Aihearkisto: kielipolitiikka

Vaalityötä Tikkurilassa

Tänään Tikkurilan talvimarkkinoiden vaalitorilla oli hyvä tunnelma Perussuomalaisten ehdokkaiden kesken, kun kovimmat pakkassäät olivat helpottaneet.

Vaalipäällikköni Jaakko Niinistön ottamassa kuvassa vasemmalla on dosentti ja ylilääkäri Heikki Tala, Suomalaisuuden Liiton entinen puheenjohtaja ja kansanedustajaehdokas Järvenpäästä. Heikki oli ehdolla jo 2007 eduskuntavaaleissa ja tuli kunnallisvaaleissa 2008 valituksi kotikaupunkinsa valtuustoon. Hän on Perussuomalaisten terveys- ja kielipoliittisia asiantuntijoita, todellinen monipuolisuusmies.

Oikealla puolellani on Erkki Havansi, oikeustieteen tohtori ja emeritusprofessori, ehdokkaamme Keravalta. Erkki on Perussuomalaisten oikeuspoliittinen asiantuntija ja oivallinen ehdokas tämän hallinnonalan ministeriksi. Hän oli ehdokkaana EU-vaaleissa 2009. Havansi muuten bloggaa ruotsin kielellä Hufvudstadsbladetiin.

Perussuomalaisista löytyy tätä nykyä asiantuntemusta joka lähtöön. Jos Suomen kansa antaa meille 17. huhtikuuta vaalivoiton ja avaa siten tien hallitukseen, löytyy meiltä osaavia nimiä – eikä mitään poliittisia broilereita – ministerinpaikoille.

Vähemmän EU:ta, mutta parempaa

Otsikkoon voisi kiteyttää ydinsanomani liittyen lähitulevaisuudessa häämöttäviin hallitusneuvotteluihin Kokoomuksen Verkkouutisten tekemässä haastattelussa. Sainpa nostettua EU-kriittisyyden lisäksi myös puolustusmäärärahat ja pakkoruotsin esille.

Totesin hallituspohjan riippuvan täysin asiakysymyksistä. Perussuomalaiset eivät sulje muita kuin Vihreät pois. Pidin myös käytännössä mahdottomana olla samassa hallituksessa Rkp:n kanssa.

Mutta ennen hallitusneuvotteluja Perussuomalaisten pitää voittaa vaalit!

Koko haastattelu on luettavissa tätä hyperlinkkiä klikkaamalla.

Kyllä kansa tietää: pois pakkoruotsi!

Kirjoitin blogissani pari viikkoa sitten: ”Suomen kansan enemmistön mielipide on selvä: pakkoruotsi on aikansa elänyt ja joutaa mennä.”

Kyllä kansa tietää. Tänään nimittäin julkistettiin Suomalaisuuden Liiton teettämä gallup, minkä tulokset on median ja vanhojen puolueiden pakko huomioida. Perussuomalaisethan on ainoa puolue, joka vastustaa virallisesti pakkoruotsia. Toki jokaisesta puolueesta löytyy pakkoruotsin vastustajia, Rkp:sta jopa puheenjohtajaportaasta…

Mutta tässä gallup-kyselyn tulokset lainattuna Suomalaisuuden Liiton lehdistötiedotteesta:

– 69 prosenttia suomalaisista toivoo ruotsin kielen opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi kaikille suomenkielisille koululaisille.

– pakkoruotsia kannatti 24 prosenttia vastaajista

– 7 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa. 

Pakkoruotsia vastustaa siis tällä hetkellä yli kaksi kolmasosaa suomalaisista ja kannattaa alle neljännes.

Suomalaisuuden Liitto on teettänyt säännöllisin väliajoin tutkimuksia samalla kysymyksellä vuodesta 1990 alkaen. Olen ollut liiton hallituksessa vuodesta 1996, ja saanut aitiopaikalla seurata tilanteen kehittymistä. Vuodesta toiseen gallupit ovat kertoneet korutonta kieltään ja osaltaan kasanneet paineita päättäjien päälle: uskon, että eduskuntavaalit 2011 ovat myös pakkoruotsivaalit.

