Aihearkisto: Uusi Suomi

Veteraanikuntoutuksen vajaat määrärahat

Eduskunta aloitti viime viikolla syksyn tärkeimmän urakkansa. Se alkoi käsitellä hallituksen esitystä valtion ensi vuoden talousarvioksi. Perinteisessä keltaisessa budjettikirjassa on monia arveluttavia kohtia, joista puutun tällä kertaa vain yhteen – sotiemme veteraanien ja kotirintamanaisten asemaan.

http://budjetti.vm.fi/indox/tae/2011/he_2011.html (ks. momentti 33.50->)

Maan vapauden pelastaneet miehet ja heitä uhrautuvasti tukeneet naiset eivät toki enää ole unohdettua kansanosaa kuten suomettumisen vuosikymmeninä, mutta parannuksia heidän tilanteensa vielä tarvitsisi. Tuntuu nimittäin siltä, että porvarihallituksen toimesta kyllä pidetään kauniita juhlapuheita kunniakansalaisillemme, mutta teot puuttuvat tai ovat mitä ovat.

Kuntoutusmäärärahoja karsitaan

Etenkään rintamaveteraanien kuntoutustoiminnan resurssit eivät ole sitä tasoa millä niiden pitäisi olla. Tähänhän muun muassa Perussuomalaisten kansanedustajat ovat useaan otteeseen vuosien mittaan puuttuneet, mutta hallituspuolueiden edustajat ovat olleet kovakorvaisia.

Tosiasia on, että veteraanien kuntoutusmäärärahat ovat useana vuotena monessa kunnassa loppuneet jo alkuvuodesta. Nyt ne ovat ensi vuoden budjetissa putoamassa 30,5 miljoonaan euroon, mikä on käsittämätöntä, sillä nyt jo tiedetään kuluvan vuoden kuntoutusvarojen (34 miljoonaa) olevan riittämättömiä.

Mielestäni jokaisella veteraanilla pitäisi olla mahdollisuus vuosittaiseen kuntoutusjaksoon, jos me heistä kunniakansalaisina haluamme puhua. Kohtuullista myös olisi, että veteraanin puolisolla olisi oikeus asua miehensä kanssa, vaikka sitten veteraanien veljes- tai sairaskodissa.

Ja eikö ole jo korkea aika luopua veteraanien lainmukaisia etuuksia määriteltäessä työkyvyttömyysprosenteista? Pienivammaiset sotainvalidit ovat tällä hetkellä epäoikeudenmukaisessa asemassa.

Pallo on kansanedustajilla

Sotiemme veteraaneja on elossa noin 60 000. Heidän keski-ikänsä on 88 vuotta. Tuoni harventaa rivejä kiihtyvää tahtia. On kiire, jos haluamme maksaa kunniavelkaa veteraaneillemme ennen viimeistä iltahuutoa.

Pallo on nyt kansanedustajilla. Hallituspuolueiden edustajat ovat avainasemassa. He voivat halutessaan muuttaa hallituksen budjettiesitystä, jos vain tahtovat. – Sen toivoisin näkeväni, oli syy sitten aito auttamisen halu tai edessä olevat eduskuntavaalit.

Timo Soini ja politiikan puuhkalakit

Tiedän, että moni kansalainen seuraa aktiivisesti Timo Soinin maanmainiota blogia. Sitä kelpaa mainostaa näiltäkin sivuilta löytyvällä bannerilla.

On Soinilla myös mepin työhönsä liittyvä eurobloginsa sivuilla http://www.peruseuro.fi/ mutta kotimainen on tunnetumpi. – Allekirjoittaneella oli muuten kunnia olla mukana keksimässä sen mielestäni hauskalla tavalla rahvaanomaista nimeä, plokia, jonka tiedän riepovan vihreitä ja muunkin värisiä älykköblogisteja.

Kaikki asian harrastajat eivät kuitenkaan ehkä tiedä, että Timo Soini kirjoittaa säännöllisesti myös puolueen äänenkannattajaan Perussuomalaiseen puheenjohtajan palstaa. Se on luettavissa osoitteessa http://www.perussuomalaiset.fi/perussuomalainen-lehti

Puheenjohtajan palstan tarkoitus on tietysti puhutella enemmän puolueen jäseniä kuin kaikkia kansalaisia ja saada jäsenet taistelemaan perussuomalaisen aatteen puolesta, mutta sisältää sekin verrattomia kielikuvia. Esimerkiksi uusimmassa lehdessä 12/2010 Soini opastaa eduskuntavaalien ehdokkaita, siis minuakin.

