Aihearkisto: Uusi Suomi

Samasta työstä sama palkka

Eduskunnassa käsiteltiin viime viikolla valtioneuvoston tasa-arvoselontekoa. Eipä se juuri huomiota herättänyt, vaikka olikin ensimmäinen laatuaan.

Selontekoja ja muita on tänä syksynä eduskunnassa riittänyt. Niiden lähetekeskustelut tahtovat jäädä helposti pimentoon nykymediassa, joka kaipaa eduskunnasta lähinnä ärhäköitä debatteja, siis suurta draamaa, ei pohdittuja – vai pitäisikö sanoa kuivakoita – puheenvuoroja.

Joka tapauksessa tasa-arvosta puhuttiin, ja Perussuomalaisten ryhmäpuheenvuoron piti kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner, kun kansanedustaja Pertti Virtanen oli sairastunut. Puhe löytyy puolueen sivuilta. Ja mainiosta Yle Areenasta.

Niin kuin yleensä on, Perussuomalaisten ryhmäpuhe erottui asiasisällöltään vanhojen puolueiden jorinoista. Edukseen vai ei, sitä olen jäävi arvioimaan, mutta hieman haluan kommentoida.

Ihmiselle hyvä

Tasa-arvokysymyksissäkin Perussuomalaiset haluavat katsoa asioita kokonaisvaltaisesti. Periaatteenamme on se, mikä on ihmiselle hyvä. Emme halua katsoa asioita yksinomaan sukupuolikysymyksinä.

Esimerkiksi pätkätyöt ovat yksilölle yhtä suuri ongelma, oli kyseessä mies tai nainen. Myös pienipalkkainen työ, jolla ei elä, on sukupuolesta riippumaton ongelma. Työllä pitää voida elättää itsensä ja perheensä, jos sellaista on.

Missä tulos tehdään?

Ruohonen-Lerner esitti puheessaan peruskansalaisten oikeutetun kysymyksen:  voiko yrityksen johtajan – miehen tai naisen – työpanos yrityksen tulokseen olla monikymmenkertaisesti arvokkaampi rivityöntekijöiden palkkaan verrattuna? Tekee mieli lisätä: missä yrityksen tulos tehdään – tehdäänkö se verstaan lattialla vai maisemakonttorissa?

Tasa-arvoa on, että palkka tulee työpanosten oikeassa suhteessa. Muutoin yrityksen vuosineljännesinfot on syytä aloittaa laulun sanoin, kuten puolueemme vaalityömies Matti Putkonen murjaisi : ”Kaikkihan me olemme samassa veneessä. Saalis jaetaan tasan, mutta soutajat saavat vain perkuujätteet.”

Putkonen kertoi hyvänä esimerkkinä samapalkkaisuuden edistämisestä Metallin-mallin, jonka avulla alan miesten ja naisten palkkaerot on voitu supistaa lähes olemattomiin. Siinä esimerkkiä muillekin aloille.

Miesten ja naisten eurot

Puolueemme piirissä ei täysin ymmärretä puhetta miesten ja naisten euroista. Kyllä eurot ovat kaikille samat; samasta työstä sama palkka. Ei kansanedustajillekaan makseta sukupuolen mukaan eri palkkaa, eikä Helsingin Sanomien työpaikkailmoituksissa lue, että miehelle täysi palkka mutta naiselle 80 prosenttia.

Tuloerot ovat mies- ja naisvaltaisten alojen välisiä, ja näihin eroihin voivat päättäjät vaikuttaa. Kokonaan emme niistä pääse eroon: aina tulee olemaan eri aloilla eri palkka, mutta nuoria naisia on kannustettava hakemaan perinteisille miesvaltaisille aloille ja päinvastoin.

Ryhmäpuheessamme kiteytyi Perussuomalaisten tasa-arvopoliittinen linja: ihmisten hoitaminen saa olla yhtä arvokasta kuin koneen käyttäminen, mutta kuka luulee että asia korjaantuu koneen käyttäjää haukkumalla?

Operaatio Atalanta

Miinalaiva Pohjanmaata ollaan lähettämässä Somalian rannikkovesille ensi vuoden alussa. Perussuomalaiset ovat ainoana puolueena eduskunnassa vastustaneet tätä Atalantan nimellä kulkevaa EU:n kriisinhallintaoperaatiota.

