Aihearkisto: Uusi Suomi

Georg C. Ehrnrooth in memoriam

Uutiset välittivät suru-uutisen: pitkän linjan poliittinen vaikuttaja Georg C. Ehrnrooth on kuollut tänään kotonaan Helsingissä 84-vuotiaana.

Muistan varhaisnuorena seuranneeni kiinnostuneena Georg C. Ehrnroothin suoraselkäisiä esiintymisiä television vaalipaneeleissa. Tuolloin elettiin 1980-luvun poliittiselta ilmapiiriltä tunkkaisessa YYA-Suomessa, joka oli toista kuin moniarvoinen nyky-Suomi. Ehrnrooth oli osaltaan herättämässä kiinnostustani politiikkaan.

Muistan Ehrnroothin rohkeuden, tiukan antikommunismin ja perustellun Kekkos-kritiikin. Ne purivat. Georg C. Ehrnrooth oli itsenäinen poliitikko – suomalainen toisinajattelija, kuten aikalaisensa Veikko Vennamo.

Ehrnrooth ja Vennamo olivat molemmat koulutukseltaan juristeja ja pitkäaikaisia kansanedustajia, jotka kasvettuaan erilleen alkuperäisestä puolueestaan perustivat omansa. Sellainen vaatii kanttia.

Ehrnroothin puolue oli Suomen Perustuslaillinen Kansanpuolue, sittemmin Perustuslaillinen Oikeistopuolue. Vennamon puolue oli Suomen Pientalonpoikien Puolue, sittemmin Suomen Maaseudun Puolue.

Molemmat puolueet on jo kuopattu, eivätkä nimet Perustuslailliset ja Perussuomalaiset enää sekaannu kuten vielä joku vuosi sitten, mutta Suomen historiaan POP ja SMP jäävät sisä- ja ulkopoliittisesti tarpeellisina henkireikinä. Neuvostokarhun halaus kun oli sen verran lujaa laatua, että hyvä kun ilma pääsi Suomi-neidolta kulkemaan.

Tapasin Ehrnroothin kerran. Se oli itsenäisyyspäivänä Helsingissä 1980-luvun lopulla. Tapaaminen jäi hyvin mieleen. Pehmeä ääni, luja kädenpuristus, muutama ystävällinen sana nuorelle kollille.

Asuessani opiskeluvuosinani Helsingissä 1990-luvun alussa pääsin äänestämään POP:n Panu Toivosta, joka oli mielestäni tehnyt hyvää työtä esimerkiksi Viron ja muiden Baltian maiden vapauden puolesta aivan kuten puoluetoverinsa Georg C. Ehrnroothkin. Tiesin, ettei häntä valita, mutta sittenkin! Se oli vaatimaton kiitoksen ilmaukseni miehille, jotka olivat olleet pitkälti oikeassa itänaapurin suhteen.

Perustuslaillisten puoluesihteerinä toiminut Toivonen kuoli 2006, nyt on siis Perustuslaillisten puheenjohtaja Ehrnroothkin kuollut. Kepeät mullat, isänmaan miehet!

Paketti kasassa

Olin tänään Perussuomalaisten puoluehallituksen kokouksessa eduskunnassa. Ryhmän pääsihteerinä pyrin aina kun voin osallistumaan kokouksiin, koska niissä saa hyvän kuvan oman kentän tunnoista.

Keskustelun fokus oli tietenkin tulevissa eduskuntavaaleissa. Perussuomalaiset lähtevät vaaleihin omilla listoilla ilman vaaliliittoja. Tungos listoillemme on ollut ennennäkemätön. Päivänperhoja emme kuitenkaan ota, joten moni BB-tyyppinen julkkis on joutunut pettymään.

Kaikesta näkee, että PerusS-kelkka kulkee vinhaa vauhtia ja kyytiin on hyppääjiä. Puoluehallitus hyväksyi ainakin minulle liki käsittämättömän määrän uusia jäseniä, vaikka edellisestä kokouksesta ei ollut pitkää aikaa.

