Aihearkisto: puolustuspolitiikka

Säästöehdotuksia puolustusmenoihin

Arvoisa puhemies! Kävimme eilen eduskunnassa hyvän keskustelun puolustusbudjetin leikkauksista. Jatkan samasta aiheesta.

Puolustushallinnon leikkaukset ensi vuoden ja etenkin sen jälkeisten vuosien budjeteissa ovat ennennäkemättömän rajut. Mikään muu hallinnonala ei joudu leikkaamaan yhtä paljon. Oppositio kysyi eilen tämän yksipuolisen aseistariisunnan viisaudesta, ja hallituksen edustajat vastasivat tyyliin, ettei Suomea puolusteta varuskunnista käsin eikä hallitus ole aikeissa luopua koko maan puolustamisesta.

Näitä fraaseja sopii epäillä, semminkin kun hallitus on luopumassa koko maan puolustuksen mahdollistavista jalkaväkimiinoista Ottawan sopimuksen ratifioinnin myötä. Tämä sotilaallisesti ja taloudellisesti järjetön miinapäätös on kuitenkin eduskunnan käsissä. Me voimme sen vielä halutessamme muuttaa. Juna ei ole vielä mennyt.

Arvoisa puhemies! Hallituksen esittämät leikkaukset puolustusmenoihin merkitsevät vanhan tutun kaavan mukaan ensi vaiheessa varusmiesten maastovuorokausien, reserviläisten kertausharjoituksien, Ilmavoimien lentotuntien ja Merivoimien alusvuorokausien määrän vähentämistä. Maanpuolustuksesta huolta kantavien on ollut vaikea sulattaa sitä, että aina on pitänyt ensimmäisenä tinkiä kertausharjoituksista ja varusmiesten koulutuksesta eikä koskaan kansainvälisistä operaatioista. Nytkin hallituksen talousarvioesitys ensi vuodelle on kasvattamassa kansainvälisen kriisinhallinnan määrärahoja usealla miljoonalla eurolla.

Eikö olisi oikein ja kohtuullista asettaa oman maan puolustus etusijalle tässä haasteellisessa taloustilanteessa ja kohdistaa leikkuria myös kansainvälisiin kriisinhallintasotiin? Turvallisuuspoliittisen tilanteen viimeaikainen muuttuminen lähialueillamme on myös syytä ottaa huomioon. Sen mukaan on Puolustusvoimiemme toiminta mitoitettava.

On syytä huomauttaa, että perussuomalaiset eivät sinällään vastusta kansainvälistä toimintaa. Mielestämme kriisinhallinnasta olisi siirryttävä enemmän perinteiseen rauhanturvaamiseen. Paitsi että se sopii meille suomalaisille paremmin, saisimme sitä kautta myös säästöjä.

Arvoisa puhemies! Perussuomalaisilta on perätty säästökohteita. Oman maan puolustukseen keskittyminen on tärkeä säästökeino. Säästöjä puolustusbudjettiin on löydettävissä myös Puolustusvoimien henkilörakennetta kehittämällä. Periaatteena olkoon: vähemmän päälliköitä, enemmän suorittajia. Tämä ongelma on toki tuttu valtionhallinnossa muuallakin, esimerkiksi poliisissa.

Säästöjä on saatavissa myös Senaatti-kiinteistöt kuriin laittamalla ja saattamalla kokoomuslainen yhtiöittämisintoilu hallintaan. Etenkin Puolustusvoimien ruokahuollon yhtiöittäminen on huolestuttava hanke. Epäilen siitä saatavissa olevia todellisia säästöjä. Sitä paitsi pidän vastenmielisenä tasa-arvonkin kannalta, että hallitus ajaa Purun muutenkin pienipalkkaisten naisten palkkadumppaushanketta budjettiesityksessä eteenpäin.

Materiaalihankintoja on sopimussakkojen takia vaikea noin vain pysäyttää, mutta Nato-yhteensopivuudesta voidaan hankinnoissa alkaa tulevaisuudessa tinkiä. Nato-yhteensopivuus ei voi olla itsetarkoitus. Kalustoa on hankittava sieltä, mistä sitä saa edullisimmin ja Suomen oloihin soveltuvimmin. Se riittää pitkälti, että kansainvälinen toimintamme ja Ilmavoimat ovat yhteensopivia. Esimerkiksi puoli miljoonaa rynnäkkökivääriämme eivät ole Nato-yhteensopivia, ja miksi niiden pitäisi ollakaan?

