Aihearkisto: puolustuspolitiikka

Siviilipalvelus uudistettava

Kansalaispalvelukeskustelun mainingeissa on puheenvuoro annettu myös siviilipalvelusmiehille. Helsingin Sanomissa siviilipalvelusmies Niko Karvanen toteaa nykyjärjestelmästä paljonpuhuvasti: ”Siviilipalvelus omassa yliopistossani ei juurikaan eroa normaalista opiskelusta, ja samalla tämä vuosi hyödyttää uraani. Vuosi armeijassa metsässä rämpiessä olisi mennyt omalla kohdallani täysin hukkaan.”

Voisiko nykyisen siviilipalvelusjärjestelmän epäkohdista enää selkeämmin sanoa – vaikka tarkoituksena oli kai tuoda sen hyvä puoli esiin. Jatkossa ei voi enää olla mahdollista, että siviilipalvelusmiehet harjoittelevat velvollisuuksista luistelua samalla kun heidän asepalvelusta suorittavat ikätoverinsa harjoittelevat taistelua – metsässä rämpiessään. Yllä oleva lainaus kertoo kaiken olennaisen siitä, että siviilipalvelus ei hyödytä yhteiskuntaa, ainoastaan niitä yksilöitä, jotka osaavat käyttää sitä hyväksi.

On aika vuosikymmenten uinumisen jälkeen uudistaa siviilipalvelusta. Kaikkien siviilipalvelustehtävien tulee jatkossa tukea yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Sivareista on luotava rekisteri, joka takaa mahdollisuuden käyttää heitä yhteiskunnan turvallisuutta uhkaavissa poikkeusoloissa.

Kansalaisvelvollisuuttaan, aseellista varusmiespalvelusta suorittavia nuoria miehiä ei ole aina arvostettu tarpeeksi. He kuitenkin asettavat nurkumatta isänmaan omien mielitekojensa ja henkilökohtaisen etunsa edelle. Kunnia varusmiehille ja vapaaehtoisille varusnaisille! Juuri heidän velvollisuudentuntonsa mahdollistaa muiden luistelun. Näin ei saa olla enää jatkossa.

Ei avata Pandoran lipasta

Puhuin 23.5.2018 Elisabeth Rehn Bank of Ideas -ajatushautomon toteuttaman selvityksen julkistamisseminaarissa Säätytalolla Helsingissä.

Selvityksen tarkoituksena on ollut tuottaa päätöksentekoa tukevaa tietoa siitä, mitä asepalveluksen ja siviilipalveluksen yhdistävä, kokonaisturvallisuutta edistävä ja yhdenvertainen kansalaispalvelus voisi tarkoittaa ja miten se voitaisiin toteuttaa.

Puheessani käsittelin aihetta yleisen asevelvollisuuden ja kokonaisturvallisuuden näkökulmasta.

Aluksi on hyvä palauttaa mieliin yleisen asevelvollisuuden perimmäinen tarkoitus. Kyse on Suomen sotilaallisesta puolustamisesta, ei mies/naiskysymyksestä.

Maamme puolustusratkaisu perustuu kahteen keskeiseen pilariin: koko maan puolustamiseen sekä sen mahdollistavaan yleiseen asevelvollisuuteen. Puolustusratkaisumme suuri linja on ollut koko itsenäisyytemme ajan muuttumaton ja hyvä niin. Perustuslaissamme on jokaista kansalaista koskeva maanpuolustusvelvollisuus, ja siitä on johdettu miehiä koskeva yleinen asevelvollisuus.

Suomalainen asevelvollisuus on historiallinen menestystarina, joka koostuu niin sotiemme kokemuksista, veteraanien perinnöstä kuin kansalaisten velvollisuudentunteesta ja luottamuksesta Puolustusvoimiin. Ilman yleistä asevelvollisuutta ja sen tuomaa reserviä olisi Suomea ollut mahdotonta puolustaa talvi- ja jatkosodassa.

