Aihearkisto: puolustuspolitiikka

Ottawan sopimukseen ei pidä liittyä

Hallitus on tänään päättänyt liittää Suomen Ottawan sopimukseen. Kyseessä on vuosia vatvottu poliittinen päätös, joka on sekä sotilaallisesti että taloudellisesti mieletön.

Sodassa jalkaväkimiinat ovat Suomen puolustukselle olennaisen tärkeitä. Meillä on pitkät rajat, mutta vähän puolustajia. Miinat eivät ole hyökkäysaseita. Niiden käytöllä säästetään omia sotilaita ja aiheutetaan hyökkääjälle tappioita. Rauhan aikana miinat ovat varastoissa eivätkä aiheuta ongelmia kenellekään.

Teknisesti yksinkertaisena jalkaväkimiina on kustannustehokas. Sen korvaaminen on kallista eikä ole edes täydellisesti mahdollista. Maavoimat menettävät miinakiellon myötä väistämättä osan suorituskyvystään.

Sitä paitsi maailmalla paine korvaavien järjestelmien – kuten rypäleaseiden – kieltämiseen kasvaa. Kun kieltojunan kyytiin hyppää, ei siitä niin vaan pois pääsekään.

Miinakieltoasiassa on etenkin tasavallan presidentti Halonen ottanut voimakkaasti kantaa. Olen ymmärtänyt ylipäällikön kannan olevan, että Suomen tulee luopua miinoista, jotta olisimme solidaarisia niitä maita kohtaan, joissa miinoja on holtittomasti kylvetty siviilien kiusaksi.

Presidentti-ylipäällikköämme myötäilevät tahot väittävät, että miinat aiheuttavat Suomen ulkoiselle kuvalle vahinkoa. Tästä ei ole todisteita. Päinvastoin maamme tunnetaan merkittävänä humanitäärisen miinanraivaustyön tekijänä kehitysmaissa.

Venäjä ei aio liittyä Ottawan sopimukseen. Ei myöskään niin ikään maailman suurimpiin miinantuottajamaihin lukeutuvat Yhdysvallat, Kiina, Intia tai Pakistan.

Vielä on mahdollista jättää sopimus ratifioimatta. Ottawan sopimukseen liittyminen on strateginen virhe, joka osaltaan nakertaa muutoinkin kaventuvia edellytyksiämme itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen.

(Tiedote medialle 11.8.2011. Palaan asiaan vielä yksityiskohtaisemmassa kirjoituksessa!)

Wallin & Nato: tarkoitus pyhittää keinot?

Puolustusvoimiin kohdistuvat suhteettoman suuret, hallitusohjelmaan kirjatut 200 miljoonan euron säästöt ovat kirvoittaneet puolustusministeri Stefan Wallinin (rkp) ennustamaan seurauksia. Hän tulkitsee Salon seudun Sanomille eilen 9. elokuuta antamassaan haastattelussa, että leikkaukset lisäävät perusteita Nato-jäsenyyden puolesta. Näin Wallin:

– Jos jatkuvat säästöt vähentävät puolustuskykyämme, meille syntyy vähitellen turvallisuusvaje. Se on täytettävä muulla tavoin. Tämä tarkoittaa käytännössä, että kaikki lisäsäästöt lisäävät syitä liittyä Natoon.

Wallin vahvisti oloissamme poikkeuksellisen suorasukaisen lausuntonsa samana päivänä myös STT:lle ja puhuipa tänään samaan tyyliin myös MTV3:n Huomenta Suomi -ohjelmassa.

Sanotaan, että tarkoitus pyhittää keinot. Näin näemmä tässäkin tapauksessa.

Epäilen, että Kataisen hallituksen porvaripuolueiden (kok, rkp ja kd) sekä vihreiden yksimielisen puolustusmenoleikkauslinjan piilotavoitteena oli juuri Nato-jäsenyys. Vasemmistopuolueet (sdp ja vas) tietenkin kannattivat pitkän linjansa mukaisesti leikkauksia, mutta todellisuudessa heitä vietiin kuin litran mittaa. Tätä toitotin jo eduskunnan täysistunnossa 28. kesäkuuta, kun hallitusohjelma oli käsittelyssä.

