Aihearkisto: puolustuspolitiikka

”Massavanheneminen” – totta ja tarua

Julkisuudessa on puhuttu Suomen puolustusvoimien maavoimien materiaalin lähes kategorisesta ”massavanhenemisesta”. Väitettä on syytä kriittisesti arvioida, semminkin kun Jyrki Kataisen kokoomusvetoinen hallitus aikoo leikata ennestäänkin pieniä puolustusmäärärahoja 200 miljoonalla eurolla.

Aika on epäilemättä ajanut ohi joidenkin yksittäisten järjestelmien osalta, mutta onko puolustusvoimista tarjottu poliittisille päättäjille maavoimien kaluston vanhenemisesta kokonaisuudessa aukottomaan tutkimustietoon perustuvaa faktaa?

Olen antanut puolustusvoimien Ruotuväki-lehdelle haastattelun aiheeseen liittyen. Juttu ilmestynee tällä viikolla. Se sisältää tymäkkää tekstiä, sillä olen huolestunut puolustusvoimien materiaalisesta tilasta.

Jos olisin sotilas, saisin luultavasti massavanhenemismielipiteistäni käytännössä potkut. Mutta kun olen kansanedustaja, toivon että pohdintani otetaan puolustusvoimissa vakavasti vastaan positiivisena sparrauksena. Yhteisellä isänmaan asiallahan tässä ollaan. Mutta ohessa pointtejani.

Ensinnäkin massavanheneminen on terminä epämääräinen. En ole nähnyt sen kunnollista määrittelyä missään. Sen sijaan se on saanut sisällöltään poliittisia sävyjä. Näyttää siltä, että massavanhenemisesta on tullut jonkinlainen uskonkappale, jota käytetään tarkoitushakuisesti hävittämisohjelmien ja sodan ajan joukkokokoonpanojen pienentämisen perusteluna.

Suomesta on hävitetty viime vuosina tonneittain täysin toimintakelpoista ja kustannustehokasta materiaalia, esim. panssariajoneuvoja ja rynnäkkökiväärejä. Väitteet varastointikuluista ovat olleet liioiteltuja.

Terveen järjen mukaan ajatellen materiaalilla ei ole absoluuttista vanhenemishetkeä, jos se on sotateknisesti toimivaa ja käyttökelpoista suhteessa siihen mihin materiaalia voidaan käyttää.

Suomessa nyt massavanhenevaksi väitetty materiaali on suurin piirtein samanlaista tai ehkä jopa osin modernimpaa kalustoa kuin se mitä esim. Venäjä käytti Georgiassa 2008 osin länsimaisesti varustellun vastustajansa lyömiseen.

Epäilen, että massavanhenemispuheiden taustalla on osin kyse Nato-yhteensopivuudesta: halutaan luopua toimivasta ja tulivoimaisesta itäkalustosta, vaikka esim. ammukset niihin ovat edullisia.

Vallalla olevan määrittelemättömän massavanhenemisopin perusteella tapahtuva romutusohjelma tulee keskeyttää. Kaikki romutusohjelmat tulee asettaa erikoistarkastelun alle.

Hankintojen ja materiaalista luopumisen tulee olla jatkossa suunnitellumpaa ja ammattimaiseen elinkaariajatukseen perustuvaa. Ei ole mieltä hankkia kalustoa yhdellä vuosikymmenellä ja hävittää se seuraavalla, kuten eräin osin 1990-luvulla hankitulle materiaalille on käynyt.

Toimivaa tavaraa ei pidä hävittää. Tätä painotan. Jo tehdyt hävittämiset pitää tutkia ja meneillään olevat romutukset tulee lopettaa tutkimusten ajaksi. Tarvittaessa puolustusvalmiutemme nakertamiseen todetusti syylliset on saatettava vastuuseen.

Uskon Suomen perinteiseen puolustuspoliittiseen linjaan: yleiseen asevelvollisuuteen nojaavaan vahvaan oman maan puolustukseen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.