Pitkästä historiastaan huolimatta yleinen asevelvollisuus ei ole vanhentunut järjestelmä. Päinvastoin. Kansalaiset ovat voimakkaasti yleisen asevelvollisuuden puolella.

Sellaisille miehille, jotka terveydellisistä syistä eivät voi suorittaa perinteistä varusmiespalvelusta tai niille naisille, jotka eivät valitse vapaaehtoista varusmiespalvelusta, voidaan kuitenkin ajatella uusia polkuja osallistua työhön yhteiskunnan hyväksi. Mahdollinen kansalaispalvelus tulisi mielestäni kytkeä tiiviisti jo olemassa oleviin turvallisuuden viitekehyksiin ja sen tulisi olla kustannuksiltaan järkevä, mutta ennen kaikkea sille on oltava kysyntää.

Tällainen kansalaispalvelus voisi sisältää koulutusta, joka liittyisi esimerkiksi sellaisiin Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattuihin häiriötilanteisiin, joihin ei aina välttämättä liity sotilaallisen voiman käyttöä: elintarvikehuoltoon sekä sosiaali- ja terveystoimeen liittyviin tilanteisiin, suuronnettomuuksiin ja ympäristöuhkiin. Näissä poikkeusolosuhteissa koulutuksen saaneet henkilöt voisivat toimia viranomaisten tukena.

Aseellinen varusmiespalvelus on kuitenkin myös tulevaisuudessa maamme puolustuksen kivijalka, eikä mikään järjestelmä, joka tavalla tai toisella liudentaisi sen suorittamista, ole mahdollinen kehityssuunta.

Pienenkin vapaaehtoisuuden elementin tuominen aseellisen varusmiespalvelun suorittamiseen avaisi Pandoran lippaan, jota ei olisi enää mahdollista sulkea. Tämä on nähty esimerkiksi Ruotsissa.

Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.defmin.fi/puheet

Haapajärvellä ja Lohtajalla

Vierailin 21.-22.5.2018 Haapajärvellä ja Lohtajalla.

Haapajärvellä tutustuin Räjähdekeskuksen toimipisteeseen sekä 3. Logistiikkarykmentin Pohjois-Suomen varasto-osaston Haapajärven varastoon. Haapajärvellä vierailua isännöi Räjähdekeskuksen osalta sen johtaja, everstiluutnantti Esko Pukari sekä 3. Logistiikkarykmentin puolesta rykmentin komentaja, everstiluutnantti Vesa Happonen.

Lohtajalla tutustuin käynnissä olevaan ilmapuolustusharjoitukseen. Ohjelmaan sisältyi torjuntaharjoituksen seuraaminen, harjoitusalueen esittely, henkilöstön tapaaminen sekä toimintaan ja joukkoihin tutustuminen. Lohtajalla isäntänä toimi harjoituksen johtaja, eversti Sami-Antti Takamaa.

Karjalan prikaatin tekemä haastattelu vierailustani Lohtajalla on luettavissa Maavoimien sivuilla.

Herätyshuuto puolustusrahoista

Heitin Lännen Median haastattelussa esille ajatuksen, että naisten vapaaehtoinen varusmiespalvelus jäädytettäisiin joksikin aikaa 2020-luvulla säästöjen hakemiseksi. Yhden vuoden jäädytys toisi neljä miljoonaa euroa, yhden saapumiserän kaksi miljoonaa. Ehdotus on odotetusti herättänyt kiivasta keskustelua ja joku on ehkä mielensä pahoittanutkin. Turhaan, sillä tämä ei ole mies/nais-kysymys vaan herätyshuuto maanpuolustuksen määrärahojen puolesta.

Huhtikuussa hallituksen kehysriihessä päätetty säästövaatimus (ns. JTS-miljardi) puolustusministeriön hallinnonalalle on vuonna 2020 noin viisi miljoonaa euroa, seuraavana vuonna 10 miljoonaa ja niin edelleen, nousten vuosikymmenen lopulla 50 miljoonaan. Tähän päälle tulevat vielä Senaatti-kiinteistöjen nousevat vuokrat puhumattakaan muista kustannuspaineista, kuten puolustusmateriaalin kallistumisesta.

