Aihearkisto: puolustuspolitiikka

Dragsvik on kielipolitiikkaa

Toimittaja Peter Johansson haastatteli sanomalehti Västra Nylandissa minua Dragsvikin varuskunnan mahdollisesta lakkauttamisesta. Otsikko oli naseva: ”Dragsvik är språkpolitik”, Dragsvik on kielipolitiikkaa. Tässä lainauksia haastattelusta, halukkaat voivat verrytellä ruotsin kielen taitoaan.

Sannfinländarnas kandidat Jussi Niinistö i Nurmijärvi är en av dem som inte håller med om att Dragsviks nuvarande status bör bibehållas.

Jussi Niinistö och försvarsmakten är inte på helt samma linje, han talar för ett regionalt täckande nät av garnisoner.

– Jag är inte ute efter att lägga ner garnisonen i Dragsvik. Men om en garnison måste läggas ner – låt det då bli den, säger han och hävdar åsikten att det enbart är av språkpolitiska skäl som garnisonen fortfarande existerar.

– Till det finns varken regional- eller försvarspolitiska orsaker.

Grundlagen säger inget om ett svenskspråkigt truppförband. Värnpliktsutbildningen på svenska kunde enligt Niinistö ske i Obbnäs, i Obbnäs och Sandhamn eller i Hyrylä i Tusby. Kustjägarutbildningen kan på annat håll skötas väl så kostnadseffektivt som i Dragsvik, anser han.

En tosin puhunut Hyrylästä, vaan Säkylästä, mutta muuten hyvin asiallinen haastattelu.

Umpikuja uhkaa…

…jollei armeijaa uudisteta, totesi puolustusvoimien komentaja Ari Puheloinen viime perjantaina Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan paneelissa.

Mutta mitä tämä uudistus tarkoittaisi kenraalien mielestä? Se jäi ainakin allekirjoittaneelle epäselväksi, sillä komentaja saati häntä säestänyt puolustusministeriön kansliapäällikkö Arto Räty eivät uudistuksen sisältöä sen kummemmin alustuksissaan avanneet. Kenraalit haluavat vapaat kädet, näin kai asia on ymmärrettävä.

Muutenkin hieman ihmettelin. Puheloinen painotti, että EU:n nopean toiminnan joukot eli taisteluosastot maksaisivat Suomelle huomattavasti vähemmän kuin julkisuudessa on esitetty, muistaakseni vain 14 miljoonaa euroa. Tämän vuoden valtion budjettiin hankkeeseen on kuitenkin varattu tuplasti enemmän euroja. Puheloisen luku pohjautuu kai siihen, ettei joukkoja lähetetä. Mitä tällaisilla hintavilla erikoisjoukoilla sitten oikein tehdään – mikä on niiden hyöty Suomelle?

Puolustusvoimien johto haluaa nähtävästi muuttaa nykyistä asevelvollisuusjärjestelmää valikoivampaan suuntaan. Eli Ruotsin tielle oltaisiin astumassa ja sen tien päässä häämöttää palkka-armeija. Väärää politiikkaa, sanon minä.

En saanut paneelissa montakaan puheenvuoroa, olivathan paikalla sellaiset sanavalmiit konkaripoliitikot kuin Ilkka Kanerva, Seppo Kääriäinen ja Pekka Haavisto.

Aina yhtä julkea (se on kai paras suomenkielinen vastine sivistyssanalle arrogantti) puoluesihteeri Mikael Jungner yritti heti paneelin aluksi provosoida minua liittyen taannoiseen Karjala-uutisointiin, mutta siihen leikkiin en lähtenyt mukaan. Kävin toki paneelin jälkeen toteamassa Jungnerille missä mennään ja luulenpa että hän ymmärsi.

Jungner vastasi paneelin uutisesta, joka tosin ei liittynyt puolustuspolitiikkaan. Hän nimittäin ilmoitti SDP:n vastustavan tavoitetta, että Suomi nostaa ensi vaalikauden loppuun mennessä kehitysapuaan 0,7 prosenttiin bruttokansantuotteesta! Tervetuloa Perussuomalaisten linjoille tässäkin asiassa.