Miksi? Koska mielestämme Suomen puolustusvoimien tehtävä on oman maan suojaaminen, ei merirosvojahti Adeninlahdella. Operaatioon ollaan surutta upottamassa runsaat 11 miljoonaa euroa, vaikka raha tarvittaisiin kipeästi kotimaassa.

Operaatio Atalantan päätehtävänä on suojata Maailman elintarvikeohjelman (WFP) rahtikuljetuksia Somaliaan. Samalla se suojaa muuta laivaliikennettä ja torjuu merirosvoutta Somalian rannikkovesillä.

Perussuomalaisten mielestä suomalaisten ei ole tarkoituksenmukaista osallistua operaatio Atalantaan muuta kuin nykyisellä tasolla esikuntatehtäviin. Siksi sen yhteydessä merirosvoudesta tai aseellisesta ryöstöstä epäiltyä koskevan rikosasiain käsittelystä ei ole tarpeen säätää lakiakaan, kuten hallitus esittää.

Hallitus pyrkii tietysti siihen, että mahdollisimman harvoin jouduttaisiin tilanteeseen että Somalian lähivesillä tapahtunutta merirosvoutta tai aseellisia ryöstöjä käsiteltäisiin suomalaisten poliisi- ja oikeusviranomaisten toimesta Suomessa.

Kun lakia nyt kuitenkin ollaan enemmistön voimin säätämässä, tulisi ottaa huomioon se ilmeisen tietoisesti unohdettu tosiasia, etteivät merirosvot kaappaa ruokakuljetuksia merellä. Ne ryöstetään vasta maissa, koska niistä ei saa lunnasrahoja. Sitä paitsi saaliin haltuunotto maissa on kätevämpää. Operaatioon osallistumisen pääperustelu on siten yksinkertaisesti virheellinen.

Somaliaan saatu elintarvikeapu myydään edelleen, ja sillä rahoitetaan sodankäyntiä. Hädänalaisten elintarvikejakeluongelman oikea ratkaisu olisi ollut YK:n alainen laaja siviilioperaatio, ei EU:n sotilaallinen kriisinhallintaoperaatio.

Kaapattujen alusten lastina on yleensä länsimaihin matkalla olevaa huippuelektroniikkaa, jolloin kaappaajilla on ollut mahdollisuus saada suuria lunnasrahoja. – Tässä bisneksessä muuten tuntuu olevan mukana laajat kansanjoukot.

Operaatio Atalantaan liittyvä valmisteilla oleva lainsäädäntö ei ole aukoton. On esimerkiksi erikoista, että jos ei löydy maata, joka ottaisi merirosvon tutkinnan kohteeksi epäillystä teosta ja tuomittavaksi, on hänet päästettävä vapaaksi!

Atalanta-operaatio voi mahdollistaa tilanteen, jossa Suomi voi joutua järjestämään veronmaksajille erittäin kalliiksi koituvia merirosvojen oikeudenkäyntejä omalla maaperällään. Taannoinen Ruanda-oikeudenkäynti antanee jotain suuntaa koituvista kustannuksista.

Uusipaavalniemi Perussuomalaisiin

Keskustan kansanedustaja Markku Uusipaavalniemi ilmoitti tänään eroavansa Keskustan eduskuntaryhmästä ja siirtyvänsä Perussuomalaisten eduskuntaryhmään. Asia on esillä ylimääräisessä ryhmäkokouksessamme huomenna, mutta siirtymistä voi pitää varmana.

Siirto ei tullut yllätyksenä ainakaan allekirjoittaneelle, onhan Uusipaavalniemi osoittanut hallituspuolueen kansanedustajalle harvinaista itsenäistä harkintakykyä ja äänestänyt eduskunnassa niin Lissabonin sopimusta kuin Kreikan tukipakettiakin vastaan.

Lempinimillä ”M-15” ja ”Uusis” tunnettu Markku Uusipaavalniemi on tuttu urheiluväen piirissä curling-urastaan. Torinon olympialaisissa 2006 hän johdatti Suomen joukkueen loppuotteluun.