”Massavanhenemisen” perusteella tehdyn ja tehtävän hävitystyön lisäksi ongelmia puolustusvoimille tuottaa sivumennen sanoen poliittisesti onneton ja taloudellisesti kallis päätös luopua jalkaväkimiinoista.

On selvää, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa puolustusvoimien määrärahat eivät riitä uuden korvaavan materiaalin hankintaan. Hävitetty materiaali jää korvaamatta. Etenkin maavoimien sodan ajan rungon muodostavien alueellisten joukkojen toimintakyky on vaarassa.

On syytä epäillä, että massavanhenemispuheiden taustalla väikkyy tavoite edelleen pienentää reserviä ja siirtyä valikoivaan asevelvollisuuteen. Sen tien päässä häämöttää palkka-armeija Ruotsin mallin mukaan ja keskittyminen entistä enemmän kansainväliseen kriisinhallintaan.

En pidä tällaista suuntaa Suomen maanpuolustuksen edun mukaisena. Sen suuntaista puolustusvoimien uudistusta en halua nähdä.

Puolustusvoimat tarvitsevat murrosvaiheessa määrätietoista poliittista ohjausta. Katson, että velvollisuuteni kansanedustajana ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajana on sitä antaa.

Tarvitaanko kodinturvajoukkoja?

Puolustusvoimissa suunnitellaan lähivuosille mittavia uudistuksia. Rahat ovat loppumassa ja virkoja vähennetään. Voisiko vapaaehtoistyöstä löytyä arvokasta tukea maanpuolustuksen kehittämisessä?

Muissa pohjoismaissa Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa vapaaehtoinen maanpuolustus on järjestetty kodinturvajoukoiksi. Samantyyppistä toimintaa löytyy myös Virosta. Olisiko Suomenkin syytä seurata naapureiden esimerkkiä?

Kodinturvajoukot olisivat tässä konseptissa kiinteä osa puolustusvoimia. Ne olisivat osa puolustusvoimien sodan ajan joukkoja, jotka keskittyisivät erityisesti alueelliseen ja paikalliseen puolustukseen. Joukot sitoutuisivat harjoittelemaan vapaaehtoisesti, ja rauhan aikana niille voitaisiin antaa virka-aputehtäviä.

Kodinturvajoukoilla olisi käytettävissään puolustusvoimien tilat, harjoitusalueet ja materiaali. Vaikka joukot pääosin koostuisivat vapaaehtoisista reserviläisistä, myös palkattua henkilökuntaa tarvittaisiin. Puolustusvoimien leivissä olevat upseerit voisivat osana virkakiertoa palvella myös kodinturvajoukoissa.

On oleellista, että kodinturvajoukkotoiminta olisi mahdollista koko maan alueella riippumatta siitä, onko lähistöllä puolustusvoimien harjoitusaluetta tai varuskuntaa. Näin alueellisen puolustuksen valmiutta parannettaisiin ja yhteiskuntaa koettelevissa häiriötilanteissa virka-apu olisi lähellä.

Kodinturvajoukkojen on arvioitu tukevan yleistä asevelvollisuutta ja kohottavan maanpuolustustahtoa. Jo nyt olemassa olevissa maanpuolustusjärjestöissä on kuitenkin nähtävillä, että vaikka johtajakoulutuksen saaneita reserviläisiä kyllä sitoutuu toimintaan, niin miehistön mukaan saaminen on haastavaa. Sama ongelma olisi epäilemättä kodinturvajoukkokonseptissakin.

On myös selvitettävä kodinturvajoukkojen yhteys jo olemassa oleviin organisaatioihin, kuten Maanpuolustuskoulutusyhdistykseen. Päällekkäisten rakenteiden luominen ei ole järkevää. Paperitiikereitä emme tarvitse, vaan lisäpotkua vapaaehtoiseen maanpuolustustyöhön ja sitä kautta koko maan puolustamiseen.