Olen edelleen sitä mieltä, että jos Nato-jäsenyys on tämän puolustusvoimien kohtuuttoman kurjistamislinjan takana, on se vastuutonta politikointia kansakunnan turvallisuudella. Niin ikään edelleen toivon, ettemme tulevaisuudessa joudu puhumaan tämän väärän politiikan seurauksena talvisodan malli Cajanderin tapaan malli Kataisesta.

Wallinin lausunnosta on syytä todeta siihen sisältyvä ristiriitaisuus. Yleensä puolustusmenojen on laskettu kasvavan liittoutumisen myötä, sillä erilaiset velvoitteet lisääntyvät. Edellyttäen tietenkin, että oman maan puolustuksesta halutaan jatkossakin huolehtia.

Joka tapauksessa hallitus on kohtuuttomalla leikkauslinjallaan nakertamassa mahdollisuuksiamme itsenäiseen uskottavaan puolustukseen. Se on yksi virhe muiden perään: syksyllä on edessä vastaavanlainen, kun vuosia vatvottu Ottawan jalkaväkimiinasopimus ratifioidaan. Palaan aiheeseen myöhemmin.

Puolustusministeri Wallinin avomielisyydestä on kuitenkin annettava tunnustus. Nato ei ainakaan ole hänelle mikään mörkö. Ei se sitä ole minullekaan; en vaan usko nyky-Natoon Suomen maanpuolustuksen kivijalkana.

Uskon, että turvallisuus- ja puolustuspolitiikka nousee keskeiseksi aiheeksi tulevissa presidentinvaaleissa. Ehdokkaista ymmärtääkseni Sauli Niinistö on Nato-mies, samoin Pekka Haavisto. Todennäköisistä ehdokkaista Naton kannalla on myös Paavo Lipponen. Sen sijaan Timo Soini on valmis pitämään Suomen puolustusvoimien puolta.

Kansalaisten huoli puolustusvoimista

Puolustusvoimien johto on jo pidemmän ajan suunnitellut ns. puolustusvoimauudistusta. Muista hallinnonaloista poiketen puolustushallinto oli jopa valmis omaehtoisiin leikkaustalkoisiin. Niiden kohdentamisesta oli keskusteltu, mutta taisipa Kataisen kokoomusjohtoinen vasemmistohallitus vetää kertanykäisyllä maton suunnitelmien alta – ellei sitten kärjistäen sanottuna vanhojen puolueiden poliitikkojen ja teknoarmeijaan uskovien kenraalien yhteinen piilotavoite ole ajaa oman maan puolustus niin alas, että on yksinkertaisesti pakko liittyä Natoon.

Joka tapauksessa tosiasia on, että puolustusmäärärahoihin on tulossa historiallisen suuret leikkaukset. Mikään muu hallinnonala ei joudu tällaisen höykytyksen kohteeksi. Luvut tarkentuvat ajan kanssa, mutta jo nyt voi todeta puolustusvoimien operaatiopäällikön, kenraaliluutnantti Mika Peltosen sanoin: säästöt on säästetty, tulevat leikkaukset syövät suoraan suorituskykyä.

Saman ovat todenneet valveutuneet kansalaiset. Kokoomuksen puoluetoimistollekin tiedoksi, että olen saanut useita alla olevan kaltaisia yhteydenottoja. Kirjoittajan luvalla lainaan osia puolustusvaliokunnan puheenjohtajalle osoitetusta kansalaiskirjeestä:

”Alkajaisiksi minun on todettava, että olen kokoomuksen äänestäjä. Olen ollut yli neljäkymmentä vuotta. Tärkein syy on ollut, että kokoomus on mielestäni parhaiten huolehtinut maan puolustuksen resursseista – tähän asti.”

”Nyt olen järkyttynyt. Puolustuksen leikkaukset ovat uudessa hallitusohjelmassa niin dramaattiset, että tuntuu vaikealta uskoa sellaista kokoomusjohtoiselta hallitukselta… Eikö Suomessa todellakaan ole muita puolueita kuin perussuomalaiset, jotka kantavat huolta Isänmaan puolustuksesta?”

”Ellei maan turvallisuuden perusrakenteista pidetä huolta, on kaikki muukin hiekalle rakennettua.”

