Aihearkisto: Uusi Suomi

Pitkän päivän ilta

Eilinen päivä kului akateemisissa merkeissä, mutta tämä päivä peruspuoluetyössä. Lähdin Tampereelle, joissa meillä oli eduskuntavaalien ohjelmatyöryhmän kokous. Käsittelimme muun muassa ohjelmamme maahanmuutto- ja opetuspoliittisia osuuksia taitavan puheenjohtajamme Vesa-Matti Saarakkalan johdolla.

Pitkän kokouksen loppupuolella alkoi takki olla tyhjä itse kullakin ja herja lensi niin kuin se poikaporukassa vaan voi lentää. Esimerkiksi kun pohdimme lauseelle ”Toisen asteen ammattikoulutuksen päätöksenteko on kytkettävä…” sopivaa loppua, kirjasimme aivoriihen tuloksena lauseen loppuun sanat ”kolmannen asteen yhteyteen.”

Siis näin: ”Toisen asteen ammattikoulutuksen päätöksenteko on kytkettävä kolmannen asteen yhteyteen.”

Saa nähdä huomaavatko politiikan toimittajat ja tutkijat tämän absurdin lauseen Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta 2011 – vai yleensä jätämmekö sitä lopulliseen versioon…

Neljän kuukauden intti?

Osallistuin tänään eduskunnassa asevelvollisuustyöryhmän raportin esittely- ja keskustelutilaisuuteen. Olin paikalla Perussuomalaisten edustajana, puheenjohtaja Timo Soinin sijaisena ja puoluehallituksen päätöksellä.

Tilaisuutta veti puolustusministeri Jyri Häkämies. Jokaiselle puolueelle oli työryhmän puheenjohtajan Risto Siilasmaan suorittaman raportin esittelyn jälkeen varattu muutaman minuutin puheenvuoro.

Puhuin osin vapaasti mutta toki olin kirjoittanut etukäteen runkoakin. Suurin piirtein näin puhuin:

”Ensinnäkin on todettava, että Perussuomalaiset ovat vankkumattomia yleisen asevelvollisuuden kannattajia. Meitä ei suuremmin hetkauta se, minkälaisia puolustusratkaisuja muut maat tekevät. Suomella ei ole mikään pakko seurata huonoa esimerkkiä, niin kuin valitettavasti taannoin teimme tehokkaiden ja halpojen jalkaväkimiinojen suhteen.

Koko Suomea on puolustettava, se on Perussuomalaisten murtumaton peruslinja. Yleinen asevelvollisuus on meille edelleen sotilaallisesti, kansantaloudellisesti ja yhteiskunnallisesti paras ratkaisu. Perussuomalaiset ovat tyytyväisiä, että työryhmä on päätynyt loppuraportissaan samantyyppisiin johtopäätöksiin.

Raportissa on paljon muitakin myönteistä: useita pikkunäppäriä parannusehdotuksia varusmiehen elämään. Niitä pitää viedä eteenpäin.

Suhtaudumme kuitenkin kielteisesti raportissa esitettyyn ajatukseen neljän kuukauden varusmiespalveluksesta. Vasta joku aika sitten alin palvelusaika oli kahdeksan kuukautta, nyt sitä oltaisiin siis puolittamassa. Mitä seuraavaksi? Kahden kuukauden intti vai kirjekurssi?

Neljän kuukauden asepalvelus olisi askel kohti vapaaehtoista varusmiespalvelusta, kun kerran johtajiksi koulutettavat kuitenkin palvelisivat 12 kuukautta. Ero olisi liian suuri, joten asia ei ole selvittämisen arvoinen.

Neljän kuukauden armeija on siis Perussuomalaisten mielestä kuolleena syntynyt ajatus. Jos säästää pitää, säästettäköön ensin liialliseksi paisuneesta kansainvälisestä kriisinhallintatoiminnasta: miten esimerkiksi Atalanta-operaatio eli somalimerirosvojen jahtaaminen edistää kotimaan puolustusta?

