Aihearkisto: koulutuspolitiikka

Voitto suomen kielelle

Apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen linjasi eilen, että suomen kielen on säilyttävä opetus- ja tutkintokielenä yliopistoissa. Hänen käsiteltävänään oli kaksi Aalto-yliopiston kauppakorkeakouluun liittyvää kantelua. Opinahjo on tästä syksystä alkaen tarjonnut maisteriohjelmia vain englannin kielellä.

Yliopistolaki antaa oikeuskanslerin mukaan yliopistoille laajan harkintavallan sen suhteen, missä määrin muita opetuskieliä voi käyttää suomen rinnalla. Suomen kieltä ei kuitenkaan täysin saa syrjäyttää. Aalto-yliopiston on maaliskuun loppuun mennessä selvitettävä apulaisoikeuskanslerille, mihin toimiin se on ryhtynyt kielitilanteen korjaamiseksi.

Päätös on voitto suomen kielelle, ja lain mukaan ainoa oikea. Yliopistolaissa nimittäin todetaan selkeästi, että yliopistojen opetus- ja tutkintokielet ovat suomi ja ruotsi, joiden lisäksi voidaan käyttää muita kieliä – siis lisäksi, ei sijasta! Nykytila rikkoo apulaisoikeuskanslerin mukaan myös perustuslain asettamia velvoitteita.

Jätin viime keväänä eduskunnassa Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun kielitilanteesta kirjallisen kysymyksen, johon sain tuolloiselta opetusministeriltä kaksijakoisen vastauksen. Olen tyytyväinen, että nyt kielikysymyksestä on olemassa selkeä kannanotto.

Pakkoruotsi voidaan poistaa

Eduskunta saa syksyllä käsittelyynsä kansalaisaloitteen, jossa ehdotetaan ruotsin kielen opiskelun muuttamista vapaaehtoiseksi kouluissa. Aloite on jo etukäteen ennättänyt eri foorumeilla herättää melkoista sanan säilän säihkyttelyä puolesta ja vastaan.

Itse kannatan pakkoruotsin poistamista. Vaalikonevastausten perusteella samaa mieltä kanssani on eduskunnan enemmistö. Myös enemmistö Suomen kansasta on lukuisissa mielipidemittauksissa osoittanut tukensa kielivapaudelle.

Pakkoruotsin kannattajien vastarinta on kuitenkin kova. Keskustelun kiihtyessä on syytä palauttaa mieliin, että pakkoruotsi ei ole ikimuistoinen. Se syntyi vuonna 1968 sovitussa peruskoulu-uudistuksessa, joka teki ruotsista kaikille pakollisen oppiaineen toisen vieraan kielen opetuksen lisäksi.

On myös syytä todeta, että pakkoruotsin poistaminen ei ole ristiriidassa perustuslain kanssa. Nimittäin pakkoruotsista säädetään perusopetuslaissa. Perustuslaki takaa ruotsinkielisille oikeuden asioida viranomaisten kanssa omalla kielellään, mutta se ei edellytä jokaisen suomenkielisen ruotsin opiskelua. Sitä paitsi pakkoruotsi ei turvaa palveluita. Yli neljä vuosikymmentä pakkoruotsikokeilua on tästä todisteena.

Perustuslaillinen ristiriita syntyy, jos hallituspuolueiden kansanedustajat kansalaisaloitteesta äänestettäessä pakotetaan puoluekurilla uhaten toimimaan vastoin vakaumustaan. Rivien suoristamiseen viittaavat eräiden puolueiden nokkamiesten arviot siitä, että pakkoruotsin poistaminen ei ole hallitusohjelmassa ja että siksi aloitetta ei saa kannattaa.

Tällainen puhe pilkkaa kansanvaltaa. Eihän esimerkiksi toisen suosiota saaneen kansalaisaloitteen aihe, sukupuolineutraali avioliittolaki, ole kirjattu hallitusohjelmaan. Mitä mieltä ylipäätään olisi tehdä kansalaisaloitteita hallitusohjelmaan lukeutuvista asioista? Eikö koko kansalaisaloiteinstituution ideana ollut tuoda asioita käsittelyyn eduskunnan ja hallituksen ulkopuolelta?

