Aihearkisto: kulttuuripolitiikka

Suomalaisuuden Liitto 110 vuotta

Yli kymmenen vuotta ennen Suomen itsenäistymistä syntynyt Suomalaisuuden Liitto juhli 14.5.2016 Ostrobotniassa 110-vuotista taivaltaan. Liiton historian ensimmäisten sääntöjen ensimmäinen pykälä on yhä voimassa: sen mukaisesti liiton tarkoituksena on ”herättää ja vahvistaa suomalaista kansallistuntoa, luoda suomalaista henkeä sivistykseemme ja elämäntoimintaamme sekä edistää suomen kielen viljelystä”.  Aikain saatossa suomalaisuustyön muodot ja painopisteet ovat luonnollisesti vaihdelleet, mutta pysyneet sääntöjen ensipykälän puitteissa. Liiton toimintaan ovat aina liittyneet vilpittömät tavoitteet edistää kansallista sivistystä ja vahvistaa kansallista itsetuntoa sekä suomalaista isänmaanrakkautta. Ne ovat tarpeellisia tavoitteita tänäkin päivänä.

Suomalaisuuden Liitto on alusta lähtien tukeutunut itsenäisen Suomen mahdollistaneen fennomanian aatteelliseen perinteeseen. Liiton perustamispäivänä 12. toukokuuta 1906 oli kulunut sata vuotta kansallisen herättäjän J.V. Snellmanin syntymästä. Liiton tavoitteena oli Snellmanin aloittaman suomalaistamisohjelman vieminen lopulliseen voittoon: suomenkielisen väestön oli päästävä kaikissa kielellisissä suhteissa täydellisesti samanarvoisiksi ruotsinkielisten kanssa. Suomalaisuuden Liitto onkin historiansa aikana painottanut olemustaan suomalaisuuden edistämisliikkeenä – ei ruotsin kielen, ruotsalaisuuden saati suomenruotsalaisuuden vastustamisliikkeenä, vaikka sellaiseksi sen vastustajat ovat sen joskus halunneet leimata.

Perustamisvuonnaan 1906 ja Kalevalan riemuvuoden 1935 yhteydessä liitto oli johtavassa roolissa suuressa nimenmuuttoliikkeessä, jonka seurauksena sadat tuhannet suomalaiset ottivat suomenkielisen sukunimen. Suomeen syntyi rikas omakielinen sukunimistö – huikea saavutus vapaaehtoiselta kansalaisjärjestöltä. Nimivalistus samoin kuin jo itsenäisyyden alkuvuosina alkanut lippukulttuurin vaaliminen ja kehittäminen ovat kuuluneet Suomalaisuuden Liiton perustoimintaan meidän päiviimme saakka.

Liiton perustajan, kirjailija Johannes Linnankosken kantavana ajatuksena oli suomalaisuuden, suomalaisen sivistyksen asian ajaminen. Puoluepolitikointi on liitossa ollut alusta alkaen pannaan julistettu. Tunnetuin esimerkki on liiton ensimmäinen hallitus, johon kuului edustajia kaikista suomenkielisistä puolueista. Siihen kuuluivat rinta rinnan niin Juhani Aho, Yrjö Sirola, J.K. Paasikivi, Eero Erkko kuin Otto Wille Kuusinenkin.

On ilo todeta, että Suomalaisuuden Liitto on vuosien saatossa pitänyt kurssinsa fennomanian historiallisen jatkumon edustajana ja taistelevan suomalaisuuden lippulaivana. Liiton toiminnan lähtökohta on koko sen satakymmenvuotisen toiminnan ajan ollut, ettei Suomessa sorreta suomen- eikä ruotsinkielisiä, ei hyväksytä etuoikeuksia historiallisista tai poliittisista syistä vaan tavoitellaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Olkoon niin jatkossakin.