Ennen kaikkea on huomioitava se, että kodinturvajoukoilla ei voida paikata kaikkia aukkoja, joita tuleva puolustusvoimauudistus mahdollisesti puolustusjärjestelmäämme jättää. Siksi varuskuntia ei pidä suin päin lakkauttaa, eikä sodan ajan miehistövahvuutta pienentää.

Kolumni Nurmijärven Uutisissa 15.6.2011

Koko kansan puolustusvoimat

Oman maan puolustaminen on puolustusvoimiemme lainmukainen päätehtävä. Vallitseva käsitys on, että Suomea puolustaa tehokkaimmin oma, yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuva armeija, jolla on laaja reservi ja riittävä kalusto.

Nato-jäsenyyteen suomalaiset eivät halua puolustusratkaisuaan perustaa. Nykyisin Nato on toki entistä enemmän poliittinen yhteenliittymä, mutta se on silti edelleen myös sotilasliitto. Sen toiminnan painopiste on suuntautunut enenevässä määrin kansainväliseen kriisinhallintaan.

Ainakaan kriisinhallintanäkökulmasta Suomella ei ole Nato-jäsenyydelle tarvetta. Me voimme halutessamme osallistua jo nykyisin kaikkiin kansainvälisiin operaatioihin. Osallistummeko niihin jo liikaakin? Koska valtiontalous on alkaneella vaalikaudella säästökuurin edessä, on meidän syytä arvioida kriisinhallintaoperaatioiden panos-tuotos -suhdetta entistä tarkemmin.

Naton eurooppalaisten jäsenvaltioiden kriisinhallintaoperaatiokyky on viime aikoina eittämättä kasvanut, mutta samaan aikaan suorituskyky laajamittaisessa sodan uhkaskenaariossa on laskenut.

Natolla ei ole omia asevoimia. Yhdysvaltoja lukuun ottamatta sen jäsenvaltioiden potentiaali nostaa puolustusvalmiutta omalla alueellaan Euroopassa heikkenee kaiken aikaa. Samaan aikaan Venäjän sotapotentiaali kasvaa voimakkaasti. Maa on ilmoittanut satsaavansa asevoimiensa kehittämiseen seuraavan vuosikymmenen aikana peräti 500 miljardia euroa. Luku on hurja, semminkin kun ottaa huomioon euron ostovoiman idässä.

Tosiasiat on tunnustettava. Nato-jäsenyys ei ole kustannustehokas ratkaisu. Natosta tuskin tulisi tarpeen vaatiessa apua Suomeen. Toki samalla pitää ymmärtää, ettemme saa todellisia turvatakuita EU:stakaan.

Mahdollisuus liittyä Natoon tulee olla, mutta Natoon tulee liittyä vain, jos tilanne sitä edellyttää: jos liittyminen lisää Suomen turvallisuutta ja jos suomalaisten enemmistö on päätöksen takana. Nyt nämä edellytykset eivät täyty.

Suomi ei tule liittymään Natoon tällä vaalikaudella. Meidän on syytä panostaa omaan, yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaan, koko maata puolustavaan koko kansan armeijaan.

Uskon, että tämän maan tulevaisuuden kannalta mahdollisimman monen nuoren miehen on hyvä käydä armeija. Valikoiva asevelvollisuus johtaa Ruotsin tielle, jonka päässä häämöttää kallis ja kansallista yhtenäisyyttä murentava palkka-armeija.

Kolumni Nurmijärven Uutisissa 15.5.2011.

Vox populi, vox dei

Uuden kansanedustajan päivä alkoi tänään Ylen aamu-tv:ssä, jossa keskustelin Kokoomuksen ryhmäjohtajan Pekka Ravin ja SDP:n ryhmäjohtajan Eero Heinäluoman kanssa vaalikauden näkymistä yleisellä tasolla. Video löytyy Ylen Areenasta.

Eduskuntaryhmämme kokouksessa paikkani puolustusvaliokunnassa käytännössä varmistui: minusta tulee sen puheenjohtaja. Jussi Halla-Aho ottaa hallintovaliokunnan hoteisiinsa ja Timo Soini ulkoasiainvaliokunnan. Valinnat olivat yksimielisiä ja pysyviä, jos kohta mahdolliset ministerivalinnat voivat tietenkin muuttaa tilannetta.

