Työpaikkana Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä on ollut työnantajani syksystä 2004. Olin jo edeltävänä keväänä tullut puolueen palkkalistoille, kun puheenjohtaja Timo Soini oli pyytänyt minut Perussuomalaisten vaalikoordinaattoriksi EU-vaaleihin.

Eduskuntaryhmän pääsihteerinä olen toiminut pian kuusi vuotta. Se on ollut mielenkiintoinen näköalapaikka oppia, miten politiikkaa tehdään ja miten kansanedustuslaitoksemme toimii. Eduskunnassa tehdään paljon hyvää työtä, mutta paljon olisi toki korjattavaakin.

Pääsihteerin työhön kuuluu toimiminen jokatorstaisten ryhmäkokousten sihteerinä. Kuvassa vasemmalta Antti Valpas, Jussi Niinistö, Raimo Vistbacka, Marjo Pihlman, Timo Soini ja Pentti Oinonen. Kuva: Toni Kokko.

Historiantutkijan tausta

Koulutukseltani olen historiantutkija. Väittelin filosofian tohtoriksi Helsingin yliopistossa 1998. Väitöskirjani käsitteli everstiluutnantti Paavo Susitaipaleen elämää aktivistina, sotilaana, poliitikkona ja kirjailijana.

Väitöksen jälkeen kertyi sen verran muutakin tuotantoa, että olen Maanpuolustuskorkeakoulun Suomen sotahistorian ja Helsingin yliopiston Suomen historian dosentti. Kirjoittamani kirjat käsittelevät lähinnä kotimaamme uudempaa poliittista historiaa ja sotahistoriaa.

Mukana vaaleissa

Ensimmäinen koetukseni – työ vaalimenestyksen eteen EU-vaaleissa 2004 – oli opettavainen kokemus, jos kohta puolueemme menestys silloin jäikin lievästi sanottuna vaatimattomaksi. Sitäkin mukavampaa oli hakea toissavuotisissa EU-vaaleissa revanssi. Itsenäisyyden asia ei vanhene koskaan, kuten vaalien äänikuningas Timo Soini totesi tuloksen ratkettua.

Olin Soinin vaalipäällikkönä presidentinvaaleissa 2006 ja puolueemme valtakunnallisena vaalipäällikkönä eduskuntavaaleissa 2007. Näissä vaaleissa luotiin vankka pohja PerusS:n nykyiselle kannatukselle.

Vuosien varrella olen ottanut osaa puolueen eri työryhmiin ja päässyt osaltani vaikuttamaan eduskuntaryhmän ja puolueen linjauksiin. Etenkin vaaliohjelmatyöryhmien työtä pidän perustavaa laatua olevana ja arvostan varapuheenjohtaja Vesa-Matti Saarakkalan vahvaa sitoutumista asialle.

Työ ryhmäkansliassa

Pääsihteerin työ Perussuomalaisten eduskuntaryhmän ryhmäkansliassa on monipuolista, kuten politiikassa yleensä. Työ on opettanut tekijäänsä. Enenevässä määrin aikaani vie ryhmän edustaminen eduskunnan sisäisissä ja talon ulkopuolisissa, parlamentaarisesti kootuissa työryhmissä.

Toimenkuvaani kuuluu kanslian normaalirutiinien lisäksi asiantuntijatehtäviä, joissa yritän hyödyntää saamaani teoreettista koulutusta. ”Politrukin” työ eroaa kuitenkin huomattavasti tutkijan työstä: politiikassa pitää pystyä nopeaan tietojen tiivistämiseen mitä erilaisimmista asioista, esimerkiksi kannanottojen tai ryhmäpuheiden laadinnassa.

Jokaisella eduskuntaryhmällä sen koosta riippumatta on eduskunnan täysistunnossa sama virallinen, yleensä viiden, seitsemän tai kymmenen minuutin pituinen puheenvuoro hallituksen selontekojen, tiedonantojen ja budjettiesitysten lähetekeskusteluissa sekä välikysymys-, ilmoitus- ja ajankohtaiskeskusteluissa.

Ryhmäpuheiden merkitys

Poliittisesti merkittävimpänä pidetyt eduskuntakeskustelut televisioidaan suorina lähetyksinä. Niiden lisäksihän kaikki suulliset kyselytunnit televisioidaan torstaisin. Nyttemmin täysistunnot ovat nähtävissä myös suorina verkkolähetyksinä ja niiden istuntotallenteet ovat myöhemminkin katsottavissa verkossa.

