Aihearkisto: Politiikka

Kysymys korkeakoulutettujen työttömien määrästä

KIRJALLINEN KYSYMYS 

Korkeakoulutettujen työttömien määrä

Eduskunnan puhemiehelle

Suomessa on tällä hetkellä noin 25 000 korkeakoulutettua työtöntä. Vaikka ylemmän ja alemman korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömyys on tänä vuonna kääntynyt hienoiseen laskuun, on alemman korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömiä noin 50 prosenttia enemmän ja ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneita työttömiä noin 70 prosenttia enemmän kuin vuonna 2001.

Korkeakoulutettujen määrä on Suomessa noussut 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Vuonna 1995 yliopistoista valmistui noin 13 500 henkeä. Vuonna 2010 vastaava luku oli noin 23 800. Tämän lisäksi ammattikorkeakoulut alkoivat 1990-luvun puolivälistä alkaen tuottaa alempia korkeakoulututkintoja, joita valmistuu tällä hetkellä yli 20 000 vuodessa.

Suuret koulutusmäärät näkyvät korkeina työttömyyslukuina etenkin tradenomien ja insinöörien keskuudessa sekä viestintä- ja kulttuurialalla. Lisäksi monet näiltä aloilta valmistuneet työskentelevät koulutustaan vastaamattomassa työssä. Esimerkiksi tradenomien työttömyysprosentti on 2000-luvulla ollut noin 5–7 prosenttia, ja kun tähän lisätään ne tradenomit, jotka eivät tee koulutustaan vastaavaa työtä, nousee luku eri tutkimusten mukaan 20–40 prosenttiin.

Tällä hetkellä Suomessa saa korkeakoulutuksen noin 37–38 prosenttia ikäluokasta. Suomi on kuitenkin sitoutunut EU-tasolla tavoitteeseen, jonka mukaan vuoteen 2020 mennessä tulisi korkeakouluttaa 42 prosenttia ikäluokasta.

Nykyisten työttömyyslukujen valossa tavoite vaikuttaa kestämättömältä. Tulevaisuudessa on löydettävä keinoja, joilla suunnataan opiskelijoita aloille, joilla työvoimantarvetta tutkitusti on. Olisi myös harkinnanarvoista pohtia, voisiko korkeakoulujen rahoitus olla jollakin tavoin sidoksissa valmistuneiden työllistymiseen.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä korkeakoulututkinnon suorittaneiden työttömien määrän vähentämiseksi?

Helsingissä 23 päivänä kesäkuuta 2011

Jussi Niinistö /ps

Akateemista halpatyövoimaa

Laman aikaan 1990-luvun alkupuolella työttömyystilastoja siivottiin lisäämällä opiskelupaikkoja ja passittamalla ihmisiä koulun penkille. Korkeakoulutettujen määrä onkin noussut noista ajoista lähtien tuntuvasti. Työpaikat eivät kuitenkaan ole lisääntyneet samassa suhteessa valmistuneiden määrän kanssa, vaan Suomessa on tällä hetkellä noin 25 000 korkeakoulutettua työtöntä.

Vuosikausia yliopiston tai ammattikorkeakoulun penkkejä kuluttaneelle kortistoon päätyminen on karvas pettymys. Toinen harmin aihe voi olla päätyminen työ- ja elinkeinotoimistosta työelämävalmennukseen, jonka tarkoituksena on perehdyttää työelämään ja parantaa ammattitaitoa. Käytännössä se tarkoittaa työntekoa esimerkiksi yrityksen, kunnan tai valtion palveluksessa.

Työelämävalmennukseen osallistuva saa työpanoksestaan korvaukseksi työmarkkinatukea, peruspäivärahaa tai ansiopäivärahaa sekä ylläpitokorvausta 9 euroa päivältä. Tätä korvausta vastaan valmennettavalta odotetaan akateemisille tarkoitetuissa paikoissa usein ylemmän korkeakoulututkinnon lisäksi esimerkiksi laajaa kielitaitoa, paineensietokykyä ja valmiutta omatoimiseen työskentelyyn.