Asiallinen keskustelu pakkoruotsista on käyty julkisuudessa jo moneen monituiseen kertaan, argumentit vaihdettu puolin ja toisin, asia on lehtien yleisönosastojen ja netin keskustelupalstojen arkipäivää. Melkein jokaisella on asiasta mielipide. Kansa ratkaiskoon pakkoruotsin kohtalon 17. huhtikuuta.

Uusimman gallupin todellinen uutispommi oli kuitenkin kysymys Suomen valtion muuttamisesta virallisesti yksikieliseksi, mitä tiedusteltiin Suomalaisuuden Liiton kyselyssä nyt ensimmäistä kertaa.

Kyselyssä selvästi suurempi osa vastaajista (48 %) kannatti Suomen valtion muuttamista yksikieliseksi kuin nykyistä kaksikielisyyttä (41 %), kunhan ruotsinkielisten palvelut turvataan.

Suomi on Itämeren alueen ainoa kaksikielinen maa. Yksikielisyyteen siirtyminen edellyttää meillä perustuslain muuttamista, mikä tuotiin myös ilmi kyselyssä. Se on pitkä tie. Pakkoruotsin purkaminen ei sen sijaan edellytä perustuslain muuttamista. Se voi tapahtua tulevalla vaalikaudella: vain äänestämällä voi vaikuttaa.

Ja loppuun pakkolitania: Kyselyn toteutti Taloustutkimus Oy. Kyselyyn haastateltiin 1 005 kansalaista 17.1.-20.1.2011 välisenä aikana. Virhemarginaali on 3  prosenttiyksikköä.

Pakkoruotsi joutaa mennä

Perussuomalaisten kannatus on 2,7 % – nimittäin ruotsinkielisten parissa, kertoo Åbo Akademin tutkimus. Neljä vuotta sitten tehdyssä vastaavassa gallupissa kannatus oli vain prosentti. Keskustan kannatus puolestaan on nyt prosentti, kun se neljä vuotta sitten oli kolme. Osat ovat vaihtuneet.

Kannatuksen kasvu on sikäli mielenkiintoinen ilmiö, kuten STT:kin huomauttaa asiaa koskevassa uutisessaan, että Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka vastustaa virallisesti pakkoruotsia. Keskustan kannatuksen laskussa näkynee taannoinen Kokkolan aluehallintokiista.

Veikeä tarra 1990-luvun lopulta, edelleen ajankohtainen!

Suomen kansan enemmistön mielipide on selvä: pakkoruotsi on aikansa elänyt ja joutaa mennä. Entistä useampi ruotsinkielinen suomalainen on samaa mieltä.

Joulun alla Ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja Nils Torvalds kohautti ehdottamalla pakkoruotsista luopumista, ja puolueen taustavaikuttaja Per Stenbäck puolestaan halusi Rkp:n valmistautuvan pakkoruotsin jälkeiseen aikaan.

Enpä olisi uskonut tällaisia kannanottoja kuulevani. Ne ovat merkkejä siitä, että jäät ovat lähdössä liikkeelle.

Pakkoruotsin kannattajien ja vastustajien äänimäärät mitataan huhtikuun eduskuntavaaleissa, haluaa Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sitä tai ei. Pakkoruotsi on ja tulee olemaan yksi vaalikeskustelujen aiheista.

Perusopetuksen tuntijako lausuntokierroksella

Opetus- ja kulttuuriministeriö lähetti kesällä lausuntokierrokselle laajalla jakelulla mietinnön nimeltä Perusopetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden sekä perusopetuksen tuntijaon uudistamista valmistelevan työryhmän ehdotukset. Se tunnetaan paremmin tuntijakotyöryhmän mietintönä. Etsivä löytää sen netistä:

http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/perusopetuksen_tuntijako.html

Lausuntoa oli pyydetty esimerkiksi Svenska Finlands Folktingilta, mutta ei Suomalaisuuden Liitolta. Tämä tietysti kertoo jo jotain asian valmistelijoista. Jakelu oli laaja, mutta poliittisesti korrekti. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä sai kuitenkin antaa lausuntonsa, ja luulen sen olevan sellainen, jota ministeriön virkamiehet eivät varsinaisesti olisi halunneet saada eteensä.

