Aihearkisto: ulkopolitiikka

Vastavuoroisuutta maakauppoihin

Eduskunta jäi tänään istuntotauolle. Äänestyksiä ynnä muuta käänteitä on viime päivinä ollut, mutta niistä löytää halukas tietoa mediasta. Kaikki tärkeä eduskuntatyö ei kuitenkaan nouse julkisuudessa esiin. Minulla oli esim. toissa päivänä ilo allekirjoittaa muiden Perussuomalaisten kansanedustajien tavoin Reijo Tossavaisen laatima toimenpidealoite asiasta, joka on puhuttanut erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomessa. Kyse on venäläisten maakaupoista. Aloite on ohessa. – Sopii toivoa, että sille jotain tapahtuu, sillä vastavuoroisuuden lisäksi asiassa on monenlaisia muitakin ulottuvuuksia.
 
—–
 
EU-maiden ulkopuolisten henkilöiden, yritysten ja yhteisöjen kiinteistöomistusoikeuksien rajoittaminen
 
Eduskunnalle EU:n ulkopuolisista maista erityisesti venäläisten omistukseensa hankkima maa- ja kiinteistöomaisuus on kasvanut Suomessa sellaisiin mittasuhteisiin, että sen vaikutukset erityisesti Itä- ja Kaakkois-Suomessa eivät nykytilanteessa ole pelkästään positiivisia. Epäoikeudenmukaista ja vastavuoroisuusperiaatteiden vastaista on myös se, että Venäjän lähialueilta suomalaiset eivät voi ostaa tai omistaa maaomaisuutta tai muita kiinteistöjä, kuten venäläiset Suomesta.

Aiheesta on aiemmin tehty lakialoite (LA 35/2009 vpMarkku Rossi /kesk) ja kirjallinen kysymys (KK 1099/2010 vpPertti Hemmilä /kok), johon oikeusministeri Tuija Brax on antanut vastauksensa 2.2.2011. Ministerin antamassa vastauksessa todettiin, että viimeiset rajoitukset poistettiin 1.1.2000, kun laki 1613/1992 kumottiin. Kumoamislain perusteluissa on todettu silloisen tilanteen mukaan, ”ettei rajoituksia voida pitää perusteltuina myöskään unionin ulkopuolisiin maihin nähden”. Sen jälkeen tilanne on muuttunut voimakkaasti. Vastauksessa ei huomioitu myöskään vuonna 2004 alkaneen ostoryntäyksen suuria vaikutuksia Itä- ja Kaakkois-Suomen alueilla, vaan vertailu suoritettiin koko Suomen kiinteistökantaan, mikä on omiaan vääristämään tilannekuvaa em. alueilla.

Venäjän presidentin 9.1.2011 antama ukaasi, jolla kielletään ulkomaalaisilta maakiinteistöjen omistaminen Suomen lähialueilla, mitätöi tältä osin myös tasa-arvoisuuden ja vastavuoroisuuden periaatteiden noudattamismahdollisuudet maiden välillä.

Liittymisasiakirjan 87 artikla ei myöskään velvoita Suomea sallimaan kiinteistöjen myyntiä EU:n ulkopuolisille tahoille. Useissa Euroopan maissa kiinteistöjen hankkimiselle on asetettu erilaisia ehtoja. Tanskassa ulkomaalaiset joutuvat anomaan lupaa kiinteistöjen ostolle oikeusministeriöstä. Kreikassa tarvitaan puolustusministeriölle osoitettava hakemus ja selvityksiä ostoaikeiden tarkoitusperästä. Sveitsissä lupaa täytyy hakea usealta eri viranomaiselta aina paikallistasolta liittovaltion tasolle saakka. Ahvenanmaan asettamat rajoitteet on myös osoitus rajoitusten sallimisesta EU:n sisällä.

