Aihearkisto: kuntapolitiikka

Ei kiitos suurmoskeijalle

Kunnallisvaalien alla on keskustelu Helsinkiin suunniteltavasta suurmoskeijasta jälleen virinnyt julkisuudessa. Helsingin kiinteistövirastossa pyritään saamaan päätösesitys suurmoskeijan tonttiesitykselle keväällä. Itse asiassa joidenkin muslimiaktiivien mukaan tarvetta olisi peräti viidelle moskeijalle maahanmuuttajamäärien kasvaessa pääkaupunkiseudulla.

Missään muualla maailmassa ei kuitenkaan ole onnistuttu sunnien ja shiiojen yhteisen moskeijan perustamisessa eikä ole mitään erityistä syytä olettaa, että se onnistuisi Suomessakaan.

Kaikkien eri uskontokuntiin kuuluvien on luonnollisesti saatava harjoittaa uskontoaan asianmukaisissa tiloissa. Suurmoskeijan rahoituksessa on sen sijaan isoja kysymyksiä.

Moskeijaa suunnittelee Oasis-säätiö. Hankkeen alustava hintalappu on 110–140 miljoonaa euroa, minkä lisäksi vuotuiset käyttökustannukset olisivat 6–7 miljoonaa euroa. Säätiö aikoo julkistaa rahoittajat, jos hanke etenee. Suurmoskeijan valmisteluissa ovat olleet muslimiaktivistien lisäksi mukana mm. kirkkohallituksen rahoittama Kulttuuri- ja uskontofoorumi Fokus ry – erikoista on, että evankelisluterilaiseen kirkkoon kuuluvien kirkollisveron turvin ylipäätään suunnitellaan muun uskontokunnan tiloja.

Suurin kysymys kuitenkin liittyy Bahrainiin. Maan sunnihallitus rahoittaisi hanketta 100 miljoonalla eurolla ja se toimisi myös myöhemmän rahoituksen koordinaattorina. Bahrain edustaa islamin äärilaitaa wahhabismia eikä Iranistakaan tulevaa rahoitusta ole pidetty poissuljettuna.

Arvostetun Foreign Policy -lehden mukaan ISIS:illä ja Bahrainin turvallisuuspalvelulla on kiinteät yhteydet toisiinsa. Bahrain on tukenut ISIS:iä sekä rahallisesti että moraalisesti. Lisäksi Bahrainin hallitus on johdonmukaisesti polkenut ihmisoikeuksia tuhoten shiiojen moskeijoita ja ”puhdistaen” valtion virastoja. Voidaan myös kysyä, miten Bahrain voisi rahoittaa Suomessa moskeijaa, jos esimerkiksi EU-maiden asevienti sinne on kielletty maan kehnon ihmisoikeustilanteen takia?

Euroopassa moskeijahankkeiden ulkomainen rahoitus on kohdannut laajemminkin kriittisiä äänensävyjä erityisesti maissa, joissa on viime vuosina tehty terrori-iskuja eikä Suomi ole syrjässä Euroopan kehitystrendeistä.

Esimerkiksi Itävallassa hyväksyttiin pari vuotta sitten islamilaista radikalisoitumista ennalta ehkäisevä laki, joka kieltää muslimiyhteisöjen rahoittamisen ulkomailta. Kriittisiä äänensävyjä ulkomaista rahoitusta kohtaan on tullut valtiojohdolta myös Ranskasta ja Saksasta, sillä Arabian niemimaista lähtöisin olevalla rahalla on aiemmin rahoitettu radikaalia islamismia edistävää ideologiaa.

Koska tosiasia on, että Suomessa on jatkossa varsin huomattava muslimivähemmistö, on sen mahdolliseen radikalisoitumiseen puututtava ennaltaehkäisevästi. Suomessa on islaminuskoisten määrä kasvanut räjähdysmäisesti erityisesti viime vuosien maahanmuuton myötä. Nyt heitä voidaan arvioida olevan lähes 80 000.

Moskeijat eivät ole pelkästään paikkoja, joissa harjoitetaan uskontoa. Niissä sijaitsee muslimiyhteisön todellinen kulttuurinen, yhteiskunnallinen ja poliittinen valta ja ne toimivat myös opetuslaitoksina. Yhteisöjen johtajat määrittelevät mikä on oikein ja mikä väärin.

Vanhoilliset imaamit eivät halua islaminuskoisten integroituvan yhteiskuntaan vaan pyrkivät pitämään heidät kansalaisyhteiskunnan rinnakkaisessa yhteisössä, käytännössä maahanmuuttajien omassa rinnakkaistodellisuudessa. Tällöin muslimien ei pidä matkia läntisiä tapoja, perinteitä ja kulttuuria vaan heitä kehotetaan hakeutumaan samanuskoisten pariin. Esimerkiksi naisten työllistyminen ja opiskelu on tämänkaltaisissa yhteisöissä lähes mahdotonta. Kehitystä tukee voimistuva asuinalueiden eriytyminen.