”En missään tapauksessa haluaisi ajatella niin, että puolustuksen leikkaukset ovat kytköksissä eräiden euromaiden tukemiseen. Silti jonkinlainen katkeruus hiipii mieleen. Onko Isänmaan puolustus niin halpa-arvoinen, ettei puolustajille haluta turvata asiallisia toimintaedellytyksiä? Onnettoman miinapäätöksen jälkeen oli järkyttävää lukea, että vuosittain edes arvioidaan suhtautumista rypäleaseisiin. Näin hallitusohjelmaan on kuitenkin kirjattu.”

”Onko perussuomalaisilla mahdollisuutta ja voimaa kurssin muuttamiseen?”

Perussuomalaiset on todellakin ollut ainoa puolue, joka johdonmukaisesti ennen vaaleja ja vaalien jälkeen vastusti leikkauksia muutenkin niukkoihin puolustusmenoihimme. Kieltämättä oli yllättävää, että Kokoomus puheenjohtajansa suulla voimallisesti vaati leikkauksia puolustusmenoihin jo ennen vaaleja. Hallitusneuvotteluissa kaikki nykyiset hallituspuolueet olivatkin tiettävästi yksimielisiä leikkauksista. Hallitusohjelmaan kirjattu 200 miljoonaa oli sopivan pyöreä luku, jonka puolueiden puheenjohtajat nähtävästi vetivät hatusta, mutta joka ei ikävä kyllä edes siihen jää. Se kasvaa.

On vaara, että vanhat puolueet jättävät leikkausten myötä kotimaan puolustuksen mopen osalle. Näiden poliitikkojen fokus on kaukomailla, samalla kun oman maan puolustus unohtuu. ”Ensin on rajat turvattava, sitten leipä levennettävä” – vai miten arvostamani tasavallan presidentti P.E. Svinhufvud (kok.) tapasikaan sanoa?

Tätä kehitystä Perussuomalaiset vastustavat. Meillä ei kuitenkaan ole eduskunnassa enemmistöä emmekä ole hallituksessa, joten epäsuotuisa kehitys jatkuu, mutta uskon, että pystymme sitä kyllä merkittävällä tavalla hidastamaan. Siksi suuri voima on maan suosituin puolue Perussuomalaiset.

J.K. Kommentoin Norjan tragediaa Aamulehdessä. Osanottoni. Kannattaa myös lukea Timo Soinin blogista puheenjohtajan viisaat, inhimilliset sanat.

Verkottuneesta puolustuksesta Natoon

Puolustusministeriö on hiljattain laatinut itselleen vuoteen 2030 ulottuvan strategisen suunnitelman. Päätin kevyenä kesälukemisena perehtyä siihen, koska kantaani eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtajana oli kysytty.

Suunnitelman luettuani tulin pitkälti samaan tulokseen kuin sitä STT:lle arvioinut asiantuntija, valtiotieteen tohtori Pekka Visuri: etenkin runsaasti viljelty, ainakin allekirjoittaneelle uusi käsite ”verkottunut puolustus” on epämääräisyydessään ongelmallinen. Sen alle hautautuvat suunnitelman hyvät puolet.

Puolustusministeriön virkamiesten kehittämän ammattislangin mukaan Suomen puolustuskykyä kehitetään ja käytetään verkottuneesti. Tavoitteena on entistä laaja-alaisempi ja pitkäjänteisempi puolustuspoliittinen ja sotilaallinen yhteistyö, jossa omaa puolustuskykyä tarjotaan muiden hyödynnettäväksi ja vastavuoroisesti itse hyödynnetään muiden puolustuskykyä.

Kauniisti muotoiltuja ajatuksia, vaan missä realismi. Virkamiesten strateginen visio kiteytyy lauseeseen, jonka voi ymmärtää vihjaavan Nato-jäsenyyteen: ”Suomen puolustusratkaisu on verkottunut puolustus, joka mahdollistaa siirtymisen yhteiseen puolustukseen.” Sama sanotaan toisinkin: ”Yhteinen puolustus nähdään verkottuneen puolustuksen loogisena jatkumona.”

Tällainen visiointi on toiveajattelua, joka voidaan myös tulkita politikoinniksi. Sellainen ei kuulu virkamiesten toimenkuvaan. Ministeriön tehtävänä on toteuttaa annettuja linjauksia, ei tehdä niitä omalla hallinnon alallaan, kuten Visuri totesi.

