Asedirektiivin kansallinen soveltaminen lausuntokierrokselle

Sisäministeriö on lähettänyt tänään lausunnolle esityksensä EU:n asedirektiivin kansallisesta täytäntöönpanosta. Ministeriön virkamiehet ovat tehneet perusteellista työtä, mutta puolustusministeriön näkökulmasta tekstissä on edelleen kohtia, jotka on kirjoitettava tulevaan hallituksen esitykseen riittävän selkeästi.

On oikeastaan palattava perusasioiden äärelle. Direktiiviin pitkällisten neuvottelujen ja lobbauksen jälkeen saatu ns. maanpuolustuspoikkeus perustuu nimenomaisesti Suomen puolustusratkaisuun.

Kuten hyvin tiedämme, maamme puolustusratkaisuna on laajaan reserviin perustuva asevelvollisuusarmeija, jonka tulee kyetä puolustamaan koko maata. Perustuslain mukaan jokainen Suomen kansalainen on maanpuolustusvelvollinen ja jokainen miespuolinen henkilö asevelvollinen.

Näin ollen maanpuolustuspoikkeus liittyy kiinteästi sodan ajan joukkomme, reserviläisarmeijan harjoitteluun, joka tapahtuu kertausharjoituksissa ja vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen yhteydessä.

EU:lla ei ole toimivaltaa puuttua jäsenmaidensa puolustusratkaisuun tai puolustuksen järjestelyihin ylipäätään. Vain Suomi voi määritellä sen, mikä on sen kansallinen etu puolustuksen suhteen.

Sisäministeriön esityksen ongelmallisin kohta liittyy sen määrittelyyn, mitkä reserviläisryhmät voivat saada aseluvan vapaaehtoisen maanpuolustuskoulutuksen perusteella.

Lähtökohtana tulee olla se, että vapaaehtoiseen maanpuolustukseen liittyvän ampumaharjoittelun perusteella aselupia voidaan periaatteessa myöntää koko sille reserviläisjoukolle, joka on Puolustusvoimissa sijoitettu tai voitaisiin sijoittaa sodan ajan tehtävään. Riippuen tietenkin esimerkiksi yksilöiden nuhteettomuudesta siviilimaailmassa ja varusmiesaikana.

Mikään muu vaihtoehto ei olisi sen hengen mukaista, jolla ns. maanpuolustuspoikkeus saatiin direktiiviin eikä varsinkaan Suomen puolustuksen tarpeiden mukaista – jotka me itse määrittelemme ilman EU:n antamia lupia tai sen määräämiä rajoitteita.

Nykymalli toimii, miksi muuttaa?

Ajatus varusmiespalvelusta suorittavien miesten ja vapaaehtoisten naisten majoittamisesta yhteistupiin on herättänyt keskustelua. Varusmies-lehti kertoo, että Puolustusvoimissa olisi halua kokeilla yhteistupia. Järjestely kiinnostaa, koska Norjassa saadut tulokset ovat osoittaneet yhteistupien hyödyttävän esimerkiksi ”ryhmäytymistä”.

Asia kuitenkin linjataan puolustusministeriössä. Kommentoin aihetta Ilta-Sanomille. Kantani on, että koska nykyjärjestelmässä ei ole havaittu ongelmia, sitä ei ole syytä muuttaa. En siis näillä tiedoilla kannata yhteistupiin siirtymistä.

Norjalainen valikoiva ja sukupuolineutraali asevelvollisuusjärjestelmä ei ole suoraan verrattavissa suomalaiseen. Sitä paitsi tapahtuu sitä suomalaista ”ryhmäytymistä” jo nyt metsäkeikoilla ja laivapalveluksessa, joissa yhdessä nukutaan.

Asiasta keskusteltaessa on myös hyvä huomioida varusmiespalveluksessa tapahtuvat häirintätapaukset, joita Puolustusvoimien hiljattain teettämän, Tampereen yliopiston työelämän tutkimuskeskuksen tekemän kyselyn mukaan ovat kokeneet sekä naiset että miehet. Ja ikävän korkeat ovat luvut. En usko, että yhteistuvat ainakaan auttaisivat tässä ongelmassa.

HX-hankkeen tarjouspyyntö lähetettiin

Hallitusohjelman mukaisesti käynnistin syksyllä 2015 hankkeen Hornet-kaluston suorituskyvyn korvaamiseksi. Se tunnetaan nimellä HX-hanke. Hanke alkoi tietopyyntövaiheella, ja se on nyt virallisesti siirtynyt tarjouskilpailuvaiheeseen, kun tarjouspyyntö luovutettiin 27.4.2018 Ison-Britannian, Ranskan, Ruotsin ja Yhdysvaltojen hallinnoille. Vastauksia odotellaan saapuvaksi ensi vuoden alkupuolella. Varsinaisen hankintapäätöksen aika on vuonna 2021. Päätös on siis seuraavan hallituksen asia.

