Aihearkisto: puolustuspolitiikka

Korvaako laatu määrän?

Ensi viikolla julkistettava puolustusvoimauudistus toteutetaan samaan aikaan, kun armeija on armottomalla säästökuurilla. Puolustusministeriön mukaan tavoitteena on tuottaa kustannustehokkaat ja henkilövahvuudeltaan nykyistä pienemmät, mutta turvallisuusympäristöön nähden suorituskykyiset puolustusvoimat.

Iso kysymys uudistuksessa on sodan ajan reservin määrä. Suurella reservillä olemme perinteisesti viestittäneet, että Suomeen on turha hyökätä, täällä asuu puolustustahtoinen kansa. 1990-luvun alussa reservi oli vielä reilusti yli puoli miljoonaa miestä. Tällä hetkellä se on 350 000 ja uudistuksessa sen uumoillaan putoavan 200–250 000:een. Tämän kokoinen reservi ei kuitenkaan välttämättä riitä mahdolliselle hyökkääjälle pelotteeksi.

Toinen merkittävä muutos on yleisen asevelvollisuuden rapautuminen. Pelkään, että kehitys tulee kuin varkain ajamaan maatamme kohti valikoivaa asevelvollisuutta. Ja kun yhä harvempi käy armeijan, on vaarana ettei suomalaisissa kodeissa enää synny aitoa kosketuspintaa Puolustusvoimiin.

Puolustusvoimauudistuksen yhteydessä on syytä kysyä: olemmeko astumassa Ruotsin tielle, kohti kallista palkka-armeijaa? Suomalaisten vielä korkealla oleva maanpuolustustahto on vaarassa kärsiä tässä yhdistetyssä uudistus- ja säästörytäkässä.

Varuskuntien kohtalo puhuttaa eniten kansalaisia. Suomesta on lakkautettu varuskuntia mielestäni jo liikaakin säästöjen jäädessä olemattomiksi yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Varuskunnilla on merkitystä maanpuolustustahdolle ja alueelliseen puolustukseen pohjautuvalle puolustusratkaisullemme. 

Uudistuksen yhteydessä on myös syytä pohtia, ovatko leikkaukset osin väärin kohdennettuja. Ilma- ja merivoimiin ei leikkuri nimittäin kohdistu yhtä voimakkaasti kuin maavoimiin.

Kansainväliseen kriisinhallintaan panostetaan kasvavia summia, samaan aikaan kun oman maan puolustuksesta karsitaan. Kriisinhallintaan osallistumista perustellaan mm. oman maan puolustuskyvyn parantumisella. Silti väitän, että reserviläisten kertausharjoitukset, joiden määrä lähivuosina tullaan viemään täysin riittämättömiin, olisivat sotilaallisesti ja taloudellisesti tehokkaampi keino ylläpitää puolustuskykyä.

Puolustusvoimissa ja hallituksessa ajatellaan, että laatu korvaa määrän: kun armeijan koko pienenee, niin sen teho kasvaa automaattisesti. Epäilen, sillä kun kalustoa ja reserviä supistetaan sekä varuskuntaverkkoa harvennetaan, nakerretaan pohjaa toimivalta yleiseltä asevelvollisuudelta ja syödään pohjaa maanpuolustustahdolta.

Tärkeimmät keinot säilyttää uskottava puolustus ovat yleinen asevelvollisuus ja riittävä sodan ajan reservi. Maanpuolustus ei ole vain tahdon asia, vaan siihen tarvitaan todellisia materiaalisia voimavaroja.

Kolumni Keski-Uusimaassa 2.2.2012. Saman päivän lehdessä ja Nurmijärven Uutisissa on myös haastatteluni.

Aluepolitiikkaa turha parjata

On haasteellista tehdä puolustusvoimauudistus samaan aikaan kun puolustuslaitos on säästökuurilla. Helppoja säästökohteita ei ole.

