljon positiivista palautetta.

Käsittelin puheessani puolustusvoimien materiaalihankintoihin suunnattua määrärahaa ja hankintojen tärkeyttä. Totesin muun muassa, että korkea maanpuolustustahto ja hyvä koulutus eivät yksin riitä, myös materiaalia pitää olla.

Puhe löytyy Youtubesta.

6. Pieniä kielipoliittisia voittoja

Kansanedustajana toimiessani olen parhaani mukaan yrittänyt edistää suomen kielen asemaa ja vapaata kielivalintaa.

Esimerkiksi helmikuussa 2013 jätin hallituksen vastattavaksi kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelin, aikooko hallitus puuttua siihen, että Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulu oli aikeissa muuttaa kaikki maisteriohjelmansa englanninkielisiksi.  Kysyin myös, miten hallitus aikoo varmistaa, että suomi säilyy yliopistojen ja korkeakoulujen opetus- ja tutkintokielenä vastaisuudessakin.

Opetusministerin vastaus saapui aikanaan, mutta merkittävämpää oli, että apulaisoikeuskansleri linjasi myöhemmin samana vuonna, että suomea ei saa täysin syrjäyttää yliopistoissa, vaan sen on säilyttävä opetus- ja tutkintokielenä.

Alkukesästä 2014 eduskuntaan jätettiin kansalaisaloite ruotsin kielen muuttamisesta vapaaehtoiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla. Sitä käsiteltiin eduskunnan täysistunnossa, jossa otin osaa keskusteluun. Täysistunnosta asia lähetettiin sivistysvaliokunnan käsittelyyn.

Aloite vaikutti jo hautautuneen valiokuntaan, mutta vaalikauden viime hetkillä, liki vuoden käsittelyn jälkeen, valiokunta sai aiheesta aikaan mietinnön, ja asia tuli äänestettäväksi täysistuntoon.

Aloite ei täysistunnossa mennyt läpi, vaikka edellisten eduskuntavaalien aikaisissa vaalikonevastauksissa enemmistö nykyisistä kansanedustajista oli kertonut kannattavansa pakkoruotsin poistamista.

Sen sijaan eduskunta hyväksyi täpärästi ponnen, jolla hallitusta kehotetaan selvittämään mahdollisuudet alueellisiin kokeiluihin kielten valinnaisuuden lisäämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittanee vapaamman kielivalinnan kokeilemista lähinnä Itä-Suomessa. Pientä edistystä on siis tiedossa, ja uskon että lopulta terve järki voittaa.

Pakkoruotsi käänsi takkeja

Eduskunta sai viime hetkillä käsiteltäväkseen pakkoruotsin poistamista ehdottavan kansalaisaloitteen. Aloite oli sivistysvaliokunnan käsittelyssä miltei vuoden, ja pelkona ehti jo olla, että aloite haudataan valiokuntaan, jolloin se vaalikauden vaihtuessa olisi rauennut.

Valiokunta sai kuitenkin aikaan mietinnön, jossa se päätyi puoltamaan pakkoruotsin jatkamista ja aloitteen hylkäämistä. Perussuomalaiset jättivät asiasta vastalauseen, jonka ansiosta asiasta äänestettiin täysistunnossa.

Äänestys toi aloitteelle kylmää kyytiä: se hylättiin äänin 134–48. Näin ollen pakkoruotsin opiskelu jatkuu.

Eduskunta päätyi siis tekemään kansan enemmistön tahdon vastaisen päätöksen: lukuisat tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että selvä enemmistö suomalaisista vastustaa pakollista ruotsin kielen opiskelua. Sivistysvaliokunnan saaman selvityksen mukaan jopa 75 prosenttia kansasta vastustaa pakkoruotsia.

Edellisten eduskuntavaalien aikaisissa vaalikonevastauksissa enemmistö nykyisistä kansanedustajista kertoi kannattavansa pakkoruotsin poistamista. Tämä antoi toivoa aloitteen menestymiseen, mutta toisin kävi. Kovin monella on mieli muuttunut matkan varrella. Saapa nähdä, mitä tämänkertaisissa vaalikoneissa vastataan.

Pientä edistystä aloitteen eduskuntakäsittely kuitenkin toi tullessaan. Eduskunta näet hyväksyi lausuman, jonka mukaan hallitusta kehotetaan selvittämään mahdollisuuksia kokeilla vapaampaa kielivalintaa alueellisesti. Käytännössä tämä tarkoittanee kokeiluja lähinnä Itä-Suomessa.

Kokeilut ovat hyvä alku. Suuri osa suomalaisista ei koe juurikaan tarvitsevansa ruotsin kieltä työssä saati vapaa-aikana. Ei ole mieltä jatkaa suomalaisten pakkoruotsittamista, kun sille ei ole todellista tarvetta.

Pakkoruotsin puolustajat vetoavat usein perustuslakiin. Kuitenkin muun muassa korkeimman hallinto-oikeuden ex-presidentti Pekka Hallberg on vahvistanut, että perustuslaki ei edellytä pakkoruotsin opettamista.