Esityksestämme eduskunnan toiseksi varapuhemieheksi äänestimme: Anssi Joutsenlahti voitti Pentti Oinosen luvuin 26-12 (Pentti Kettunen saapui myöhässä kokoukseen eikä osallistunut äänestykseen).

Äänestys eduskunnan 2. varapuhemiehestä sujui hyvässä hengessä, kuten tämä heikkolaatuinen kännykkäkuvani kertoo. Jussi Halla-aho on juuri käynyt jättämässä äänensä, Johanna Jurvaa (vas.) naurattaa, samoin Pentti Oinosta.

Täysistunnossa ikäpuhemiehemme Kauko Tuupainen operoi osaavasti. Äänestimme sovitusti puhemieheksi Ben Zyskowiczin, 1. varapuhemieheksi Jutta Urpilaisen ja 2. varapuhemieheksi Anssi Joutsenlahden.

Nyt on Perussomalaisillakin puhemies - historiansa ensimmäinen. Anssi Joutsenlahti puhujanpöntössä antamassa asiaan kuuluvaa vakuutusta.

Puhemies Zyskowicz lausui viisaita kiitospuheessaan: Perussuomalaisten jytkyn takia ei kenenkään tarvitse menettää yöuniaan tai muuttaa Ruotsiin: Vox populi, vox dei eli kuten Zysse sen suomensi: kansa on puhunut ja pulinat pois.

Iltapäivällä tapasin puolustusvaliokunnan valiokuntaneuvoksen ja muutamia lobbareita hallitusohjelmaneuvotteluihin liittyen. Nyt vielä piipahdan kokouksessa, sitten kotipuoleen.

Pääsiäisen kuulumisia

Pääsiäinen on kulunut rauhallisissa merkeissä perheen parissa niin kuin pitääkin – pitkän vaalitaiston päätyttyä. Pieni rentoutumismatka aurinkoiseen Naantaliin tuli tehtyä. Kirkossakin tuli käytyä.

Yhden haastattelun annoin Uudelle Suomelle Dragsvikin varuskunnasta käytyyn keskusteluun liittyen. Ruotsinkieliset hermostuivat mielestäni asiasta aivan turhaan. Ruotsin kielellä pitää jatkossakin saada suorittaa varusmiespalvelus.

Ylen ruotsinkielisellä puolella osataan muuten tehdä laadukkaita ohjelmia. FST5 näytti eilen Greger Grönqvistin tekemän erinomaisen dokumentin ”Tulkoon sota ja veriset vaatteet”, joka kertoo suomalaisten vapaajoukkojen käymistä heimosodista 1918-1922 Vienassa, Petsamossa, Virossa, Inkerissä ja Aunuksessa.

Olen aikoinaan kirjoittanut heimosodista kirjan, joten olin yksi Grönqvistin ohjelmaan haastatelluista asiantuntijoista. Suosittelen kaikkia historian harrastajia katsomaan ohjelman Ylen Areenasta tai uusintana ensi tiistaina.

Nato-jäsenyys: tosiasiat tunnustettava

Olin tänään Perussuomalaisten edustajana Suomen Atlantti-Seuran keskustelutilaisuudessa Vanhalla ylioppilastalolla. Ohessa alustukseni, jonka pidin vapaasti, mutta joka sisältää suurin piirtein ne asiat joita käsittelin.

NATO JA KRIISINHALLINTA

Nato on nykyisin yhä enemmän poliittinen yhteenliittymä, mutta se on silti edelleen myös sotilasliitto. Sen toiminnan painopiste on suuntautunut yhä enemmän kansainväliseen kriisinhallintaan. Siinä se on saavuttanut vaihtelevaa menestystä. Esimerkiksi Kosovossa meni hyvin, mutta Afganistanista on tulossa arvovaltatappio. Kosovostakin voidaan tietenkin kysyä oliko onnellinen loppu juuri Naton ansiota?