Näin ollen sanon suurmoskeijalle ei kiitos. Paremminkin on tuettava islaminuskoisten kotoutumista suomalaiseen yhteiskuntaan, sen tapoihin, sääntöihin ja tasa-arvoon. Maassa maan tavalla.

Kolumni on julkaistu KaupunkiSanomissa 12/2017.

Kaupunkibulevardit lisäävät ilmansaasteita

Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto on teettänyt niin sanottujen kaupunkibulevardien ilmanlaatuun liittyviä selvityksiä, joista vihreät ovat kuitenkin ideologisista syistä vaienneet. Näin siksi, koska vallitsevan harhan mukaan autot ovat lähtökohtaisesti pahoja ja bulevardi kuulostaa jo sananakin viehättävältä puistokujalta. Kunnallisvaalien alla on kuitenkin tärkeää, että äänestäjillä on realistinen kuva kaupunkibulevardien rakentamisen seurauksista.

Helsingistä alkavien moottoriteiden alkupäiden muuttaminen kaupunkibulevardeiksi ruuhkauttaisi liikennettä Kehä I:n ja kantakaupungin välillä. Samalla liikennetiheyden kasvaessa häiriöherkkyys lisääntyy. Pienikin liikenteen häiriö aiheuttaa pitkiä jonoja. Ruuhkahuippujen aikana kaikki liikenne ei mahdu bulevardeille vaan joutuu jonottamaan pääsystä niille. Samanaikaisesti autoilijat etsivät uusia väyliä keskustaan ja ruuhkauttavat lähitienoon pikkutiet.  Liikenne on kuin kevätpuro: se löytää aina jonkun uuden väylän, kun vanha padotaan.

Avoimen väylän supistaminen katukuiluksi – kauniisti sanottuna siis katubulevardiksi – nostaa ilman typpipitoisuuksia. Suurimpia kärsijöitä ovat lapset, vanhukset ja astmaatikot. Liikenteen nopeudesta ja sujuvuudesta riippuen bulevardien terveysriskit ovat 2-5 -kertaiset verrattuna 80 km/h nopeusrajoitteisen väylään.  Helsingin kaupungin tilaaman tutkimuksen mukaan typpioksidipitoisuuden sallitun raja-arvon ylittyminen on todennäköistä lähes kaikissa kaupunkibulevardien toteuttamisvaihtoehdoissa. Vaikka sähkö- ja vetyautot kuinka yleistyisivät, ne eivät vähennä katupintojen ja jarrujen kulumisesta aiheutuvia hiukkaspäästöjä.

Kaupunkibulevardien havainnekuvissa näkyy poikkeuksetta ihmisiä katukahviloissa hörppimässä soijalattea tai nojailemassa parvekkeillaan maisemia ihaillen. Todellisuus tulee kuitenkin olemaan toinen. Koska ilmanlaadun raja-arvot ylittyvät suunnitelluissa katukuiluissa, ei tutkimusten mukaan niille suositella rakennettavaksi kadunpuoleisia parvekkeita, katukahviloista puhumattakaan.  Sama koskee jalkakäytäviä ja pyöräteitä.

Havainnekuvissa näkyy myös vehreitä lehtipuita. Jotta kasvillisuus estäisi mahdollisimman vähän saasteita hajottavia ilmavirtauksia, tulisi sen ikävä kyllä olla joko hyvin matalaa tai puiden harvaan istutettuja. (Ehkäpä piikkipensaita tai jokunen kataja siellä täällä?)

Vihreä Onnela onkin todellisuudessa tuhkanharmaa savuverho autoilun vastaiselle ideologialle ja epärealistisille toiveille suurkaupungin liikenteen uudelleenjärjestelyiksi. Helsinki on kasvava kaupunki eikä siitä saa millään taikapavuilla aikaiseksi autotonta kukkaniittyä.

Kolumni on julkaistu Töölöläisessä helmikuussa 2017.

Kolumni Töölöläisessä

Töölön kylä on Helsingin kaupunkia vanhempi. Helsinki siirrettiin vuonna 1640 Vantaanjoen suulta Vironniemelle, joka oli tuolloin osa Töölön kylää. 1910-1930 -luvuilla Töölö oli aikansa suurin kaupunkirakentamiskohde Suomessa. Merkittävä osa Suomen tunnetuimmista nähtävyyksistä kuten Eduskuntatalo, Temppeliaukion kirkko, Kansallismuseo, Sibelius-monumentti ja Olympiastadion sijaitsevat Töölössä. Perinteitä, historiaa ja kulttuuria riittää. Liikenneyhteydet voisivat tuskin olla parempia.

Kantakaupungissa torit ovat perinteisesti olleet toimeliaisuuden ja yhteisöllisyyden keskuksia jo satoja vuosia ennen kauppakeskusten rakentamista. Allekirjoittanutta on kuitenkin ihmetyttänyt Töölöntorin turhan vaatimaton kehittäminen. Varsinkin talvisin tori on tuntunut olevan lähinnä parkkipaikka tai lumikasojen välisijoitustila.