Ikävä tosiasia on, että tällaisella kohtuuttomalla säästöpolitiikalla Suomen maanpuolustuksen uskottavuus 2020-luvulla vaarannetaan.

Viime vaalikaudella maanpuolustukselle tehtiin hallaa, kun muun muassa reserviläisten kertausharjoituksista ja varusmiesten maastoharjoituksista leikattiin. Tällä kertaa tätä virhettä ei toisteta. Toiminnan tasosta meillä ei yksinkertaisesti ole varaa enää tinkiä. Turvallisuusympäristömme on muuttunut. Se on muuttunut viimeistään Krimin valtauksen 2014 jälkeen ja Puolustusvoimissa mennään nyt valmius edellä ja valmius maksaa.

Näin ollen leikkausten tulee kohdistua asioihin, jotka eivät ole maanpuolustuksen kannalta aivan välttämättömiä. Naisten vapaaehtoisen varusmiespalveluksen jäädyttäminen vuodeksi on vain yksi osa tätä ei-toivottavaa pakettia. Keskeisempää on kiinnittää huomiota esimerkiksi Senaatti-kiinteistöjen yhä pahenevaan rahastukseen, josta kirjoitin aiemmassa blogissani.

Mittani Senaatin kanssa on täynnä. Senaatti-kiinteistöt pilkkomalla ja siirtämällä puolustushallinnon käytössä olevat rakennukset takaisin omaan omistukseen olisi mahdollista puuttua puolustushallintoa kohtuuttomalla tavalla kuormittaviin, alati kasvaviin vuokramenoihin puhumattakaan muista Senaatin aiheuttamista hankaluuksista.

Vapaaehtoiset, erinomaiset motivoituneet isänmaalliset nuoret naiset tekevät loistavaa työtä puolustusvoimissa ja henkilökohtaisesti toivon, että näin on saumattomasti jatkossakin. Säästöpaine voi kuitenkin johtaa seurauksiin, jotka eivät ole kenellekään mieleen.

On myös muistettava, että ensi vuosikymmenellä toteutuvat strategiset hankkeet (merivoimien Laivue 2020 ja ilmavoimien HX-hanke) rahoitetaan puolustusbudjetin ulkopuolelta.

Senaatti-kiinteistöt pilkottava

Puolustushallinnon käytössä olevat rakennukset on syytä siirtää takaisin omaan omistukseen.

Senaattikiinteistöt siirtyi vuoden 2016 alusta uuteen vuokramalliin, joka jäljittelee markkinoiden vuokrajärjestelmiä eikä huomioi riittävästi asiakkaiden tarpeita. Nyt rahaa lapioidaan valtion budjetista Senaatti-kiinteistöille, jonka pääoma kasvaa vuokralaisten ja veronmaksajien kustannuksella.

Puolustushallinnon kiinteistökannasta noin 40 % on erilaisia varastoja, joilla ei ole samanlaista elinkaarta kuin vaikkapa Helsingin keskustan arvokiinteistöllä. On epätodennäköistä, että useimpia näistä varastoista ikinä peruskorjattaisiin. Käytännössä sen jälkeen kun tilaan sidottu investointi on kuoletettu, puolustushallinto maksaa vuokraa entiseen tapaan, vaikka kustannukset omistajalle ovat marginaalisia.

Puolustusvoimien sodan ajan johtamispaikkojen, varastojen, järjestelmien hajauttamismahdollisuuksien sekä muiden valmiutta ja varautumista palvelevien kiinteistöjen osalta nykyinen vuokrajärjestelmä ohjaa maanpuolustuskyvyn heikentämiseen. Tilojen vuokrat ylittävät niistä valtiolle aiheutuvat kustannukset. Missään muussa Pohjoismaassa ei ole ollut perusteita yhdistää puolustushallinnon ja muun valtion kiinteistökannan omistajahallintaa samaan laitokseen ja samaan järjestelmään.

