Aihearkisto: Uusi Suomi

Gallupit ovat galluppeja

YLE Uutisten eilen julkistetun gallupin

 http://yle.fi/uutiset/talous_ja_politiikka/2010/07/perussuomalaisten_suosio_ennatyskorkealla_1836354.html 

mukaan Perussuomalaiset on noussut valtakunnan neljänneksi suurimmaksi puolueeksi.

Historiallinen juttu, kun muistetaan että kyseessä on kuitenkin pienin eduskuntapuolue, joka sai viime vaaleissa 4,1 % äänistä ja 5 kansanedustajaa. Nyt kannatus olisi Ylen mittauksen mukaan 10,1 %.

Aiemmissa mittauksissa taakse olivat jääneet kommunistit, ruotsalaiset ja kristilliset, nyt siis myös vihreät. Mahtaa harmittaa. Tiedän, että etenkin monet vihreistä kokevat nämä lukemat suorastaan henkilökohtaisena loukkauksena. Shokki on turhan vahva sana, mutta järkyttyneitä ovat.

Helsingin Sanomien tänään julkistettu galluppi oli jo maltillisempi ja vihreätkin saavat ehkä ensi yönä taas unen päästä kiinni:

http://www.hs.fi/politiikka/artikkeli/Puolueiden+kannatusluvuissa+ei+suuria+muutoksia/1135258635239

Sen mukaan PerusS:n kannatus olisi tasan 9 %. Hesarin nettisivujen tekstiä lainaten: ”Ylen tekemän, eilen julkaistun puolueiden kannatustutkimuksen ja HS-gallupin luvut eivät ole verrattavissa toisiinsa. Eroja on mittaustavoissa, otosten suuruuksissa ja virhemarginaaleissa.”

Kannatus näyttäisi siis pyörivän 9-10 prosentin hujakoilla. Taloustutkimuksen mittaus on yleensä osunut lähemmäksi totuutta, kun vaaliuurnilla on käyty.

Joka tapauksessa tuntuu hienolta, että kymmenen prosentin galluphaamuraja on rikottu. Harvapa olisi tätä uskonut esim. kuusi vuotta sitten, kun vaaleista tuli nollalla alkavia tuloksia samoin kuin gallupeista. Itse uskoin. Olen saanut olla mukana suunnittelemassa askelmerkkejä Perussuomalaisten nousulle, mutta kieltämättä vauhti on yllättänyt minutkin. Ei tämän näin nopeasti pitänyt tapahtua! 

Perussuomalaisten nousu alkoi presidentinvaaleista 2006. Se on pitkälti henkilöitynyt puheenjohtaja Timo Soiniin, niin kuin luonnollista onkin, mutta tulevissa eduskuntavaaleissa Suomen kansa tulee näkemään, että Perussuomalaisilla on tarjota joka vaalipiirissä monipuolinen ja uskottava ehdokaslista, josta on varaa valita. Tulemme etenemään laajalla rintamalla.

Gallupit ovat galluppeja, eikä niistä pidä riehaantua, kuten Soini on todennut. Gallupit eivät äänestä. Vaalityö ratkaisee, mutta kieltämättä merkit ovat hyvät. Hyvin menee mutta menköön!

Pakkoruotsin lyhyt historia

Helteisten aamujen Hesarien lukuharjoitukset jatkuivat. Tänään luin aivan erityisellä kiinnostuksella Sampo Terhon, Suomalaisuuden Liiton puheenjohtajan ja Perussuomalaisten varamepin, kirjoituksen ”Kieliriita yltyi pahimmillaan rotuhygieniaksi”. Se löytyy netistä:

http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Kieliriita+yltyi+pahimmillaan+rotuhygieniaksi/1135258552973/?cmp=tm_etu_paakirjoitus

Ja varmaan aikanaan myös Terhon kotisivuilta:

http://www.sampoterho.net/

Asiallinen artikkeli sai pohtimaan pakkoruotsin historiaa ja osuuttani sen poistamisyrityksissä, olenhan esim. ollut Suomalaisuuden Liiton hallituksessa vuodesta 1996.  Ne ovat olleet työläitä taistelun vuosia, mutta myös antoisia. Opin tuntemaan seuraavat hienot puheenjohtajapersoonallisuudet: Seppo Heikinheimo, Pentti Huttunen ja Heikki Tala. Nyt työ jatkuu siis Sampo Terhon johdolla.

Pakkoruotsi syntyi 1968. Sitä ennen sitä ei kaikille suomalaisille ollut. Se syntyi peruskoulu-uudistuksessa, joka teki ruotsin kielestä pakollisen oppiaineen toisen vieraan kielen opetuksen lisäksi. Uudistus teki Suomesta ainoan itsenäisen valtion läntisessä maailmassa, jossa enemmistön kaikki lapset joutuivat opiskelemaan vähemmistön kieltä.