Iso kysymys on sodan ajan reservin määrä. Nyt se on 350 000 ja uudistuksen jälkeen 200–250 000. Suomi on iso maa. Suunniteltu reservi ei riitä mahdolliselle hyökkääjälle uskottavaksi pelotteeksi. Tämä onkin ratkaisevia kysymyksiä uudistuksessa, jonka takia Perussuomalaiset ei voi hyväksyä sitä.

Varuskuntien kohtalo puhuttaa kansalaisia. Suomesta on lakkautettu varuskuntia jo liikaakin säästöjen jäädessä olemattomiksi yhteiskunnan kokonaisedun kannalta. Varuskunnilla on merkitystä maanpuolustustahdolle ja alueelliseen puolustukseen pohjautuvalle puolustusratkaisullemme.

Aluepolitiikkaa on turha parjata. Jos sillä voidaan kohottaa maanpuolustustahtoa ja tukea alueellisen puolustuksen periaatetta, ovat maakuntien varuskunnat tarpeellisia myös sotilaallisen suorituskyvyn kannalta. Ilman maanpuolustustahtoa on teknoarmeijakin hampaaton.

Ilma- ja merivoimiin ei leikkuri iske yhtä voimallisesti. Miksi maavoimia kuritetaan suhteellisesti ankarammalla kädellä? Minkälaista puolustusoppia uudistuksen myötä ollaan luomassa?

Kun yleinen asevelvollisuus on muuttumassa valikoivammaksi, olemme luisumassa Ruotsin tielle. Tilanteemme huolestuttaa ruotsalaisiakin. Suomella pitää uudistuksen jälkeenkin olla oma, oloihimme sopiva puolustussuunnitelma, muuten olemme osa muiden suunnitelmaa.

Tiedote puheestani Helsingin Santahaminassa Maanpuolustuskiltojen liiton puolustusvoimauudistusta käsitelleessä turvallisuuspoliittisessa seminaarissa 28.1.2012.

Puolustusteollisuuden vientiluvat

KIRJALLINEN KYSYMYS

Puolustusteollisuuden vientiluvat

Eduskunnan puhemiehelle

Puolustusvoimauudistus ja Puolustusvoimien säästökuuri tulevat vaikuttamaan paitsi puolustuksemme suorituskykyyn myös Suomessa toimivaan puolustusteollisuuteen. Puolustusvoimien materiaalihankinnat tulevat lähitulevaisuudessa vähenemään merkittävästi. Siksi on syytä pohtia miten turvata alan teollisuus kotimaassa.

Viime joulukuussa hallitus hyväksyi asevientiluvan, jolla puolustustarvikeyhtiö Patria saa myydä Saudi-Arabiaan kranaatinheitinjärjestelmiä. Kaupan arvo on runsaat sata miljoonaa euroa ja sen työllistävät vaikutukset yli 270 henkilötyövuotta. Hallitus ei kuitenkaan ollut asiassa yksimielinen. Erityisen näkyvästi julkisuudessa vientilupaa moitti valtion omistajaohjauksesta vastaava ministeri Hautala, joka kantoi erityisesti huolta Saudi-Arabian ihmisoikeustilanteesta.

Suomi noudattaa asevientilupia myöntäessään kaikkia kansainvälisiä sopimuksia ja sitoumuksia kuten YK:n turvallisuusneuvoston määräämiä talouspakotteita ja asevientikieltoja, Euroopan unionin päättämiä asevientikieltoja ja EU:n yhteistä kantaa. Asevienti Saudi-Arabiaan ei ole kiellettyä.

Puolustusteollisuus liiketoimintana on parhaillaan muutoksessa. Se on voimakkaasti kansainvälistymässä ja avautumassa kansainväliselle kilpailulle – muun muassa viime elokuussa voimaan tulleen puolustus- ja turvallisuushankintoja koskevan EU-direktiivin seurauksena.