Perustuslain 29 § on selkeä: ”Kansanedustaja on velvollinen toimessaan noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset.”

Suurten maailmankielien monipuolinen osaaminen on tärkeää kilpailukykymme kannalta. Tulevaisuudessa korostuvat sellaiset kielet kuin venäjä, portugali, kiina ja espanja. Eritoten Itä-Suomessa on huutava pula venäjäntaitoisista työntekijöistä.

Vapaaehtoisuus parantaisi ruotsin kielen nykyisiä – kauniisti sanottuna kehnoja – oppimistuloksia. Vapaaehtoisuus myös edistäisi kielirauhaa ja parantaisi suomen- ja ruotsinkielisten välejä.

Suomi on yhteinen isänmaamme. Pakkoruotsin poistaminen on yhteinen etumme. Käydään siis rapsakka mutta asiallinen keskustelu ja tehdään ratkaisu järkiperustein.

Kolumni julkaistu Aamupostissa 25.8.2013.

Kännykät ja koulurauha

Kysyin opetusministeriltä, aikooko hallitus säätää lailla opettajille oikeuden kerätä oppilaiden puhelimet tarvittaessa pois oppituntien ajaksi työrauhan parantamiseksi. Vastauksessaan kirjalliseen kysymykseeni nyt jo entinen opetusministeri Jukka Gustafsson kertoo, että hallituksella ei ole aikomusta säätää lailla opettajille mainittua oikeutta.

Gustafsson toteaa, että koulun järjestyssäännöissä voidaan antaa määräyksiä puhelimien käytöstä koulupäivän aikana. Säännöissä ei kuitenkaan voida puuttua kännykkäkuvaamiseen, josta on tullut yksi koulukiusaamisen muoto. Apulaisoikeuskansleri on nimittäin tehnyt päätöksen, jonka mukaan koulu ei voi omissa järjestyssäännöissään kieltää valokuvaamista ja videointia koulun alueella, sillä kuvaaminen on sananvapauden käyttämistä.

Kirjoitin kännykkäteemasta myös mielipidekirjoituksen Opettaja-lehteen, ja se on herättänyt keskustelua sosiaalisessa mediassa. Aihetta on kommentoitu ainakin Koulua ja kasvatusta -blogissa sekä Twitterissä.

Tänään kirjallisesta kysymyksestäni on juttu Ilta-Sanomissa.

Ryhmäkoon sääteleminen lailla selvitetään

Opetusministeri Jukka Gustafsson on vastannut kirjalliseen kysymykseeni, jossa tiedustelin, aikooko hallitus uudistaa perusopetuslakia siten, että siinä määritellään yleisopetuksen opetusryhmien enimmäiskoko. Gustafsson lupaa, että opetus- ja kulttuuriministeriössä selvitetään, tulisiko perusopetuksen ryhmäkokoja koskevat suositukset muuttaa velvoittaviksi.

Perusopetuslakia uudistettiin viime vaalikaudella siten, että erityisopetus pyritään järjestämään muun opetuksen yhteydessä. Samalla ryhmäkokojen oli määrä pienentyä, kun tukitoimia tarvitsevat oppilaat sijoitetaan tavallisiin opetusryhmiin. Kahdeksan opettajaa kymmenestä kuitenkin kertoo, ettei erityistä tukea tarvitsevia oppilaita oteta huomioon ryhmäkokoja määriteltäessä, vaan ryhmäkoot ovat jopa kasvaneet.

Kuten ministeri vastauksessaan toteaa, ryhmäkokojen tulee olla sellaisia, että opettajalla on aikaa jokaiselle oppilaalle. Riittävän pienessä ryhmässä voidaan lisäksi helpommin pitää yllä työrauhaa, puuttua kiusaamiseen ja ehkäistä koulupudokkuutta.

Jään seuraamaan, mihin ministeriö selvityksessään päätyy.

