Tolkun mies ja totinen protestantti

Tiedän, että joitakin blogini lukijoita hivenen riepoo tyylini tallentaa mediassa näkyvät maininnat itsestäni. Teillä on siihen oikeus, hyvät lukijani, koettakaa kestää! Olen samaa mieltä kanssanne: käydään vaalit ensin, jaetaan ministerinpaikat sitten. Itsetehostus ei ole sähköisen leikekirjani syy vaan taustalla vaikuttaa historiantutkijan ja arkistonhoitajan koulutukseni. Ja mediahan toimii omilla ehdoillaan ja logiikallaan.

Tänään minut joka tapauksessa mainittiin Helsingin Sanomissa päätoimittaja Mikael Pentikäisen kolumnissa Soinin on jo syytä pohtia ministereitä. Persoonaani luonnehditaan jo tutuksi käyneeseen tapaan yhdessä Raimo Vistbackan ja Erkki Havansin kanssa, mutta naisista Pentikäinen nostaa esille uutena nimenä Lea Mäkipään Pirkanmaan vaalipiiristä. Mäkipää oli kansanedustajana kolme kautta 1983-1995 ja hänellä on sitä paitsi vankka kunnallispoliittinen kokemus.

Näin päätoimittaja Pentikäinen kirjoitti allekirjoittaneesta mahdollisena ministerinä:

”Vahva kandidaatti on eduskuntaryhmän pääsihteeri Jussi Niinistö, 31, jota kuvaillaan ’tolkun mieheksi’ ja ’totiseksi protestantiksi’. Äärioikeistoa edustaneesta everstiluutnantti Paavo Susitaipaleesta väitellyt filosofian tohtori ja sotahistorian dosentti voisi sopia puolustus- tai opetusministeriöön.”

Mistäköhän arvoisa päätoimittaja oli saanut iäkseni 31? Mittarissa on kuitenkin jo 40 ajastaikaa. – Olen tietenkin jäävi sanomaan kuinka osuvia sanat ”tolkun mies” ja ”totinen protestantti” ovat, mutta luulen kyllä tietäväni kuka minua Pentikäiselle on luonnehtinut. Tyyli paljastaa!

Vaalityössä Järvenpäässä ja Myyrmäessä

Tämä lauantai kului vaalityössä. Ensin olin Järvenpään torilla, josta jatkoin Myyrmäen Paalutorille, jossa vietettiin vaalityön lisäksi Vantaan Perussuomalaisten 15-vuotisjuhlia. Ohessa muutamia kuvia Myyrmäen tilaisuudesta.

Rokkaa kansalle. Vantaan Perussuomalaisten juhlavuoden merkeissä kansalaisille oli tarjolla hernekeittoa. Kauhalla ammensi Juha Simonen apunaan Tiina Arlin.
Hyvin pyyhkii. Esittelen hittituotettamme PerusS-tiskirättiä Johanna Jurvan ja hänen vaalipäällikkönsä Timo Auvisen välissä.
Paikalla oli myös aktiivinen vaalityöntekijä Pauli Artturi Luttinen.
Katsaus vaaliautoihin: Pasi Salonen Vihdistä.
Mika Niikolla Vantaalta oli peräti vaalibussi...
... mutta ikimuistoisin vaaliauto on vantaalaisella Juha Simosella!

Kello käy pakkoruotsille

Suomalaisuuden Liiton toiminnan peruslähtökohta on, ettei Suomessa sorreta suomea, ruotsia tai muuta kieltä puhuvia, ei hyväksytä etuoikeuksia historiallisista tai poliittisista syistä vaan tavoitellaan yhteiskunnallista oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Pakkoruotsin kaltaisen epäkohdan poistamisella on siten suomalaisuusliikkeelle suuri periaatteellinen merkitys.

Pakkoruotsi syntyi 1968. Se syntyi peruskoulu-uudistuksessa, joka teki ruotsin kielestä pakollisen oppiaineen toisen vieraan kielen opetuksen lisäksi. Uudistus teki Suomesta ainoan itsenäisen valtion läntisessä maailmassa, jossa enemmistön kaikki lapset joutuivat opiskelemaan vähemmistön kieltä.