EU:n jäsenmaat ovat siis sopineet yhteisistä pelisäännöistä. Niitä pitää myös tulkita samalla tavalla. Suomalaisten yritysten tulee saada osallistua kansainvälistymiskehitykseen samalta viivalta esimerkiksi ruotsalaisten kanssa, sillä yrityksemme eivät pääsääntöisesti voi menestyä yksinomaan Puolustusvoimien tilauksilla. Jos Suomi asemoi itsensä niin sanotusti mallioppilaslinjalle, asettaa se suomalaisen puolustusteollisuuden muuta Eurooppaa huonompaan kilpailutilanteeseen. Tämän linjan seurauksena on konkurssiaalto, työttömyyttä, verotulojen menetyksiä ja huoltovarmuuden heikentyminen. Siksi onkin vaikea ymmärtää miksi Suomessa tulisi puolustusteollisuuden vientilupapolitiikassa oma-aloitteisesti soveltaa tiukempia sääntöjä kuin muissa EU-maissa. Koska hallituksen linja asiassa on epäselvä, on sitä kansallisen edun nimissä syytä kysyä.

Edellä olevan perusteella ja eduskunnan työjärjestyksen 27 §:ään viitaten esitän asianomaisen ministerin vastattavaksi seuraavan kysymyksen:

Miten ja millä perusteilla hallitus tulee tulevaisuudessa arvioimaan puolustusteollisuuden vientilupien myöntämisiä?

Helsingissä 13 päivänä tammikuuta 2012

Jussi Niinistö /ps

Toimivaa tavaraa ei saa hävittää

Tiedote 13.1.2012

Julkaisuvapaa heti

Helsingin Sanomat uutisoi tänään 13.1.2012, että Puolustusvoimat joutuu todennäköisesti hävittämään lähitulevaisuudessa jopa 100 000 käyttämätöntä rynnäkkökivääriä. Syyksi ilmoitetaan se, että sodan ajan joukkokokoonpanoja pienennetään puolustusvoimauudistuksen yhteydessä.

Viime vuosina on tuhottu paljon muutakin käyttökelpoista aseistusta ja varustusta epämääräiseen ja poliittisesti tarkoitushakuiseen massavanhenemiskäsitteeseen vedoten – lähinnä siitä syystä, että ne eivät ole Nato-yhteensopivia. Puolustusvoimat haluaa luopua itäkalustosta.

Tuhoamisessa ei ole mitään sotilaallista tai taloudellista järkeä. Toimivaa kalustoa ei pidä hävittää. Maanpuolustusta ei saa vaarantaa.

Rynnäkkökivääri ei ole asejärjestelmänä vanhentunut. Väitteet varastointikuluista ovat vahvasti liioiteltuja. Eduskunnan puolustusvaliokunta kuuli aloitteestani asiasta Puolustusvoimien asiantuntijoita viime syksynä.

Jussi Niinistö
kansanedustaja
puolustusvaliokunnan puheenjohtaja

Suomea puolustavat suomalaiset

Puolustusministeri Stefan Wallin kirjoitti Vieraskynässä (HS 31.12.) EU:n turvallisuus- ja puolustuspoliittisen yhteistyön tiivistämisen puolesta. Ministerin mielestä maanpuolustuksemme tiiviimpi verkottuminen ja kasvava riippuvuus muista maista on suotavaa.

Kirjoituksen taustalla on puolustusministeriön strateginen suunnitelma, jonka mukaan Suomen puolustusratkaisu on verkottunut puolustus, joka mahdollistaa siirtymisen yhteiseen puolustukseen. Tällä vihjataan Nato-jäsenyyteen, sillä kuka nyt tosissaan uskoo EU:n yhteiseen puolustukseen?