Toki on samaan hengenvetoon todettava, että EU:n Lissabonin sopimus toi jäsenmaille keskinäisen avunannon velvoitteen sotilaallisessa hyökkäyksessä ja että pohjoismaisessa yhteistyössä on periaatteessa ideaa.

Perussuomalaisesta vinkkelistä suunnitelmassa olisi kuitenkin tullut tehdä todellinen strateginen valinta epämääräisen ja vihjailevan käsitepyörityksen sijaan. Rivit suoriksi! Olisi voinut reilusti todeta, että joko kansallinen puolustusjärjestelmä tai Nato. Siinähän ne todelliset vaihtoehtomme ovat. Nyt Suomi-neitoa istutetaan kahdelle pallille. Tavallinen taksa on, että siihen väliinhän sitä putoaa.

Asiakirjan lopussa todetaan, että puolustusministeriön strateginen suunnitelma, osastrategiat ja toimintaohjelmat antavat perusteet puolustusvoimien strategiselle suunnittelulle. ”Puolustusministeriön strategiasta annetaan ohjauskirje puolustusvoimille.” Ei kannata hötkyillä – uusiksi mennee.

Nimittäin puolustusministeriön Nato-uskossaan vahvat virkamiehet ovat tehneet turhaa työtä, sillä syksyllä käynnistyy turvallisuus- ja puolustuspoliittisen selonteon valmistelu. Parlamentaarinen työ määrittelee puolustusratkaisumme suuren linjan. Näin toimitaan demokratiassa. Näin lukee myös hallitusohjelmassa.

Mielipiteitä saa ja pitääkin olla virkamiehillä, mutta he eivät puolustusdoktriinistamme päätä. Suomen kansa antaa maalle suunnan vapaissa vaaleissa. Tukea pitää etsiä, mutta sen varaan emme voi heittäytyä. Suomea puolustavat suomalaiset. Siksi meillä tulee olla omat vahvat, koko kansan puolustusvoimat.

J.K. Yllä olevan kirjoitettuani silmiini osui mielenkiintoinen kolumni aiheeseen liittyen. Entinen valtiosihteeri Risto Volanen kirjoitti Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalle 22. heinäkuuta asiantuntevan kolumnin puolustusvoimauudistuksesta. Hän varoitti maavoimien ja alueellisen puolustuksen alasajosta.

Volanen totesi samaan tapaan kuin minäkin viime kuussa Ruotuväki-lehdessä kaluston ns. massavanhenemisesta:

”Vuoden 2004 puolustus- ja turvallisuuspoliittinen selonteko asetti vuoden 2008 tavoitteeksi kahdeksan maavoimien operatiivista eli hyvin varustettua prikaatia sekä mittavat alueelliset joukot. Määrärahoja suunnattiin kuitenkin huipputeknisiin johtamis- ja asejärjestelmiin. Samalla alettiin hävittää käyttökelpoista mutta Naton kanssa yhteensopimatonta maavoimien aseistusta.”

Taidatkos sen selvemmin sanoa? Renki (puolustushallinto) ei totellut isäntää (valtiojohtoa). Näin ei voi jatkua. Nato-uskoiselle teknoarmeijasooloilulle on pantava piste.

Ulkomaalaisille maksettava rintama-avustus

KIRJALLINEN KYSYMYS

Ulkomaalaisille maksettava rintama-avustus

Eduskunnan puhemiehelle

Suomen puolustusvoimien erilaisissa tehtävissä palveli sotiemme aikana monia ulkomaiden kansalaisia, jotka sotien jälkeen eivät jääneet Suomeen asumaan ja jotka tälläkin hetkellä asuvat ulkomailla. Osa näistä raskaisiin sotaponnistuksiin itsenäisen Suomen puolesta osallistuneista henkilöistä on edelleen vailla virallista tunnustusta sotaveteraaniasemastaan sekä vailla avustusta, joka muille rintamalla palvelleille maksetaan.