Uusipaavalniemi valittiin eduskuntaan 2007 Uudenmaan vaalipiiristä 2817 äänellä. Kansanedustajana hän on ollut kiinnostunut erityisesti Suomen taloudesta ja tulevaisuudesta. Uskon, että hän matemaattisena lahjakkuutena tuo oman vahvan lisänsä Perussuomalaisten talouspoliittiseen osaamiseen.

Markku Uusipaavalniemi tulee olemaan seuraavissa eduskuntavaaleissa ehdolla PerusS:n listalta Helsingin vaalipiirissä.

Tervetuloa Perussuomalaisten tiimiin, Uusis!

J.K. Puolueen puheenjohtajan Timo Soinin kommentti päivän aiheeseen löytyy mm. Ilta-Sanomista. Eduskuntaryhmän puheenjohtajan Raimo Vistbackan kommentti esim. Ylen uutisista.

Sellanen ol’ Viipuri

Viipuri oli 1930-luvulla 80 000 asukkaallaan Suomen toiseksi suurin kaupunki. Se oli tunnetusti Itä-Suomen talous- ja kulttuurielämän monipuolinen veturi, jonka kaduilla saattoi kuulla puhuttavan neljää kieltä: suomen ja ruotsin lisäksi venäjää ja saksaakin. Sota vei vanhan suomalaisen Viipurin meiltä, mutta muistot jäivät.

Luin Petri Neuvosen mielenkiintoisen kirjan Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Eino Partasen valokuvia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2010.

Suomalaisen Kirjallisuuden Seura on julkaissut tyylikkäästi toteutetun kirjan Kävelyretkiä 1930-luvun Viipurissa. Se perustuu Eino Partasen päivänpaisteisiin valokuviin, joiden lasinegatiivit tämä Helios Oy:n perustaja pelasti viime hetkillä talvisodan Viipurista maaliskuussa 1940.

Teoksen toimittanut arkkitehti Petri Neuvonen on tehnyt oivallista työtä Partasen kuvien teemoituksessa ja niitä taustoittavissa teksteissä.

Nimensä mukaisesti kirja vie lukijansa kävelyretkelle sotia edeltävään Viipuriin, jossa keskiaika kohtaa modernin funkistyylin.

Satuin viime kesänä olemaan elävässä elämässä Viipurin retkellä asiantuntevan oppaan Eeva Tammen johdolla, joten oli mielenkiintoista verrata kirjan näkymiä nykyisiin. Kaupunkikuvassa on paljon tuttua jäljellä, vaikka paljon onkin sodan ja itäisen valloittajakulttuurin myötä tuhoutunut.

Viipurin historiaan tutustumassa hellekesänä 2010. Taustalla Vanhankaupungin maamerkki, tuomiokirkon kellotorni.

Erityisen hauskaa oli löytää Eino Partasen teknisesti loistokkaista valokuvista pieniä arkisia yksityiskohtia viipurilaisista jokapäiväisissä puuhissaan: onkivat pikkupojat, jäätelökauppias, vossikkakuski jne.

Partanen oli muuten sama mies, joka itsenäisyyspäivänä 1947 asetti Helsingin Mannerheimintie 10:ssä sijaitsevan valokuvaamoliikkeensä näyteikkunaan näytösoikeudenkäynnissä sotasyyllisiksi tuomittujen Risto Rytin, Jukka Rangellin, Edwin Linkomiehen, Väinö Tannerin ja kumppanien kuvat viitetekstillä ”Sijaiskärsijämme”.

Suomen lipuilla ja kynttilöillä koristeltu mielenosoituksellinen valokuva-asetelma hermostutti punaisen Valpon, näyteikkuna peitettiin poliisin toimesta, mutta Eino Partanen ja Helios nousivat laajan suomalaisyleisön tietoisuuteen.

Hyvin menee mutta menköön

Perussuomalaisten eduskuntavaalikampanja on saanut viime aikoina mukavasti huomiota mediassa. Myös henkilökohtainen kampanjani on ollut esillä: potkua sille antoi esimerkiksi Timo Soinin taannoinen ministerimaininta Pressiklubissa ja viime viikonvaihteessa Ilta-Sanomien aiheeseen liittyvä juttu.

Eilen puolestaan ilmestyi paikallislehtemme Nurmijärven Uutisten juttu (3.11.2010, ks. s. 6), johon oli haastateltu minua ja puolueemme vaalityömiestä Matti Putkosta. Ei hullumpi juttu sekään. Eilen olin myös yksi MTV3:n 45 minuuttia -ohjelman haastatelluista.