Vuoteen 2008 jatkunut huima nousu venäläisten hankkimien kiinteistöjen osalta taittui hiukan laman vaikutuksesta, mutta noin 800:n kiinteistön ostamisen vuosivauhti voi jatkua tulevaisuudessakin. Tällaisen kiinteistömassan siirtyminen vuosittain ulkomaiseen omistukseen suhteellisen suppealla alueella Itä- ja Kaakkois-Suomessa on johtanut ja johtaa yhä haasteellisempiin tilanteisiin näillä alueilla. Maanmittauslaitoksen tilastot osoittavat tarkemmin millaisista volyymeista on kysymys.

Yhtenä seurauksena on ollut mm. se, että kiinteistöjen markkinahinnat ovat tästä syystä nousseet niin korkeiksi erityisesti venäläisten eniten suosimilla alueilla, että suomalaiset eivät useinkaan pysty kilpailemaan samoista kotimaansa kohteista. Laajasti on myös esiintynyt vahvoja epäilyjä rahanpesun ja harmaan talouden liittymisestä moniin kiinteistökauppoihin. Viimeksi mainituista lieveilmiöistä pitävän näytön saaminen on ollut vaikeaa, koska näiden tutkintaan ei ole ollut riittävästi resursseja.

On olemassa suuri vaara, että yhä suurempien kiinteistömassojen siirtyessä Suomesta ulkomaiseen omistukseen, syntyy aiemmin arvaamattomia seurauksia, kuten on tapahtunut suurten pörssiyhtiöiden omistuksen siirtyessä pääosin ulkomaiseen omistukseen.

Ulkoministeriön johtama selvitysprosessi on jatkunut tämän aihealueen problematiikan selvittämiseksi jo pitkää (PKT 137/2010 vp) ilman merkittävää tulosta. Täten epätietoisuus omistamisoikeuksista lisääntyy sekä Suomessa että Venäjällä.

Edellä olevan perusteella ehdotamme,

että hallitus ryhtyy toimenpiteisiin, joilla kontrolloidaan ja rajoitetaan EU:n ulkopuolisten maiden kansalaisten, yritysten ja yhteisöjen maa-alueiden ja muiden kiinteistöjen osto- ja omistusoikeutta Suomessa. Tämä koskee erityisesti niitä maita, joissa suomalaisilla ei ole yhtäläisiä oikeuksia kiinteistöjen ja maa-alueiden ostoon ja omistukseen.

Helsingissä 30 päivänä kesäkuuta 2011

Reijo Tossavainen /ps
Pirkko Mattila /ps
Pentti Kettunen /ps
Reijo Hongisto /ps
Ari Jalonen /ps
Kimmo Kivelä /ps
Osmo Kokko /ps
Kauko Tuupainen /ps
Ville Vähämäki /ps
Jussi Halla-aho /ps
Vesa-Matti Saarakkala /ps
Jussi Niinistö /ps
Maria Lohela /ps
Ritva Elomaa /ps
Laila Koskela /ps
Lea Mäkipää /ps
Martti Mölsä /ps
Juho Eerola /ps
James Hirvisaari /ps
Ismo Soukola /ps
Pietari Jääskeläinen /ps
Tom Packalén /ps
Timo Soini /ps
Jari Lindström /ps
Mika Niikko /ps
Olli Immonen /ps
Kaj Turunen /ps
Juha Väätäinen /ps
Anne Louhelainen /ps
Hanna Mäntylä /ps
Arja Juvonen /ps
Teuvo Hakkarainen /ps
Pirkko Ruohonen-Lerner /ps
Anssi Joutsenlahti /ps

”Massavanheneminen” – totta ja tarua

Julkisuudessa on puhuttu Suomen puolustusvoimien maavoimien materiaalin lähes kategorisesta ”massavanhenemisesta”. Väitettä on syytä kriittisesti arvioida, semminkin kun Jyrki Kataisen kokoomusvetoinen hallitus aikoo leikata ennestäänkin pieniä puolustusmäärärahoja 200 miljoonalla eurolla.

Aika on epäilemättä ajanut ohi joidenkin yksittäisten järjestelmien osalta, mutta onko puolustusvoimista tarjottu poliittisille päättäjille maavoimien kaluston vanhenemisesta kokonaisuudessa aukottomaan tutkimustietoon perustuvaa faktaa?