On ehdotuksessa hyvääkin, sanottakoon se heti alkuun. Oppilaan perusopetuksen aikaista vähimmäistuntimäärää kasvatetaan. Taito- ja taideaineiden merkitys kasvaa. Liikunnan opetuksen lisääminen on kansanterveyden kannalta viisasta. On tärkeää, että jokaiselta oppilaalta löytyy jokin vahvuus. Jokainen on osaaja omalla erikoisalallaan. Kaikki eivät ole kirjatoukkia – kädentaitajia tarvitaan yhtä lailla.

Sen sijaan outoa on, että kaikille yhteisiksi uusiksi oppiaineiksi ehdotetaan draamaa ja etiikkaa. Tuntuu aika lailla haetulta. Eikö draaman sisältöjä voisi opiskella äidinkielen lisäksi valinnaisena oppiaineena? Eikö etiikka kuulu vahvasti sekä uskonnon että myös tavallaan jokaisen muunkin oppiaineen sisälle sekä yleensä koulun toimintaan itsestäänselvyytenä? Perinteistä uskonnon opetusta ei pidä vähentää koululaitoksessamme. Se on kestävän moraalikäsityksen perusta.

Täysin käsittämätöntä on, että tuntijakotyöryhmä päätyi esittämään ruotsin kielen säilyttämistä pakollisena. Se vieläpä vaatii sen opiskelun aloittamisen varhentamista! Opetusministeri Henna Virkkunen taputtaa käsiään ja heittää lisää löylyä: hän haluaa lisätä lukiossa opiskeltavien ruotsin kurssien määrää.

Eikö tuntijakouudistuksen taustalla ollutkaan aito halu edistää valinnaisuutta ja monipuolistaa suomalaisten kielivarantoa?

On yleinen väärinkäsitys, että perustuslaki määräisi ruotsin pakolliseksi oppiaineeksi kaikille. Tuntijakotyöryhmä teki puhtaasti poliittisen linjauksen, joka ei vastaa kansan tahtoa.

Kokemukset osoittavat, että pakko ei ole kannustanut ruotsin kielen opiskeluun – pikemminkin päinvastoin. Jo nyt etenkin miespuolisten oppimistulokset ruotsin kielessä ovat heikkoja.

Luopumalla pakkoruotsista vapauttaisimme aikaa muille kielille kuten saksalle, ranskalle, espanjalle ja Itä-Suomessa tärkeälle venäjälle. Aika suorastaan huutaa suomalaisilta suurten maailmankielten taitoa.

Pakkoruotsin poistaminen on väistämätöntä tulevaisuutta. Valinnaisuudella antaisimme paremmat mahdollisuudet opiskella ruotsia niille, jotka sitä elämässään tuntevat tarvitsevansa.

Pakkoruotsin lyhyt historia

Helteisten aamujen Hesarien lukuharjoitukset jatkuivat. Tänään luin aivan erityisellä kiinnostuksella Sampo Terhon, Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajan ja Perussuomalaisten varamepin, kirjoituksen ”Kieliriita yltyi pahimmillaan rotuhygieniaksi”. Se löytyy netistä:

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kieliriita+yltyi+pahimmillaan+rotuhygieniaksi/1135258552973/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

Ja varmaan aikanaan myös Terhon kotisivuilta:

http://www.sampoterho.net/

Asiallinen artikkeli sai pohtimaan pakkoruotsin historiaa ja osuuttani sen poistamisyrityksissä, olenhan esim. ollut Suomalaisuuden Liiton hallituksessa vuodesta 1996.  Ne ovat olleet työläitä taistelun vuosia, mutta myös antoisia. Opin tuntemaan seuraavat hienot puheenjohtajapersoonallisuudet: Seppo Heikinheimo, Pentti Huttunen ja Heikki Tala. Nyt työ jatkuu siis Sampo Terhon johdolla.