Julkisuus on ollut asiallista, mistä on oltava tyytyväinen. Perussuomalaiset otetaan nyt vakavammin kuin sanotaan vaikka 2007 eduskuntavaalien alla. Samalla on kuitenkin tiedostettava, ettei näin voi jatkua loputtomiin. Peli tulee kovenemaan vaalien lähestyessä.

Esimakua antaa Keskustan junailema operaatio Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Reykjavikissa. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Raimo Vistbacka heitettiin tylyllä tavalla ulos keskiryhmän kokouksesta – syynä puolueen väitetty yhteydenpito Ruotsidemokraatteihin. Väite on perätön.

Keskustajohdon hermot ovat olleet viime vuodet kovalla koetuksella. On ollut vaalirahakohua, sisäisiä ristiriitoja ja kannattajien kannalta väärää politiikkaa. Siksi Keskustan kannatus onkin laskenut kuin lehmän häntä. 

Politiikassa voittaa lopulta se, jonka hermot kestävät. Saa nähdä mitä tuleman pitää. Reykjavikin kaltainen kepulointi vain sataa Perussuomalaisten laariin.

Elias Simojoki – puolustustahdon herättäjä

YLE TV1:llä alkoi sunnuntaina uutuussarja Pimeän puolella, joka kertoo Suomen lähihistorian huijareista ja manipulaattoreista. Sarjan avausosa nimeltään ”Pyhä viha” kertoi Elias Simojoesta.

http://tv1.yle.fi/ohjelmat/asia/pimean-puolella

Parempi on, etten puutu vahvasti dramatisoidun ohjelman tulkintoihin ja eräisiin historiallisiin virheisiin, vaan kerron oman tutkimukseen pohjautuvan näkemykseni tästä karismaattisesta pappismiehestä.

Näkemykseni mukaan Elias Simojoen historiallinen merkitys oli nimenomaan Suomen kansan puolustustahdon herättäjänä talvisodan alla. Ohessa Simojoen lyhyt elämäkerta, joka alunperin ilmestyi Vapaussoturi-lehdessä 1/2007.

Elias Simojoki – puolustustahdon herättäjä

Elias Simojoki (1899−1940) oli Akateemisen Karjala-Seuran perustaja ja Isänmaallisen Kansanliikkeen kansanedustaja. Hän oli körttipappi ja karismaattinen sananjulistaja, joka Suur-Suomen toteuttamiseksi halusi herättää Suomen kansan sekä isänmaallisessa että uskonnollisessa mielessä.

Hänen vaikutusvaltansa oli suurin nuorison keskuudessa erityisesti nuorisojärjestö Sinimustien johtajana. Simojoki oli 1930-luvun tunnetuimpia hahmoja, joka herätti voimakkaita tunteita sekä puolesta että vastaan.

Lapsuuden koti

Elias Simojoki syntyi Keski-Pohjanmaalla Raution pappilassa. Alkuaan pohjoispohjalaista alkuperää oleva laaja Simelius-Simojoki -suku on tunnettu papeistaan, ja myös Elias Simojoen isä Niilo Iisakki Simelius oli kappalainen, sittemmin lääninrovasti. Äiti Kristina Sofia oli omaa sukua Snellman.

Koti oli turvallinen ja herännäiskristillinen. Äidillä ja pojalla oli erikoisen lämmin ja särötön suhde, mikä lienee vaikuttanut pojan kaksijakoisen maailmankuvan syntyyn: kotona hyvyys, maailmalla pahuus. Eliaksen kerrotaan olleen lapsena avoin, vilkas ja sielultaan kristallinkirkas.

Vapaussotaan vapaaehtoisena

Tovereidensa piirissä ”Simppa” oli rajujen leikkien johtaja, joka kunnostautui jopa katutappeluissa. Hänen ollessaan seitsemännellä luokalla syttyi vapaussota. Oli vain luonnollista, että nuori Simojoki suojeluskuntalaisena, Vänrikki Stoolin tarinoiden sekä Suomen sotahistorian innokkaana harrastajana liittyi tovereineen valkoiseen armeijaan.