Olen antanut puolustusvoimien Ruotuväki-lehdelle haastattelun aiheeseen liittyen. Juttu ilmestynee tällä viikolla. Se sisältää tymäkkää tekstiä, sillä olen huolestunut puolustusvoimien materiaalisesta tilasta.

Jos olisin sotilas, saisin luultavasti massavanhenemismielipiteistäni käytännössä potkut. Mutta kun olen kansanedustaja, toivon että pohdintani otetaan puolustusvoimissa vakavasti vastaan positiivisena sparrauksena. Yhteisellä isänmaan asiallahan tässä ollaan. Mutta ohessa pointtejani.

Ensinnäkin massavanheneminen on terminä epämääräinen. En ole nähnyt sen kunnollista määrittelyä missään. Sen sijaan se on saanut sisällöltään poliittisia sävyjä. Näyttää siltä, että massavanhenemisesta on tullut jonkinlainen uskonkappale, jota käytetään tarkoitushakuisesti hävittämisohjelmien ja sodan ajan joukkokokoonpanojen pienentämisen perusteluna.

Suomesta on hävitetty viime vuosina tonneittain täysin toimintakelpoista ja kustannustehokasta materiaalia, esim. panssariajoneuvoja ja rynnäkkökiväärejä. Väitteet varastointikuluista ovat olleet liioiteltuja.

Terveen järjen mukaan ajatellen materiaalilla ei ole absoluuttista vanhenemishetkeä, jos se on sotateknisesti toimivaa ja käyttökelpoista suhteessa siihen mihin materiaalia voidaan käyttää.

Suomessa nyt massavanhenevaksi väitetty materiaali on suurin piirtein samanlaista tai ehkä jopa osin modernimpaa kalustoa kuin se mitä esim. Venäjä käytti Georgiassa 2008 osin länsimaisesti varustellun vastustajansa lyömiseen.

Epäilen, että massavanhenemispuheiden taustalla on osin kyse Nato-yhteensopivuudesta: halutaan luopua toimivasta ja tulivoimaisesta itäkalustosta, vaikka esim. ammukset niihin ovat edullisia.

Vallalla olevan määrittelemättömän massavanhenemisopin perusteella tapahtuva romutusohjelma tulee keskeyttää. Kaikki romutusohjelmat tulee asettaa erikoistarkastelun alle.

Hankintojen ja materiaalista luopumisen tulee olla jatkossa suunnitellumpaa ja ammattimaiseen elinkaariajatukseen perustuvaa. Ei ole mieltä hankkia kalustoa yhdellä vuosikymmenellä ja hävittää se seuraavalla, kuten eräin osin 1990-luvulla hankitulle materiaalille on käynyt.

Toimivaa tavaraa ei pidä hävittää. Tätä painotan. Jo tehdyt hävittämiset pitää tutkia ja meneillään olevat romutukset tulee lopettaa tutkimusten ajaksi. Tarvittaessa puolustusvalmiutemme nakertamiseen todetusti syylliset on saatettava vastuuseen.

Uskon Suomen perinteiseen puolustuspoliittiseen linjaan: yleiseen asevelvollisuuteen nojaavaan vahvaan oman maan puolustukseen ja sotilaalliseen liittoutumattomuuteen.

”Massavanhenemisen” perusteella tehdyn ja tehtävän hävitystyön lisäksi ongelmia puolustusvoimille tuottaa sivumennen sanoen poliittisesti onneton ja taloudellisesti kallis päätös luopua jalkaväkimiinoista.

On selvää, että nykyisessä taloudellisessa tilanteessa puolustusvoimien määrärahat eivät riitä uuden korvaavan materiaalin hankintaan. Hävitetty materiaali jää korvaamatta. Etenkin maavoimien sodan ajan rungon muodostavien alueellisten joukkojen toimintakyky on vaarassa.

