Aihearkisto: ulkopolitiikka

EU:n komissiolta uusi puolustuspaketti

EU:n komissio julkaisi tänään ns. puolustuspaketin, johon kuuluvat asetusehdotus puolustusteollisen kehittämisohjelman perustamisesta, tiedonanto Euroopan puolustusrahastosta sekä Komission keskustelupaperi Euroopan puolustuksen tulevaisuudesta.

Komissio ehdottaa pilottihankkeena vuosille 2019–2020 puolustusteollista kehittämisohjelmaa, jossa tarjotaan rahoitusta EU-budjetista sellaisille monikansallisille kehittämishankkeille, jotka tähtäävät prototyyppien tuottamiseen ja joissa on jo mukana teollisuuskonsortio. Suomelle se voi tuottaa lisämahdollisuuksia ja -rahoitusta maamme puolustusteollisuudelle. Onnistuminen edellyttää kuitenkin omaa aktiivisuutta ja osaamista.

Komissio suunnittelee myös Euroopan puolustusrahaston perustamista. Rahasto jakautuu kahteen osaan: tutkimusikkunaan ja suorituskykyikkunaan. On ylipäätään hyvä, että lisätään EU-budjetin kautta puolustusyhteistyöhön käytettävää rahoitusta.

Erityisesti tutkimusikkunassa (500 miljoonan rahoitus vuosittain) on mahdollisuus suomalaisille pk-yrityksille. Se edellyttää kotimaassa kuitenkin yhteistyötä suorituskykyjen määrittäjän (puolustusvoimat), yritysten (puolustusteollisuus), kotimaisten teknologiarahoittajien (Tekes) ja teknologia-asiantuntemuksen (esim. VTT) välillä.

Komission keskustelupaperi pohtii Euroopan puolustuksen tulevaisuutta erilaisissa skenaarioissa, jotka vaihtelevat nykytilasta EU:n ja Naton yhteistyöhön – joka on kuitenkin varsin hypoteettinen vaihtoehto.

Paperissa puhutaan puolustusunionista (European Security and Defence Union). Se on lähinnä iskulause, joka on tuttu mm. ajatushautomoiden papereista. Kyse on vain siitä, että EU tekee nyt enemmän turvallisuuden ja puolustuksen alalla. Mitään virallisia keskusteluja siitä ei ole käyty ja tämäkin komission paperi on lähennä tyyppiä ”food for thought”. Kyberissä ja hybridissä on varmaankin eniten kaikkia hyödyttävän yhteistyön mahdollisuuksia.

Kannattaa kuitenkin muistaa, että jäsenmaat ovat edelleen kuskin penkillä puolustuksen kehittämisessä. Komission aktiivisuus on kuitenkin tervetullutta, ja paperi hyvä lisä keskusteluun.

Venäjän tutkimuksella on perusteltu paikkansa

Avasin Venäjän turvallisuuspolitiikan juhlaseminaarin Helsingin yliopistolla 5.kesäkuuta. Seminaarissa juhlistettiin vasta täytettyä Maanpuolustuskorkeakoulun ja Helsingin yliopiston yhteistä Venäjän turvallisuuspolitiikan professuuria. Professuurin perustamisen mahdollisti maanpuolustusta tukevien säätiöiden tuki.

Totesin puheessani, että tutkitulla tiedolla ja tässä tapauksessa Venäjän turvallisuuspolitiikan tutkimuksella on perusteltu paikkansa. Turvallisuusympäristön muutokset korostavat tiedon, tutkimuksen ja osaamisen merkitystä. Venäjä on Suomen kannalta keskeisin valtio, jonka toiminta ja kehitys vaikuttavat maamme turvallisuuteen. Se, kuinka Venäjä ymmärtää oman turvallisuutensa, heijastuu – kuten historiasta tiedämme – myös Suomeen.

Erityisesti Venäjän sotilaspolitiikkaan ja sen taustatekijöihin liittyvä Venäjä-tutkimus on ollut Suomessa valitettavan vähäistä eikä sen kehittämiseen avautuneita mahdollisuuksia ole aina riittävästi osattu käyttää hyväksi. Nyt perustettu Venäjä-professuuri täyttää merkittävän tutkimuksellisen aukon, joka on syntynyt parin viimeisen vuosikymmenen aikana.

On selvää, että suomalaisten itsensä tulee vastata Venäjä-suhteista myös tutkimuksen saralla – emme tässäkään voi liiaksi luottaa ulkopuolisiin. Meidän tulee luoda itsellemme riittävä ja merkittävä tieto- ja osaamispohja. Tämän perustan luominen tukee myös kansainvälistä yhteistyötä.

Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa puolustusministeriön sivuilla.

Eduskunnassa sanottua

Eduskunnan käsiteltävänä oli 31.5.2017 kolme tärkeää asiaa: Hallituksen esitys laiksi kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevasta päätöksenteosta, valtioneuvoston selonteko Suomen osallistumisen jatkamisesta turvallisuussektorin koulutusyhteistyössä Irakissa sekä pääministerin ilmoitus ulko- ja turvallisuuspoliittisen sekä EU-toimintaympäristön muutoksista.