Puolustusvoimien vuokrasopimukseen tehtiin vuonna 2016 merkittävä 36 miljoonan euron vuokrankorotus peruskorjauksen mahdollistamiseksi. Siitä huolimatta esimerkiksi kasarmien ilmanvaihdon saattaminen lainsäädännön edellyttämälle tasolle katsotaan edelleen vuokravaikutteiseksi perusparannukseksi, joten vuokrat nousevat peruskorjauksen yhteydessä entiseen malliin – jopa kaksikertaisiksi.

Nykyisessä vuokrajärjestelmässä tilahallinnan kustannukset ylittävät lähivuosina 11 % sotilaallisen maanpuolustuksen menoista ja voivat jopa kaksinkertaistua vuosikymmenen kuluessa. Kustannusvaikutus on kestämätön ja vaarantaa puolustusvoimien toiminnan ja materiaalisen kehittämisen. Riskinä on seuraavan vuosikymmenen aikana vuosittaisten vuokrien kasvu jopa sadoilla miljoonilla euroilla.

Puolustushallinnon kiinteistöihin liittyy merkittäviä erityispiirteitä. Tilat sisältävät sotasalaisuuksia, joten niiden on täytettävä erityisiä turvallisuusvaatimuksia ja tilojen käytettävyyden jatkuvuus on pystyttävä turvaamaan kaikissa olosuhteissa. Puolustusvoimien tilojen erityispiirteet tekevät niistä ns. käyttäjäsidonnaisia eli sijoittajille epäkiinnostavia, koska vuokralaisen luopuessa tilasta on sille vaikea keksiä taloudellisesti mielekästä käyttöä.

Puolustusvoimien toimitilakustannukset ovat nyt vuositasolla noin 260 miljoonaa euroa, josta rakennuskantaan liittyvää pääomavuokraa Senaatti-kiinteistöille on noin 150 miljoonaa euroa. Puolustusvoimat pyrkii rajoittamaan vuotuiset kiinteistöinvestoinnit noin 60 miljoonan euron tasolle ja sitä suunnataan mahdollisimman paljon nykyisen rakennuskannan korjaamiseen.

Puolustushallinnon osalta tulee luopua vuokramarkkinan matkimisesta ja lähteä siitä, että puolustushallinto on kuin omistusasunnon omistaja. Arkielämässä asunnon omistaja maksaa ottamansa pankkilainan korkoineen. Sen lisäksi hän maksaa vastiketta kiinteistön ylläpidon kulujen kattamiseksi. Kun laina on maksettu, omistamisesta tulee aina vuokra-asumista edullisempaa.

Omistusasuja kantaa riskin omistamastaan kiinteistöstä. Puolustusvoimat tekee näin jo vuokralaisena. Vuokrasopimusten irtisanominen on ollut käytännössä erittäin hankalaa tai mahdotonta. Arvottomien rakennusten purkaminenkin on jäänyt käyttäjän vastuulle. Voidaan kysyä, mikä on se riski, jonka omistajahaltija eli Senaatti-kiinteistöt kantaa?

Esitän, että puolustushallinnon toimitilojen omistajuuden hallinta siirretään uuteen laitokseen, joka rakennetaan Puolustushallinnon rakennuslaitoksen ympärille. Laitokselle mahdollistettaisiin valtion lainanottokyvyn hyödyntäminen – kuten on Senaatti-kiinteistöilläkin – rakennusten kunnon turvaavan rahoituksen varmistamiseksi. Tässä järjestelmässä valtion kiinteistönomistus olisi edelleen erittäin laajalti keskitetty, mutta maanpuolustuksen tarpeet olisi edes minimitasolla huomioitu.

Aihe esillä myös haastattelussani tänään Lännen Mediassa.