Työnkuva on monesti vastaava kuin samaa työtehtävää hoitavilla, palkatuilla työntekijöillä. Käytännössä palkatun työntekijän ja työelämävalmennettavan erona on usein ainoastaan se, että valmennettavalle työnantajan ei tarvitse maksaa palkkaa.

Järjestelmä on muodostanut työmarkkinoille irvokkaan systeemin, joka kierrättää koulutettua työvoimaa puoli-ilmaiseksi: työnantajat ketjuttavat työelämävalmennettavia hoitamassa tehtäviä, joihin muutoin tarvittaisiin palkattu työntekijä.

Tällä hetkellä Suomessa saa korkeakoulutuksen noin 37–38 prosenttia ikäluokasta. Suomi on kuitenkin EU-tasolla sitoutunut tavoitteeseen, jonka mukaan vuoteen 2020 mennessä tulisi korkeakouluttaa 42 prosenttia ikäluokasta.

Nykyisten työttömyyslukujen valossa tavoite vaikuttaa kestämättömältä. Ihmisten kouluttaminen suoraan työttömyyskortistoon on sekä yhteiskunnan että yksilön varojen ja ajan tuhlaamista. Miksi opiskella vuosikausia päästäkseen töihin vailla palkkaa?

Kolumni Aamupostissa 20.6.2011

”Massavanheneminen” – totta ja tarua

Julkisuudessa on puhuttu Suomen puolustusvoimien maavoimien materiaalin lähes kategorisesta ”massavanhenemisesta”. Väitettä on syytä kriittisesti arvioida, semminkin kun Jyrki Kataisen kokoomusvetoinen hallitus aikoo leikata ennestäänkin pieniä puolustusmäärärahoja 200 miljoonalla eurolla.

Aika on epäilemättä ajanut ohi joidenkin yksittäisten järjestelmien osalta, mutta onko puolustusvoimista tarjottu poliittisille päättäjille maavoimien kaluston vanhenemisesta kokonaisuudessa aukottomaan tutkimustietoon perustuvaa faktaa?

Olen antanut puolustusvoimien Ruotuväki-lehdelle haastattelun aiheeseen liittyen. Juttu ilmestynee tällä viikolla. Se sisältää tymäkkää tekstiä, sillä olen huolestunut puolustusvoimien materiaalisesta tilasta.

Jos olisin sotilas, saisin luultavasti massavanhenemismielipiteistäni käytännössä potkut. Mutta kun olen kansanedustaja, toivon että pohdintani otetaan puolustusvoimissa vakavasti vastaan positiivisena sparrauksena. Yhteisellä isänmaan asiallahan tässä ollaan. Mutta ohessa pointtejani.

Ensinnäkin massavanheneminen on terminä epämääräinen. En ole nähnyt sen kunnollista määrittelyä missään. Sen sijaan se on saanut sisällöltään poliittisia sävyjä. Näyttää siltä, että massavanhenemisesta on tullut jonkinlainen uskonkappale, jota käytetään tarkoitushakuisesti hävittämisohjelmien ja sodan ajan joukkokokoonpanojen pienentämisen perusteluna.

Suomesta on hävitetty viime vuosina tonneittain täysin toimintakelpoista ja kustannustehokasta materiaalia, esim. panssariajoneuvoja ja rynnäkkökiväärejä. Väitteet varastointikuluista ovat olleet liioiteltuja.

Terveen järjen mukaan ajatellen materiaalilla ei ole absoluuttista vanhenemishetkeä, jos se on sotateknisesti toimivaa ja käyttökelpoista suhteessa siihen mihin materiaalia voidaan käyttää.

Suomessa nyt massavanhenevaksi väitetty materiaali on suurin piirtein samanlaista tai ehkä jopa osin modernimpaa kalustoa kuin se mitä esim. Venäjä käytti Georgiassa 2008 osin länsimaisesti varustellun vastustajansa lyömiseen.