Suomen itsenäisyyden puolesta sotatoimialueilla taistelleille ulkomaalaisille on voitu myöntää ainoastaan ulkomaalaisen rintamasotilastunnus, joka oikeuttaa muun muassa rintamalisän perusosaa vastaavaan rintama-avustukseen. Tunnuksen myöntäminen lopetettiin vuonna 1994, mutta tämänkin jälkeen Suomen sodissa vapaaehtoisesti palvelleelle, joko Suomessa pysyvästi asuvalle ulkomaalaiselle rintamasotilaalle tai entisen Neuvostoliiton alueella pysyvästi asuvalle rintamasotilaalle on voitu myöntää vuosittainen rintama-avustus. Kyseinen avustus perustuu valtioneuvoston aina vuodeksi kerrallaan antamaan asetukseen.

Sen sijaan tällä hetkellä voimassa oleva asetus ei mahdollista avustuksen maksamista ulkomaalaisille henkilöille, jotka sodanaikaisen palveluksensa perusteella Suomen kansalaisina olisivat olleet oikeutettuja saamaan joko naisten rintamapalvelustunnuksen tai miesten rintamatunnuksen. Käytännössä ilman rintama-avustusta ovat siis jääneet esimerkiksi ne itäkarjalaiset miehet, jotka osallistuivat jatkosotaan armeijamme linnoitusrakennusmuodostelmissa sekä itäkarjalaisnaiset, jotka osallistuivat Suomen armeijaa tukeviin maanpuolustuksellisiin tehtäviin jatkosodan aikana.

Tasavertaisuuden vuoksi kaikille Suomen puolesta sotiemme aikana rintamalla palvelleille henkilöille tulisi maksaa rintama-avustusta vastaavasti kuin vastaavissa tehtävissä toimineille Suomen kansalaisille maksetaan. Ulkomaalaisten rintamasotilaiden lisäksi avustuksen tulisi kuulua siis myös muille ulkomaalaisille veteraaniryhmille.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Mihin toimiin valtioneuvosto aikoo ryhtyä, jotta Suomen ulkopuolella asuvat, Suomen puolustusvoimissa sotien aikana palvellet henkilöt saisivat asemastaan tunnuksen sekä avustuksen vastaavasti, kuin he olisivat Suomen kansalaisina vastaavissa tehtävissä toimiessaan saaneet?

Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2011

Jussi Niinistö /ps

Malli Cajanderista malli Kataiseen?

Kylmää kyytiä Suomen puolustusvoimille tarjoaa kokoomusvetoinen vasemmistohallitus. Se aikoo leikata puolustushallinnon määrärahoja peräti 200 miljoonalla eurolla.

Mistä nämä suhteettoman suuret säästöt otetaan ja millä aikataululla, on vielä auki, mutta selvää lienee, että hallitus aikoo ainakin lakkauttaa varuskuntia ja heikentää puolustusvoimien henkilökunnan asemaa. Irtisanomisilta ei vältyttäne; kokoomuslainen kylmä, yhteiskuntavastuusta piittaamaton ulkoistamispolitiikka saa siis jatkua tälläkin vaalikaudella. Huolestuttavinta kuitenkin on, että säästöt tulevat heikentämään Suomen puolustuskykyä.

USKOTTAVA PUOLUSTUS JA NATO

Hallitusohjelman mukaan Suomi ylläpitää uskottavaa kansallista puolustusta sekä mahdollisuutta hakea Naton jäsenyyttä. Jälkimmäinen tarkoittaa, että puolustusmateriaalin hankinnat ja puolustusoppimme kehittäminen ovat sidotut Nato-yhteensopiviin ja todella hintaviin asejärjestelmiin – ei Suomen kannalta edullisempiin ja maamme olosuhteisiin paremmin soveltuviin asehankintoihin ja taktiikkaan.

Uskottava kansallinen puolustus ja Nato-optio eivät ole toisensa poissulkevia, jos rahaa on. Nyt sitä ei ole, ja entisistäkin leikataan rajusti.

Hallituksella ei ollut ohjelmassaan rohkeutta tehdä ratkaisevaa strategista valintaa. Todellista säästöä olisi nimittäin ollut saavutettavissa vain valitsemalla uskottavan kansallisen puolustuksen ja sotilaallisen liittoutumisen välillä.

Nyt tämä vaaleanpunainen hyytelöhallitus aikoo ratsastaa näillä kahdella hevosella, mutta samalla pienentää kummankin rehuannoksia. Se ei ole sotilaallisesti eikä se ole taloudellisesti järkevää.