RKP:n varapuheenjohtaja Christel Raunio puolestaan yllätti kannattamalla voimakkaasti varuskuntaverkon karsimista. Ymmärrettävästi hän kuitenkin takelteli, kun paneelia juontanut toimittaja tarkensi, että tarkoittiko hän myös Dragsvikin varuskunnan lakkauttamista…

Itse sain säästöistä keskusteltaessa sanottua, että Perussuomalaiset ovat valmiit tinkimään kansainvälisestä kriisinhallinnasta, mutta kotimaan puolustukseen olisi laitettava nykyistä enemmän rahaa. Se viesti meni ilokseni läpi myös STT:n uutiseen, jos kohta minua ei nimeltä mainittukaan, mutta tulipa puolueen murtumaton peruslinja kerrottua.

Sen sijaan nimeni mainittiin hauskassa yhteydessä viikonlopun Ilta-Sanomissa, mikä loppukevennyksenä kerrottakoon. Lehdessä oli juttu talvisodassa Suomea auttamaan saapuneista ulkomaisista vapaaehtoisista. Toimittaja oli löytänyt vanhan juttuni tästä Osasto Sisusta, jossa kerroin eräästäkin sankarista, jolta kotimaassa oli värväyksen yhteydessä kysytty miksi hän halusi Suomeen. ”Tietenkin taistellakseni niitä penteleen suomalaisia vastaan.”

Sotaisa perusasenne ratkaisi, ja niin tämäkin britti saapui Suomea auttamaan. – Sitaatti on muuten Justin Brooken kirjasta Talvisodan kanarianlinnut.

Taistelu jatkuu

Rankka työpäivä takana, mutta kotona odotti mukava yllätys. Sotaveteraaniystäväni lähetti jo toistamiseen sata euroa vaalikampanjaani. Kuoressa luki ytimekkäästi: ”Taistelu jatkuu.”

Niin jatkuu, loppuun saakka. Yritän olla luottamuksen arvoinen.

Huomenaamuna menen edustamaan Perussuomalaisia MTS:n seminaariin, jonka nimi on Suomen turvallisuus- ja puolustuspoliittiset haasteet. Meillä on selvät sävelet, mutta mielenkiinnolla kuuntelen muiden puolueiden näkemykset.

Isänmaan puolustaminen on yhteinen asiamme. Maanpuolustus ja puoluepolitikointi eivät kuulu yhteen.

J.K. Veteraaniystäväni asuu Helsingissä. Hän harmitteli, ettei pääse äänestämään minua, koska olen ehdolla Uudellamaalla. Sanoin, että ei syytä huoleen: onhan meillä liuta hyviä ehdokkaita pääkaupungin vaalipiirissa, esimerkiksi komisario Tom Packalén. Eduskuntakollegani Antti Valpas on myös mies paikallaan.

Varuskuntaverkon oltava kattava

Osalla puolustusvoimiemme kenraalikuntaa ja maamme johtavia poliitikkoja tuntuu olevan kehitteillä yhteinen vahva tahtotila lakkauttaa pari-kolme varuskuntaa seuraavalla vaalikaudella. Ne eivät kuulemma puolusta maata.

Varuskuntaverkkoa pohdittaessa tärkeintä on sotilaallinen tarkoituksenmukaisuus. Aluepolitiikkaakaan ei voi unohtaa. Maan turvallisuus rakentuu osaltaan myös toimivan talouden varaan. Jos aluepoliittinen ratkaisu tukee valtiontaloutta, on se hyväksi myös puolustuspolitiikalle.

Olennaisinta varuskuntien lakkauttamiskeskustelussa on kuitenkin kysyä mitä mahdollisilla lakkautuksilla saavutettaisiin.

Pienenevätkö varusmiesikäluokat?

Päätökset tulee tehdä rehellisin perustein. Esimerkiksi usein toistettu toistettu väite varusmiesikäluokkien pienenemisestä ei kestäne tarkempaa tarkastelua. Ikäluokat kasvavat vielä muutaman vuoden ja alkavat sitten pienetä. Tulevaisuudessa on kuitenkin odotettavissa, että ikäluokat kasvavat – osin maahanmuuton ja osin lievästi mutta ilahduttavasti vironneen kotimaisen syntyvyyden vuoksi.

Kannattaako nyt lakkauttaa varuskuntia, kun kahdenkymmenen vuoden kuluttua voimme olla tilanteessa, jossa tarvitaan lisää kasarmeja?

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Mikael Pentikäinen julisti linjanvetokolumnissaan ”Kohti uutta armeijaa” (HS 6.3.2011), että varusmiesten ikäluokat pienenevät:

”Asevelvollisuus säilyy, mutta harmaisiin astuu yhä harvempi, kun tarve vähenee ja ikäluokat pienenevät”.