Pakkoruotsi syntyi 1968. Sitä ennen sitä ei kaikille suomalaisille ollut. Se syntyi peruskoulu-uudistuksessa, joka teki ruotsin kielestä pakollisen oppiaineen toisen vieraan kielen opetuksen lisäksi. Uudistus teki Suomesta ainoan itsenäisen valtion läntisessä maailmassa, jossa enemmistön kaikki lapset joutuivat opiskelemaan vähemmistön kieltä.

Alun perin peruskouluun ehdotettiin vain yhtä pakollista vierasta kieltä, jollaiseksi suositeltiin englantia. Ruotsalainen kansanpuolue onnistui kiristämään – hallitus olisi jäänyt syntymättä ilman sitä – ruotsin kielen pakon opetukseen vastoin asiantuntijoiden ja eduskunnan sivistysvaliokunnan suosituksia. Lehmänkaupan suhmuroi keskustalainen opetusministeri Johannes Virolainen.

Pakkoruotsista muodostui poliittinen aikapommi, joka toden teolla räjähti suomalaisten poliitikkojen syliin 1980-luvun lopulta lähtien, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri oli muutenkin vapautumassa neuvostoimperiumin murentuessa. Tuohon aikaan liityin Suomalaisuuden Liittoon, jonka piirissä syntyi sana pakkoruotsi – erittäin tehokas kielikuva, jonka käsittääkseni ”keksivät” Erkki Pihkala ja Heimo Rytkönen – siinä missä tällaisia sanoja nyt yleensä voi keksiä.

Muistan hyvin 1980- ja 1990-lukujen pakkoruotsikeskustelut. Otin itsekin niihin osaa. Pakkoruotsin puolustajilla tuntui aina olevan sama virsi: Suomi on kaksikielinen maa, kaksikielisyys on rikkautta, suomalaisten velvollisuus on opiskella ruotsia… Väistämättä tulee mieleeni 2000-luvun monikulttuurisuuskeskustelu!

Vuosien varrella tehtiin eri tahoilta useita yrityksiä luopua pakkoruotsista, mutta aloitteet tyssäsivät aina viime kädessä hallitukseen. Esim. opetusministeriön tuntijakotyöryhmä ehdotti pakkoruotsista luopumista 1992. Nythän uusi tuntijakotyöryhmä ehdotti viime keväänä pakkoruotsin opiskelun aikaistamista!

Uusi kielilaki 2004 oli kiistatta tappio suomalaisuusliikkeelle, mutta selkeä voitto sen sijaan oli 2005 tapahtunut ruotsin kielen poistuminen pakollisten ylioppilaskokeiden joukosta. Uskon, että ajan mittaan koko vyyhti lähtee purkautumaan juuri tätä kautta. Kielilaki oli Pyrrhoksen voitto pakkoruotsin kannattajille.

Perussuomalaiset oli pitkään ainoa pakkoruotsia vastustava eduskuntapuolue, mutta kuluvana kesänä on Kokoomus liittynyt puoluekokouspäätöksellään joukkoon. Tosin puheenjohtaja Jyrki Katainen on ylimielisesti ilmoittanut, että hän ei noudata puolueensa ylimmän päättävän elimen päätöstä.

Uskon, että pakkoruotsi poistuu, mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut ovat ensimmäinen näköpiirissä oleva väännön paikka. Silloin Kataisestakin otetaan mittaa.

Minulle Perussuomalaiset on osa vuosisataisen suomalaisuusliikkeen jatkumoa, joten pakkoruotsin poistamisella on suuri periaatteellinen merkitys. Niin Perussuomalaisten kuin Suomalaisuuden Liitonkin toiminnan peruslähtökohta on, ettei Suomessa sorreta suomea, ruotsia tai muuta kieltä puhuvia, ei hyväksytä etuoikeuksia historiallisista tai poliittisista syistä vaan tavoitellaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.