Oululaisvapaaehtoiset lähdössä vapaussotaan 1918. Lähtijöiden joukossa oli myös lyseolainen Elias Simelius, sittemmin Simojoki.

Elias Simojoki osallistui Oulun ensimmäisen rintamakomennuskunnan riveissä sen kaikkiin taisteluihin Satakunnan, Hämeen, Savon ja Kymenlaakson rintamilla ja ehti myös sodan päätösparaatiin Helsinkiin.

Sota oli kaikista rasituksistaan ja kauheuksistaan huolimatta kuin suurta seikkailua. Kuolemaa Simojoki ei näytä pelänneen, ja kaikesta päätellen hän oli urhoollinen sotilas.

Keväällä 1919 oli ylioppilaskirjoitusten aika. Äidinkielen aineessa Simojoki otti riskin kirjoittaessaan aiheesta ”Autuaita ovat rauhantekijät” ja puolustaessaan siinä hieman epätavanomaista ajatusta, että rauhaa voi rakentaa myös asein. Perustelut olivat kuitenkin laudaturin arvoiset.

Aunuksen retkelle

Ylioppilastutkintoon kuuluvat tentit olivat vielä kesken, kun Simojoki karkasi vanhempiensa tahtoa uhmaten kuuden koulutoverinsa kanssa Aunuksen Karjalaan, missä itäkarjalaiset taistelivat suomalaisten vapaaehtoisten avustamina bolševikkivaltaa vastaan. Vanhemmilleen hän perusteli lähtönsä syitä:

− Se on veren kutsu, joka minut ja monen muun nuoren vie verisille taistelukentille Isänmaan alttarille parhaimpansa antamaan… Luulen, että se into on ylhäältä kotoisin ja ehkäpä taistelussa kuulien vinkuessa selviää, onko niin, vai onko se demoonista hurmaa.

Aunuksen retki oli Simojoelle aluksi samanlaista seikkailua kuin vapaussota: hän pursui intoa ja suunnitteli sotilaan uraa. Ulvanan sillalla nuori heimosoturi joutui kuitenkin elämänsä käännekohtaan, jonka hän myöhemmin kasvatti miltei myyttisiin mittoihin.

Kylmä kylpy

Simojoki jäi vangiksi mutta onnistui riistäytymään irti, sukeltamaan päistikkaa jokeen ja sitä kautta kuin ihmeen kaupalla pakoon. Paetessaan hän lupasi Jumalalle, että jos tästä minut pelastat, rupean lukemaan teologiaa.

Kylmä kylpy aiheutti vilustumisen ja sotaretken yksipuolinen ruokavalio keripukin. Kun bolševikit vielä tekivät Laatokalta onnistuneen maihinnousun suomalais-karjalaisten joukkojen selustaan ja pakottivat heidät perääntymään, Simojokikin oli valmis palaamaan kotiin ja aloittamaan papiksi opiskelun. Suur-Suomen oikeutuksesta hän oli kuitenkin vakuuttunut ja päätti pitää kuntonsa korkealla.

Simojoen ollessa erään kerran harjoittelemassa yliopiston voimistelulaitoksella kuvanveistäjä Viktor Jansson huomasi tämän sopusuhtaisen nuorukaisen ja houkutteli Simojoen malliksi sekä Lahden sankaripatsaaseen että Tampereen vapaudenpatsaaseen, jotka valmistuivat 1921.

Saman vuoden lopulla Itä-Karjalasta kantautui tietoja kansannoususta, ja veri veti Simojoen jälleen mukaan. Hän oli mukana reserviluutnantti Paul Marttinan johtamassa räjäytyskomennuskunnassa, jonka tehtävänä oli katkaista Muurmannin rata.

AKS:n perustaja

Tämäkin retki päättyi tappioon, mutta sen seurauksena syntyi Akateeminen Karjala-Seura.

Simojoki oli AKS:n alkuvuosien keskeisiä hahmoja olematta silti seuran puheenjohtaja. Hän oli itseoikeutettu juhlapuhuja ja innostava kirjoittaja, ja pitkälti hänen vaikutuksestaan AKS sai toimintaansa uskonnollisen pohjavireen. Se ilmenee muun muassa hänen yhdessä Elmo Kailan kanssa kirjoittamansa lippuvalan lopusta:

− Sillä niin totta kuin minä uskon yhteen suureen Jumalaan, niin minä uskon yhteen suureen Suomeen ja sen suureen tulevaisuuteen.