On syytä epäillä, että massavanhenemispuheiden taustalla väikkyy tavoite edelleen pienentää reserviä ja siirtyä valikoivaan asevelvollisuuteen. Sen tien päässä häämöttää palkka-armeija Ruotsin mallin mukaan ja keskittyminen entistä enemmän kansainväliseen kriisinhallintaan.

En pidä tällaista suuntaa Suomen maanpuolustuksen edun mukaisena. Sen suuntaista puolustusvoimien uudistusta en halua nähdä.

Puolustusvoimat tarvitsevat murrosvaiheessa määrätietoista poliittista ohjausta. Katson, että velvollisuuteni kansanedustajana ja puolustusvaliokunnan puheenjohtajana on sitä antaa.

Lihakombinaatin rakentaja eduskuntaan

Kas sa räägid eesti keelt? Jos niin, tutustu toki oheiseen Virumaa Teatajassa 1.4.2011 julkaistuun artikkeliin, joka kertoo kesätyöajastani Neuvosto-Eestissä kuumana kesänä 1988.

Olinpahan tosiaan kesätöissä 1988 mukana rakentamassa aitoon neuvostotyyliin valtaisaa liha- ja makkarakombinaattia Rakvereen. Kesä oli kuuma ja työntäyteinen, lauantaitkin kuluivat rakennustyömaalla.

Viro oli tuolloin vielä osa Neuvostoliittoa. Kerron haastattelussa siitä sykähdyttävästä hetkestä, kun näin Rakveressä ensimmäisen kerran ”livenä” Viron kauniin sinimustavalkean kansallislipun – sitä kannettiin riemusaatossa mielenosoitukseen Rakveren linnan raunioille.

En täysin ymmärtänyt mistä puhuttiin, mutta kansallinen innostus oli hyvin tarttuva. Ymmärsin, että nyt virolaiset tekevät historiaa ja että Neuvostoliiton hajoaminen oli alkanut. 

Kerron myös, että Viro merkitsee minulle heimokansaa – naapureista läheisintä, jonka kanssa Suomella on runsaasti yhteisiä etuja ajettavanaan.

Perussuomalaisista puolestani halusin kertoa virolaisille, että kyseessä on kansallismielinen ja EU-kriittinen puolue, joka kristillis-sosiaaliseen arvopohjaan tukeutuen uskaltaa puuttua epäkohtiin ja nostaa niitä yhteiskunnalliseen keskusteluun selvällä suomen kielellä. Toimimme Suomen kansan parhaaksi: Tegutseme soome rahva hüvanguks.

Voimaa työhön tarvittiin silloin kuten tarvitaan nytkin – vaalityöhön. Jõudu tööle!

Nato-jäsenyys: tosiasiat tunnustettava

Olin tänään Perussuomalaisten edustajana Suomen Atlantti-Seuran keskustelutilaisuudessa Vanhalla ylioppilastalolla. Ohessa alustukseni, jonka pidin vapaasti, mutta joka sisältää suurin piirtein ne asiat joita käsittelin.

NATO JA KRIISINHALLINTA

Nato on nykyisin yhä enemmän poliittinen yhteenliittymä, mutta se on silti edelleen myös sotilasliitto. Sen toiminnan painopiste on suuntautunut yhä enemmän kansainväliseen kriisinhallintaan. Siinä se on saavuttanut vaihtelevaa menestystä. Esimerkiksi Kosovossa meni hyvin, mutta Afganistanista on tulossa arvovaltatappio. Kosovostakin voidaan tietenkin kysyä oliko onnellinen loppu juuri Naton ansiota?

Kriisinhallintanäkökulmasta Suomella ei ole Nato-jäsenyydelle tarvetta. Me voimme halutessamme osallistua jo nykyisin kaikkiin kansainvälisiin operaatioihin.

Perussuomalaiset haluavat yleensäkin asettaa kriisinhallintaoperaatioihin osallistumisen kriittisen tarkastelun alaiseksi. Kyseessä ei tietenkään ole lähtökohtaisesti huono asia, päinvastoin, mutta meidän on syytä arvioida operaatioiden panos-tuotos -suhdetta entistä tarkemmin, kun valtiontalous on kovan säästökuurin edessä.