Soini toteaa, että ehdokkaat joutuvat tottumaan monenlaiseen panetteluun kuumaksi käyvän kampanjan aikana. ”Kannattaa muistaa, että nollaa ei koskaan lyödä – ole hyvilläsi, jos rehellinen toimintasi kerää myös vastustusta.” Näin on.

Netin ”oksennuspalstoilla” ei Soinin mielestä kannata juurikaan käydä mieltänsä pahoittamassa ”muuta kuin sen verran, että tarkistaa vieläkö politiikan puuhkalakkien pattereissa on virtaa”. Ja onhan sitä, kirjoittaa Timo Soini, joka on näiden palstojen ykkösaiheita ollut jo pitkään. ”Hekin pelaavat Perussuomalaisten pussiin omalla rujolla tavallaan.”

Puheenjohtajan kirjoituksia kannattaa lukea. Niissä puhuu kokemuksen syvä rintaääni. ”Paineenkesto on osa politiikkaa. Jos siedät – kestät!” Tosi on.

Toimittajienkin kannattaa kirjoituksia lukea, jos jutun juurta etsii. Esimerkiksi Perussuomalainen-lehdessä 10/2010, joka ilmestyi Porin puolueneuvoston kokouksen alla, Soini kirjoitti viimeisenä lauseenaan: ”Projektitehtäviin vaalivoiton takaamiseksi saamme lisävoimaa, joka ei jätä kylmäksi.”

Ei jättänyt: kyseessä oli suora viittaus puolueemme Porissa esiteltyyn vaalityömieheen, elävään legendaan nimeltään Matti Putkonen. Tätä kirjoittaessa Putkonen pyyhältää puoluetyössä Hämeessä. Kenttä on ottanut vaalityömiehen innostuksella vastaan.

Perusopetuksen tuntijako lausuntokierroksella

Opetus- ja kulttuuriministeriö lähetti kesällä lausuntokierrokselle laajalla jakelulla mietinnön nimeltä Perusopetuksen yleisten valtakunnallisten tavoitteiden sekä perusopetuksen tuntijaon uudistamista valmistelevan työryhmän ehdotukset. Se tunnetaan paremmin tuntijakotyöryhmän mietintönä. Etsivä löytää sen netistä:

http://www.minedu.fi/OPM/Julkaisut/2010/perusopetuksen_tuntijako.html

Lausuntoa oli pyydetty esimerkiksi Svenska Finlands Folktingilta, mutta ei Suomalaisuuden Liitolta. Tämä tietysti kertoo jo jotain asian valmistelijoista. Jakelu oli laaja, mutta poliittisesti korrekti. Perussuomalaisten eduskuntaryhmä sai kuitenkin antaa lausuntonsa, ja luulen sen olevan sellainen, jota ministeriön virkamiehet eivät varsinaisesti olisi halunneet saada eteensä.

On ehdotuksessa hyvääkin, sanottakoon se heti alkuun. Oppilaan perusopetuksen aikaista vähimmäistuntimäärää kasvatetaan. Taito- ja taideaineiden merkitys kasvaa. Liikunnan opetuksen lisääminen on kansanterveyden kannalta viisasta. On tärkeää, että jokaiselta oppilaalta löytyy jokin vahvuus. Jokainen on osaaja omalla erikoisalallaan. Kaikki eivät ole kirjatoukkia – kädentaitajia tarvitaan yhtä lailla.

Sen sijaan outoa on, että kaikille yhteisiksi uusiksi oppiaineiksi ehdotetaan draamaa ja etiikkaa. Tuntuu aika lailla haetulta. Eikö draaman sisältöjä voisi opiskella äidinkielen lisäksi valinnaisena oppiaineena? Eikö etiikka kuulu vahvasti sekä uskonnon että myös tavallaan jokaisen muunkin oppiaineen sisälle sekä yleensä koulun toimintaan itsestäänselvyytenä? Perinteistä uskonnon opetusta ei pidä vähentää koululaitoksessamme. Se on kestävän moraalikäsityksen perusta.

Täysin käsittämätöntä on, että tuntijakotyöryhmä päätyi esittämään ruotsin kielen säilyttämistä pakollisena. Se vieläpä vaatii sen opiskelun aloittamisen varhentamista! Opetusministeri Henna Virkkunen taputtaa käsiään ja heittää lisää löylyä: hän haluaa lisätä lukiossa opiskeltavien ruotsin kurssien määrää.