Viha ja rakkaus

Simojoki oli AKS:n valajäsen numero yksi. Isänmaallisuus sisälsi hänen oppinsa mukaan kaksi puolta kuten kolikossa: rakkauden isänmaata ja vihan sen vihollista kohtaan.

Simojoki oli mukana seuran salaisessa sisärenkaassa Vihan Veljissä, joka halusi levittää ryssänvihaa kansan keskuuteen. Ryssänviha oli avain Suur-Suomeen, ja tämän opin Simojoki tahtoi tulikirjaimin painaa suomalaisten mieliin.

Hän ei epäillyt oppinsa oikeutusta. Kertoessaan Karjalan kansan kurjasta kohtalosta hän saattoi itkeä, mikä teki vaikutuksen kuulijoihin. Simojoen kerrotaan puhuneen aidosti, laskelmoimattomasti ja suoraan sydämestä.

Kappalainen ja kansanedustaja

Varsinaisen työnsä Simojoki teki Pohjois-Savon Kiuruvedellä kappalaisena ja uskonnonopettajana. Hänen hyväsydämisyydestään hädänalaisia kohtaan on monia tarinoita.

Uskonnollista herätystä hän valmisti väsymättömänä seurojen pitäjänä, ja kirkkonsa saarnastuoliin hän kulki miltei juosten. Hänen jumalakuvansa oli lähinnä vanhatestamentillinen, mihin viittaa ryssänvihakin.

Simojoki aktivoitui 1930-luvulla poliittisesti, mutta pysyi aina enemmän pappina kuin poliitikkona. Hän oli mukana Lapuan liikkeen kommunisminvastaisessa toiminnassa ja kyydityksissä ja puhui vuoden 1933 vaaleissa itsensä IKL:n kansanedustajaksi, missä tehtävässä hän oli vuoteen 1939.

Eduskunnassa Simojoki oli räväkkä puheenpitäjä, joka herätti vastustajat välihuutoihin. Eduskunta ei kuitenkaan ollut hänen ominta toimintaympäristöään. Mieluummin Simojoki toimi Lapuan liikkeen vanavedessä syntyneen nuorisojärjestö Sinimustien päällikkönä.

Mustaa paitaa sinisen solmion kanssa kantavat sinimustapojat ja -tytöt palvoivat päällikköään. Tämä pyrki valmentamaan heistä tottelevaisia taistelijoita, jotka tulevaisuudessa häämöttävän maailmanpalon syttyessä olisivat alttiit antamaan kaikkensa isänmaan puolesta.

Elias Simojoki (käsi ylhäällä) osasi innostaa nuoria sydämiä. Hän näki nuorissa vanhoista ja viisaista puuttuvaa elävää uskoa ja rohkeutta. Kuva Kuortaneen sinimustaleiriltä 1930-luvun puolivälistä.

Sinimusta nuoriso

Simojokea varoitettiin hallituspiirejä myöten villitsemästä nuorisoa, mutta hän vastasi esittämällä kysymyksen: miksi päättäjät ovat huolissaan nuorison politikoimisesta, kun heidän pitäisi olla huolissaan siitä, ettei nuorisolla ole käytettävissään tarpeeksi aseita sodan syttyessä?

Sinimusta-järjestö, johon kuului 5 500 valajäsentä, lakkautettiin tammikuussa 1936 sen sekaannuttua Viron sisäpolitiikkaan. Joukko sinimustia oli nimittäin Simojoen johdolla tukenut Viron vapaussoturiliikkeen vallankaappausyritystä.

Simojoki joutui julkisuuden tuomitsemaksi. Eräs yksityiskirje, jossa hän lupasi poliittisille vastustajilleen paikkaa Petsamon Heinäsaarille perustettavassa keskitysleirissä, vuoti nimittäin lehdistölle. Monet omistakin arvostelivat Simojokea tämän johdosta, mikä loukkasi häntä erityisesti.