Epäilen, että massavanhenemispuheiden taustalla on osin kyse Nato-yhteensopivuudesta: halutaan luopua toimivasta ja tulivoimaisesta itäkalustosta, vaikka esim. ammukset niihin ovat edullisia.

Vallalla olevan määrittelemättömän massavanhenemisopin perusteella tapahtuva romutusohjelma tulee keskeyttää. Kaikki romutusohjelmat tulee asettaa erikoistarkastelun alle.

Hankintojen ja materiaalista luopumisen tulee olla jatkossa suunnitellumpaa ja ammattimaiseen elinkaariajatukseen perustuvaa. Ei ole mieltä hankkia kalustoa yhdellä vuosikymmenellä ja hävittää se seuraavalla, kuten eräin osin 1990-luvulla hankitulle materiaalille on käynyt.

Toimivaa tavaraa ei pidä hävittää. Tätä painotan. Jo tehdyt hävittämiset pitää tutkia ja meneillään olevat romutukset tulee lopettaa tutkimusten ajaksi. Tarvittaessa puolustusvalmiutemme nakertamiseen todetusti syylliset on saatettava vastuuseen.

Uskon Suomen perinteiseen puolustuspoliittiseen linjaan: yleiseen asevelvollisuuteen nojaavaan vahvaan oman maan puolustukseen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.

”Massavanhenemisen” perusteella tehdyn ja tehtävän hävitystyön lisäksi ongelmia puolustusvoimille tuottaa sivumennen sanoen poliittisesti onneton ja taloudellisesti kallis päätös luopua jalkaväkimiinoista.

On selvää, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa puolustusvoimien määrärahat eivät riitä uuden korvaavan materiaalin hankintaan. Hävitetty materiaali jää korvaamatta. Etenkin maavoimien sodan ajan rungon muodostavien alueellisten joukkojen toimintakyky on vaarassa.

On syytä epäillä, että massavanhenemispuheiden taustalla väikkyy tavoite edelleen pienentää reserviä ja siirtyä valikoivaan asevelvollisuuteen. Sen tien päässä häämöttää palkka-armeija Ruotsin mallin mukaan ja keskittyminen entistä enemmän kansainväliseen kriisinhallintaan.

En pidä tällaista suuntaa Suomen maanpuolustuksen edun mukaisena. Sen suuntaista puolustusvoimien uudistusta en halua nähdä.

Puolustusvoimat tarvitsevat murrosvaiheessa määrätietoista poliittista ohjausta. Katson, että velvollisuuteni kansanedustajana ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajana on sitä antaa.

Tarvitaanko kodinturvajoukkoja?

Puolustusvoimissa suunnitellaan lähivuosille mittavia uudistuksia. Rahat ovat loppumassa ja virkoja vähennetään. Voisiko vapaaehtoistyöstä löytyä arvokasta tukea maanpuolustuksen kehittämisessä?

Muissa pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vapaaehtoinen maanpuolustus on järjestetty kodinturvajoukoiksi. Samantyyppistä toimintaa löytyy myös Virosta. Olisiko Suomenkin syytä seurata naapureiden esimerkkiä?

Kodinturvajoukot olisivat tässä konseptissa kiinteä osa puolustusvoimia. Ne olisivat osa puolustusvoimien sodan ajan joukkoja, jotka keskittyisivät erityisesti alueelliseen ja paikalliseen puolustukseen. Joukot sitoutuisivat harjoittelemaan vapaaehtoisesti, ja rauhan aikana niille voitaisiin antaa virka-aputehtäviä.

Kodinturvajoukoilla olisi käytettävissään puolustusvoimien tilat, harjoitusalueet ja materiaali. Vaikka joukot pääosin koostuisivat vapaaehtoisista reserviläisistä, myös palkattua henkilökuntaa tarvittaisiin. Puolustusvoimien leivissä olevat upseerit voisivat osana virkakiertoa palvella myös kodinturvajoukoissa.