Eikö tuntijakouudistuksen taustalla ollutkaan aito halu edistää valinnaisuutta ja monipuolistaa suomalaisten kielivarantoa?

On yleinen väärinkäsitys, että perustuslaki määräisi ruotsin pakolliseksi oppiaineeksi kaikille. Tuntijakotyöryhmä teki puhtaasti poliittisen linjauksen, joka ei vastaa kansan tahtoa.

Kokemukset osoittavat, että pakko ei ole kannustanut ruotsin kielen opiskeluun – pikemminkin päinvastoin. Jo nyt etenkin miespuolisten oppimistulokset ruotsin kielessä ovat heikkoja.

Luopumalla pakkoruotsista vapauttaisimme aikaa muille kielille kuten saksalle, ranskalle, espanjalle ja Itä-Suomessa tärkeälle venäjälle. Aika suorastaan huutaa suomalaisilta suurten maailmankielten taitoa.

Pakkoruotsin poistaminen on väistämätöntä tulevaisuutta. Valinnaisuudella antaisimme paremmat mahdollisuudet opiskella ruotsia niille, jotka sitä elämässään tuntevat tarvitsevansa.

Ruotsin tie ei ole meidän tiemme

Sain tällä viikolla osallistua maanpuolustuksen 88. jatkokurssille, jotka järjestetään kun valtakunnallisten maanpuolustuskurssien käymisestä on tullut kuluneeksi viitisen vuotta. Kurssi oli tiivis ja antoisa kertaus kokonaismaanpuolustuksen perustavaa laatua oleviin kysymyksiin.

Sotilaallisella jämptiydellä kellotetulla kurssilla kuulimme puolustusvoimien tuoreimmat kuulumiset parhaiden asiantuntijoiden esittäminä. Kävimme myös Santahaminassa tutustumassa kaupunkisodankäynnin koulutukseen ja näimme taisteluammunnan.

Kurssilla heräsi monenlaisia maanpuolustukseen liittyviä ajatuksia, joista huolestuttavin on yleisen asevelvollisuuden tulevaisuus. Ruotsi luopui siitä viime heinäkuussa ja nyt Saksa näyttäisi tekevän samoin. Yleinen asevelvollisuus on jäämässä poikkeukselliseksi ratkaisuksi Euroopassa: oman maan puolustaminen ollaan vaihtamassa kansainväliseen kriisinhallintaan.

Olen vankkumaton yleisen asevelvollisuuden kannattaja. Valikoiva asevelvollisuus saati palkka-armeija ei ole ratkaisu Suomen kaltaiselle maalle. Olen tästä aikaisemminkin kirjoittanut eri yhteyksissä, mutta nakutanpa teesini vielä blogiinikin – onhan yksi vaaliteemoistani kiteytettävissä kolmeen sanaan: Turvallisen Suomen puolesta.

Väitetään, että sodankuva on muuttunut radikaalisti ja että meidän pitäisi siksi Ruotsin tavoin panostaa voimakkaasti kansainväliseen kriisinhallintaan; Suomea kun kuulemma puolustetaan parhaiten kehitysmaista käsin.

Näin väittävät puhuvat läpiä päähänsä. Suomen historia tai viimeaikaisista tapahtumista esimerkiksi Georgian sota todistavat toista. Maailma toimii edelleen vahvemman ehdoilla. Pahimpaan kannattaa varautua.

Geopoliittisesti Suomi on suurvallan kainalossa. Ruotsi on selkämme takana. Ruotsilla on Venäjään päin puskurinaan Suomi. Jos maantieteellinen asemamme Ruotsin kanssa vaihtuisi, ei Ruotsikaan olisi luopumassa yleisestä asevelvollisuudesta.

Suomen maanpuolustustahto on tutkitusti kansainvälisesti korkealla tasolla. Yleinen asevelvollisuus on meille edelleen sotilaallisesti, taloudellisesti ja yhteiskunnallisesti paras ratkaisu. Se rakentaa kansakokonaisuutta.

Varusmiespalvelus on viimeinen kerta, kun lähes koko miespuolinen ikäluokka saa kosketuksen toisiinsa yhteiskunnallisesta asemasta riippumatta. Kaikki lähtevät samalta viivalta. Tällä on maanpuolustustahtoa kasvattava, yhteiskuntarauhaa edistävä ja syrjäytymisen vaaraa vähentävä merkitys.