Nykyisenä valtioneuvoston jäsenenä ja entisenä liiton toiminnanjohtajana sekä hallituksen jäsenenä onnittelen 110 vuotta täyttävää Suomalaisuuden Liittoa ja toivotan sille ja kaikille sen jäsenille menestystä suomalaisuuden asialla!

Perinnetyötä

Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö muisti minua standaarilla. Toimin säätiön perinnetyön sihteerinä ja hallituksen jäsenenä usean vuoden ajan ennen ministerin pestiäni. Kuvassa kanssani säätiön puheenjohtaja Markku Palokangas.
Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö muisti minua standaarilla. Toimin säätiön perinnetyön sihteerinä ja hallituksen jäsenenä usean vuoden ajan ennen ministerin pestiäni. Kuvassa kanssani säätiön puheenjohtaja Markku Palokangas. Kuva: Vesa Määttä
Lounaalla Ostrobotnian perinteisessä Jääkärikabinetissa minulla oli kunnia istua lottien Eeva Tapio ja Aune Rahola välissä.
Lounaalla Ostrobotnian perinteisessä Jääkärikabinetissa minulla oli kunnia istua lottien Eeva Tapio ja Aune Rahola välissä. Kuva: Vesa Määttä

”Wie es eigentlich gewesen ist”

Myönnän, olen vanhakantainen monessakin suhteessa.

Esimerkiksi journalismin suhteen: mielestäni toimittajien tulee kirjoittaa uutisjutuissa mitä meillä ja maailmalla todella tapahtuu, ei mitä heidän mielestään tulisi tapahtua. Kolumnit ovat asia erikseen.

Ja historiantutkimuksen suhteen: tutkijoiden tehtävä on kertoa mitä menneisyydessä todella tapahtui, ei nykypäivän standardein arvottaen tai termien uudismäärittelyin kirjoittaen.

Aamulehti kertoo, että pian ilmestyy tutkijatrion Tikka-Silvennoinen-Roselius kirja suomalaisista fasisteista. Olen aikoinaan kirjoittanut kuvahistorian Lapuan liikkeestä (2003), joten muutenkin kuin lähipäivien sääennusteen mukaan loskaa on luvassa. Koska kantaani tullaan kysymään (Iltasanomat ehtikin jo), ja olen lähipäivät enimmäkseen ulkomailla virkamatkalla, niin ehkä muutama blogirivi on paikallaan. Ei puolustukseksi, ei fasistikirjan myynninedistämiseksi, vaan ojennukseksi.

Harrastan tutkijatrion mielestä ”menneisyyden valkopesua”. Aamulehti kirjoittaa: ”Niinistö ei peittele ihailuaan terroria kohtaan, tutkijat syyttävät.”

Ensinnäkin en kirjoittanut kirjaani Lapuan liike varsinaiseksi tieteelliseksi tutkimukseksi, koska aiheesta on jo paljon kirjoitettu, muun muassa kolme perusteellista, asiaa eri näkökulmista valottavaa historiaa. Kunhan tein koulutuksen saaneena historiantutkijana kansantajuisen yleisesityksen, kuvahistorian, jonka kuvista moni oli ennen julkaisematon.

Toiseksi en ihaile terroria, en punaista enkä valkoista. Yritin kirjassani ymmärtää Lapuan liikettä oman aikansa ilmentymänä ja pääpiirteittäin esittää, miksi tämä kommunismin vastainen kansanliike syntyi, mitä se tahtoi, miten se toimi, miten siihen suhtauduttiin ja mihin se kaatui. Esitin myös arvioni liikkeen historiallisesta merkityksestä.

Kirjassani puheenvuoro on mahdollisimman paljon aikalaisilla, jotta ajan henki välittyisi lukijalle aitona ja muokkaamattomana. Tämä oli nähtävästi tutkijatrion mielestä virhe.