Käsitepyörityksen sijaan ministeri Wallin olisi voinut reilusti todeta, että vaihtoehtomme ovat joko kansallinen puolustus tai Nato. Ja jälkimmäisen vaihtoehdon suuntaan hallitus on Suomea ohjaamassa, koska oman maan puolustuksen suorituskykyä romutetaan historiallisen suurilla leikkauksilla. Koko maan puolustus ei näiden leikkausten jälkeen ole enää uskottavalla tasolla, varsinkin kun hallitus vielä ajoi läpi jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen.

Sitä paitsi Wallin myöntää kirjoituksessaan, että ylikansallinen puolustusyhteistyö tulee kalliimmaksi kuin kansalliseen toimintaan pohjautuva puolustusratkaisu. Vallitsevassa julkisen talouden kriisissä Wallinin linja aiheuttaa Suomelle lisää kustannuksia ja johtaa suurempaan kansallisen puolustuskyvyn romuttamiseen.

Wallin nostaa esille kaksi yhteiseurooppalaista puolustushanketta: meritilannekuvan ja NH-90-helikopterilentäjien koulutuksen. Kummallakaan hankkeella ei kuitenkaan ole olennaista merkitystä Suomen sodan ajan sotilaalliselle suorituskyvylle, vaan ne liittyvät rauhan ajan valvonta- ja koulutusyhteistyöhön.

Turvallisuus- ja puolustuspolitiikasta on syytä keskustella avoimesti juuri nyt, kun maalle valitaan uutta tasavallan presidenttiä ja ylipäällikköä. Kansainvälistä yhteistyötä pitää tehdä, mutta sen varaan emme voi sinisilmäisesti heittäytyä.

Esimerkiksi pohjoismainen yhteistyö on luontevaa, mutta samalla tulee aina muistaa, että viime kädessä Suomea puolustavat suomalaiset. Siksi meillä tulee olla omat vahvat, koko kansan Puolustusvoimat – jopa siinä tapauksessa, että liittoutuisimme.

Mielipidekirjoitus, julkaistu Helsingin Sanomissa 2.1.2012.

Puheloinen vastaa massavanhenemiskritiikkiin

Jääkäriperinteen vaalijoiden Parole-lehdessä 4/2011 (löytynee aikanaan tästä linkistä) oli Puolustusvoimain komentajan, kenraali Ari Puheloisen haastattelu. Sitä on aihetta kommentoida, sillä ymmärsin sen eräin osin tavallaan dialogiksi myös omien julkisten lausuntojeni kanssa – tarkoitan etenkin massavanhenemispuhekritiikkiäni (katso esim. viime kesäkuinen blogikirjoitukseni, josta löytyy linkki Ruotuväki-lehdessä olleeseen aihepiiriä käsitelleeseen haastatteluuni).

Parolen päätoimittaja Jukka Knuuti kysyi komentajalta vastausta siihen kritiikkiin, että Suomessa romutetaan Puolustusvoimien kalustoa, joka olisi vielä käyttökelpoista. Knuutin mukaan Puheloinen toivoi, että ne jotka väittävät, että käyttökelpoista kalustoa hävitetään, ”tulisivat ulos edes muutamalla faktalla”.

”Totta kai voi sanoa, että jokin asejärjestelmä on käyttökelpoinen. Kirveskin on käyttökelpoinen ase. Mutta jos järjestelmä on suorituskyvyltään auttamattomasti vanhentunut, on sen tilalle hankittava uutta”, sanoo Puheloinen.

Komentajan mielestä ”rynnäkkökivääri, pakki ja reppu -yhdistelmällä ei tehdä paljoa tänä päivänä puhumattakaan tulevaisuudesta”. No ei tietenkään pelkästään, mutta niitäkin tarvitaan.

Toisaalta Puheloinen painottaa, että rynnäkkökiväärejä kyllä riittää. ”Puhutaan, että nyt hävitetään kiinalaisia rynnäkkökiväärejä. Niitä ei ole hävitetty.”