Perussuomalaiset ihmettelevät myös selvitysryhmän intoa vähentää sota-ajan reservin vahvuutta 350 000 miehestä. Vahvuutta ei pidä enää dramaattisesti pudottaa, sitä on tehty varmasti jo liikaakin. Sissisota on täysin mahdollinen skenaario – kaikesta teknoarmeijahypetyksestä huolimatta. Nörttien lisäksi tarvitaan perinteisiä rynnäkkökivääri-kirves-puukko-pakki -miehiä!”

Perussuomalaisten puheenvuoro poikkesi muista. Olen jäävi sanomaan poikkesiko se edukseen, mutta joka tapauksessa se poikkesi.

Kun esimerkiksi pauhasin jalkaväkimiinoista, katsoin vaivihkaa yleisön reaktioita: kyllä, hieman tuntui militäärihenkilöitä hymyilyttävän. Turhaanpa hymyilivät, sillä jalkaväkimiinojen poistaminen puolustusvalikostamme oli emäluokan munaus sekä sotilaallisesti mutta etenkin taloudellisesti. – Miinat  olisivat oman messunsa aihe, mutta ei tässä yhteydessä siitä enempää. Totean vain, että ne pitää palauttaa.

Veteraanikuntoutuksen vajaat määrärahat

Eduskunta aloitti viime viikolla syksyn tärkeimmän urakkansa. Se alkoi käsitellä hallituksen esitystä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Perinteisessä keltaisessa budjettikirjassa on monia arveluttavia kohtia, joista puutun tällä kertaa vain yhteen – sotiemme veteraanien ja kotirintamanaisten asemaan.

http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2011/he_2011.html (ks. momentti 33.50->)

Maan vapauden pelastaneet miehet ja heitä uhrautuvasti tukeneet naiset eivät toki enää ole unohdettua kansanosaa kuten suomettumisen vuosikymmeninä, mutta parannuksia heidän tilanteensa vielä tarvitsisi. Tuntuu nimittäin siltä, että porvarihallituksen toimesta kyllä pidetään kauniita juhlapuheita kunniakansalaisillemme, mutta teot puuttuvat tai ovat mitä ovat.

Kuntoutusmäärärahoja karsitaan

Etenkään rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan resurssit eivät ole sitä tasoa millä niiden pitäisi olla. Tähänhän muun muassa Perussuomalaisten kansanedustajat ovat useaan otteeseen vuosien mittaan puuttuneet, mutta hallituspuolueiden edustajat ovat olleet kovakorvaisia.

Tosiasia on, että veteraanien kuntoutusmäärärahat ovat useana vuotena monessa kunnassa loppuneet jo alkuvuodesta. Nyt ne ovat ensi vuoden budjetissa putoamassa 30,5 miljoonaan euroon, mikä on käsittämätöntä, sillä nyt jo tiedetään kuluvan vuoden kuntoutusvarojen (34 miljoonaa) olevan riittämättömiä.

Mielestäni jokaisella veteraanilla pitäisi olla mahdollisuus vuosittaiseen kuntoutusjaksoon, jos me heistä kunniakansalaisina haluamme puhua. Kohtuullista myös olisi, että veteraanin puolisolla olisi oikeus asua miehensä kanssa, vaikka sitten veteraanien veljes- tai sairaskodissa.

Ja eikö ole jo korkea aika luopua veteraanien lainmukaisia etuuksia määriteltäessä työkyvyttömyysprosenteista? Pienivammaiset sotainvalidit ovat tällä hetkellä epäoikeudenmukaisessa asemassa.

Pallo on kansanedustajilla

Sotiemme veteraaneja on elossa noin 60 000. Heidän keski-ikänsä on 88 vuotta. Tuoni harventaa rivejä kiihtyvää tahtia. On kiire, jos haluamme maksaa kunniavelkaa veteraaneillemme ennen viimeistä iltahuutoa.

Pallo on nyt kansanedustajilla. Hallituspuolueiden edustajat ovat avainasemassa. He voivat halutessaan muuttaa hallituksen budjettiesitystä, jos vain tahtovat. – Sen toivoisin näkeväni, oli syy sitten aito auttamisen halu tai edessä olevat eduskuntavaalit.