Kannaksen linnoittaminen

Simojoki jatkoi kuitenkin taistelua nuorisosta ja oli mukana perustettaessa sinimustien seuraajaa, IKL:n nuorisojärjestöä Mustapaitoja. Hän toimi sen johdossa kuolemaansa saakka. Hän oli myös aloitteentekijä ja yksi puuhamiehistä niin sanotussa lapiojääkäriliikkeessä, kun Karjalan kannasta linnoitettiin vapaaehtoisvoimin kesällä 1939.

− Seura torkkuu nykyään. Jos teissä on vähänkään miestä, niin tehkää edes aloite, että Karjalan kannas linnoitettaisiin, oli valajäsen numero 1 tokaissut pistäytyessään alkuvuodesta 1939 AKS:n toimistossa. Tästä oli lähtenyt käyntiin linnoittamishanke AKS:n ja suojeluskuntajärjestön organisoimin vapaaehtoisvoimin.

Elias Simojoki seuraamassa vapaaehtoisten linnoitustöiden edistymistä Karjalan kannaksella kesällä 1939.

Vapaaehtoisena talvisotaan

Se, että suomalaiset löysivät talvisodan alla yhteisen nuotin, oli Simojoelle tärkeä asia. Suomen jääminen yksin ylivoimaista vihollista vastaan järkytti kuitenkin aiemmin niin toiveikasta taistelijaa. Neuvostoliiton ja Saksan liittoutuminen oli katkera pettymys.

Vaikka Simojoki olisi ikänsä puolesta voinut jäädä kotiin, hän lähti vapaaehtoisena JR 39:n sotilaspastoriksi. Kotiin jäivät nuori vaimo ja poikavauva. Simojoki yritti lievittää alakuloaan olemalla alituisesti liikkeellä, olemalla siellä missä rykmenttinsä miehetkin, rohkaisten ja avustaen heitä.

Simojoki kaatui tammikuussa 1940 Koirinojan lahdella Laatokan jäälle. Hän ei ollut pystynyt kuuntelemaan haavoittuneen hevosen tuskanhuutoja, vaan oli varoituksista huolimatta − kenties alitajuisesti kuolemaa etsien − lähtenyt kohtalokkaalle matkalleen.

Hän saavutti hevosen, lopetti sen ja käänsi suksensa paluumatkalle, kun vastarannalta ammuttu vihollisen konekiväärisuihku surmasi hänet välittömästi.

Elias Simojoki yhdessä viimeisistä valokuvistaan lähdössä talvisotaan JR 39:n sotilaspastoriksi.

Tulisieluisen taistelijan elämä oli päättynyt, mutta muisto jäi elämään. Rintamalle saapunut runoilija V. A. Koskenniemi sattui paikalle juuri kun Simojoen ruumista oltiin kuljettamassa pois. Runossaan Kenttäpappi Koskenniemi on kuvannut tätä kohtausta. Kokoelmasta Latuja lumessa löytyvä runo alkaa seuraavasti:

– Vuoks eläimen apua anoovan / Menit, pappi, kuolemaan. / Mutta alennuksessa maailman/ Mitä meille sa annoitkaan!

Puolustustahdon herättäjä

Kun ruumista kuljetettiin ahkiolla etulinjasta JR 39:n komentopaikan ohitse, lausui rykmentin komentaja, jääkärieversti P. A. Autti:

− Siinä meni puolustustahtomme herättäjien kärkimies. Jos meillä olisi Suomen lippu, panisimme sen nyt Elias Simojoen peitteeksi.

Simojoki ei eläessään saavuttanut merkittävää julkista asemaa, eikä häntä muistettu kunniamerkeillä. Kuitenkin tämä maalaispappi oli monelle aikalaiselle merkittävä tiennäyttäjä, Snellmanin työn jatkaja ja tulisieluinen puolustustahdon herättäjä.

Simojoki valoi opetuslapsiinsa suursuomalaisen taistelutahdon, eräänlaisen ylilatauksen, jota monet arvostelivat epärealistiseksi, pateettiseksi tai suorastaan vaaralliseksi haihatteluksi, mutta joka osoittautui kuitenkin tarpeelliseksi talvisodassa; monet entiset sinimustat, AKS:n ja IKL:n jäsenet jakoivat hänen kohtalonsa.

Elias Simojoki oli yksi tekijä talvisodan ihmeen taustalla. Hänet on haudattu sankarihautaan Kiuruveden palaneen kirkon saarnastuolin paikalle.