Kännykät pois oppitunneilta

Opettajien ja toisten oppilaiden kuvaaminen kännykällä on monissa kouluissa alkanut häiritä työrauhaa. Nolojen kuvien ja videoiden levittämisestä on tullut yksi koulukiusaamisen muoto. Kiusanteko kohdistuu myös opettajiin: koulun työrauhaa häiritään ja opettajia provosoidaan tarkoituksella, jotta opettajan mahdollinen hermostuminen tai kurinpitotilanne voitaisiin kuvata videolle ja jakaa internetissä.

Kuvamateriaalia käytetään myös opettajien kiristämiseen. Videoilla yritetään saada opettajan toimet näyttämään vääriltä ja uhataan laittaa video internetiin, mikäli opettaja ei toimi halutulla tavalla.

Opettajien ammattijärjestö OAJ:n mukaan kuvaamiseen liittyvät ongelmat ovat yleistyneet nopeasti niin ylä- kuin alakouluissakin. Yksi tuoreista tapauksista on Alppilan yläasteella sattunut välikohtaus, joka on kenties entisestään laittanut vettä kuvaamisilmiön myllyyn.

Kännyköiden käyttöä kouluissa tulee rajoittaa työrauhan parantamiseksi ja koulukiusaamisen ehkäisemiseksi. Nykymenolla annamme lapsille ja nuorille sellaisen käsityksen, että kuvaamalla ja kiristämällä pääsee haluamaansa lopputulokseen. Nykytila voi pahimmillaan johtaa myös siihen, että opettajat alkavat välttää häiriöihin ja konflikteihin puuttumista epäsuotuisan julkisuuden pelossa.

OAJ on ehdottanut, että parhaillaan valmisteilla olevassa koulujen työrauhaa koskevassa lainsäädäntöpaketissa annettaisiin opettajille oikeus kännyköiden poiskeräämiseen oppituntien ajaksi. Tämä oikeus tulee mielestäni kirjata lakiin selvästi.

Puhelimen käyttö oppitunnilla ei ole tarpeellista, vaikka osa vanhemmista onkin sitä mieltä, että heidän tulee saada lapseensa yhteys koska tahansa. Vanhempien yhteys lapseen järjestynee koulun kanslian kautta, jos kyseessä on kiireellinen tilanne.

Jätin tänään hallitukselle kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen, aikooko hallitus sisällyttää lakiin opettajille yksiselitteisen oikeuden kerätä oppilaiden puhelimet pois oppituntien ajaksi tarpeen niin vaatiessa työrauhan turvaamiseksi.

Opetusryhmille maksimikoko?

Osana ajankohtaista koulurauhakeskustelua jätin eilen kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen, aikooko hallitus muuttaa perusopetuslakia niin, että siinä määriteltäisiin peruskoulun opetusryhmille maksimikoko.

Perusopetuslakia uudistettiin viime vaalikaudella siten, että erityisopetus pyritään järjestämään muun opetuksen yhteydessä. Tarkoituksena oli tehostaa tukitoimia ja välttää oppilaiden siirtoja erityisluokkiin. Samalla yleisopetuksen ryhmäkokojen oli määrä pienentyä, kun tukitoimia tarvitsevat oppilaat sijoitetaan tavallisiin opetusryhmiin.

Jo ennen lain voimaantuloa osa opettajista arvioi, ettei laki tule toimimaan toivotulla tavalla, ja näin on myös käynyt. Opettajien ammattijärjestö OAJ:n opettajille tekemän kyselyn mukaan kahdeksan opettajaa kymmenestä kertoo, ettei erityistä tukea tarvitsevia oppilaita oteta huomioon ryhmäkokoja määriteltäessä. Päinvastoin, ryhmäkoot ovat jopa kasvaneet. Opettajat kertovat lisäksi, etteivät oppilaat saa riittävästi tuki- tai erityisopetusta, sillä kunnilla ei ole niihin riittävästi resursseja.

Jotta oppilaiden oikeus tasavertaiseen opetukseen ja oppimisen tukeen toteutuisi, ryhmäkokojen on oltava sopivat. Laadukkaan opetuksen takaamiseksi opettajalla on oltava tarpeeksi aikaa jokaiselle oppilaalleen. Siksi toivon ministerin ottavan kantaa siihen, tulisiko peruskoulun opetusryhmille säätää maksimikoko.