Eduskuntaryhmän ryhmäpuheenvuorot ovat siten merkittävä asia koko puolueelle. Ne ovat hyvä keino saattaa puolueen kanta eri asioihin kansalaisten tietoon. Usein linja joudutaan luomaan varta vasten näitä puheita valmistellessa, ja linjanvedolla on merkityksensä esimerkiksi puolueen ohjelmatyölle. Ryhmäpuheiden pitää olla linjassa puolueen murtumattoman peruslinjan kanssa.

Muutoksia edessä

Kuluneen seitsemän vuoden aikana olen saanut nähdä ja kokea Perussuomalaisten huikean nousun. Huhtikuun eduskuntavaalien jälkeen nousu tulee väistämättä heijastumaan myös eduskuntaryhmäämme ja epäilemättä myös sen ryhmäkanslian työntekijöiden määrään; olen ollut ainoa kokopäiväinen työntekijä.

Apunani on toki ollut osa-aikainen eduskuntasihteeri Toni Kokko, joka on toiminut osa-aikaisesti myös eduskuntaryhmämme vuodesta 1995 alkavan historian ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan puheenjohtajan Raimo Vistbackan eduskunta-avustajana.

Koska Vistbacka ei enää asetu ehdolle, on seuraavan vaalikauden alkaessa Perussuomalaisten eduskuntaryhmälle valittava uusi puheenjohtaja. Viime kädessä puheenjohtaja määrittelee pääsihteerin ja muun ryhmäkanslian henkilökunnan toimenkuvat, jotta kansanedustajamme saavat tarvitsemansa avun valtiopäivätyössään.

Kirjoitus julkaistu Perussuomalainen-lehdessä 1/2011. 

Nigel Farage Suomeen

Perussuomalaiset on siitä erikoinen puolue, ettei sillä ole veljespuolueita Pohjoismaissa tai muualla Euroopassa kuten kaikilla muilla eduskuntapuolueilla. Viime aikoina Timo Soinin europarlamentaarikon työn kautta puolueelle on kuitenkin avautunut kansainvälisiä yhteyksiä. Niistä tärkein on europarlamentin Europe of Freedom and Democracy- eli EFD-ryhmä, johon Soini kuuluu.

Viime elokuussa Perussuomalaisten puolueneuvoston kokouksessa Porissa tervehdyksen esitti Tanskan kansanpuolueen ääniharava, nuori Morten Messerschmidt. Perussuomalaisten puoluehistorian ensimmäinen tervehdys koto-Suomen ulkopuolelta otettiin lämmöllä vastaan; EU-kriittisyys yhdistää.

Nyt olisi vuorostaan itse EFD-ryhmän puheenjohtaja Nigel Farage tulossa Suomeen 6.-8.2.2011. Hän pitää Timo Soinin kanssa yleisötilaisuuden Helsingissä sunnuntai-iltana 6. helmikuuta, josta enemmän myöhemmin. Alustavana teemana on: ”Tule kuulemaan totuuksia Euroopan Unionista.”

Farage on Iso-Britannian itsenäisyyspuolueen UKIPin puheenjohtaja ja aivan erinomainen puhuja. Näistä videoista saatte esimakua miehestä ja hänen retoriikastaan; YouTubesta löytyy lisää:

Nigel Farage shows Barroso ’true state of the Union’

UKIP Nigel Farage MEP – BBC Question Time Nov 2010

Pakkoruotsi joutaa mennä

Perussuomalaisten kannatus on 2,7 % – nimittäin ruotsinkielisten parissa, kertoo Åbo Akademin tutkimus. Neljä vuotta sitten tehdyssä vastaavassa gallupissa kannatus oli vain prosentti. Keskustan kannatus puolestaan on nyt prosentti, kun se neljä vuotta sitten oli kolme. Osat ovat vaihtuneet.

Kannatuksen kasvu on sikäli mielenkiintoinen ilmiö, kuten STT:kin huomauttaa asiaa koskevassa uutisessaan, että Perussuomalaiset on ainoa puolue, joka vastustaa virallisesti pakkoruotsia. Keskustan kannatuksen laskussa näkynee taannoinen Kokkolan aluehallintokiista.