Arvoisa puhemies! Varusmiesten koulutuksesta ei ole juuri säästettävää. Kotiuttamisrahan palauttaminen ja varusmiesten eläkekertymä jäävät, ikävä kyllä, odottamaan aikaa parempaa. Varusmiespalveluksen lyhentäminen neljään kuukauteen on tyrmätty, ja hyvä niin, mutta palveluksen lyhentäminen kahdella viikolla voi olla perusteltua edellyttäen, että varusmiesten lomia lyhennetään suurin piirtein vastaavasti. Näin toimien koulutus ei kärsisi. Kahden viikon lyhennyksellä saavutetaan tosin vain noin 1 miljoonan euron säästöt, joten sillä ei puolustusbudjettia pelasteta, mutta lisänä rikka rokassa ja esimerkki Siilasmaan työryhmän raporttiin sisältyvistä toteuttamiskelpoisista ajatuksista.

Kansanedustaja Jussi Niinistön puheenvuoro eduskunnan täysistunnossa 12.10.2011.

Puhetta puolustusbudjetista

Eduskunnassa käytiin eilen vilkasta debattia puolustushallinnon mittavista budjettileikkauksista. Keskustelu kokonaisuudessaan löytyy eduskunnan pöytäkirjoista. Ohessa halukkaille luettavaksi omat eiliset puheenvuoroni, jotka saivat kestää korkeintaan minuutin per kappale. Sain kolme puheenvuoroa. Mukana myös puolustusministeri Wallinin vastauksia kysymyksiini.
 
Jussi Niinistö /ps (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Kysyisin ministeri Wallinilta puolustuksemme säästöistä seuraavaa. Olette mainostanut, että nyt käännetään kivet ja kannot, kun näitä säästöjä haetaan.Perussuomalaisilla olisi ministerille rakentava ehdotus. Eikö nyt hallituksen esitys Ottawan sopimuksesta voitaisi suosiolla haudata? Jätettäisiin nämä toimivat ja kustannustehokkaat jalkaväkimiinat Puolustusvoimien varastoihin eikä tuhottaisi niitä. Näin toimien voisimme säilyttää edes rippeet itsenäisestä ja uskottavasta puolustuksestamme tässä valtaisassa rakennemuutoksessa, jonka pyörteessä Puolustusvoimat parhaillaan on. Palattaisiin miinakysymykseen uudelleen myöhemmin, sanotaan vaikka 10 vuoden kuluttua, ja katsottaisiin, miten maa makaa silloin. Se vaan on niin, ministeri Wallin, että nyt on sekä taloudellisesti että sotilaallisesti järjetön aika luopua jalkaväkimiinoista. Vai mitä ministeri ajattelee asiasta?
 
Puolustusministeri Stefan WallinKiitos hyvistä kysymyksistä. Ensinnäkin edustaja Niinistön kysymykseen Ottawan sopimuksesta. Kyllähän tähän on käytetty jo 163 miljoonaa euroa, ja se on jopa kuukauden vanha tieto. Tämä prosessi on menossa. Se perustuu vuonna 2004 solmittuun korvaamisohjelmaan. Ei sitä nyt ole järkevä tässä vaiheessa keskeyttää. Siihen kuuluvat myöskin nämä Suomen kansainväliset sopimukset ja sitoumukset, jotka seuraavat tämän ratifioinnin ikään kuin vanavedessä, joten tämä juna on jo liikkeellä. (- – -)
 
Jussi Niinistö /ps (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Ministeri Wallin totesi aiemmin, että Suomea ei varuskunnista käsin puolusteta. No, varmaan niinkin voi ajatella, mutta kuitenkaan hän ei ilmeisesti ota huomioon maakunnissa olevien varuskuntien merkitystä maanpuolustustahdolle, vai ottaako? Perussuomalaisten mielestä Suomea ei puolusteta kehitysmaista käsin, eli emme ole innostuneita kansainvälisistä kriisinhallintasodista, kuten edustaja Tossavainenkin täällä totesi. Vaikka nämä summat puolustusbudjetin kokonaisuuden kannalta ovatkin pieniä, eikö säästöä voisi enemmän hakea nimenomaan kansainvälisestä kriisinhallinnasta, kuten edustaja Halla-ahokin viittasi, kuin oman maan puolustamisesta, joka on kuitenkin valtion tärkeimpiä tehtäviä?
 