Perusteet ja ohjaus tarjouspyyntöön ovat tulleet valtioneuvoston puolustusselonteosta sekä puolustushallinnon useista eri suunnitelmista ja ohjeista. Tarjouspyynnön perusteet on esitelty eduskunnan puolustusvaliokunnalle ja sen lähettämisen on hyväksynyt hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta.
Hornet-hävittäjät poistuvat käytöstä vuoteen 2030 mennessä. Puolustusselonteossa linjataan, että poistuva Hornetin suorituskyky korvataan täysimääräisesti ja Ilmavoimien päätorjuntajärjestelmä korvataan suorituskykyisillä monitoimihävittäjillä vuodesta 2025 alkaen.

Hankinnalla ratkaistaan ilmavoimien taistelukyky aina 2060-luvun alkuun asti. Hornet-kaluston suorituskykyä ei voida korvata ilmatorjunnalla eikä miehittämättömillä ilma-aluksilla, jotka kattavat vain osan Hornet-kaluston suorituskyvystä. Hankintapäätöksellä on merkittävä vaikutus koko puolustusjärjestelmän kykyyn ja uskottavuuteen vähintään seuraavan 30 vuoden ajan. Siksi hankkeessa mennään suorituskyky edellä ja siksi sen tulee johtaa suorituskyvyltään parhaimman järjestelmän valintaan.

Hankinnan kustannusarvio on 7–10 mrd €. Ylläpito- ja käyttökustannukset pitää kyetä kattamaan normaalista puolustusbudjetista ilman erillisrahoitusta. Suomi pyrkii saamaan parhaan mahdollisen tarjouksen kaikista viidestä konetyypistä. Suomi on sitoutunut perusteellisiin neuvotteluihin kaikkien tarjoajien kanssa, jotta kunkin kandidaatin osalta löydetään paras mahdollinen ratkaisu.

Tarjouspyynnön lähettämisen myötä siirrymme myös kuulopuheiden ajasta todennettuun ja testattuun tietoon. Tietopyyntövaihe tuottaa sitovaa ja hankkeen ammattilaisten todentamaa tietoa kandidaattien tarjoamista ratkaisuista.

Aiheesta lisää: http://valtioneuvosto.fi/artikkeli/-/asset_publisher/hx-hankkeen-tarjouspyynto-lahetettiin

HX-hankkeen tarjouspyyntövaihetta koskevan tiedotustilaisuuden tallenne: http://valtioneuvosto.fi/live

Suomi suluttamisen suurvalta

Kun Suomi alkoi noudattaa jalkaväkimiinat kieltävää Ottawan sopimusta vuonna 2012, pidettiin puolustusvoimiamme ja puolustusratkaisuamme maailmalla vanhanaikaisena. Kylmän sodan päätyttyä ikuinen rauha oli monien mielestä palannut maanosaamme ja eurooppalaiset valtiot keskittyivät supistamaan asevoimiaan ja suuntamaan niiden toimintaa kriisinhallintaan. Idealismin imussa menivät myös jalkaväkimiinat, jotka kehitysmaissa silpoivat siviileitä.

Maailma näyttää tällä hetkellä varsin erilaiselta. Venäjä valtasi Krimin 2014, Itä-Ukrainassa käydään sotaa ja eurooppalaiset valtiot pyristelevät puolustusbudjettiensa parissa pyrkien nostamaan niitä muuttuneen turvallisuustilanteen edellyttämälle tasolle – tekevätpä asevelvollisuusarmeijatkin paluutaan. Toisin kuin esimerkiksi Ruotsin, Suomen ei tarvitse käydä uudelleenkeksimisen kivikkoista polkua, koska viisaasti säilytimme aluepuolustuksen ja yleisen asevelvollisuuteen perustuvan puolustusratkaisumme, aivan kuten säilytimme kykymme suluttaa aluettamme.

Suluttaminen sisältää hävittämisen ja murrostamisen lisäksi miinojen käytön. Sen päämääränä on vaikuttaa vastustajan liikkeeseen: hidastaa ja ohjata sitä puolustukselle edullisimmille alueille sekä tuottaa viholliselle tappioita. Vaikka hiljattain nostimme sodan ajan vahvuuttamme 50 000 sotilaalla, jää puolustukseemme vääjäämättä vähemmin voimin puolustettavia alueita, joissa sulutteilla voidaan kiistää vastustajan toiminnan vapaus.

