Kansalaispalveluksen ja siviilipalveluksen tuettava yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta

Viime aikoina on keskusteltu kansalaispalveluksesta. Kaikkia koskevaa palvelusvelvoitetta on tarjottu vastaukseksi vain miehiä koskevan ase- tai siviilipalveluksen synnyttämään oletettuun tasa-arvo-ongelmaan. Ajatus kansalaispalveluksesta on pohtimisen arvoinen, mutta nykyisen asevelvollisuusjärjestelmän korvaajaksi siitä ei ole.

Perustuslaissamme on maanpuolustusvelvollisuus ja hyvä niin. Suomalaisen asevelvollisuusjärjestelmän on kyettävä tuottamaan puolustuskyvyn ylläpitämisen edellyttämä riittävän kokoinen, osaava ja toimintakykyinen reservi. Tällä hetkellä näin onkin, mutta tinkimisvaraa ei ole. Sodan ajan joukkojen verraten suuren määrän 280 000 vuoksi koulutukseen tarvitaan koko miespuolinen ikäluokka. Näin saadaan samalla myös erityisosaajia tarvittaviin tehtäviin. Valikoiva, saati vapaaehtoinen asevelvollisuus on Suomen oloissa ja Suomen kokoisessa maassa mahdoton ajatus.

Sellaisille henkilöille, jotka terveydellisistä syistä eivät voi suorittaa perinteistä varusmiespalvelusta tai niille naisille, jotka eivät valitse vapaaehtoista varusmiespalvelusta, voidaan kuitenkin ajatella uusia polkuja mahdollistaa osallistuminen työhön yhteiskunnan hyväksi. Tällöin kyseeseen voisi tulla kansalaispalvelus. Se tulisi kuitenkin kytkeä tiiviisti jo olemassa oleviin turvallisuuden viitekehyksiin, ja sen tulisi olla kustannuksiltaan järkevä. Ennen kaikkea sille on oltava kysyntää.

Tällainen kansalaispalvelus voisi sisältää koulutusta, joka liittyisi esimerkiksi sellaisiin Yhteiskunnan turvallisuusstrategiassa kuvattuihin häiriötilanteisiin, joihin ei aina välttämättä liity sotilaallisen voiman käyttöä: mm. elintarvikehuoltoon sekä sosiaali- ja terveystoimeen liittyviin tilanteisiin, suuronnettomuuksiin ja ympäristöuhkiin. Näissä poikkeusolosuhteissa koulutuksen saaneet henkilöt voisivat toimia viranomaisten tukena.

Toinen säännöllisesti keskustelua herättävä kysymys on siviilipalvelus, jossa nykyisellään on paljon kehittämisen varaa. Myös siviilipalveluksen tulee tukea yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta ja sille on oltava paikkansa myös poikkeusoloissa.

Puolustusministeriö teki vuosi sitten työ- ja elinkeinoministeriölle (TEM) siviilipalveluksen kehittämistä koskevan aloitteen, jossa ehdotettiin mm. täydennyspalvelusajan pidentämistä nykyisestä viidestä päivästä esimerkiksi kymmeneen. Lisäksi ehdotettiin, että paluu reserviin mahdollistetaan vielä täydennyspalveluskoulutuksen aloittamisen jälkeen ja samaten mahdollistetaan asevelvollisen paluu suorittamaan varusmiespalvelusta jo alkaneenkin siviilipalveluksen puolelta. Siviilipalveluslakia ehdotettiin myös muutettavaksi siten, että siviilipalveluspaikkana voisi toimia vain kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllinen valtion viranomainen tai liikelaitos.

TEM asetti puolustusministeriön aloitteen pohjalta työryhmän selvittämään siviilipalveluslain muutostarpeita. Vaikeimmiksi kohdiksi voi jo nyt arvioida täydennyspalveluksen kestoajan pidentämisen ja siviilipalveluspaikkojen muutoksen vain kokonaisturvallisuuden kannalta hyödyllisiksi palveluspaikoiksi. Työryhmän työssä esille tullee myös ns. siviilivarannon muodostaminen: Siviilipalveluksen suorittaneille voitaisiin luoda rekisteri, jonka perusteella heidät voidaan kutsua tukemaan poikkeusoloja. Nythän tilanne on se, ettei siviilipalvelusmiehille ole poikkeusoloissa käytännössä mitään velvoitteita.