Miten niin tarve vähenee? Onko ikäluokkien pienenemispuheiden taustalla myös halu siirtyä yleisestä asevelvollisuudesta valikoivaan – siis siihen että koko ikäluokkaa ei koulutettaisi, kuten aiemmin Ruotsissa? Se olisi tie kalliiseen ja kansakokonaisuutta murentavaan palkka-armeijaan. Ruotsin tielle astuminen merkitsee hyvästejä koko maan puolustamiselle ja koko kansan puolustusvoimille.

Varuskuntien sotilaallinen merkitys

Kattavalla varuskuntaverkolla on sotilaallinen roolinsa, joka on kasvava eikä laskeva vaikka toisin väitetään. Viime vuosina tehdyt suoritusorganisaation leikkaukset, varikkoverkon supistaminen ja muut leikkaustoimet – erityisesti kertausharjoituksissa – korostavat entisestään varuskuntien roolia kriisin eskaloitumisvaiheessa eli niin sanotun harmaan vaiheen aikana.

Koska Suomessa ei ole toimivaa kodinturvaorganisaatiota eikä riittävää kertausharjoituskiertoa, olisi varuskuntien alueellinen rooli valmiutta nostettaessa ja toimintoja hajautettaessa entistä merkittävämpi. Siksi varuskuntien lakkautuksessa tulee tarkoin arvioida, jätetäänkö suuria osia maan kriittisistä alueista ilman pysyvää valmiushenkilöstöä, kalustoa ja tiloja.

Myös maanpuolustustahdon kannalta varuskuntaverkko on erinomaisen tärkeä. Sotaväen on näyttävä kattavasti eri puolilla maata, myös syrjäseuduilla.

Puolustusvoimien tai valtion kokonaistalouden näkökulmasta lakkauttamalla kaksi tai kolme varuskuntaa ei saavutettaisi käytännössä juurikaan säästöjä. Tästä kalpean aavistuksen antoi jo valtion tilintarkastajien raportti tapaus Mikkelistä, jossa lakkautettiin Savon Prikaati ja siirrettiin uusi maavoimien esikunta Mikkeliin.

Dragsvik joutaa lakkauttaa

Perussuomalaisten mielestä varuskuntaverkko voidaan säilyttää suurin piirtein nykyisellään, koska sille on nimenomaan kiistattomat sotilaalliset perusteet. Se että puolustusvoimien kiinteistömassa on Senaatti-kiinteistöillä, josta puolustusvoimat maksaa valtiolle kohtuutonta vuokraa, on vain ihmisten tekemä päätös, jonka ihmiset voivat myös purkaa – aivan kuten maanpuolustuksellisesti ja taloudellisesti järjettömän päätöksen luopua jalkaväkimiinoista.

Jos kuitenkin jostain tulee varuskunta lakkauttaa, niin se tulisi tehdä ruuhka-Suomesta, jossa varuskuntaverkko on muutenkin riittävän tiheä ja monilla joukko-osastoilla on ongelmia harjoitusalueiden suhteen.

Koska pääkaupungin varuskunta on välttämätön niin maanpuolustustahdon kuin turvallisuudenkin takia, kohdistuisi leikkaus Dragsvikiin, jonka olemassaolo perustuu kielipolitiikkaan eikä alue- tai puolustuspolitiikkaan. Dragsvikin ruotsinkielinen koulutus voidaan ongelmitta antaa Upinniemessä ja/tai Santahaminassa, miksei myös Säkylässä.

Yleinen asevelvollisuus vai palkka-armeija?

Näin kysyy Sotainvalidien Veljesliiton äänenkannattaja Sotainvalidi tuoreessa numerossaan 1/2011. Ulkoasultaan tyylikkäästi uudistuneen lehden esittämä kysymys on tärkeä. Oma kantani asiaan on selvä: Ruotsin tie ei ole meidän tiemme, kuten olen aiemminkin kirjoittanut. Maanpuolustusta ei ole järkeä ulkoistaa.

Lahtelaisen sotainvalidin Leo Jokelaisen kannanotto lehden kysymykseen oli niin selvää suomea sisältäen myös rakentavia korjausehdotuksia, että skannaan sen oheen. Palaan blogissani puolustuspoliittisiin kysymyksiin tarkemmin myöhemmin – hellikäämme sen aikaa sotainvalidi Jokelaisen esittämiä ajatuksia!

Toimittaja Elina Ruuttilan jutusta Sotainvalidi-lehdestä 1/2011.