Tälläkin hetkellä poliittisessa keskustelussa on monia asioita, joista sato kerätään 17. huhtikuuta 2011 Perussuomalaisten laariin: vaalirahoitus, Kreikan lainoitus, aselaki, Atalanta-operaatio ja ensi viikon välikysymysaihe hajajätevesiasetus – nämä vain ensimmäisinä mieleen juolahtaneina esimerkkeinä.

Timo Soinin johdolla voitamme vaalit varmasti, jos emme itse ala sössimään vanhojen puolueiden tapaan. Meillä on suunnitelma, meillä on ohjelma ja meillä on oma linja. Niistä on pidettävä kiinni loppuun asti: paketti on pidettävä kasassa, kuten mäkihyppääjillä tai olympiatyylin nyrkkeilijöillä.

Pitkän päivän ilta

Eilinen päivä kului akateemisissa merkeissä, mutta tämä päivä peruspuoluetyössä. Lähdin Tampereelle, joissa meillä oli eduskuntavaalien ohjelmatyöryhmän kokous. Käsittelimme muun muassa ohjelmamme maahanmuutto- ja opetuspoliittisia osuuksia taitavan puheenjohtajamme Vesa-Matti Saarakkalan johdolla.

Pitkän kokouksen loppupuolella alkoi takki olla tyhjä itse kullakin ja herja lensi niin kuin se poikaporukassa vaan voi lentää. Esimerkiksi kun pohdimme lauseelle ”Toisen asteen ammattikoulutuksen päätöksenteko on kytkettävä…” sopivaa loppua, kirjasimme aivoriihen tuloksena lauseen loppuun sanat ”kolmannen asteen yhteyteen.”

Siis näin: ”Toisen asteen ammattikoulutuksen päätöksenteko on kytkettävä kolmannen asteen yhteyteen.”

Saa nähdä huomaavatko politiikan toimittajat ja tutkijat tämän absurdin lauseen Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta 2011 – vai yleensä jätämmekö sitä lopulliseen versioon…

Neljän kuukauden intti?

Osallistuin tänään eduskunnassa asevelvollisuustyöryhmän raportin esittely- ja keskustelutilaisuuteen. Olin paikalla Perussuomalaisten edustajana, puheenjohtaja Timo Soinin sijaisena ja puoluehallituksen päätöksellä.

Tilaisuutta veti puolustusministeri Jyri Häkämies. Jokaiselle puolueelle oli työryhmän puheenjohtajan Risto Siilasmaan suorittaman raportin esittelyn jälkeen varattu muutaman minuutin puheenvuoro.

Puhuin osin vapaasti mutta toki olin kirjoittanut etukäteen runkoakin. Suurin piirtein näin puhuin:

”Ensinnäkin on todettava, että Perussuomalaiset ovat vankkumattomia yleisen asevelvollisuuden kannattajia. Meitä ei suuremmin hetkauta se, minkälaisia puolustusratkaisuja muut maat tekevät. Suomella ei ole mikään pakko seurata huonoa esimerkkiä, niin kuin valitettavasti taannoin teimme tehokkaiden ja halpojen jalkaväkimiinojen suhteen.

Koko Suomea on puolustettava, se on Perussuomalaisten murtumaton peruslinja. Yleinen asevelvollisuus on meille edelleen sotilaallisesti, kansantaloudellisesti ja yhteiskunnallisesti paras ratkaisu. Perussuomalaiset ovat tyytyväisiä, että työryhmä on päätynyt loppuraportissaan samantyyppisiin johtopäätöksiin.

Raportissa on paljon muitakin myönteistä: useita pikkunäppäriä parannusehdotuksia varusmiehen elämään. Niitä pitää viedä eteenpäin.

Suhtaudumme kuitenkin kielteisesti raportissa esitettyyn ajatukseen neljän kuukauden varusmiespalveluksesta. Vasta joku aika sitten alin palvelusaika oli kahdeksan kuukautta, nyt sitä oltaisiin siis puolittamassa. Mitä seuraavaksi? Kahden kuukauden intti vai kirjekurssi?