Keskeistä on, että niin siviilipalvelus kuin mahdollinen kansalaispalveluskin palvelevat yhteiskunnan kokonaisturvallisuutta. Aseellinen varusmiespalvelus on kuitenkin myös tulevaisuudessa maamme puolustuksen kivijalka, eikä mikään järjestelmä, joka tavalla tai toisella liudentaisi sen suorittamista, ole mahdollinen kehityssuunta.

Kansallinen puolustus on kivijalka, joka mahdollistaa myös kriisinhallinnan

Ekim Özdemir tulkitsi (HS Mielipide 22.3.) 225. Maanpuolustuskurssin avajaisissa pitämääni tervehdystä niin, että mielestäni kansainvälinen kriisinhallinta ja kansallinen puolustus muodostaisivat jonkinlaisen nollasummapelin. Tulkinta on väärä. Kansallinen puolustus on kivijalka, joka mahdollistaa myös kriisinhallinnan.

Suomen puolustusjärjestelmä rakennetaan kansallisista tarpeista ja lähtökohdista. Näitä lähtökohtia ovat muun muassa lähialueen turvallisuustilanne, puolustusratkaisu sekä käytössä olevat resurssit. Suomen maanpuolustuksen suorituskyky ei näin ollen ole riippuvainen – kuten Özdemir väittää – kriisinhallinnasta saaduista opeista. Kriisinhallintaoperaatioista saadut opit voivat olla hyödyllisiä, erityisesti yksilölle, mutta ne tulee erottaa pitkäjänteisestä järjestelmätason kehityksestä. Niin ikään täytyy muistaa, että kriisinhallintaoperaatioista saatava hyöty kansalliselle puolustukselle on varsin rajallista tietyn ajanjakson jälkeen – operaatiosta riippuen.

On huomattava, että pääosa puolustusjärjestelmän kehitystyöstä perustuu kotimaassa tehtyyn tutkimukseen ja kehitystoimintaan. Toiseksi, kriisinhallinta on vain pieni osa puolustuksemme kansainvälisestä yhteistoiminnasta. Pääosa puolustusjärjestelmää hyödyttävästä yhteistyöstä tehdään monen- tai kahdenvälisesti kriisinhallintaoperaatioiden ulkopuolella esimerkiksi osana kansainvälisestä harjoitustoimintaa tai materiaaliyhteistyötä.

Edellä esitetystä huolimatta on kriisinhallinta arvokasta työtä, joka täydentää konkreettisella ja merkittävällä tavalla niin ulko- kuin turvallisuuspolitiikkamme tavoitteita. Se myös parhaimmillaan vakauttaa konfliktiherkkiä alueita ja luo edellytyksiä rapautuneiden yhteiskuntien toiminnalle. Puolustusjärjestelmän kehittämisen ytimessä se ei kuitenkaan ole.

Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien  mielipidesivulla 25.3.2018.

Talviaurinkoa Bodenissa

Kuvat: Puoluetusministeriö

Tein työvierailun Pohjois-Ruotsin varuskuntakeskittymään Bodeniin 19.-20.3.2018.

Vierailun aikana tapasin Ruotsin puolustusministeri Peter Hultqvistin, jonka kanssa käydyt kahdenväliset keskustelut käsittelivät mm. Itämeren alueen turvallisuustilanteen kehitystä, Suomen ja Ruotsin kahdenvälistä puolustusyhteistyötä, yhteistyötä Nordefcon puitteissa sekä transatlanttista yhteistyötä. Kyseessä oli jo 38:s tapaamiseni ministeri Hultqvistin kanssa – Liekö jo ennätys alallaan?