Alun perin peruskouluun ehdotettiin vain yhtä pakollista vierasta kieltä, jollaiseksi suositeltiin englantia. Ruotsalainen kansanpuolue onnistui kiristämään – hallitus olisi jäänyt syntymättä ilman sitä – ruotsin kielen pakon opetukseen vastoin asiantuntijoiden ja eduskunnan sivistysvaliokunnan suosituksia. Lehmänkaupan suhmuroi keskustalainen opetusministeri Johannes Virolainen.

Pakkoruotsista muodostui poliittinen aikapommi, joka toden teolla räjähti suomalaisten poliitikkojen syliin 1980-luvun lopulta lähtien, kun yhteiskunnallinen ilmapiiri oli muutenkin vapautumassa neuvostoimperiumin murentuessa. Tuohon aikaan liityin Suomalaisuuden Liittoon, jonka piirissä syntyi sana pakkoruotsi – erittäin tehokas kielikuva, jonka käsittääkseni ”keksivät” Erkki Pihkala ja Heimo Rytkönen – siinä missä tällaisia sanoja nyt yleensä voi keksiä.

Muistan hyvin 1980- ja 1990-lukujen pakkoruotsikeskustelut. Otin itsekin niihin osaa. Pakkoruotsin puolustajilla tuntui aina olevan sama virsi: Suomi on kaksikielinen maa, kaksikielisyys on rikkautta, suomalaisten velvollisuus on opiskella ruotsia… Väistämättä tulee mieleeni 2000-luvun monikulttuurisuuskeskustelu!

Vuosien varrella tehtiin eri tahoilta useita yrityksiä luopua pakkoruotsista, mutta aloitteet tyssäsivät aina viime kädessä hallitukseen. Esim. opetusministeriön tuntijakotyöryhmä ehdotti pakkoruotsista luopumista 1992. Nythän uusi tuntijakotyöryhmä ehdotti viime keväänä pakkoruotsin opiskelun aikaistamista!

Uusi kielilaki 2004 oli kiistatta tappio suomalaisuusliikkeelle, mutta selkeä voitto sen sijaan oli 2005 tapahtunut ruotsin kielen poistuminen pakollisten ylioppilaskokeiden joukosta. Uskon, että ajan mittaan koko vyyhti lähtee purkautumaan juuri tätä kautta. Kielilaki oli Pyrrhoksen voitto pakkoruotsin kannattajille.

Perussuomalaiset oli pitkään ainoa pakkoruotsia vastustava eduskuntapuolue, mutta kuluvana kesänä on Kokoomus liittynyt puoluekokouspäätöksellään joukkoon. Tosin puheenjohtaja Jyrki Katainen on ylimielisesti ilmoittanut, että hän ei noudata puolueensa ylimmän päättävän elimen päätöstä.

Uskon, että pakkoruotsi poistuu, mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut ovat ensimmäinen näköpiirissä oleva väännön paikka. Silloin Kataisestakin otetaan mittaa.

Minulle Perussuomalaiset on osa vuosisataisen suomalaisuusliikkeen jatkumoa, joten pakkoruotsin poistamisella on suuri periaatteellinen merkitys. Niin Perussuomalaisten kuin Suomalaisuuden Liitonkin toiminnan peruslähtökohta on, ettei Suomessa sorreta suomea, ruotsia tai muuta kieltä puhuvia, ei hyväksytä etuoikeuksia historiallisista tai poliittisista syistä vaan tavoitellaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa.

Ideologinen ukkosenjohdatin

Loma-aamu alkoi leppoisasti. Luin Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalta Taloustutkimus Oy:n tutkimuspäällikön Juha Rahkosen mielenkiintoisen analyysin Perussuomalaisista. Siihen kannattaa tutustua:

 http://www.hs.fi/paakirjoitus/artikkeli/Perussuomalaiset+on+poliittinen+kummajainen/1135258531622

Työnsä puolesta puolueemme viimeaikaiseen nousuun perehtynyt Rahkonen katsoo asioita pintaa syvenmmältä. ”Suomalaiskansallisuutta ylimpänä arvonaan pitäviä perussuomalaisia on vaikea nähdä yhteiskuntarauhaa uhkaavana ääriliikkeenä”, hän kirjoittaa.

Emme tosiaankaan ole mikään äärioikeistolainen poppoo. Olemme vaihtoehto niille, jotka kaipaavat suomalaisen elämäntavan ja kansallisen omaleimaisuuden puolustajaa.