Puolustusministeri Stefan Wallin(- – -) Tässä on kysytty näistä varuskunnista aika paljon. Siis on ehkä hyvä vielä toistaa, että tämä ei ole mikään uusi asia, vaan että tätä rakennemuutosta on jatkunut jo reippaasti yli kymmenen vuotta, ja se johtuu siitä, että tämä nykyinen ja varsinkin kymmenen vuotta sitten voimassa käytössä ollut rakenne on ollut aikansa elänyt ja se on myöskin ollut suhteellisen kallis.Totta, jokainen meistä tietää, että varuskunnan lakkauttaminen on hyvinkin kipeä asia. Se on aluepoliittisesti, se on maanpuolustustahdon kannalta vaikea asia. Mutta se, että näitä päätöksiä tehdään, on tietysti kytketty tähän itse asiassa suureen pääkuvioon: millä tavalla voisimme huolehtia siitä, että huomispäivän Puolustusvoimat ovat totta kai pienemmät mutta samalla paremmin varustetut, tehokkaammat, kustannustehokkaat. Tästä on kysymys.Siitä, millä perusteella tämä uudistus tehdään tältä osin, Puolustusvoimat tekee oman arvionsa ja se lähtee nimenomaan sodan ajan tarpeesta. Se lähtee myöskin kustannustehokkuusnäkökulmasta, ja eräs tapa mitata sitä on esimerkiksi koulutettujen varusmiesten lukumäärä per kantahenkilökuntaan kuuluva henkilö. Tämä on eräs tapa mitata. Myöskin muita tapoja löytyy. (- – -)
 
Jussi Niinistö /ps (vastauspuheenvuoro): Arvoisa puhemies! Pääministeri Katainen totesi ponnekkaasti, että hallitus ei luovu koko maan puolustamisesta mutta on silti luopumassa jalkaväkimiinoista. Ennen hän oli toista mieltä. Eikö tämä ole ristiriitaista, arvoisa pääministeri? Jalkaväkimiinat mahdollistavat nimenomaan koko maan puolustamisen.Ministeri Wallin puolestaan jo aiemmin totesi, että 163 miljoonaa euroa on jo käytetty miinojen korvaamiseen ja 200 miljoonaa euroa on koko tämä summa. Jalkaväkimiinatyöryhmän mietinnössä vuodelta 2003 kuitenkin todettiin, että vähintään 600 miljoonaa euroa tarvittaisiin, siis kolminkertainen määrä, että edes kohtalaisesti voitaisiin korvata miinojen myötä poistuvaa suorituskykyä. On syytä painottaa, että jalkaväkimiinoja ei voi asejärjestelmänä korvata, vaan ainoastaan niiden suorituskykyä.Mitä edustaja Lehden miinaselvitysesitykseen tulee, kannatan sitä. On ilmeistä, että jossain vaiheessa Ottawan prosessia puurot ja vellit menivät sekaisin, kun Suomen valtiojohdon imagosyistä oli pakko päästä tähän hölmöilyyn mukaan. Ja vielä: Jos säästöjä etsitään ja niitä perussuomalaisilta on perätty, niin katse Senaatti-kiinteistöihin. Se on saatava kuriin ja tämä kokoomuslainen yhtiöittämisintoilu hallintaan.

Nato PA -kokouksessa Bukarestissa

Pohjois-Atlantin liiton parlamentaarisen yleiskokouksen (englanniksi Nato Parliamentary Assembly) syysistunto pidettiin tänä vuonna Romanian pääkaupungissa Bukarestissa. Vietin siellä viime viikonlopun yhdessä keskustan kansanedustajan Mikko Savolan kanssa. Paikalla oli myös delegaatioon kuuluva eduskunnan puhemies Eero Heinäluoma (sdp). Delegaatiomme johtaja Ilkka Kanerva (kok.) ei päässyt paikalle toisen kokouksen takia.

Nato-parlamentaarikkojen syyskokouksessa käsiteltiin muun muassa Afganistanin ja Libyan tapahtumia, kyberturvallisuuden kasvavaa merkitystä sekä puolustuksen resurssointia Naton jäsen- ja kumppanimaissa. Keskustelu oli avointa, ja käsittelyssä olleet asiakirjat löytyvät Nato PA:n verkkosivuilta osoitteesta www.nato-pa.int.

Suomi ei ole Naton jäsen eikä Naton parlamentaarinen yleiskokous ole osa Pohjois-Atlantin puolustusliittoa, mutta yleiskokous voi antaa Natolle suosituksia. Yleiskokouksen varsinaisia jäseniä ovat kaikkien 28 Nato-maan parlamentit. Suomi on rauhankumppanuusmaana yksi yleiskokouksen 14 liitännäisjäsenestä. Eduskunnasta on osallistunut valtuuskunta Nato PA:n kokouksiin vuodesta 1998 lähtien.

Nato PA:n yleiskokous kokoontuu täysistuntoon kahdesti vuodessa, syksyllä ja keväällä.  Seuraava kokous on toukokuussa Tallinnassa. Bukarestin kokous oli minulle ensimmäinen laatuaan. En ole Naton ihailija kuten tiedetään, mutta sainpahan vähän tuntumaa aihepiiriin.