Totesin aiheista käytyjen keskusteluiden yhteydessä mm. seuraavaa:

Kansainvälisen avun antamista ja pyytämistä koskevaa päätöksentekoa käsittelevän lakipaketin toteutumiseksi jouduimme puolustusministeriössä jo valmistelun alussa valitsemaan henkilöstön osalta ne toimintatavat, joilla varmistetaan, että Puolustusvoimien kaikki suorituskyvyt ovat käytettävissä. Näin ollen ainoaksi vaihtoehdoksi jäi Puolustusvoimien henkilöstön, niin sotilaiden kuin siviilien, velvollisuus osallistua kansainvälisen avun antamisen ja tietenkin myös vastaanottamisen tehtäviin. Kansainvälisen avun antamisen tehtäviin osallistuvat sotilaat ja siviilit tulee kuitenkin valita ensisijaisesti niistä henkilöistä, jotka ovat sitoutuneet Puolustusvoimien kansainvälisiin tehtäviin tai jotka ovat sillä hetkellä valmiita lähtemään näihin tehtäviin. Tällä varmistetaan mahdollisimman motivoitunut henkilöstökokoonpano.

Irakissa tehtävää koulutusyhteistyötä käsittelevää selontekoa koskevassa keskustelussa esille nousivat palvelusturvallisuuskysymykset. Irak on kiistatta korkean riskin alue, mutta joukkojemme omasuojaa voidaan pitää riittävänä, ja luonnollisesti pyrimme tarjoamaan asianmukaiset välineet siellä palveleville miehillemme ja naisillemme. Joukkojemme turvallisuudesta siis pyritään huolehtimaan. Operaatio on hyvää harjoitusta sekä palkatulle henkilökunnalle että reserviläisille. Esimerkiksi erikoisjoukkomme ovat saaneet hyvää harjoitusta, ja operaatio tarjoaa myös tärkeitä yhteistyömahdollisuuksia meille merkittävien viiteryhmämaiden kanssa.

Ulko- ja turvallisuuspoliittisen sekä EU:n toimintaympäristön muutoksia käsittelevän pääministerin ilmoituksen yhteydessä muistutin, että puhuessamme EU-puolustusyhteistyöstä tai EU:n puolustusulottuvuudesta puhumme itse asiassa enemmän kriisinhallinnasta kuin perinteisestä puolustuksesta. Jatkossakin Suomi rakentaa uskottavan, kansallisen puolustuksensa kovan ytimen kotimaassa, kentällä ja kasarmilla. EU-yhteistyöllä voimme saada lisäarvoa. Henkilökohtaisesti uskon, että jos tätä ajanjaksoa katsotaan joskus historiana, EU-puolustusyhteistyötä merkityksellisempänä kansallisen puolustuksen kehittämisen kannalta nähdään pohjoismainen puolustusyhteistyö ja etenkin Ruotsin kanssa tehtävä yhä syvenevä yhteistyö.

Täysistuntopöytäkirja ja keskustelut kokonaisuudessaan osoitteessa https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/Poytakirja/Sivut/PTK_61+2017.aspx

ACE 17 –harjoitusta seuraamassa

Vierailin 30.5. Norjan Bodøssä, jossa tutustuin Arctic Challenge Exercise  (ACE 17) -lentotoimintaharjoitukseen.

Vuoden 2017 harjoitus on järjestyksessä kolmas Suomen, Norjan ja Ruotsin ilmavoimien yhdessä järjestämä ACE-harjoitus. Kesäkuun toiseen päivään asti jatkuvaan harjoitukseen osallistuu noin sata sotilasilma-alusta ja yli tuhat henkilöä yhdentoista maan asevoimista. Lentotoiminta tapahtuu Norjan, Ruotsin ja Suomen alueelle ulottuvassa ilmatilassa Bodøn, Luulajan sekä Rovaniemen tukikohdista. Joka toinen vuosi järjestettävän harjoituksen johtovastuussa on tänä vuonna Suomen Ilmavoimat.

Harjoitus perustuu ilmavoimien pohjoismaiselle yhteisharjoittelulle (Cross Border Training eli CBT), joka on osa pohjoismaista puolustusyhteistyötä (Nordefco). Suomi on tänä vuonna Nordefcon puheenjohtajamaa.

Yhteiskuvassa vasemmalta: Norjan ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Tonje Skinnarland, Norjan puolustusministeriön valtiosihteeri Øysten Bø, Suomen ilmavoimien komentaja, prikaatikenraali Sampo Eskelinen, Suomen puolustusministeri Jussi Niinistö, Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvist, Ruotsin ilmavoimien komentaja, kenraalimajuri Mats Helgeson, Tanskan ilmavoimien prikaatikenraali Lone Træholt ja Iso-Britannian ilmavoimien komentaja Air Chief Marshal Sir Stephen John Hillier.