Varusmiespalveluksessa eritaustaiset suomalaiset miehet huomaavat, että heillä on paljon yhteistä. Yhteisöllisyys rakentuu erilaisuudesta. Jokaista suomalaista miestä tarvitaan tämän maan puolustamiseen. Jokainen on tärkeä, ja jokaiselle löytyy tehtävää. Tarvitsemme monipuolisen ja laajan reservin. Joukkojemme sodan ajan vahvuutta ei pidä enää pudottaa, sitä on jo tehty liiaksikin.

Yhteiskunnallisen vaikutuksen vuoksi siviilipalvelusjärjestelmää ei pidä muuttaa varusmiespalvelusta houkuttelevammaksi. Omantunnon syistä asepalvelusta ongelmallisena pitäville on markkinoitava enemmän syyttä unohdettua mahdollisuutta – aseetonta palvelusta. Suomen kansan armeijalla on käyttöä jokaiselle.

Kansalaisella on oikeuksia ja velvollisuuksia. Perustuslakimme mukaan jokainen Suomen kansalainen ”on velvollinen osallistumaan isänmaan puolustamiseen tai avustamaan sitä sen mukaan kuin laissa säädetään”. Naisten maanpuolustustyön mahdollisuuksia onkin syytä täsmentää ajan vaatimuksia vastaaviksi. 

Uskottavan puolustuksen, tehokkaan varusmieskoulutuksen ja reserviläisten riittävien kertausharjoitusten takaamiseksi Suomen puolustusvoimat tarvitsee lisää määrärahoja. Niitä on irrotettavissa liian laajaksi paisuneesta kansainvälisestä kriisinhallintatoiminnasta.

Mitä muuta me esimerkiksi Afganistanissa teemme kuin näytämme lippua ja poltamme rahaa? Annetaan ruotsalaisten puuhastella maailmalla, se on heidän asiansa, mutta meillä sen sijaan on suomalainen isänmaa puolustettavanamme. Suomea ei puolusta ketkään muut kuin suomalaiset, olimme liittoutumattomia tai ei.

Ruotsin tie ei ole meidän tiemme. Meillä ei ole mikään pakko seurata huonoa esimerkkiä, niin kuin valitettavasti taannoin teimme jalkaväkimiinojen suhteen. Jos ajamme Ruotsin tavoin puolustuskykymme alas, sen pystyyn nostaminen kovan paikan tullen kestää kauan.

Jätevesiasiaan tarvitaan aikalisä

Otin kantaa haja-asutusalueiden jätevesiasiaan paikallislehdessä http://www.lehtiluukku.fi/pub?id=5599. Kyseessä on iso ongelma, joka iskee eniten maaseudun pienituloisiin. Ohessa kirjoitukseni.

Jätevesiasiaan tarvitaan aikalisä

Kansanedustaja Outi Mäkelä kirjoittaa Nurmijärven Uutisissa 15.8.2010, että valtioneuvoston asetukseen jätevesien käsittelystä viemäriverkostojen ulkopuolisilla alueilla tarvitaan selkeyttä. Aivan niin. Asia on kiireellinen, sillä määräaika jätevesien käsittelyn tehostamiselle päättyy vuoden 2013 lopulla.

Kyse ei ole pienistä investoinneista. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan joissain tapauksissa ne saattavat kohota jopa 12 000 euroon. Tämä tarkoittaa, että moneen maaseudun niin sanottuun mummonmökkiin rakennettava jätevesijärjestelmä saattaa olla arvokkaampi kuin itse kiinteistö!

Keskustelu velloo. Kansalaiset pitävät hajajätevesiasetuksen vaatimuksia ylimitoitettuna, jopa ympäristövouhotuksena. Jotkut asiantuntijat ovat todenneet, että nykyisten saostuskaivojen tehostetulla käytöllä päästäisiin samaan lopputulokseen ympäristön kannalta, ilman suuria taloudellisia uhrauksia.

Keskustelu luonnollisesti hämmentää haja-asutusalueiden asukkaita ja mökkeilijöitä, semminkin kun neuvonta on ollut olematonta. Kansalaisilla ei esimerkiksi ole tietoa perusteista, joilla lykkäystä voi saada. Vaarana on, että kunnissa tapahtuva tapauskohtainen harkinta asettaa kansalaiset eriarvoiseen asemaan.