Romanian diktaattorin Ceausescun rakentama hulppea palatsi toimi Nato PA:n kokouspaikkana. Rakennus on toiseksi suurin hallintorakennus maailmassa Pentagonin jälkeen.

 

 

 

 

 

 

 

 

Nato PA:n yhtenä kokoussalina toimineen senaatin istuntosalin kattoa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Palatsin edessä Nato-suurlähettiläämme Pia Rantala-Engberg, valiokuntaneuvos Olli-Pekka Jalonen ja kansanedustaja Mikko Savola.

Tyly budjetti puolustusvoimille

Eduskunnassa alkoi tänään valtion ensi vuoden talousarvioesityksen käsittely. Budjettikeskustelu suuressa salissa jatkuu koko viikon. Tänään kuultiin ryhmäpuheenvuorot. Perussuomalaisten kokonaisnäkemyksen esitti ryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner, ja se löytyy aikanaan puolueen kotisivuilta. Itse pääsin kysymään hallitukselta debatin yhteydessä puolustusmäärärahojen leikkauksista. Minuutin pituinen puheenvuoroni meni suurin piirtein näin:

Arvoisa puhemies! Talousarvioesitys on erityisen tyly puolustusvoimille, mutta se on vasta esimakua tulevasta. Siitä on liian vähän keskusteltu tässä salissa.

Hallitusohjelmassa puolustusvoimilta leikataan tämän vaalikauden aikana 200 miljoonaa euroa. Todellisuudessa säästötavoitteet joudutaan ministeri Wallinin arvion mukaan jopa tuplaamaan, ellei peräti nelinkertaistamaan yli 800 miljoonaan euroon, kuten Pääesikunnassa on laskettu.

Pääministeri Kataisen hallitus on täysin kohtuuttomalla leikkauslinjallaan nakertamassa mahdollisuuksiamme itsenäiseen ja uskottavaan puolustukseen. Mikään muu hallinnonala ei joudu tällaisen höykytyksen kohteeksi kuin puolustushallinto. Kun jalkaväkimiinatkin tullaan tuhoamaan, jos eduskunta ratifioi Ottawan sopimuksen, ei koko maata yksinkertaisesti voida enää puolustaa.

Missä on tämän yksipuolisen aseistariisunnan viisaus? Eikö jokaisen valtion tärkein tehtävä ole kansalaisten turvallisuudesta huolehtiminen? Aikooko hallitus vielä tästäkin kiihdyttää puolustusmenojen leikkauksiaan, kuten edustaja Lapintie Vasemmistoliiton ryhmäpuheenvuorossa antoi ymmärtää?

Ruotsin puolustusvoimauudistus ja Suomi

Osallistuin tänään ruotsalais-suomalaisessa kulttuurikeskuksessa Hanasaaressa järjestettyyn seminaariin, jonka aiheena oli ”Suomen puolustuksen uudistus – miten voisimme hyödyntää Ruotsin kokemuksia?”

Seminaarin lopuksi oli paneelikeskustelu, jossa edustin Perussuomalaisten murtumatonta peruslinjaa. Muut osallistujat olivat vanha tuttu panelistitoveri, Vihreiden presidenttiehdokas Pekka Haavisto ja puolustusministeri Stefan Wallinin valtiosihteeri Marcus Rantala sekä Ruotsin puolustusvaliokunnan jäsen Allan Widman. Hanasaaren kotisivuilla näkyy olevan video paneelista, tosin vaatimaton laadultaan.

Paneeli alkoi valmistelluilla puheenvuoroilla. Olin kirjoittanut itselleni seuraavanlaisen pohjan, jota suurin piirtein noudatin. Aikataulusyistä jouduin sanontaani hieman karsimaan, mutta tässä sanomani kokonaisuudessaan:

Ruotsin puolustusratkaisu eli luopuminen yleisestä, tosin viime vaiheessa enää valikoivasta asevelvollisuudesta, siirtyminen vapaaehtoiseen ammattiarmeijaan ja keskittyminen kansainväliseen kriisinhallintaan on kieltämättä rohkea, etten sanoisi dramaattinen. Se on osa kansainvälistä trendiä, mutta sillä on juurensa Ruotsin historiassa.

Edellisen kerran Ruotsi teki radikaalin puolustusvoimauudistuksen vuonna 1925. He totesivat ensimmäisen maailmansodan pasifistisissa jälkitunnelmissa, että uhkia ei ole ja aloittivat armeijansa alasajon. Kahdeksan vuotta myöhemmin Hitler nousi valtaan ja siitä kuusi vuotta myöhemmin alkoi toinen maailmansota. Ruotsi aloitti kiivaan varustautumisen. Kylmän sodan aikana Ruotsin armeija oli merkittävä tekijä Pohjolassa.