Yhteistyötä Slovakian kanssa

Suomi on allekirjoittanut aiesopimuksen, jonka tarkoitus on pohjustaa suomalaisen Patrian panssaroitujen miehistönkuljetusiajoneuvojen myymistä Slovakian armeijalle. Allekirjoitin asiakirjan yhdessä Slovakian puolustusministeri Peter Gajdošin kanssa EU:n ministerikokouksen yhteydessä Brysselissä.

Slovakia on etsinyt yhteistyökumppania jo jonkin aikaa, ja nyt sellainen näyttäisi toivottavasti Suomesta löytyvän. Hankinta on kuitenkin vasta alkuvaiheessa: Slovakian parlamentti hyväksyi 17.5.2017 hallituksen suunnitelman vanhojen neuvostoaikaisten panssaroitujen ajoneuvojen korvaamiseksi uusilla vuoteen 2029 mennessä.

Hankinnan arvo on enintään 1,2 miljardia euroa ja se on Slovakian historian suurin sotilaskaluston modernisointihanke. Aiesopimuksemme ei kuitenkaan vielä tarkoita, että Patria olisi valikoitumassa vaunujen toimittajaksi.

Uutistoimisto Reutersin mukaan Slovakia aikoo ostaa 81 panssaroitua kahdeksanpyöräistä monikäyttövaunua ja 404 kevyempää, nelipyöräistä panssaroitua ajoneuvoa. Tarjouspyyntöjä ei ole vielä lähetetty, vaan hankinnan tarkemmat yksityiskohdat selviävät vuoden loppuun mennessä.

Slovakia aikoo joka tapauksessa kasvattaa puolustusbudjettinsa 1,16:sta 1,6 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2020 mennessä. Toivottavasti nyt allekirjoitettu aiesopimus on merkki siitä, että Nato-maiden ja muidenkin nostaessa puolustusbudjettejaan kohti kahta prosenttia BKT:sta tämäntyyppisiä kauppoja hierotaan enemmänkin. Se on Suomen puolustusteollisuuden ja sotilaallisen huoltovarmuuden etu.

Keskustelua keskinäisen avunannon velvoitteesta

Annoin Uudelle Suomelle haastattelun liittyen EU:n Lissabonin sopimuksen keskinäisen avunannon velvoitteeseen. Totesin, että aiheesta olisi syytä laajemmin keskustella EU:n sisällä ja pohdin myös, pitäisikö EU:ssa olla organisaatio, joka koordinoisi avunantoa.

Asia nousi esille Viron työvierailuni yhteydessä, kun Viron yleisradio väitti nettijuttunsa otsikossa, ettei Nato-joukkoja mielestäni pitäisi päästää Suomeen puolustamaan Viroa. Otsikko on raflaava, mutta sellaiseen saa poliitikko nykypäivänä valitettavasti tottua.

Selkeä lähtökohta joka tapauksessan on, että mikään maa tai mikään sotilasliitto ei voi tuoda joukkojaan Suomeen ilman, että Suomen valtiojohto niin päättää. Ei voi olla mitään automaatiota, että esim. Nato-joukot saavat huseerata Suomessa miten vain haluavat.

Sekä Suomi että Viro ovat EU-maita, mutta Viro kuuluu Natoon. Viron puolustusratkaisun ydin on Naton turvatakuut, kun taas Suomen puolustusratkaisu on sotilasliittoon kuulumaton itsenäinen ja uskottava puolustus.

Lissabonin sopimus ei anna Suomelle turvatakuita, mutta se velvoittaa sekä Suomen että Viron EU-maina auttamaan pulaan joutunutta maata. Avuntarpeesta neuvotellaan tapauskohtaisesti ja apu voi vaihdella puolustusvaliokunnan puheenjohtajaa Ilkka Kanervaa lainatakseni ”villasukista Hornet-hävittäjiin”. Sotilaallisen avun mahdollisuus ei siis ole poissuljettu.

Mielestäni EU:ssa tarvitaan syvällisempää keskustelua ja laajempaa yhteisymmärrystä siitä, mitä Lissabonin sopimuksen avunantovelvoite tarkoittaa käytännössä. Jos todellinen sotatilanne tapahtuisi, miten Euroopan unionin piirissä toimittaisiin? Tämän keskustelun käyminen on erityisen tärkeää Suomen kaltaiselle sotilasliittoon kuulumattomalle maalle.

Tällä hetkellä avunannon merkitys on melkoiselle osalle EU-maista ilmeisen epäselvää siinä mielessä, että asiaa ei ole yhtä perusteellisesti käsitelty kuin Suomessa. Ranskan terrori-iskun jälkeinen avunpyyntö oli kuitenkin hyvä harjoitus, josta voi ottaa oppia. Suomikin vastasi pyyntöön lähettämällä 160 sotilasta YK:n UNIFIL-operaatioon Libanoniin vapauttaen ranskalaisjoukkoja reservipataljoonasta.