Lisäksi tutustuin Ruotsin puolustusvoimien Kiirunatunturin ja Bodenin alueella järjestettävään Vintersol 2018 -sotaharjoitukseen sekä tapasin harjoitusjoukkoja kauniissa maalissäässä. Joukossa oli jo ruotsalaisia varusmiehiä ja reserviläisiä ammattiarmeijan rungon tukena. Ruotsin puolustus ottaa määrätietoisia askeleita oikeaan suuntaan, mitä on Suomessakin tyytyväisyydellä tervehdittävä.

Vastaus kirjalliseen kysymykseen diabeetikkojen varusmiespalveluksesta

Vastasin kansanedustaja Kari Kulmalan (sin) kirjalliseen kysymykseen diabeetikkojen vapaaehtoisen varusmiespalvelun jatkumisesta. Kysymyksessään ed. Kulmala tiedusteli, miksi yleinen asevelvollisuus on rajattu diabeetikoilta pois, vaikka kokemukset heidän asepalveluksestaan ovat olleet hyviä ja he ovat vapaaehtoisina motivoituneita suorittamaan asepalveluksen.

Asevelvollisuuslaissa on säädetty asevelvollisen palveluskelpoisuudesta ja mahdollisuudesta vapauttaa asevelvollinen palveluksesta rauhan aikana sairauden tai palvelusturvallisuuden vaarantamisen perusteella. Terveystarkastusohjeen mukaan diabetes on pääsääntöisesti este varusmiespalveluksen suorittamiselle ja kutsunnoissa diabeetikot vapautetaan rauhanajan palveluksesta. Vuonna 2001 tutkimushankkeena alkaneessa kokeilussa on halukkaiden diabeetikoiden palveluskelpoisuus kuitenkin voitu arvioida uudelleen ja varusmiespalvelus on ollut mahdollinen tietyin terveydellisin edellytyksin ja palvelusturvallisuuden varmistavin erityisjärjestelyin.

Sodan ajan palvelusolosuhteissa diabeetikoille elintärkeää verensokerin seurantaa ja hoitoa ei voida taata, mikä vaarantaa diabeetikon toimintakykyä ja saattaa altistaa hänet välittömään hengenvaaraan. Lisäksi diabetekseen liittyvien alkuvaiheen terveysriskien ja toisaalta usein pitkän sairastamisen myötä kehittyvien komplikaatioiden vuoksi edellä mainittu varusmiespalveluksen suorittaminen on palvelusturvallisuussyistä tähänkin asti rajattu vain 2-10 vuotta diabetesta sairastaneille.

Tutkimushankkeeseen sitoutettu ja sen jälkeenkin käytettävissä ollut palvelusturvallisuutta osaltaan varmistanut diabetesosaajaresurssi poistuu sekä puolustusvoimien omasta lääkintähuolto-organisaatiosta että ulkoisen erityisasiantuntijatuen osalta kuluvan vuoden aikana.

Palvelusturvallisuuden takaamiseksi Pääesikunta on käskenyt keskeyttämään diabeetikkojen varusmiespalveluskäytännön saapumiserän 1/2018 jälkeen edellä mainittujen järjestelyiden päättymisen takia. Samalla Pääesikunta on käynnistänyt puolustusvoimien lääkintähuollon johdolla selvitystyön diabeetikkojen varusmiespalveluskäytännön kokemuksista, jatkoedellytyksistä ja tarkoituksenmukaisuudesta. Päätökset jatkosta tehdään 30.9.2018 mennessä valmistuvan selvityksen perusteella.

Henkilökohtaisesti toivon, että diabeetikot voivat jatkossakin palvella isänmaataan varusmiespalveluksen suorittamalla.

Kirjallinen kysymys vastauksineen on kokonaisuudessaan luettavissa eduskunnan sivuilla.

Maanpuolustus kuuluu kaikille

SDP:n kansanedustajat Erkki Tuomioja ja Sirpa Paatero vaativat minua puuttumaan Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) alaikäisille antamaan sotilaallisia valmiuksia palvelevaan koulutukseen. Sinällään kysymys on oikein osoitettu, kuuluuhan MPK puolustusministeriön tulosohjaukseen.