Ensimmäisestä kerrasta Ruotsi oppi ainakin sen, että kerran alas ajetun sotilaallisen kyvyn palauttaminen vie paljon aikaa. Ja jos juuri nyt ei olekaan näköpiirissä sotilaallista uhkaa, jonkun vuoden päästä voi olla. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Siksi tämä Ruotsin uusin puolustusremontti ei käsittääkseni ole aivan yhtä jyrkkä muutos kuin 1920-luvulla.

Suomessa onkin turha hymyillä Ruotsin puolustusvoimauudistukselle. Ruotsilla on edelleen sellaisia huomattavia sotilaallisia suorituskykyjä, etenkin ilma- ja merivoimien osalta, joita Suomella ei ole. Ja vaikka sodan ajan reservi on Ruotsilla nyt pieni, on sillä vapaaehtoiset kodinturvajoukot – Hemvärnet, jolla on kasvanut merkitys Ruotsin alueellisena puolustajana.

Suomen suunnalta katsottuna Ruotsin maavoimat ovat kuitenkin liian pienet. Suomessa on perinteisesti nähty maavoimat ja alueellinen puolustusjärjestelmä maanpuolustuksen selkärankana.

Mielestäni on hedelmätöntä keskustella siitä, miten voisimme hyödyntää Ruotsin kokemuksia omassa puolustusvoimauudistuksessamme, jos emme samalla ymmärrä, että Ruotsin ratkaisu ei todennäköisesti olisi ollut mahdollinen ilman Suomen itsenäistä ja uskottavaa puolustusta.

Uusiin uhkiin pitää varautua, muttei vanhojakaan pidä unohtaa. Jos Suomi seuraisi Ruotsin tietä, luopuisi yleisestä asevelvollisuudesta ja keskittyisi kansainväliseen kriisinhallintaan, Ruotsi todennäköisesti liittyisi Natoon, koska maailmanrauha on yhtä lähellä nyt kuin vuonna 1925.

Venäjä on merkittävin sotilaallinen voimatekijä Suomen ja Ruotsin lähialueella, ja tämä voima on kasvamassa. Venäjä on viime aikoina huomattavasti lisännyt joukkojensa määrää Suomen lähialueilla. Sen varusteluohjelma on erittäin kunnianhimoinen.

Venäjän yhteiskunnallista kehitystä on vaikea arvioida. Se voidaan kuitenkin todeta historiasta, että Venäjä kunnioittaa maata, joka huolehtii oman maansa puolustuksesta hyvin. Puolustuskyvyn pitää olla uskottava nimenomaan Venäjän silmissä. Ja täyttä uskottavuutta ei sikäläisen käsityksen mukaan rakenneta kansainvälisissä kriisinhallintatehtävissä.

Suomi tekee turvallisuuspolitiikkaa omista lähtökohdistaan käsin. Niin Ruotsikin. Ruotsin tie ei ole Suomen tie. Geopolitiikka ja historia vaikuttavat. Maantieteelle emme mahda mitään, kuten Paasikivi totesi.

Suomen on tehtävä strateginen valinta kumpaan suuntaan lähdemme vahvasti satsaamaan: seuraammeko Ruotsin ja useimpien muiden länsimaiden esimerkkiä panostamalla ammattimaiseen armeijaan, jolla voimme osallistua kriisinhallintasotiin kaukana kotimaasta vai panostammeko puolustusvoimien päätehtävään eli oman maan puolustamiseen ja otamme Venäjän viimeaikaisen ja tulevan kehityksen huomioon.

Asiantuntija Jarno Limnéllin tavoin uskon, että emme voi olla samanaikaisesti vahvoja sekä perinteisessä sodankäynnissä että kriisinhallintasodissa.

Joka tapauksessa on selvää, että puolustusalan yhteistyötä Suomen ja Ruotsin kesken on syvennettävä. Solidaarisuusjulistuksen jälkeen tarvitsemme pitäviä valtiosopimuksia, jos toden teolla aiomme lähteä kehittämään yhteisiä puolustuskykyjä. Kannatan pohjoismaista puolustusalan yhteistyötä.

J.K. Maanpuolustuskorkeakoulun Strategian laitoksen hiljattain julkaisema Venäjä-raportti on tutustumisen arvoinen. Kommentoin sitä tänään Alma Median lehtien haastattelussa, ohessa linkki Aamulehteen.