Mahdollisuuksia torialueiden elävöittämiseen kuitenkin on. Töölöntorin läheisyyteen ollaan rakentamassa isoa määrää autopaikkoja maan alle eikä torialuetta tule käyttää tarpeettomasti pysäköintialueena. Torin elävöittäminen voisi merkittävästi parantaa asukkaiden viihtyvyyttä ja samalla luoda uusia liiketoimintaedellytyksiä pienyrittäjille. Töölöntori voisi helpostikin profiloitua sopivan kokonsa ja hyvän sijaintinsa ansiosta perinteiseksi toriksi ilman Kauppatorin kaltaista rihkama- ja porontaljamyyntiä.

Yleensä maaseutukuntia mainostetaan ihmisen kokoisina asuinpaikkoina, mutta olkoon Töölö kaupunkilaisen kokoinen asuinpaikka, jonka toria, viheralueita ja liikennejärjestelyjä on kehitettävä ensisijaisesti töölöläisten näkökulmasta. Mikään torin elpymistä edistävä toimenpide ei ole liian pieni.

Kirjoitus on julkaistu Töölöläinen-lehdessä 28.8.2016.

Lähden ehdolle Helsingissä 2017

Lähden Perussuomalaisten ehdokkaaksi ensi vuoden kunnallisvaaleissa Helsingissä. Vastaan näin osaltani puolueen puheenjohtajan Timo Soinin esittämään haasteeseen: nyt ei piileskellä, on mentävä etulinjaan.

Viime kunnallisvaaleissa 2012 Perussuomalaiset sai 12,3 prosentin valtakunnallisen kannatuksen, mikä osaltaan mahdollisti jatkon edellisen vuoden Jytkylle vuoden 2015 eduskuntavaaleissa. Nyt olemme hallitusvastuussa ja gallupeissa on tullut takkiin, joten on käärittävä hiat.

Perussuomalaisten tavoitteena Helsingissä on 16 valtuustopaikkaa. Nyt paikkoja on seitsemän. Jos Perussuomalaiset saisi 16 valtuutettua, olisi se ryhmänä kolmanneksi suurin. 85-paikkaisen valtuuston suurimmat ryhmät ovat nyt Kokoomus (21 paikkaa), Vihreät (19), SDP (15) ja Vasemmistoliitto (11).

Perussuomalaiset on nimennyt Helsinkiin 35 ehdokasta ja lisää nimiä  tulee toukokuun lopussa.

Haastatteluja puolustuksesta

Uudenmaan Perussuomalaiset julkaisee Youtubessa Perussuomalaiset vaalikentillä –videosarjaa, jossa haastatellaan eduskuntavaaliehdokkaitamme.

Omassa haastattelussani puhutaan Natosta ja Nurmijärvestä.

Totean, että Perussuomalaiset on Nato-kriittinen puolue. Nato ei ole meille mörkö, mutta ei taikasanakaan.

Tämänhetkinen Nato-keskustelu on typistynyt juupas–eipäs-väittelyyn ja toisten nimittelyyn. Jotta keskustelu saadaan asiapohjaisemmaksi ja tulevaisuuden turvallisuuspoliittiset ratkaisut voidaan tehdä järkiperustein, Perussuomalaiset haluaa faktat pöytään: olemme ehdottaneet kiihkottoman Nato-selvityksen laatimista.

Kaikkein tärkeintä on joka tapauksessa laittaa oma puolustus kuntoon.

Haastattelun lopussa sivutaan Nurmijärven asemaa Uudellamaalla. Ilmaisen tyytyväisyyteni siitä, että mitä ilmeisimmin metropolihallintohömpötys kaatuu, sillä hallitus ei ehtine saada asiaan liittyvää esitystä ajoissa eduskuntaan. Emme tarvitse tämänkaltaisia hallintohimmeleitä.

Alfa-TV haastatteli minua Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöstä julkaistuun raporttiin liittyen. Ohjelma löytyy täältä muutaman klikkauksen takaa: Asia- ja ajankohtaisohjelmat -> Uutiskauha -> Uutiskauha 20.2.2015, jakso 20.

Totesin, kuten monessa muussakin mediassa, että raportti antaa selkeät suuntaviivat puolustusyhteistyön kehittämiselle. Molemmilla mailla ensisijaisena tavoitteena on kansallisen puolustuksen kehittäminen esimerkiksi yhdessä harjoittelemalla.

Puolustusliitto ei ole poissuljettu vaihtoehto, mutta ei myöskään häämötä lähitulevaisuudessa. Nato-jäsenyyden suhteen pidän melko todennäköisenä, että Suomi ja Ruotsi kulkevat käsi kädessä. Voisimme harkita yhteisen Nato-selvityksen tekemistä.