Timo Soini ja politiikan puuhkalakit

Tiedän, että moni kansalainen seuraa aktiivisesti Timo Soinin maanmainiota blogia. Sitä kelpaa mainostaa näiltäkin sivuilta löytyvällä bannerilla.

On Soinilla myös mepin työhönsä liittyvä eurobloginsa sivuilla http://www.peruseuro.fi/ mutta kotimainen on tunnetumpi. – Allekirjoittaneella oli muuten kunnia olla mukana keksimässä sen mielestäni hauskalla tavalla rahvaanomaista nimeä, plokia, jonka tiedän riepovan vihreitä ja muunkin värisiä älykköblogisteja.

Kaikki asian harrastajat eivät kuitenkaan ehkä tiedä, että Timo Soini kirjoittaa säännöllisesti myös puolueen äänenkannattajaan Perussuomalaiseen puheenjohtajan palstaa. Se on luettavissa osoitteessa http://www.perussuomalaiset.fi/perussuomalainen-lehti

Puheenjohtajan palstan tarkoitus on tietysti puhutella enemmän puolueen jäseniä kuin kaikkia kansalaisia ja saada jäsenet taistelemaan perussuomalaisen aatteen puolesta, mutta sisältää sekin verrattomia kielikuvia. Esimerkiksi uusimmassa lehdessä 12/2010 Soini opastaa eduskuntavaalien ehdokkaita, siis minuakin.

Soini toteaa, että ehdokkaat joutuvat tottumaan monenlaiseen panetteluun kuumaksi käyvän kampanjan aikana. ”Kannattaa muistaa, että nollaa ei koskaan lyödä – ole hyvilläsi, jos rehellinen toimintasi kerää myös vastustusta.” Näin on.

Netin ”oksennuspalstoilla” ei Soinin mielestä kannata juurikaan käydä mieltänsä pahoittamassa ”muuta kuin sen verran, että tarkistaa vieläkö politiikan puuhkalakkien pattereissa on virtaa”. Ja onhan sitä, kirjoittaa Timo Soini, joka on näiden palstojen ykkösaiheita ollut jo pitkään. ”Hekin pelaavat Perussuomalaisten pussiin omalla rujolla tavallaan.”

Puheenjohtajan kirjoituksia kannattaa lukea. Niissä puhuu kokemuksen syvä rintaääni. ”Paineenkesto on osa politiikkaa. Jos siedät – kestät!” Tosi on.

Toimittajienkin kannattaa kirjoituksia lukea, jos jutun juurta etsii. Esimerkiksi Perussuomalainen-lehdessä 10/2010, joka ilmestyi Porin puolueneuvoston kokouksen alla, Soini kirjoitti viimeisenä lauseenaan: ”Projektitehtäviin vaalivoiton takaamiseksi saamme lisävoimaa, joka ei jätä kylmäksi.”

Ei jättänyt: kyseessä oli suora viittaus puolueemme Porissa esiteltyyn vaalityömieheen, elävään legendaan nimeltään Matti Putkonen. Tätä kirjoittaessa Putkonen pyyhältää puoluetyössä Hämeessä. Kenttä on ottanut vaalityömiehen innostuksella vastaan.

Perusopetuksen tuntijako lausuntokierroksella

Opetus- ja kulttuuriministeriö lähetti kesällä lausuntokierrokselle laajalla jakelulla mietinnön nimeltä Perusopetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden sekä perusopetuksen tuntijaon uudistamista valmistelevan työryhmän ehdotukset. Se tunnetaan paremmin tuntijakotyöryhmän mietintönä. Etsivä löytää sen netistä:

http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/perusopetuksen_tuntijako.html

Lausuntoa oli pyydetty esimerkiksi Svenska Finlands Folktingilta, mutta ei Suomalaisuuden Liitolta. Tämä tietysti kertoo jo jotain asian valmistelijoista. Jakelu oli laaja, mutta poliittisesti korrekti. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä sai kuitenkin antaa lausuntonsa, ja luulen sen olevan sellainen, jota ministeriön virkamiehet eivät varsinaisesti olisi halunneet saada eteensä.