Neljän kuukauden asepalvelus olisi askel kohti vapaaehtoista varusmiespalvelusta, kun kerran johtajiksi koulutettavat kuitenkin palvelisivat 12 kuukautta. Ero olisi liian suuri, joten asia ei ole selvittämisen arvoinen.

Neljän kuukauden armeija on siis Perussuomalaisten mielestä kuolleena syntynyt ajatus. Jos säästää pitää, säästettäköön ensin liialliseksi paisuneesta kansainvälisestä kriisinhallintatoiminnasta: miten esimerkiksi Atalanta-operaatio eli somalimerirosvojen jahtaaminen edistää kotimaan puolustusta?

Perussuomalaiset ihmettelevät myös selvitysryhmän intoa vähentää sota-ajan reservin vahvuutta 350 000 miehestä. Vahvuutta ei pidä enää dramaattisesti pudottaa, sitä on tehty varmasti jo liikaakin. Sissisota on täysin mahdollinen skenaario – kaikesta teknoarmeijahypetyksestä huolimatta. Nörttien lisäksi tarvitaan perinteisiä rynnäkkökivääri-kirves-puukko-pakki -miehiä!”

Perussuomalaisten puheenvuoro poikkesi muista. Olen jäävi sanomaan poikkesiko se edukseen, mutta joka tapauksessa se poikkesi.

Kun esimerkiksi pauhasin jalkaväkimiinoista, katsoin vaivihkaa yleisön reaktioita: kyllä, hieman tuntui militäärihenkilöitä hymyilyttävän. Turhaanpa hymyilivät, sillä jalkaväkimiinojen poistaminen puolustusvalikostamme oli emäluokan munaus sekä sotilaallisesti mutta etenkin taloudellisesti. – Miinat  olisivat oman messunsa aihe, mutta ei tässä yhteydessä siitä enempää. Totean vain, että ne pitää palauttaa.

Veteraanikuntoutuksen vajaat määrärahat

Eduskunta aloitti viime viikolla syksyn tärkeimmän urakkansa. Se alkoi käsitellä hallituksen esitystä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Perinteisessä keltaisessa budjettikirjassa on monia arveluttavia kohtia, joista puutun tällä kertaa vain yhteen – sotiemme veteraanien ja kotirintamanaisten asemaan.

http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2011/he_2011.html (ks. momentti 33.50->)

Maan vapauden pelastaneet miehet ja heitä uhrautuvasti tukeneet naiset eivät toki enää ole unohdettua kansanosaa kuten suomettumisen vuosikymmeninä, mutta parannuksia heidän tilanteensa vielä tarvitsisi. Tuntuu nimittäin siltä, että porvarihallituksen toimesta kyllä pidetään kauniita juhlapuheita kunniakansalaisillemme, mutta teot puuttuvat tai ovat mitä ovat.

Kuntoutusmäärärahoja karsitaan

Etenkään rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan resurssit eivät ole sitä tasoa millä niiden pitäisi olla. Tähänhän muun muassa Perussuomalaisten kansanedustajat ovat useaan otteeseen vuosien mittaan puuttuneet, mutta hallituspuolueiden edustajat ovat olleet kovakorvaisia.

Tosiasia on, että veteraanien kuntoutusmäärärahat ovat useana vuotena monessa kunnassa loppuneet jo alkuvuodesta. Nyt ne ovat ensi vuoden budjetissa putoamassa 30,5 miljoonaan euroon, mikä on käsittämätöntä, sillä nyt jo tiedetään kuluvan vuoden kuntoutusvarojen (34 miljoonaa) olevan riittämättömiä.

Mielestäni jokaisella veteraanilla pitäisi olla mahdollisuus vuosittaiseen kuntoutusjaksoon, jos me heistä kunniakansalaisina haluamme puhua. Kohtuullista myös olisi, että veteraanin puolisolla olisi oikeus asua miehensä kanssa, vaikka sitten veteraanien veljes- tai sairaskodissa.