Laki vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta on reilun kymmenen vuoden takaa. Sen mukaan sotilaallisella koulutuksella tarkoitetaan puolustusvoimien aseilla, ampumatarvikkeilla tai räjähteillä tapahtuvaa sotilaallisten taitojen sekä joukon yhteistoiminnan kehittämistä sodassa tai muissa aseellisissa selkkauksissa toimimista varten. Sotilaallisia valmiuksia palvelevalla koulutuksella, johon taistelijapari Tuomioja-Paatero tulensa suuntaa, tarkoitetaan muuta vapaaehtoista maanpuolustuskoulutusta kuten esim. suunnistusta, kartanlukua ja yleensä luonnossa selviytymistä.

MPK järjestää tänäkin vuonna kymmeniä nuorille suunnattuja kursseja. Näitä ovat mm. lukiolaisten turvakurssit ja intti tutuksi -tyyppiset tapahtumat. Näille kursseille voivat alle 18-vuotiaat osallistua vanhempien kirjallisella suostumuksella. Olen tutustunut näihin kursseihin paikan päällä. Ne ovat sangen suosittuja ja opettavat mielestäni hyödyllisiä kansalaistaitoja.

Aion luonnollisesti perehtyä Tuomiojan ja Paateron kirjalliseen kysymykseen tarkemmin kunhan se saapuu ja antaa siihen virallisen vastauksen säädetyssä ajassa mutta jo nyt voin todeta, että aion jatkossakin kannustaa MPK:ta järjestämään sotilaallisia valmiuksia antavaa koulutusta nuoremmille ja vanhemmille. Maanpuolustus kuuluu kaikille. Sotilaallista valmiutta palvelevaa kurssitarjontaa ei voi pitää nuorison militarisoimisena. Se antaa valmiuksia varusmiespalveluksen suorittamiseen ja vahvistaa Suomen kokonaisturvallisuutta.

MPK:n toiminta on Suomen lain mukaista ja palvelee isänmaan etua. MPK:n lukuisat kouluttajat tekevät upeaa työtä. Esitänkin vastakysymyksen SDP:n puheenjohtajalle: Antti Rinne, edustaako Tuomiojan ja Paateron ajattelu laajemminkin SDP:n kantaa vapaaehtoiseen maanpuolustukseen? Pitääkö partio kieltää, koska sekin palvelee varusmiespalveluksesta suoriutumista?

Vielä kerran Malmin lentokentän puolesta

Jätin yhdessä Helsingin Sinisen valtuustoryhmän puheenjohtajan, kaupunginvaltuutettu Sampo Terhon kanssa valtuustoaloitteen, jossa vaadimme Helsingin kaupunkia järjestämään kansanäänestyksen Malmin lentokentän kohtalosta. Katsomme, että kaupunki ei saa lakkauttaa historiallista, toimivaa, kiinnostavaa ja paikallisille tärkeää kenttää kuuntelematta kunnolla helsinkiläisten ääntä. Aloite sai tarvittavan määrän allekirjoituksia peräti seitsemästä eri valtuustoryhmästä.

Malmin kentän kohtaloa on pohdittu jo pitkään, mutta kaupunkilaisten kantaa asiaan ei ole missään vaiheessa haluttu kuulla. Esimerkiksi TNS Gallupin vuonna 2017 tekemässä tutkimuksessa lentokentän haluaisi säilyttää selvästi yli puolet helsinkiläisistä. Eduskunnan liikenne- ja viestintävaliokunta katsoi aiemmin tällä viikolla yksimielisessä mietinnössään, ettei se voi puuttua kunnalliseen päätöksentekoon, mutta kansalaisaloitteeseen kerätty huima nimien määrä on painava peruste kaupungille harkita kantansa kenttään uudelleen.

Ilmailun merkitys kasvaa jatkuvasti Euroopassa, joten monipuolisten lentomahdollisuuksien turvaaminen on perusteltua. Malmin lentokenttä on yksi merkittävä tekijä ilmailuelinkeinon kehittämiseksi ja koulutustoiminnan mahdollistamiseksi pääkaupunkiseudulla. Sitä paitsi se on ainutlaatuinen rakennuskulttuurinen kokonaisuus, jonka soisi säilyvän alkuperäisessä tehtävässään.

Arvopolitiikkaa asialinjalla