Olisiko minun pitänyt ymmärtää paheksua lapualaisten toimintaa, demonisoida aikalaisia, vähätellä liikkeen merkitystä ja ylipäätään katsoa tämän päivän arvomaailmasta 1930-luvun alun Suomea? Siis mitätöidä Lapuan liikkeen historiallinen merkitys sen väkivallantekojen takia? Olla siis poliittisesti korrekti, ei objektiivinen. – Nykyiselle tutkijapolvelle ei taideta enää opettaa rankelaista tavoitetta ”Wie es eigentlich gewesen…”

Korostettakoon vielä lopuksi, että tutkijatrion kirjaa en ole vielä lukenut. Oma kirjani on halukkaiden luettavissa ainakin kirjastoissa. Ehkä polemiikki kannustaa sen uuteen painokseen, sillä teos on ollut loppuunmyyty jo vuosikymmenen verran.

Kirkollinen työ turvattava puolustusvoimissa

Puolustusvoimilla on perinteisesti ollut hyvät ja toimivat suhteet luterilaisen ja ortodoksisen kansankirkon kanssa. Tästä viimeaikaisia esimerkkejä ovat mm. yhteistoimintasopimusten solmiminen kirkon hiippakuntien ja seurakuntien sekä sotilasviranomaisten kesken, kaatuneiden huollon ohjeistuksen päivittäminen ja seurakuntien valmiussuunnittelun tukeminen.

Kirkoissa on kuitenkin herännyt huoli puolustusvoimien kirkollisen työn ja sotilassielunhoidon tulevaisuudesta. Tämä huoli kumpuaa puolustusministeriön edellisen hallituksen aikana asettaman työryhmän raportista, joka julkaistiin vuoden 2015 tammikuussa. Raportti käsitteli puolustusvoimien eettistä opetusta, hartauksia ja jumalanpalveluksia sekä sotilasparaateja, ja sitä leimaa pyrkimys poistaa uskonnon julistuksellisuus näkyvistä puolustusvoimien toiminnassa. Tilalle tarjotaan työryhmän esityksinä uskonnottomia ratkaisuja, jotka ovat monin tavoin ongelmallisia ja voivat pahimmillaan kaventaa uskonvapautta. Suomen evankelis-luterilainen kirkko, Suomen ortodoksinen kirkko ja Suomen Ekumeeninen Neuvosto ovat kaikki suhtautuneet lausunnoissaan kriittisesti raportin toimenpide-ehdotuksiin.

Pääesikunnan koulutusosasto on raportin perusteella ohjeistanut sotilaspappien opetus- ja julistustoimintaa. Uudet ohjeet ovat muuttaneet puolustusvoimien kirkollisen työn käytäntöjä, vaikkakaan kaikkia raportin ehdotuksia ei ole sellaisenaan toteutettu. Monelta osin on löydetty uskonnonvapauden kannalta toimivia ratkaisuja, mutta pelkona on silti, että vuosikymmeniä jatkuneet, hyvät ja perustellut käytännöt ovat tulossa tiensä päähän.

Työryhmäraportti ei juuri käsitellyt kriisiaikoja ja niihin varautumista, vaikka sotilaspappien toiminnan merkitys korostuu nimenomaan sodan oloissa. Kenttähartaudet, sotilasjumalanpalvelukset, keskusteluhetket ja papin läsnäolo vahvistavat joukkojen yhteenkuuluvuutta ja auttavat jaksamaan vaikeissa olosuhteissa. Tästä on kokemusta muun muassa kriisinhallintatehtävissä.

Puolustusministerinä pidän puolustusvoimien kirkollista työtä arvokkaana ja katson, että sen aseman turvaaminen nyt ja tulevaisuudessa on tärkeää sekä uskonnonvapauden että maamme henkisen kriisinsietokyvyn kannalta. Uudet ohjeet tulisikin varuskunnissa tulkita siten, ettei kirkon ja muiden uskonnollisten yhdyskuntien jäsenten oikeus harjoittaa uskoaan varusmiespalveluksen aikana vaarantuisi.