Hyvä niin, että 100 000 Kiinasta hankittua rynnäkkökivääriä ei ole romutettu, kuten ei Itä-Saksan kansanarmeijan jäämistöstä hankittua vastaavaa määrää sikäläisiä rynnäkkökivääreitä. Ei nimittäin ehditty tuhota. Vaara oli tiettävästi jo olemassa, mutta se vältettiin.

Paljon muuta käyttökelpoista aseistusta ja varustusta on kuitenkin ehditty viime vuosien varrella tuhota epämääräiseen ja poliittisesti tarkoitushakuiseen massavanhenemiskäsitteeseen vedoten – lähinnä siitä syystä, että ne eivät ole Nato-yhteensopivia. Taustalla väikkyy myös tavoite pienentää sodan ajan joukkokokoonpanoja. Se tarkoittaa siirtymistä valikoivaan asevelvollisuuteen, mutta sen tien päässä häämöttää palkka-armeija Ruotsin mallin mukaan ja keskittyminen kansainväliseen kriisinhallintaan.

Eduskunnan puolustusvaliokunta joutui syksyllä puuttumaan tähän kysymykseen, kun Puolustusvoimien virallisissa ulostuloissa alettiin puhua rynnäkkökivääreistä massavanhenevina. En muista vähään aikaan pöhkömpää puhetta kuulleenikaan! Saimme selvityksen, ja tilanne rauhoittui.

Tulen jatkossakin toimimaan mahdollisuuksieni mukaan siten, että toimivaa aseistusta ja varustusta ei Suomesta turhan päiten tuhota. Pidän toimintaani sekä sotilaallisesti että taloudellisesti vastuullisena. Sotilaat ovat kuitenkin lopulta avainasemassa tässä asiassa.

”Ei voida varastoida esim. 300 taistelupanssarivaunua, jos meillä on vain noin puolelletoista sadalle varastot. Asejärjestelmille täytyy ylläpitää koulutusta ja varastointiedellytykset. On aika rakentaa, mutta on myös aika purkaa”, tiivistää haastattelussa sanomansa Puolustusvoimien komentaja Puheloinen, joka on aiemmin toiminut myös Panssariprikaatin komentajana.

Minä puolestani poliitikkona toivon Puolustusvoimilta faktoja pöytään, miksi toimintakuntoiset, Itä-Saksasta hankitut T-72-taistelupanssarivaunut piti taannoin tuhota. Varastointikustannuksiin vetoaminen ei vakuuta.

Tehtyä ei saa tekemättömäksi, mutta virheistä pitää ottaa oppia. Ja tarvittaessa syylliset on saatettava vastuuseen. Olen edelleen sitä mieltä, että kaikki perustelemattomat maanpuolustuksemme tuhoamisohjelmat pitää lopettaa tutkimusten ajaksi. Tässä kannassa pysyn, sillä muuta en voi – faktat ovat kylmät.

Suomessa nyt massavanhenevaksi väitetty materiaali on karkeasti ottaen suurin piirtein samanlaista kuin se mitä esimerkiksi Venäjä käytti Georgian sodassa 2008 osin länsimaisesti varustellun vastustajansa lyömiseen.

Toimivaa tavaraa ei kannata hävittää, ei varsinkaan näinä taloudellisina aikoina.

J.K. Jukka Knuuti kirjoitti Parolen pääkirjoituksessa Ottawan jalkaväkimiinat kieltävään sopimukseen liittymisestä valittuja sanoja. ”Suomen meno sopimukseen oli turhaa ja typerää.” Amen! Knuuti entisenä pitkäaikaisena puolustusministeriön virkamiehenä tuntee tematiikan.

J.K. 2 Miinakielto, toimivan kaluston tuhoaminen ja Puolustusvoimain ruokahuollon yhtiöittäminen ovat viimeaikaisia esimerkkejä maanpuolustuksellisesti ja taloudellisesti typerästä toiminnasta. Vaan mikä on äänestäjien poliittinen muisti, se jää nähtäväksi.