Mielestäni nyt pitäisi ottaa aikalisä koko haja-asutusalueiden jätevesien tehostamisasiassa. Sen verran sekavassa tilassa se on. Parasta olisi, jos koko hanke keskeytettäisiin. Epäilen, ettei nykyhallitus kuitenkaan saa asiaan järkeviä muutoksia. Nyt voitaisiin aloittaa kunnolliset valmistelut, jotta asia vaalien jälkeen voitaisiin ottaa uuden hallituksen ohjelmaan pidennetyllä ylimenokaudella.

Jussi Niinistö

Maahanmuutto puhuttaa

Maahanmuutto on nousemassa yhdeksi merkittäväksi teemaksi tulevissa eduskuntavaaleissa. Se on Perussuomalaisten johdonmukaisen ja pitkäjänteisen työn ansiota. Sen kannalla on Suomen kansan enemmistö. 

Perussuomalaisten järkilinjalle on viime aikoina ollut tulijoita. Useat puolueet ovat omineet maahanmuuttopoliittisia linjauksiamme, suorastaan nokitelleet niillä. Taustalla on tietenkin äänestäjien menettämisen pelko.

Kopioinnin aloitti SDP, joka puheenjohtajansa Jutta Urpilaisen suulla viime maaliskuussa tunnetusti julisti: Maassa maan tavalla. Se oli suora lainaus Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmasta 2007. Urpilaisen ulostulo aiheutti melkoisen mediakohun.

Viime aikoina Perussuomalaisten linjoille on kuitenkin eniten yritellyt kokkaansa kääntää Kokoomus, jonka vahva vaikuttaja Ben Zyskowicz on mm. vaatinut jarrua perheiden yhdistämisille (Iltalehti 9.8.2010) ja arvostellut ns. mummolain valmistelun jatkamista (Helsingin Sanomat 11.8.2010).

Suomessa humanitäärisin perustein oleskeluluvan saaneitten perheenyhdistämismahdollisuuksia onkin syytä tiukentaa ja ripeästi. Nykylinja on täysin kestämätön.

Ohessa hieman tilastoja. Vuonna 2007 Suomeen saapui noin 1 500 turvapaikanhakijaa. Vuonna 2008 heitä oli jo yli 4 000 ja viime vuonna liki 6 000. Kasvu oli hurjaa. Onneksi se on kuitenkin ollut kuluvana vuonna tasaantumaan päin – johtuuko se sitten Suomessa velloneesta maahanmuuttokeskustelusta ja sen seurauksena lainsäädäntöömme tehdyistä pienistä kiristyksistä vai mista, vaikea sanoa.

Joka tapauksessa maahanmuuttohallintomme ja yleensä yhteiskuntamme kestokyky tulee jatkossakin olemaan koetuksella, jos perheiden yhdistämiskäytäntöihin ei puututa. Maahanmuuttovirastossa on nimittäin parhaillaan käsittelyssä esimerkiksi noin 4 000 somalialaisen perheenyhdistämishakemusta. Vanhimmat vireille tulleet hakemukset ovat vuoden 2008 alusta.

Jos ja kun näitä puolletaan, tietää se seuraavaa: jokaista hyväksyttyä hakemusta kohden saamme noin 10-20 uutta somalia Suomeen. Kun somalien työttömyysaste on tällä hetkellä 55 prosentin luokkaa, on selvää että perheenyhdistämisten kautta saapuva suuri joukko uusia somaleita aiheuttaa kohtuutonta taakkaa Suomen muutenkin takkuisesti toimivalle kansantaloudelle puhumattakaan kotouttamis- ja muista ongelmista.

Siksi olenkin Zyskowiczin kanssa samaa mieltä siinä, että perheenyhdistäjältä tulee jatkossa vaatia, että hän pystyy omalla työllään elättämään tänne tulevan perheensä. Olen myös sitä mieltä, että Suomen ei pidä maksaa perheenjäsenten matkoja. Niin ei tee mikään muukaan maa maailmassa.

Terveessä kansanvaltaisessa järjestelmässä pitää voida käydä avointa ja asiallista keskustelua epäkohdista. On kyettävä tunnustamaan, että esimerkiksi perheenyhdistämiskäytännöissä olemme olleet sinisilmäisiä hölmöjä.

On hyvä, että niin moni vanhan puolueen edustaja on tunnustanut harjoitetun väärän maahanmuuttopolitiikan ja kääntänyt takkiaan. Viime kädessä on äänestäjän tehtävä päättää, kenen linja on uskottavin – myös vaalien jälkeen.