Perussuomalaiset jatkavat pakkoruotsista luopumisen ajamista vastaisuudessakin. Kansalaisaloite synnytti paljon kaivattua keskustelua, ja tästä on hyvä jatkaa.

Kolumni julkaistu Keski-Uusimaassa 11.3.2015.

Takkeja kääntyi pakkoruotsiasiassa

Eduskunnassa äänestettiin tänään pakkoruotsin poistamista ehdottavasta kansalaisaloitteesta. Aloite hylättiin äänin 134-48. Näin ollen pakkoruotsin opiskelu jatkuu toistaiseksi.

Eduskunta päätyi  siis tekemään kansan enemmistön mielipiteen vastaisen päätöksen: lukuisat tutkimukset ovat nimittäin osoittaneet, että selvä enemmistö suomalaisista vastustaa pakollista ruotsin kielen opiskelua. Tämä tosiasia todettiin myös sivistysvaliokunnan aloitetta koskevassa mietinnössä.

Edellisten eduskuntavaalien aikaisissa vaalikonevastauksissa enemmistö nykyisistä kansanedustajista kertoi kannattavansa pakkoruotsin poistamista. Tämä antoi toivoa aloitteen menestymiseen, mutta toisin kävi. Kovin monella on näköjään mieli muuttunut matkan varrella. Saapa nähdä, mitä tämänkertaisissa vaalikoneissa vastataan.

Perussuomalaiset jatkavat pakkoruotsista luopumisen ajamista vastaisuudessakin. Kansalaisaloite synnytti paljon kaivattua keskustelua, ja tästä on hyvä jatkaa.

Lisäksi aloitteen ansioksi voi laskea, että eduskunta hyväksyi täpärästi äänin 93-89 kokoomuksen Pauli Kiurun tekemän ponnen, jolla hallitusta kehotetaan selvittämään mahdollisuudet alueellisiin kokeiluihin kielten valinnaisuuden lisäämiseksi. Käytännössä tämä tarkoittanee vapaamman kielivalinnan kokeilemista lähinnä Itä-Suomessa. Pientä edistystä on siis tiedossa.

Alla lyhennelmä pitämästäni puheenvuorosta, kun kansalaisaloitteesta keskusteltiin eduskunnan täysistunnossa 5.3.2015. Koko asiasta käyty keskustelu löytyy täältä.

Jussi Niinistö /ps: Ruotsin kielen asemaa puolustavan Svenska nu -verkoston puheenjohtaja Paavo Lipponen totesi taannoin tv-haastattelussa, ettei pakkoruotsia luettaisi, ellei se olisi pakollinen oppiaine. Näin on, miten Lipponen sanoi, ja se johtuu siitä, että enemmistö suomalaisista ei koe juurikaan tarvitsevansa ruotsin kieltä työssä saati vapaa-aikana eikä sitä näin ollen todennäköisesti opiskeltaisi nykyisessä määrin, jos pakko poistuisi.

Ruotsin opiskelulta säästyvän ajan voisi jokainen suunnata tarpeellisemmaksi katsomansa kielen opiskeluun tai vaihtoehtoisesti lukea vapaaehtoisesti ruotsia, jos parhaaksi niin katsoo. Ei ole mieltä jatkaa suomalaisten pakkoruotsittamista, kun sille ei ole todellista tarvetta, ja siten aiheuttaa tarpeetonta kitkaa kieliryhmien välillä.

Sivistysvaliokunta vetoaa pakkoruotsia puolustaessaan elinkeinoelämän tarpeisiin. Mutta eikö nimenomaan elinkeinoelämän etujen mukaista olisi, jos suomalaisten kieliosaaminen olisi entistä laajempaa?

Täällä tänään on epäilty, että muiden kielten opiskelu ei lisääntyisi, vaikka pakkoruotsi poistuisi. Sivistysvaliokuntakin viittaa mietinnössään siihen, että ruotsin muuttaminen vapaaehtoiseksi ylioppilaskirjoituksissa vuonna 2004 ei ole lisännyt muiden kielten opiskelua. Syy tähän kuitenkin löytyy helposti. Muiden kielten opiskelu ei ole lisääntynyt, koska ruotsin opiskelu on edelleen pakollista niin peruskoulussa kuin lukiossakin. Pelkästään ruotsin jättäminen väliin ylioppilaskirjoituksissa ei vapauta riittävästi resursseja jonkun toisen kielen opiskeluun. Sen sijaan pakkoruotsin poistaminen näitä resursseja vapauttaisi.