Ja eikö ole jo korkea aika luopua veteraanien lainmukaisia etuuksia määriteltäessä työkyvyttömyysprosenteista? Pienivammaiset sotainvalidit ovat tällä hetkellä epäoikeudenmukaisessa asemassa.

Pallo on kansanedustajilla

Sotiemme veteraaneja on elossa noin 60 000. Heidän keski-ikänsä on 88 vuotta. Tuoni harventaa rivejä kiihtyvää tahtia. On kiire, jos haluamme maksaa kunniavelkaa veteraaneillemme ennen viimeistä iltahuutoa.

Pallo on nyt kansanedustajilla. Hallituspuolueiden edustajat ovat avainasemassa. He voivat halutessaan muuttaa hallituksen budjettiesitystä, jos vain tahtovat. – Sen toivoisin näkeväni, oli syy sitten aito auttamisen halu tai edessä olevat eduskuntavaalit.

Timo Soini ja politiikan puuhkalakit

Tiedän, että moni kansalainen seuraa aktiivisesti Timo Soinin maanmainiota blogia. Sitä kelpaa mainostaa näiltäkin sivuilta löytyvällä bannerilla.

On Soinilla myös mepin työhönsä liittyvä eurobloginsa sivuilla http://www.peruseuro.fi/ mutta kotimainen on tunnetumpi. – Allekirjoittaneella oli muuten kunnia olla mukana keksimässä sen mielestäni hauskalla tavalla rahvaanomaista nimeä, plokia, jonka tiedän riepovan vihreitä ja muunkin värisiä älykköblogisteja.

Kaikki asian harrastajat eivät kuitenkaan ehkä tiedä, että Timo Soini kirjoittaa säännöllisesti myös puolueen äänenkannattajaan Perussuomalaiseen puheenjohtajan palstaa. Se on luettavissa osoitteessa http://www.perussuomalaiset.fi/perussuomalainen-lehti

Puheenjohtajan palstan tarkoitus on tietysti puhutella enemmän puolueen jäseniä kuin kaikkia kansalaisia ja saada jäsenet taistelemaan perussuomalaisen aatteen puolesta, mutta sisältää sekin verrattomia kielikuvia. Esimerkiksi uusimmassa lehdessä 12/2010 Soini opastaa eduskuntavaalien ehdokkaita, siis minuakin.

Soini toteaa, että ehdokkaat joutuvat tottumaan monenlaiseen panetteluun kuumaksi käyvän kampanjan aikana. ”Kannattaa muistaa, että nollaa ei koskaan lyödä – ole hyvilläsi, jos rehellinen toimintasi kerää myös vastustusta.” Näin on.

Netin ”oksennuspalstoilla” ei Soinin mielestä kannata juurikaan käydä mieltänsä pahoittamassa ”muuta kuin sen verran, että tarkistaa vieläkö politiikan puuhkalakkien pattereissa on virtaa”. Ja onhan sitä, kirjoittaa Timo Soini, joka on näiden palstojen ykkösaiheita ollut jo pitkään. ”Hekin pelaavat Perussuomalaisten pussiin omalla rujolla tavallaan.”

Puheenjohtajan kirjoituksia kannattaa lukea. Niissä puhuu kokemuksen syvä rintaääni. ”Paineenkesto on osa politiikkaa. Jos siedät – kestät!” Tosi on.

Toimittajienkin kannattaa kirjoituksia lukea, jos jutun juurta etsii. Esimerkiksi Perussuomalainen-lehdessä 10/2010, joka ilmestyi Porin puolueneuvoston kokouksen alla, Soini kirjoitti viimeisenä lauseenaan: ”Projektitehtäviin vaalivoiton takaamiseksi saamme lisävoimaa, joka ei jätä kylmäksi.”

Ei jättänyt: kyseessä oli suora viittaus puolueemme Porissa esiteltyyn vaalityömieheen, elävään legendaan nimeltään Matti Putkonen. Tätä kirjoittaessa Putkonen pyyhältää puoluetyössä Hämeessä. Kenttä on ottanut vaalityömiehen innostuksella vastaan.