Alun perin peruskouluun ehdotettiin vain yhtä pakollista vierasta kieltä, jollaiseksi suositeltiin englantia. Ruotsalainen kansanpuolue onnistui kiristämään – hallitus olisi jäänyt syntymättä ilman sitä – ruotsin kielen pakon opetukseen vastoin asiantuntijoiden ja eduskunnan sivistysvaliokunnan suosituksia. Lehmänkaupan suhmuroi keskustalainen opetusministeri Johannes Virolainen.

Kielipoliittinen aikapommi

Pakkoruotsista muodostui kielipoliittinen aikapommi, joka toden teolla räjähti suomalaisten poliitikkojen syliin 1980-luvun lopulta lähtien, kun Suomi alkoi vauhdilla kansainvälistyä Euroopan yhdentyessä ja yhteiskunnallinen ilmapiiri oli muutenkin vapautumassa neuvostoimperiumin murentuessa.

Tuohon aikaan liityin itsekin nuorena ylioppilaansa Suomalaisuuden Liittoon, jonka piirissä oli syntynyt sana pakkoruotsi – erittäin tehokas kielikuva, jonka käsittääkseni ”keksivät” Erkki Pihkala ja Heimo Rytkönen – siinä missä tällaisia sanoja nyt yleensä voi keksiä. Heikki Talaa vapaasti lainatakseni: pakkoruotsi on sana, joka jatkuvasti tippuvan vesipisaran tavoin alkoi hitaasti mutta varmasti murentaa ruotsin kielen ylimitoitettua asemaa.

Muistan hyvin 1980- ja 1990-lukujen kielikeskustelut. Otin niihin itsekin osaa. Pakkoruotsin puolustajilla tuntui aina olevan sama virsi: Suomi on kaksikielinen maa, kaksikielisyys on rikkautta, suomalaisten velvollisuus on opiskella ruotsia… Keskustelu junnasi paikallaan. Väistämättä mieleeni tulee 2000-luvulla käyty monikulttuurisuuskeskustelu.

Kielilaki Pyrrhoksen voitto

Vuosien varrella eri tahoilta tehtiin useita yrityksiä luopua pakkoruotsista, mutta aloitteet tyssäsivät aina viime kädessä hallitukseen. Esimerkiksi opetusministeriön tuntijakotyöryhmä ehdotti pakkoruotsista luopumista 1992. Vastaava uusi tuntijakotyöryhmähän ehdotti viime keväänä pakkoruotsin opiskelun aikaistamista! Päähallituspuolue Keskustan kunniaksi sanottakoon, että se kaatoi työryhmän esityksen joulun alla – tosin muista kuin kielipoliittisista syistä.

Uusi vuoden 2004 kielilaki oli kiistatta tappio suomalaisuusliikkeelle, mutta selkeä voitto sen sijaan oli seuraavana vuonna tapahtunut ruotsin kielen poistuminen pakollisten ylioppilaskokeiden joukosta. Uskon, että ajan mittaan koko vyyhti lähtee purkautumaan juuri tätä kautta. Kielilaki oli Pyrrhoksen voitto pakkoruotsin kannattajille.

Kataisesta otetaan mittaa

Timo Soinin johtama Perussuomalaiset oli pitkään ainoa pakkoruotsia vastustava eduskuntapuolue, mutta viime kesänä Kokoomus liittyi puoluekokouspäätöksellään joukkoon. Tosin puheenjohtaja Jyrki Katainen on ylimielisesti ilmoittanut, käsittämätöntä kyllä, että hän ei aio noudattaa puolueensa ylimmän päättävän elimen päätöstä.

Uskon, että ennen pitkää pakkoruotsi poistuu, mutta se vaatii kärsivällisyyttä. Ylilyönteihin ei ole tarvetta. Huhtikuun eduskuntavaalien jälkeiset hallitusneuvottelut ovat ensimmäinen näköpiirissä oleva väännön paikka. Jos Rkp ei ole hallituksessa, pakkoruotsi poistuu. Silloin Kataisestakin otetaan mittaa.

Edessämme ovat siten tärkeät vaalit, joissa on mahdollisuus tehdä suomalaisuusliikkeen historiaa. Sinä ratkaiset, mikä on Suomen suunta.