Kirjoitus julkaistu Kotimaa-lehdessä 7.1.2016.

Suomenkielinen yliopisto-opetus turvattava

Yliopistolain mukaan yliopistojen opetus- ja tutkintokielet ovat suomi ja ruotsi. Näiden lisäksi voidaan käyttää muita kieliä. Yliopisto ei kuitenkaan voi luopua sille määrätystä opetuskielestä.

Tästä huolimatta yliopistot ovat alkaneet muuttaa maisteriohjelmiaan englanninkielisiksi. Ensimmäisenä suomen kielestä luopui Aalto-yliopisto, joka muutti kauppatieteelliset maisteriohjelmansa englanninkielisiksi viime syksynä.

Yliopistot panostavat englannin kieleen houkutellakseen ulkomaalaisia opiskelijoita ja tutkijoita. Taustalla lienevät muoti-ilmiön lisäksi ainakin osittain taloudelliset syyt: yliopistot saavat rahaa ulkomaalaisen opiskelijan suorittamasta tutkinnosta.

Valtion varoilla tuetun suomalaisen yliopistokoulutuksen ensisijaisena tarkoituksena tulee kuitenkin olla tutkimuksenteon ohella suomalaisten opiskelijoiden kouluttaminen ja opiskelun mahdollistaminen suomalaisopiskelijoiden omalla äidinkielellä.

Suomen kielen säilyttäminen tieteen kielenä on tärkeää myös kielemme tulevaisuuden kannalta, sillä suomen käytön väheneminen korkeakouluissa tietäisi ennen pitkää kielemme kuihtumista.

Yliopistolaissa pitää jatkossakin säilyttää vaatimus siitä, että korkeakoulutusta – myös ylempään korkeakoulututkintoon tähtäävää – tulee antaa suomen kielellä.

Jätin eduskunnassa kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen, miten hallitus aikoo varmistaa, että suomi säilyy yliopistojen ja korkeakoulujen opetus- ja tutkintokielenä vastaisuudessakin.

J.K. (5.11.2014) Eilisessä kirjoituksessani oli väärinymmärrys. Toisin kuin kirjoitin Tampereen teknillinen yliopisto ei ole muuttanut kaikkia maisteriohjelmiaan englanninkieliseksi, vaan vain osa pääaineista opetetaan englannin kielellä. Tilanne on yhtä kaikki huolestuttava.

Vastaus Suomen satavuotisjuhlinnasta

Ex-pääministeri Jyrki Katainen vastasi viimeisellä työviikollaan kirjalliseen kysymykseeni Suomen itsenäisyyden satavuotisjuhlan järjestelyjen etenemistä. Tiedustelin, miten hallitus aikoo puuttua siihen, että satavuotisjuhlan valmistelu ei etene toivotulla tavalla ja että juhlinta on rajattu vain vuoteen 2017.

Katainen käy vastauksessaan läpi tähän asti nimitettyjä valmistelijatahoja, mutta linjauksista hän toteaa vain, että suomalaisten erilaisuus ja erilaiset odotukset otetaan valmistelussa huomioon. Lisäksi hän lupaa, että juhlavuoden kannalta merkityksellisten tahojen kanssa tehdään yhteistyötä. Hämmästelin kysymyksessäni, ettei hankkeeseen ole kytketty esimerkiksi Kansallismuseota tai Kansallisarkistoa.

Toin myös ilmi huoleni projektin rahoituksesta, mutta Katainen kertoo hallituksen kehyspäätöksessään todenneen, että se huolehtii rahoituksen riittävyydestä.

Kataisen väistyttyä pääministerin tehtävistä myös itsenäisyyden satavuotisjuhlaa valmistelevan valtuuskunnan puheenjohtajuus siirtyy uudelle pääministerille. Valtuuskunta kokoontuu Alexander Stubbin johdolla elo-syyskuussa.