Sanomme kyllä kansainväliselle yhteistyölle, mutta ei kritiikittömälle kriisinhallintaintoilulle.

POLIITTISTA OHJAUSTA TARVITAAN

Suomen kansan enemmistö ei maatamme Naton jäseneksi halua. Eivät myöskään Perussuomalaiset.

Poliittisten päättäjien olisikin puolustusvoimauudistuksen kannalta erinomaisen tärkeää selkeästi linjata, tuleeko Suomi liittymään tällä vuosikymmenellä Naton jäseneksi vai ei. Tätä poliittista ohjausta kenraalimme tarvitsevat ja tämä linjaus vaikuttaa olennaisesti mihin suuntaan puolustusvoimiamme tulee kehittää.

Nyt nimittäin olemme luisumassa tilanteeseen, jossa renki ei tottele isäntää: toimivaa kalustoa tuhotaan ja reserviä pienennetään. Maanpuolustuksemme rapautuu. Sen sijaan kansainvälinen kriisinhallinta ei ole joutunut leikkausten kohteeksi.

EDUT JA HAITAT

Tosiasiat on tunnustettava. Nato-jäsenyyden etuja ja haittoja tulisikin edelleen selvittää huomioiden myös se, että Naton eurooppalaisten jäsenvaltioiden sotilaallinen suorituskyky nykyaikaisessa laajamittaisessa sodan uhkaskenaariossa on jatkuvasti laskeva, samalla kun kriisinhallintaoperaatiokyky on kasvava.

Natolla ei ole omia asevoimia ja Yhdysvaltoja lukuun ottamatta sen jäsenvaltioiden potentiaali nostaa nopeasti puolustusvalmiutta omalla alueellaan Euroopassa heikkenee – samalla kun Venäjän sotapotentiaali kasvaa voimakkaasti.

Sama selkokielellä: Tulisi selvittää olisiko Nato kustannustehokas ratkaisu Suomelle? Epäilen. Tulisiko Nato tarpeen vaatiessa Suomen avuksi? Epäilen sitäkin, mutta tiedostan toki samalla, ettemme saa todellisia turvatakuita EU:stakaan.

OMAN MAAN PUOLUSTAMINEN

Nämä ovat joka tapauksessa kysymyksiä, jotka tulisi nostaa keskusteluun. Oman maan puolustaminen on puolustusvoimiemme lainmukainen päätehtävä. Perussuomalaisten mielestä koko Suomea puolustaa tehokkaimmin oma, yleiseen asevelvollisuuteen pohjautuva kansanarmeija, jolla on laaja reservi ja riittävä kalusto.

Mahdollisuus liittyä Natoon tulee olla, mutta Natoon tulee liittyä vain jos tilanne sitä edellyttää: jos liittyminen lisää Suomen turvallisuutta ja jos suomalaisten enemmistö on päätöksen takana. Nyt nämä edellytykset eivät täyty.

Lisäksi kävimme mielenkiintoista keskustelua yleisökysymysten pohjalta cyber-sodankäynnistä, Nato-optio -sanan alkuperästä, Ruotsin roolista Libyassa, Afganistanin tilanteesta jne.

Puolen minuutin loppupuheenvuorossa yritin vielä kiteyttää viestini: Mahdollisuus liittyä Natoon pitää jatkossakin olla, mutta tulevalla vaalikaudella liittyminen on hyvin epätodennäköistä. Siksi meidän pitää panostaa omaan, yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaan koko kansan armeijaan.

Kriisinhallinta ja terrorismi

Olin tänään eduskunnan kansalaisinfossa edustamassa Perussuomalaisia STETE ry:n (Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi) vaalisarjan avausosassa, jonka aiheina olivat kriisinhallinta ja terrorismi.