Pakkoruotsia perustellaan ruotsinkielisten palveluiden turvaamisella. Ruotsin kielen pakollisuudella ei kuitenkaan palveluita turvata, sen on aika näyttänyt. Palvelut voidaan tuottaa, vaikka pakollisesta kouluruotsista luovuttaisiinkin, säätämällä riittävät kielitaitovaatimukset palkkauksen perusteeksi riittävän monelle virkamiehelle. Tässäkin asiassa on parempi panostaa laatuun kuin määrään. Yksi hyvin ruotsia puhuva virkamies on parempi kuin viisi hädin tuskin kieltä taitavaa. Myös tulkkauksen ja tietotekniikan tuomat mahdollisuudet on otettava ennakkoluulottomasti huomioon.

Lopuksi haluan vielä sanoa, että kokonaisuudessaan sivistysvaliokunnan mietinnöstä jää sellainen kuva, että valiokunta haluaa vierittää vastuun pakkoruotsipäätöksestä muualle. Valiokunta vetoaa muun muassa valtioneuvoston periaatepäätökseen kansalliskielistrategiasta sekä katsoo, että asiaa pitää pohtia vasta, kun tuntijakoa seuraavan kerran uudistetaan. Nyt on kuitenkin oikea hetki tehdä periaatteellisia linjauksia.

J.K. Äänestyskartat äänestyksistä löytyvät nyt eduskunnan sivuilta. Aloitteen hyväksymistä tai hylkäämistä koskevassa äänestyksessä hyväksymisen puolesta äänestivät ”ei” ja hylkäämisen puolesta ”jaa”.

Lausumaehdotusta koskevassa äänestyksessä lausumaehdotuksen puolesta äänestivät ”ei” ja lausumaehdotusta vastaan ”jaa”.

Ylen vuoden 2011 eduskuntavaalikonevastausten perusteella aloitteen olisi pitänyt mennä läpi äänin 105-89. Tästä linkistä näet, ketkä äänestivät vaalikonevastaustensa mukaisesti ja ketkä eivät.

Pakkoruotsin poistamisaloitteen käsittelyyn vauhtia

Julkisuudessa turhan vähälle huomiolle jäi joulun alla Åbo Akademin ja Tampereen sekä Turun yliopistojen yhteistyössä tekemä tutkimus, joka kartoitti suomalaisten mielipiteitä ruotsin kielestä.

Peräti kolme neljäsosaa vastaajista oli sitä mieltä, että ruotsin kielen opiskelun pitäisi olla vapaaehtoista. Selvästi yli puolet oli lisäksi sitä mieltä, että koulussa olisi hyödyllisempää opiskella jotain muuta kieltä kuin ruotsia.

Tutkimus on jälleen yksi osoitus siitä, että valtaosa Suomen kansasta antaa tukensa kielivapaudelle. Pakkoruotsista luopumista kannattaa myös nykyisen eduskunnan enemmistö – ainakin, jos vaalikonevastauksiin on luottaminen.

Perussuomalaiset tervehtii tuoretta tutkimustulosta ilolla. Olemme johdonmukaisesti kannattaneet pakkoruotsista luopumista. Perusteluja on monia.

Ensiksi on todettava, että pakkoruotsi ei ole ikimuistoinen. Se syntyi vuonna 1968 sovitussa peruskoulu-uudistuksessa, joka teki ruotsista kaikille pakollisen oppiaineen toisen vieraan kielen opetuksen lisäksi.

Kyse on pian puoli vuosisataa kestäneestä yhteiskunnallisesta kokeilusta, jolla ruotsinkielisten palveluja ei ole saatu turvattua.

Toiseksi, maamme kilpailukyvyn kannalta on tärkeää osata suuria maailmankieliä. Ruotsin opiskelu vie aikaa maailmanlaajuisesti hyödyllisempien kielten opiskelulta.

Kolmanneksi, vapaaehtoisuus edistäisi kielirauhaa ja parantaisi suomen- ja ruotsinkielisten välejä.  Kielivapaus myös todennäköisesti parantaisi ruotsin kielen nykyisiä – kauniisti sanottuna kehnoja – oppimistuloksia.

Viime keväänä eduskunnan käsittelyyn saatiin kansalaisaloite, joka ehdottaa ruotsin kielen muuttamista vapaaehtoiseksi oppiaineeksi kaikilla kouluasteilla. Aloitteen on allekirjoittanut yli 60 000 kansalaista.

Aloite lähetettiin sivistysvaliokuntaan, josta sitä ei vieläkään ole tuotu eduskunnan täysistuntoon. Toivoa sopii, että valiokunta laittaa käsittelyyn vauhtia ja tuo asian äänestykseen pikimmiten. Sillä mikäli aloitetta ei käsitellä ennen eduskuntavaaleja, se raukeaa, kuten käy kaikille muillekin käsittelemättä jääneille esityksille.

Herääkin epäilys, halutaanko aloitetta tarkoituksella viivyttää sivistysvaliokunnassa, jotta nykyinen, pakkoruotsin poistamista periaatteessa kannattava eduskunta ei ehdi asiasta äänestää. Joka tapauksessa perussuomalaiset aikoo jatkaa asian ajamista.

Kolumni julkaistu Lännen Median lehdissä 31.1.2015.