On ehdotuksessa hyvääkin, sanottakoon se heti alkuun. Oppilaan perusopetuksen aikaista vähimmäistuntimäärää kasvatetaan. Taito- ja taideaineiden merkitys kasvaa. Liikunnan opetuksen lisääminen on kansanterveyden kannalta viisasta. On tärkeää, että jokaiselta oppilaalta löytyy jokin vahvuus. Jokainen on osaaja omalla erikoisalallaan. Kaikki eivät ole kirjatoukkia – kädentaitajia tarvitaan yhtä lailla.

Sen sijaan outoa on, että kaikille yhteisiksi uusiksi oppiaineiksi ehdotetaan draamaa ja etiikkaa. Tuntuu aika lailla haetulta. Eikö draaman sisältöjä voisi opiskella äidinkielen lisäksi valinnaisena oppiaineena? Eikö etiikka kuulu vahvasti sekä uskonnon että myös tavallaan jokaisen muunkin oppiaineen sisälle sekä yleensä koulun toimintaan itsestäänselvyytenä? Perinteistä uskonnon opetusta ei pidä vähentää koululaitoksessamme. Se on kestävän moraalikäsityksen perusta.

Täysin käsittämätöntä on, että tuntijakotyöryhmä päätyi esittämään ruotsin kielen säilyttämistä pakollisena. Se vieläpä vaatii sen opiskelun aloittamisen varhentamista! Opetusministeri Henna Virkkunen taputtaa käsiään ja heittää lisää löylyä: hän haluaa lisätä lukiossa opiskeltavien ruotsin kurssien määrää.

Eikö tuntijakouudistuksen taustalla ollutkaan aito halu edistää valinnaisuutta ja monipuolistaa suomalaisten kielivarantoa?

On yleinen väärinkäsitys, että perustuslaki määräisi ruotsin pakolliseksi oppiaineeksi kaikille. Tuntijakotyöryhmä teki puhtaasti poliittisen linjauksen, joka ei vastaa kansan tahtoa.

Kokemukset osoittavat, että pakko ei ole kannustanut ruotsin kielen opiskeluun – pikemminkin päinvastoin. Jo nyt etenkin miespuolisten oppimistulokset ruotsin kielessä ovat heikkoja.

Luopumalla pakkoruotsista vapauttaisimme aikaa muille kielille kuten saksalle, ranskalle, espanjalle ja Itä-Suomessa tärkeälle venäjälle. Aika suorastaan huutaa suomalaisilta suurten maailmankielten taitoa.

Pakkoruotsin poistaminen on väistämätöntä tulevaisuutta. Valinnaisuudella antaisimme paremmat mahdollisuudet opiskella ruotsia niille, jotka sitä elämässään tuntevat tarvitsevansa.

Ruotsin tie ei ole meidän tiemme

Sain tällä viikolla osallistua maanpuolustuksen 88. jatkokurssille, jotka järjestetään kun valtakunnallisten maanpuolustuskurssien käymisestä on tullut kuluneeksi viitisen vuotta. Kurssi oli tiivis ja antoisa kertaus kokonaismaanpuolustuksen perustavaa laatua oleviin kysymyksiin.

Sotilaallisella jämptiydellä kellotetulla kurssilla kuulimme puolustusvoimien tuoreimmat kuulumiset parhaiden asiantuntijoiden esittäminä. Kävimme myös Santahaminassa tutustumassa kaupunkisodankäynnin koulutukseen ja näimme taisteluammunnan.

Kurssilla heräsi monenlaisia maanpuolustukseen liittyviä ajatuksia, joista huolestuttavin on yleisen asevelvollisuuden tulevaisuus. Ruotsi luopui siitä viime heinäkuussa ja nyt Saksa näyttäisi tekevän samoin. Yleinen asevelvollisuus on jäämässä poikkeukselliseksi ratkaisuksi Euroopassa: oman maan puolustaminen ollaan vaihtamassa kansainväliseen kriisinhallintaan.