Puolustustusministeriön, Ulkopoliittisen instituutin ja Suojelupoliisin asiantuntevien virkamiesalustusten jälkeen olivat vuorossa puolueiden lyhyet kommentit päivän epistolaan. Näin puhuin: osin vapaasti, mutta tämä oli runkona.

KRIISINHALLINTA JA TERRORISMI

Suomi on perinteisesti korostanut ulkopolitiikassaan YK:n keskeistä merkitystä. Perussuomalaisten mielestä Suomen liittyminen EU:n taisteluosastoihin, jotka voivat toimia ilman YK:n valtuutusta, oli sen vuoksi alun alkaen virhe. Samaa voi sanoa NRF-joukoista.

Toinen asia on se, ettei EU:n taisteluosastoja ole käytetty kertaakaan niiden perustamisen jälkeen, joten uskomme puolustusministeri Jyri Häkämiehen tavoin niiden koko käyttöajatuksen tulevan lähitulevaisuudessa vakavaan uudelleenpohdintaan jo yksinomaan taloudellisista syistä.

Oman maan puolustaminen

Muutenkin lähtökohdiltaan sotilaallinen kriisinhallinta, kun on kyseessä aseellinen rauhaanpakottaminen, on Perussuomalaisten mielestä toimintaa, johon ei ole syytä liiemmin tuhlata Suomen kaltaisen pienen maan rajallisia resursseja.

Puolustusvoimien päätehtävä on oman maan puolustaminen. Kansainvälinen toiminta ei saa vaarantaa sitä. On otettava huomioon, että uudistuvilla puolustusvoimillamme on lähivuosina mittavia haasteita edessään.

Näin ollen Suomen tulee vetäytyä hallitusti pois Afganistanista. Terrorismia emme pelkää, mutta ISAF-operaatio on loputon suo. Perusongelma on se, ettei Suomi ole puolueettomana osapuolena Afganistanissa turvaamassa rauhaa, vaan – voinee sanoa – osapuolena sodassa tukemassa vieraan vallan maahan asettamaa hallitusta.

Talous on hyvä konsultti niin EU:n taisteluosastoihin kuin Afganistanin operaatioon osallistumista jatkossa pohdittaessa.

Rauhanrakentamisen suurvalta

Perinteinen, oman päätöksentekovallan piirissä ja YK-mandaatilla tapahtuva rauhanturvaaminen on asia erikseen: sinibarettitoimintaa Perussuomalaiset kannattavat. Libanonille näytämme periaatteessa vihreää valoa.

Uskomme, että Suomella on nimenomaan sotilasliittoon kuulumattomana maana edelleen merkittävä mahdollisuus edistää rauhaa ja olla jonkinmoinen ”rauhanturvaamisen suurvalta”, kuten taannoin tavattiin sanoa – tai ehkä paremminkin voidaan sanoa sama päivitetyssä, laaja-alaisemmassa muodossa: olla ”rauhanrakentamisen suurvalta”.

Suomella on perinteitä ja osaamista tarjottavanaan niin rauhanturvaamisessa, rauhanvälityksessä kuin rauhanrakentamisessakin.

Maahanmuutto ja terrorismi

Mitä terrorismiin tulee, on Perussuomalaisten mielestä syytä nostaa kissa pöydälle eli ottaa avoimesti maahanmuutto mukaan turvallisuuspoliittiselle agendalle.

Euroopassa on harjoitettu avoimien ovien politiikkaa ja maahanmuuttajien kotouttamisessa on epäonnistuttu. Ääriliikkeiden on ollut helppo värvätä riveihinsä ihmisiä, jotka ovat saaneet jonkin eurooppalaisen maan kansalaisuuden.

On vain ajan kysymys, kuten tasavallan presidentti Tarja Halonen viime joulukuussa totesi Tukholmassa tapahtuneen pommi-iskun jälkeen, milloin vastaavaa tapahtuu myös Suomessa.