ALUEELLISTEN JOUKKOJEN VARUSTUS

Kuluva vuosikymmen oli alun perin suunniteltu maavoimien aseistuksen nykyaikaistamiseen, seuraava vuosikymmen ilmavoimien.

Jos hallitus nyt alkaa tinkimään alueellisten joukkojen – oman maamme puolustuksen ydinjoukkojen – aseistuksesta, johtamisvälineistä, koulutusajasta ja kouluttajista, merkitsee se pidemmällä tähtäimellä maanpuolustuksemme alasajoa, semminkin kun viime vuosina – järjetöntä kyllä – vanhaa mutta toimivaa materiaalia on ehditty tonnikaupalla tuhota ja Ottawan sopimuksen takia joudumme luopumaan kustannustehokkaista ja ainoastaan maahamme hyökkäävälle viholliselle vaarallisista jalkaväkimiinoista.

Julkisuudessa puhuttanut säästöajatus varusmiespalveluksen lyhentämisestä neljään kuukauteen on helppo ampua alas. Miehistön pikakoulutus ei tuota taistelukentällä pärjäävää joukkoa, ellei samaan aikaan huomattavasti lisätä kertausharjoituksia. Näinhän todetaan hallitusohjelmassa mainitussa Siilasmaan työryhmän raportissakin.

Valikoivampaan asevelvollisuuteen siirtyminen ei ole kestävä säästöratkaisu sekään. Se johtaa Ruotsin tielle, jonka päässä häämöttää kallis ja kansallista yhtenäisyyttä murentava palkka-armeija. Ruotsin tie on kansallisen puolustuksen tuhon tie.

VARUSKUNTIA TARVITAAN

Varuskuntien lakkauttamisesta saatavat säästöt ovat puolestaan vähäiset. Ääriesimerkkinä tapaus Mikkeli ja Savon Prikaati, jonka lakkauttamisesta ei edes syntynyt säästöjä.

Vaikkei maata puolustetakaan varuskunnista käsin, niin juuri varuskunnissa rakennetaan rauhan aikana puolustuskyky. Yleisen asevelvollisuuden ja siitäkin kumpuavan maanpuolustustahdon ylläpitämiseksi tarvitsemme jatkossakin koko maan kattavan varuskuntaverkon – tai edes sen, mitä siitä tällä hetkellä on jäljellä.

Säästöjä on syytä hakea pikemminkin kansainvälisestä kriisinhallinnasta. Ja jos kehitysavusta leikattaisiin sata tai kaksisataa miljoonaa euroa jo nyt, tuskin kukaan huomaisi mitään. Nythän hallitus on vain jäädyttämässä kehitysapumenojen kasvua vaalikauden loppupuolella.

NÄIN NE AJAT MUUTTUVAT

Lainausmerkeissä ”onnittelen” – niin debatissa kuin tässäkin yhteydessä – vasemmistopuolueiden ja Vihreiden pasifistisiiven edustajia yhden perinteisen tavoitteenne, oman maan puolustuksen asteittaisen alasajon edistymisestä, mutta samalla hämmästelen maanpuolustukseen perinteisesti myönteisesti suhtautuneen Kokoomuksen leikkausintoa. Entinen kypäräpäiden puoluehan on tällä kertaa ollut jopa aloitteellinen puolustusmenojen leikkaajana. Käsittämätöntä, mutta näin ne ajat muuttuvat.

Vaan tästä herääkin kysymys: onko oikeiston piilotarkoituksena ajaa oman maan puolustus niin alas, ettei muuta mahdollisuutta jää kuin liittyminen Natoon? Entä miten on, hyvät vasemmiston edustajat, tätäkö tekin tahdotte?

Jos Nato-jäsenyys on tämän puolustusvoimien kurjistamislinjan kannustimena, on se vastuutonta politikointia. Toivon, että emme tulevaisuudessa joudu puhumaan talvisodan malli Cajanderin tapaan malli Kataisesta.

Puheenvuoro eduskunnan täysistunnossa 28.6.2011.

Puolustusvoimien leikkauksista enemmän haastatteluissani saman päivän Aamulehdessä, Satakunnan Kansassa, Lapin Kansassa, Pohjolan Sanomissa ja Iltalehdessä.

Ks. myös uusin Ruotuväki-lehti, jossa haastatteluni ns. massavanhenemisesta.