Veikeä tarra 1990-luvun lopulta, edelleen ajankohtainen!

Suomen kansan enemmistön mielipide on selvä: pakkoruotsi on aikansa elänyt ja joutaa mennä. Entistä useampi ruotsinkielinen suomalainen on samaa mieltä.

Joulun alla Ruotsalaisen kansanpuolueen varapuheenjohtaja Nils Torvalds kohautti ehdottamalla pakkoruotsista luopumista, ja puolueen taustavaikuttaja Per Stenbäck puolestaan halusi Rkp:n valmistautuvan pakkoruotsin jälkeiseen aikaan.

Enpä olisi uskonut tällaisia kannanottoja kuulevani. Ne ovat merkkejä siitä, että jäät ovat lähdössä liikkeelle.

Pakkoruotsin kannattajien ja vastustajien äänimäärät mitataan huhtikuun eduskuntavaaleissa, haluaa Keskustan puoluesihteeri Timo Laaninen sitä tai ei. Pakkoruotsi on ja tulee olemaan yksi vaalikeskustelujen aiheista.

Valvontaupseerin jatkosota

Joululomalla oli aikaa lukea. Ohessa arvio yhdestä viime syksyn puhutuimmista sotakirjoista.

Maanpuolustuskorkeakoulun tutkija Jarmo Nieminen on toimittanut Taavetti Heikkisen päiväkirjat, jotka tarjoavat autenttisen kurkistusaukon valvontaupseerin toimintaan jatkosodassa. Päämajan alaisista valvonta- eli vastavakoilutehtävistä ei ole aikaisemmin paljoa kirjoitettu, sillä valvontaosaston asiakirjat tuhottiin sodan päättyessä.

Heikkisen päiväkirja Rintaman poliisi kertoo koruttomalla tavalla muun muassa hyökkäysvaiheen joukkokieltäytymisistä keskipohjalaisista kootun, jääkärieversti ”Kylmä-Kalle” Heiskasen johtaman 11. Divisioonan osalta.

Kirja kertoo myös loikkarien, desanttien, vakoojien ja maanpetturien kohtaloista unohtamatta kotikommunistien ja purnaajien palauttamista ruotuun. Vastavakoilu iski, kenttäoikeus toimi ja Heikkinen kirjasi tuntonsa kuulusteluista ja tuomioista tuoreeltaan.

Riemusta synkkyyteen

Taavetti Heikkinen (1906–1969) oli ylikonstaapeli, reservin upseeri ja Akateemisen Karjala-Seuran kannattajajäsen. Niinpä Suomen armeijan eteneminen Itä-Karjalaan oli hänelle aluksi riemukulkua, kuten hän esimerkiksi kirjoitti 1. lokakuuta 1941 Petroskoin valtauksen jälkeen:

”Pysähdyimme ja kiitin hiljaisena Jumalaa, joka on sallinut minun elää tähän päivään saakka ja nähdä tämän, joka on ollut elämäni suurin unelma.”

Sodan pitkittyessä tunnelmat päiväkirjan lehdillä tylsistyvät ja synkistyvät. Illuusiot karisevat, ”V-käyrä” nousee ja luutnantti Heikkinen on palaa loppuun. Hän raapustaa 21. tammikuuta 1944 seuraavaa:

”Olen väsynyt, niin suunnattoman väsynyt tähän sotaan ja kaikkeen pelleilyyn täällä.”

Vaihtelua asemasodan aikaiseen arkeen tuo lähinnä saunominen. Arki taas muuttuu juhlaksi, kun aseveli tuo lomalta alkoholia, useimmiten pöytäviinaa, joka porukalla nautitaan. 

Sota on sotaa

Päiväkirja oli virkatoimissaan tunnollisen, tarvittaessa kovaotteisen sotapoliisin varoventtiili: höyryjen päästäminen kirjoittamalla toimi terapiana. Rintaman poliisi ei realistisuudessaan ole mikään tavanomainen sotakirja saati sankaritarina, eikä se siten ole aina miellyttävää luettavaa.

Valvontaupseeri Taavetti Heikkinen kirjasi tapahtumat sellaisina kuin hän ne näki ja koki, ilman jälkiviisastelua. Jarmo Nieminen on tehnyt esimerkillisen huolellista ja asiantuntevaa työtä taustoittaessaan sotadokumentin merkintöjä monin eri tavoin.