Virheistä otettava oppia

Onneksemme kuljemme maahanmuuttajien määrän eli sitä kautta yleistäen myös radikaali-islamistisen terrorismin uhkatason nousun suhteen jälkijunassa Euroopan kehityksestä. Meillä on mahdollisuus ottaa oppia virheistä, joita esimerkiksi Ruotsissa on maahanmuutossa tehty, mutta se vaatii meiltä tosiasioiden tunnustamista.

Suomi ei ole enää samanlainen lintukoto kuin ennen. Osaltaan se johtuu huonosti hoidetusta maahanmuuttopolitiikasta. Sisäiseen turvallisuuteen on satsattava, ja siinä työssä ei esimerkiksi valtionhallinnon tuottavuusohjelma saa olla kantona kaskessa.

Iso-Britannian EU-maksuhelpotus poistettava

Joka syksy eduskunnassa nähdään näytelmä nimeltä valtion talousarvioesitys ensi vuodelle. Hyvää draaman kaarta noudattaen budjetin käsittely on edennyt kuluvan viikon äänestyksiin, jossa hallitus tyrmää kaikki opposition esitykset.

Eilen meinasi tulla poikkeama tavanomaiseen käsikirjoitukseen, kun käsittelyssä oli Perussuomalaisten perinteinen talousarvioaloite Iso-Britannian EU-jäsenmaksuhelpotuksen poistamisesta Suomen osalta. Valtiovarainvaliokunnan puheenjohtajan Hannes Mannisen (kesk.) mielestä aloite oli lainvastainen, eikä siitä saisi äänestää lainkaan.

Asiaa on tänään käsitelty eduskunnan puhemiesneuvostossa, jonka päätöksen mukaan aloitteesta saa äänestää – hyvä, onhan niin tehty jo vuosia.

Iso-Britannian jäsenmaksuhelpotuksessa on kyse pääministeri Margaret Thatcherin 1984 neuvottelemasta helpotuksesta. Perusteena oli, ettei maa saa yhtä paljon vastinetta EU:sta kuin muut, esim. maatalousmaa Ranska. Ajat ovat kuitenkin muuttuneet.

Suomen Iso-Britannian puolesta maksama EU-jäsenmaksu on vaihdellut kymmenen viime vuoden aikana 71 miljoonasta 170 miljoonaan euroon. Laskentakaava on hyvin monimutkainen, joka tapauksessa ensi vuonna summa on 74 miljoonaa.

Toisin kuin päivän Helsingin Sanomat printtilehdessään väittää, Perussuomalaisten mielestä Suomi ei voi yksipuolisesti irtautua maksusta. Haluamme, että hallitus ryhtyy asiasta neuvotteluihin EU:n kanssa. Näin ovat tehneet jo Ruotsi, Hollanti, Saksa ja Itävalta 1999. Tuolloin muuten Suomellekin tarjottiin mahdollisuutta alennukseen maksusta, mutta EU:n mallioppilaslinjalla horjumatta ollut Paavo Lipposen (sdp) hallitus ei halunnut edes keskustella asiasta – tämän olen itse saanut kuulla asian tuntevasta lähteestä.

Kyse ei ole suuren suuresta summasta verrattuna Suomen koko jäsenmaksuun EU:lle, joka on ensi vuonna 1,77 miljardia euroa. (Viime vuonna Suomi maksoi kutakuinkin samanlaisen summan ja sai takaisin noin 1,2 miljardia euroa.) Se on kuitenkin summa, jolla olisi kotimaassa käyttöä.

Kuten Helsingin Sanomissa todetaan, suhtautuminen Iso-Britannian jäsenmaksuhelpotukseen on Euroopassa kiristynyt viime aikaisten talousvaikeuksien seurauksena. On oikeus ja kohtuus, että Suomen hallitus ottaa asian ryhdikkäästi esille – seuraava hetki neuvotella jäsenmaksun tasosta on valtiovarainministeriön mukaan 2012, kun seuraavasta maksukaudesta päätetään pääministeritasolla.

Kiitos Keskustalle tämän tärkeän asian nostamisesta esille! Nyt Suomen kansa tuntee paremmin tämän epäkohdan.