Kirjoitus on julkaistu kuluvalla viikolla ilmestyneen Suomalaisuuden Liiton lehden Suomen Mielen eduskuntavaalinumerossa.

Suomalaisuuden Liiton ja Vapaa Kielivalinta ry:n pakkoruotsin vastainen Äänestä kielivapaus! -mielenosoitus järjestetään eduskunnan portailla 31.3.2011 klo 15.

Kisassa numerolla 245

Eduskuntavaalien ehdokasnumerot varmistettiin eilen. Listat löytyvät oikeusministeriön vaalisivuilta www.vaalit.fi. Oma numeroni on 245.

Tänään painetaan vaalilehteni. Jos olet halukas jakamaan sitä Uudellamaalla, ota yhteys vaalipäällikkööni!

Huomenna lauantaina olen tavattavissa Järvenpään torilla klo 10-11 ja Myyrmäessä Paalutorilla klo 11.30-13. Tervetuloa juttelemaan kanssa ehdokkaiden, jotka edustavat tämänhetkisen eduskunnan pienintä puoluetta mutta hätyyttelevät uusimpien galluppien mukaan jo ykkössijaa!

Ilmoitukseni Keski-Uusimaassa 19.3.2011.

Dragsvik on kielipolitiikkaa

Toimittaja Peter Johansson haastatteli sanomalehti Västra Nylandissa minua Dragsvikin varuskunnan mahdollisesta lakkauttamisesta. Otsikko oli naseva: ”Dragsvik är språkpolitik”, Dragsvik on kielipolitiikkaa. Tässä lainauksia haastattelusta, halukkaat voivat verrytellä ruotsin kielen taitoaan.

Sannfinländarnas kandidat Jussi Niinistö i Nurmijärvi är en av dem som inte håller med om att Dragsviks nuvarande status bör bibehållas.

Jussi Niinistö och försvarsmakten är inte på helt samma linje, han talar för ett regionalt täckande nät av garnisoner.

– Jag är inte ute efter att lägga ner garnisonen i Dragsvik. Men om en garnison måste läggas ner – låt det då bli den, säger han och hävdar åsikten att det enbart är av språkpolitiska skäl som garnisonen fortfarande existerar.

– Till det finns varken regional- eller försvarspolitiska orsaker.

Grundlagen säger inget om ett svenskspråkigt truppförband. Värnpliktsutbildningen på svenska kunde enligt Niinistö ske i Obbnäs, i Obbnäs och Sandhamn eller i Hyrylä i Tusby. Kustjägarutbildningen kan på annat håll skötas väl så kostnadseffektivt som i Dragsvik, anser han.

En tosin puhunut Hyrylästä, vaan Säkylästä, mutta muuten hyvin asiallinen haastattelu.

Mestarit ja oppipoika

Mukava oli taas kerran tulla yhdessä Raimo Vistbackan kanssa mainituksi mahdollisena Perussuomalaisten ministerikandidaattina – tällä kertaa Timo Soinin STT:lle antamassa haastattelussa. Se on luettavissa mm. Iltalehden vaalisivuilta.

”Emme ole mitään oppipoikia”, toteaa Soini itsestään ja Vistbackasta. Mutta minä olen heihin verrattuna, sen olen ensimmäisenä valmis myöntämään. Eturivin poliitikoksi kasvu tapahtuu pitkä tie kulkemalla, ja minä olen vasta taipaleeni aloittanut.

Soini myös toteaa haastatteluun liittyvässä kainaloartikkelissa, että tulossa on likainen vaalitaisto. Tästä olemme saaneet jo esimakua, mutta loanheittoon emme halua lähteä mukaan.

Tunnelmat olivat iloiset maalisvaalien 2007 jälkeen, kun Perussuomalaisten eduskuntaryhmä oli kasvanut viisihenkiseksi. Kuukauden päästä kasvu on vieläkin hurjempi. Vasemmalta Pertti Virtanen, Pentti Oinonen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Timo Soini ja Raimo Vistbacka. - Kuva Jussi Niinistö.

Arvopolitiikkaa asialinjalla