Kirjan liitteenä on kuvaus 11. Divisioonan sotatiestä. Lähdeluettelosta tosin uupuu allekirjoittaneen väitöskirja everstiluutnantti Paavo Susitaipaleesta, joka sentään toimi hyökkäysvaiheessa yhtenä ”Iskevän kiilan” rykmentinkomentajista (JR 29).

Vakava asian harrastaja saa Heikkisen päiväkirjamerkinnöistä enemmän irti, jos niitä lukee vertaillen Heikkisen aseveljen, samaan telttakuntaan kuuluneen Paavo Alkion Sotatuomarin päiväkirjojen (2003) kanssa. Nämä kaksi kirjaa täydentävät toisiaan ja osaltaan hyödyttävät jatkosodan historiantutkimusta.

Kirjan tiedot

Taavetti Heikkinen: Rintaman poliisi. Valvontaupseerin päiväkirjat 1941–1944. Toimittanut Jarmo Nieminen.

Ajatus Kirjat/Gummerus Kustannus Oy 2010. 364 sivua.

Lisätietoa kirjasta sen toimittajan nettisivuilla www.jarmonieminen.fi/historia.

Vistbacka sairaalahoitoon

Tiedotusvälineille 3.1.2011
 
Julkaisuvapaa heti
 
KANSANEDUSTAJA RAIMO VISTBACKA SAIRAALAHOIDOSSA
 
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Raimo Vistbacka on hakeutunut rintakipujen johdosta sairaalahoitoon.
 
Vistbackalla on todettu lievä sydäntapahtuma, jonka johdosta hän on hoidossa Seinäjoen keskussairaalassa.
 
 
Laitoin äsken matkaan yllä olevan tiedotteen keskusteltuani Vistbackan kanssa. Pikaista parantumista vallesmannille!

Soini järisyttää Uuttamaata

Näin otsikoi Helsingin Sanomat tämän päiväisen pääkirjoituksensa. Uudenmaan vaalipiirissä tehty tuore HS-Gallup näyttää Perussuomalaisille tasan 16 prosentin kannatusta. Nousua olisi 10 prosenttia viime eduskuntavaaleihin 2007 verrattuna.

Perussuomalaisten nousu on kieltämättä huikea. Olemme tekemässä historiaa. Nousu ei kuitenkaan yllätä, kun tilannetta on seurannut pidempään. Luulen, että loppupeleissä nousu voi olla suurempikin – nimenomaan Uudellamaalla.

Perussuomalaiset olisivat mielipidetutkimuksen mukaan saamassa ääniä joka suunnasta: oikealta, keskeltä ja vasemmalta. Mikään muu puolue kuin PerusS ei ole onnistunut nostamaan kannatustaan maamme suurimmassa vaalipiirissä.

Puolueen puheenjohtajan ja tulevien eduskuntavaalien todennäköisen äänikuninkaan Timo Soinin imussa eduskuntaan nousisi Soinin lisäksi peräti viisi uusmaalaista PerusS:n ehdokasta. Viime vaaleissa saimme kaksi edustajaa.

Keitä tulevat uusmaalaiset perussuomalaiset kansanedustajat sitten Soinin ohella olisivat, kysyy Helsingin Sanomat ja hakee vastauksia aiemmin julkaistusta, ehdokkaiden vetovoimaa mitanneesta tutkimuksesta. Aihetta olen kommentoinut aiemmassa blogikirjoituksessani.

Vahvoilla olisivat tietenkin istuvat kansanedustajamme Pietari Jääskeläinen Vantaalta ja Pirkko Ruohonen-Lerner Porvoosta, mutta ilokseni olin minäkin päässyt kuvan kera ehdokkaidemme eturiviin.

Erot ehdokkaiden kesken ovat tuhannen hengen gallupotoksessa luonnollisesti pienet, mutta kyllä en menisi kirjoittamaan Hesarin pääkirjoitustoimittajan tavoin että ”loput perussuomalaiset voisi valita yhtä hyvin arpomalla, sillä sen verran tasaista on Soinin takana”.

Demokratiassa kansa ratkaisee, ketkä eduskuntaan valitaan. Ja pulinat pois, kun Suomen kansa on puhunut: väärin et voi äänestää.

Arvopolitiikkaa asialinjalla