On oleellista, että kodinturvajoukkotoiminta olisi mahdollista koko maan alueella riippumatta siitä, onko lähistöllä puolustusvoimien harjoitusaluetta tai varuskuntaa. Näin alueellisen puolustuksen valmiutta parannettaisiin ja yhteiskuntaa koettelevissa häiriötilanteissa virka-apu olisi lähellä.

Kodinturvajoukkojen on arvioitu tukevan yleistä asevelvollisuutta ja kohottavan maanpuolustustahtoa. Jo nyt olemassa olevissa maanpuolustusjärjestöissä on kuitenkin nähtävillä, että vaikka johtajakoulutuksen saaneita reserviläisiä kyllä sitoutuu toimintaan, niin miehistön mukaan saaminen on haastavaa. Sama ongelma olisi epäilemättä kodinturvajoukkokonseptissakin.

On myös selvitettävä kodinturvajoukkojen yhteys jo olemassa oleviin organisaatioihin, kuten Maanpuolustuskoulutusyhdistykseen. Päällekkäisten rakenteiden luominen ei ole järkevää. Paperitiikereitä emme tarvitse, vaan lisäpotkua vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön ja sitä kautta koko maan puolustamiseen.

Ennen kaikkea on huomioitava se, että kodinturvajoukoilla ei voida paikata kaikkia aukkoja, joita tuleva puolustusvoimauudistus mahdollisesti puolustusjärjestelmäämme jättää. Siksi varuskuntia ei pidä suin päin lakkauttaa, eikä sodan ajan miehistövahvuutta pienentää.

Kolumni Nurmijärven Uutisissa 15.6.2011

Katainen ja Wallin, paita ja peppu

Hallituspohjatunnustelut ovat tällä erää Perussuomalaisten osalta ohi. Vanhat puolueet vihreine kätyreineen samoin kuin monet median edustajat ovat tekopyhästi toitottaneet, että eiväthän Perussuomalaiset edes halunneet hallitukseen. Väite ei pidä paikkaansa. Olenkin tyytyväinen Uuden Suomen verkkolehteen, joka julkaisi eilen kommenttini niistä syistä, jonka vuoksi meitä ei hallitukseen otettu. Juttu löytyy tästä linkistä.

Totuus on, että Jyrki Katainen tarjosi Perussuomalaisille hyvin rajallista erivapautta EU-tukipakettiasioissa: mahdollisuutta äänestää kaksi kertaa vastaan. Se oli täysin riittämätön myönnytys, joka sitä paitsi tuli aivan viime vaiheessa neuvotteluja.

Lisäksi kokoomuksen ehdoton vaatimus oli, että RKP on mukana jokaisessa mahdollisessa hallituspohjassa. Käsittämätön vaatimus, joka herättää kysymyksiä erinäisistä kytköksistä.

Jyrki Katainen ja Stefan Wallin ovat Suomen politiikan paita ja peppu. Taustalla on suuri raha ja kielipoliitiikka, selvä se, mutta mitä muuta mahtaisi löytyä, jos maamme tutkivilla journalisteilla olisi todellista rohkeutta penkoa tätä vyyhteä? Epäilen, että sellaista rohkeutta ei löydy.

Emme halunneet pettää äänestäjiämme. He Perussuomalaiset kansanedustajat eduskuntaan valitsivat. Saamani palautteen perusteella olemme toimineet oikein.

Olemme olleet kaiken aikaa EU-tukipakettikysymyksissä oikeassa. Koemme edelleen olevamme. En jaksa uskoa, että Kataisen hallitus, jos se ensi viikolla syntyy, tulee istumaan koko vaalikautta. Jos pitää veikata, antaisin sille ikää max kaksi vuotta, siksi tuima puhuri Euroopassa puhaltaa.

Mutta nyt ajattelin unohtaa politiikan koukerot ja nauttia kauniista kesäisestä lauantaipäivästä. Hyvää hellepäivän jatkoa kaikille blogini lukijoille!

Klikkaa suuremmaksi! Kännykkäkamerallani ottamani kuva Nurmijärven kirkonkylän laitamilta 4.6.2011.