Kriisinhallintanäkökulmasta Suomella ei ole Nato-jäsenyydelle tarvetta. Me voimme halutessamme osallistua jo nykyisin kaikkiin kansainvälisiin operaatioihin.

Perussuomalaiset haluavat yleensäkin asettaa kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen kriittisen tarkastelun alaiseksi. Kyseessä ei tietenkään ole lähtökohtaisesti huono asia, päinvastoin, mutta meidän on syytä arvioida operaatioiden panos-tuotos -suhdetta entistä tarkemmin, kun valtiontalous on kovan säästökuurin edessä.

Sanomme kyllä kansainväliselle yhteistyölle, mutta ei kritiikittömälle kriisinhallintaintoilulle.

POLIITTISTA OHJAUSTA TARVITAAN

Suomen kansan enemmistö ei maatamme Naton jäseneksi halua. Eivät myöskään Perussuomalaiset.

Poliittisten päättäjien olisikin puolustusvoimauudistuksen kannalta erinomaisen tärkeää selkeästi linjata, tuleeko Suomi liittymään tällä vuosikymmenellä Naton jäseneksi vai ei. Tätä poliittista ohjausta kenraalimme tarvitsevat ja tämä linjaus vaikuttaa olennaisesti mihin suuntaan puolustusvoimiamme tulee kehittää.

Nyt nimittäin olemme luisumassa tilanteeseen, jossa renki ei tottele isäntää: toimivaa kalustoa tuhotaan ja reserviä pienennetään. Maanpuolustuksemme rapautuu. Sen sijaan kansainvälinen kriisinhallinta ei ole joutunut leikkausten kohteeksi.

EDUT JA HAITAT

Tosiasiat on tunnustettava. Nato-jäsenyyden etuja ja haittoja tulisikin edelleen selvittää huomioiden myös se, että Naton eurooppalaisten jäsenvaltioiden sotilaallinen suorituskyky nykyaikaisessa laajamittaisessa sodan uhkaskenaariossa on jatkuvasti laskeva, samalla kun kriisinhallintaoperaatiokyky on kasvava.

Natolla ei ole omia asevoimia ja Yhdysvaltoja lukuun ottamatta sen jäsenvaltioiden potentiaali nostaa nopeasti puolustusvalmiutta omalla alueellaan Euroopassa heikkenee – samalla kun Venäjän sotapotentiaali kasvaa voimakkaasti.

Sama selkokielellä: Tulisi selvittää olisiko Nato kustannustehokas ratkaisu Suomelle? Epäilen. Tulisiko Nato tarpeen vaatiessa Suomen avuksi? Epäilen sitäkin, mutta tiedostan toki samalla, ettemme saa todellisia turvatakuita EU:stakaan.

OMAN MAAN PUOLUSTAMINEN

Nämä ovat joka tapauksessa kysymyksiä, jotka tulisi nostaa keskusteluun. Oman maan puolustaminen on puolustusvoimiemme lainmukainen päätehtävä. Perussuomalaisten mielestä koko Suomea puolustaa tehokkaimmin oma, yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuva kansanarmeija, jolla on laaja reservi ja riittävä kalusto.

Mahdollisuus liittyä Natoon tulee olla, mutta Natoon tulee liittyä vain jos tilanne sitä edellyttää: jos liittyminen lisää Suomen turvallisuutta ja jos suomalaisten enemmistö on päätöksen takana. Nyt nämä edellytykset eivät täyty.

Lisäksi kävimme mielenkiintoista keskustelua yleisökysymysten pohjalta cyber-sodankäynnistä, Nato-optio -sanan alkuperästä, Ruotsin roolista Libyassa, Afganistanin tilanteesta jne.

Puolen minuutin loppupuheenvuorossa yritin vielä kiteyttää viestini: Mahdollisuus liittyä Natoon pitää jatkossakin olla, mutta tulevalla vaalikaudella liittyminen on hyvin epätodennäköistä. Siksi meidän pitää panostaa omaan, yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaan koko kansan armeijaan.