Olen vankkumaton yleisen asevelvollisuuden kannattaja. Valikoiva asevelvollisuus saati palkka-armeija ei ole ratkaisu Suomen kaltaiselle maalle. Olen tästä aikaisemminkin kirjoittanut eri yhteyksissä, mutta nakutanpa teesini vielä blogiinikin – onhan yksi vaaliteemoistani kiteytettävissä kolmeen sanaan: Turvallisen Suomen puolesta.

Väitetään, että sodankuva on muuttunut radikaalisti ja että meidän pitäisi siksi Ruotsin tavoin panostaa voimakkaasti kansainväliseen kriisinhallintaan; Suomea kun kuulemma puolustetaan parhaiten kehitysmaista käsin.

Näin väittävät puhuvat läpiä päähänsä. Suomen historia tai viimeaikaisista tapahtumista esimerkiksi Georgian sota todistavat toista. Maailma toimii edelleen vahvemman ehdoilla. Pahimpaan kannattaa varautua.

Geopoliittisesti Suomi on suurvallan kainalossa. Ruotsi on selkämme takana. Ruotsilla on Venäjään päin puskurinaan Suomi. Jos maantieteellinen asemamme Ruotsin kanssa vaihtuisi, ei Ruotsikaan olisi luopumassa yleisestä asevelvollisuudesta.

Suomen maanpuolustustahto on tutkitusti kansainvälisesti korkealla tasolla. Yleinen asevelvollisuus on meille edelleen sotilaallisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti paras ratkaisu. Se rakentaa kansakokonaisuutta.

Varusmiespalvelus on viimeinen kerta, kun lähes koko miespuolinen ikäluokka saa kosketuksen toisiinsa yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Kaikki lähtevät samalta viivalta. Tällä on maanpuolustustahtoa kasvattava, yhteiskuntarauhaa edistävä ja syrjäytymisen vaaraa vähentävä merkitys.

Varusmiespalveluksessa eritaustaiset suomalaiset miehet huomaavat, että heillä on paljon yhteistä. Yhteisöllisyys rakentuu erilaisuudesta. Jokaista suomalaista miestä tarvitaan tämän maan puolustamiseen. Jokainen on tärkeä, ja jokaiselle löytyy tehtävää. Tarvitsemme monipuolisen ja laajan reservin. Joukkojemme sodan ajan vahvuutta ei pidä enää pudottaa, sitä on jo tehty liiaksikin.

Yhteiskunnallisen vaikutuksen vuoksi siviilipalvelusjärjestelmää ei pidä muuttaa varusmiespalvelusta houkuttelevammaksi. Omantunnon syistä asepalvelusta ongelmallisena pitäville on markkinoitava enemmän syyttä unohdettua mahdollisuutta – aseetonta palvelusta. Suomen kansan armeijalla on käyttöä jokaiselle.

Kansalaisella on oikeuksia ja velvollisuuksia. Perustuslakimme mukaan jokainen Suomen kansalainen ”on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustamiseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään”. Naisten maanpuolustustyön mahdollisuuksia onkin syytä täsmentää ajan vaatimuksia vastaaviksi. 

Uskottavan puolustuksen, tehokkaan varusmieskoulutuksen ja reserviläisten riittävien kertausharjoitusten takaamiseksi Suomen puolustusvoimat tarvitsee lisää määrärahoja. Niitä on irrotettavissa liian laajaksi paisuneesta kansainvälisestä kriisinhallintatoiminnasta.

Mitä muuta me esimerkiksi Afganistanissa teemme kuin näytämme lippua ja poltamme rahaa? Annetaan ruotsalaisten puuhastella maailmalla, se on heidän asiansa, mutta meillä sen sijaan on suomalainen isänmaa puolustettavanamme. Suomea ei puolusta ketkään muut kuin suomalaiset, olimme liittoutumattomia tai ei.

Ruotsin tie ei ole meidän tiemme. Meillä ei ole mikään pakko seurata huonoa esimerkkiä, niin kuin valitettavasti taannoin teimme jalkaväkimiinojen suhteen. Jos ajamme Ruotsin tavoin puolustuskykymme alas, sen pystyyn nostaminen kovan paikan tullen kestää kauan.