Ohjelmiamme selvästi lukenut tutkimuspäällikkö Rahkonen katsoo kannanottomme olevan sukua perinteistä työteliäisyyttä ja kunnollisuutta korostavalle konservatismille. Aivan. Perussuomalaiset ei ole oikeisto- eikä vasemmistopuolue. Konservatismi ei ole sama asia kuin oikeistolaisuus.

Kokoomus ei ole ollut enää pitkään aikaan konservatiivipuolue. Ihmettelen, että se on yhä viralliselta nimeltään Kansallinen Kokoomus. Mielestäni kuvaavampi nimi olisi ”Ylikansallinen Kokoomus”, siksi kauas puolue on etääntynyt alkuperäisistä arvoistaan kritiikittömällä EU-ihannoinnillaan ja yltiöliberaalilla kaiken suvaitsevalla politiikallaan. Rahkosen sanoihin on helppo yhtyä: Kokoomus on ”urbaaneja arvoja ajava markkinaliberaali liike”.

Perussuomalaisten mielestä markkinoilla pitää olla vastavoima. Suurpääomaa ei pidä paapoa, sillä rahalla ei ole isänmaata. Korostamme sosiaalista oikeudenmukaisuutta kaikissa ohjelmissamme.

Juha Rahkonen summaa kirjoituksessaan Perussuomalaiset ”ideologiseksi ukkosenjohdattimeksi”, koska puolueemme ovat löytäneet monet sellaiset kansalaiset, jotka muuten eivät tietäisi, mitä äänestää. Naulankantaan. Perussuomalaiset haluavat puolustaa suomalaista kansanvaltaa ja rakentaa kansakokonaisuutta, ei repiä sitä.

Lisäydinvoima puhuttaa

Eduskunta aloittaa tänään lisäydinvoiman rakentamista koskevien lupien käsittelyn. Hakijoina ovat Teollisuuden Voima ja Fennovoima, ja luvista äänestetään torstaina.

Hallitus on ajanut lisäydinvoiman rakentamista kovalla kiireellä. Miksi? Mielestäni asiasta olisi voitu päättää ensi vuoden eduskuntavaalien jälkeen, jolloin kansalaiset olisivat saaneet tuoda kantansa julki. Viime vaalien alla kysymys ei ollut ollenkaan esillä.

En ole ydinvoiman vastustaja. Mielestäni ydinsähkö kuuluu monipuoliseen energiapakettiin ja on tärkeä teollisuutemme kilpailukyvyn kannalta, mutta onko hallituksen ehdottama kahden ydinvoimalan lisärakentaminen todella tarpeellista? Suurten yksiköiden suosiminen johtaa helposti kilpailun rajoittamiseen ja vallan keskittämiseen. Epäilen, että silloin ei jää riittävästi resursseja kehittää uusiutuvaa energiaa.

Huoltovarmuuden takia Suomen olisi syytä tuottaa mahdollisimman paljon tarvitsemastamme energiasta omavaraisesti: kotimaisella työvoimalla ja teknologialla kotimaisista lähteistä. Se on ollut Perussuomalaisten johdonmukainen linja. Se on myös kansantaloutemme etu.

Uraani loppuu aikanaan. Uusiutuvassa kotimaisessa energiassa on tulevaisuus.

Ehdolla eduskuntaan 2011

Perussuomalaisten Uudenmaan piiri nimesi minut kesäkuun alussa ehdokkaaksi ensi vuoden eduskuntavaaleihin.

Harkitsin asiaa pitkään, oikeastaan koko kevään. En ole aikaisemmin ollut ehdolla eduskuntavaaleissa. Nyt päätin tarttua tarjottuun tilaisuuteen, varsinkin kun puolueen puheenjohtaja Timo Soini minua siihen kannusti.

Perussuomalaisten tilanne näyttää lupaavalta. Gallupit sojottavat ylöspäin. Uskon, että saamme sellaisen maanvyörymävoiton, joka muuttaa Suomen suuntaa. Haluan olla mukana tässä muutoksessa.

Kevätkausi työpaikallani eduskunnassa on ollut kiireinen, enkä ole paljon ehtinyt pohtia vaalikampanjaani. Se alkoi oikeastaan vasta eilen henkisellä tasolla, kun kotiin palatessani avasin päivän postia. Sotaveteraaniystäväni lähetti tukensa kampanjalleni: kaikki Suomen puolesta. Soitin ja kiitin.

Arvostan paljon kokeneen 89-vuotiaan veteraanin tukea. Yritän olla luottamuksen arvoinen.

Nykyvaalityön ensiaskeleita ovat blogi ja kunnolliset kotisivut. Ne pyrin saamaan valmiiksi kesän aikana.