Suluttamisella on myös henkinen merkitys. Se aiheuttaa vastustajalle epävarmuutta ja pelkoa. Viesti on selvä: tänne ei ole hyvä tulla pahoin aikein. Suomi puolustaa koko valtioaluettaan.

Olemme tällä hetkellä eurooppalaisen suluttamisen kärkiosaajia ja meiltä haetaan oppia. Järjestelmäämme myös kehitetään aktiivisesti. Kehitteillä oleva etälaukaistava hyppypanos (Take off Canister), joka on saanut julkisuutta aina Kiinaa myöten, on yksi esimerkki kotimaisesta innovoinnista. Hyppypanos on toteutuessaan kuitenkin vain osa laajempaa kokonaisuutta. Se on osa suomalaista miina- ja panosjärjestelmää, joka rakentuu erilaisista panssarimiinoista ja panoksista, joita on yhä käytössä suuria määriä, vaikka julkisuudessa käydystä keskustelusta voisi päätellä, että suurin piirtein kaikista miinoista on Ottawan sopimuksen takia luovuttu.

Esimerkiksi panssari- ja pohjamiinoilla hidastetaan ja pysäytetään vastustajan mekanisoituja joukkoja. Uudet moniherätepanssarimiinat kasvattavat sulutteiden tehoa merkittävästi. Tähysteisesti laukaistavat viuhka- ja kylkipanokset lisäävät iskukykyä painopistesuunnassa sekä vastustajan selustassa. Hävityspanosperheellä voidaan lisätä miinojen tehoa sekä tuhota nopeasti esimerkiksi siltoja tai tienpätkiä. Miinat ja panokset ovat kustannustehokkaita, kestävät hyvin varastointia ja ovat suurelta osin kotimaisia.

Suomalaisen sulutusjärjestelmän toiminnallisena haasteena on aikajänne. On varmistettava, että suluttaminen voidaan aloittaa muutamien vuorokausien kuluessa käskystä. Myös tähän on varauduttu. Keskeiset alueet kyetään suluttamaan nopeasti – kansainvälisiä sopimuksia noudattaen.

Suomalainen sulutus ei kohdistu sattumanvaraisesti siviileihin, vaan sotilaallinen kohde on aina tarkasti tiedossa. Lisäksi suomalaisen suluttamisen periaatteisiin on aina kuulunut, että sulute on paikannettavissa ja näin ollen tarpeen päätyttyä myös raivattavissa. Suluttamisen suurvalta valmistautuu myös siivoamaan jälkensä vastuullisesti.

Kirjoitus on julkaistu Suomen Sotilaassa 2/2018.

Vuoden 1918 sodan nimet

Pidin 26.4.2018 vuoden 1918 sodan nimiä käsitelleessä seminaarissa puheen, jossa käsittelin maassamme 100 vuotta sitten käytyä sotaa ja siitä eri aikoina käytettyjä nimityksiä sekä niiden taustoja. Puheessani totesin mm. seuraavaa:

Kiistatonta on, että vuonna 1918 punakaartilaiset yrittivät kaapata vallan maailman kansanvaltaisimmalta eduskunnalta ja sen asettamalta hallitukselta. Siihen heitä yllyttivät Venäjällä vallan Leninin johdolla kaapanneet bolševikit. Lenin lupasi aseita ja kaikenlaista muutakin tukea Suomen punakaarteille. Onnistuessaan olisi tapahtunut vallankumous, mutta koska yritys epäonnistui, siitä tuli kapina, joka oli kansan suussa varsin arkinen ja yleinen nimitys pitkään. ”Se tapahtui kapinan aikaan”, saatettiin aivan yleisesti sanoa. Punaiset kutsuivat itseään kapinallisiksi ja myös valkoiset nimittivät heitä kapinallisiksi. Kapina-nimitys, neutraalisuudestaan huolimatta, on viime sotien jälkeen jäänyt vähälle käytölle. Se on historiallisen todellisuuden kannalta vahinko.

Aikoinaan äärivasemmistolaisissa piireissä puhuttiin luokkasodasta, omistavien ja omistamattomien luokkien välisestä kamppailusta. Sillä haluttiin selittää, että vuoden –18 sota johtui yhteiskunnallisesta sorrosta ja oli siksi oikeutettu. Itse sodan aikana luokkasota-nimitystä käytettiin kuitenkin vähän. Neuvostoliiton romahdettua sanaa kuulee yhä harvemmin, ja luokkasota onkin poistumassa sodan nimien ”taistelukentältä” selvän tappion kärsineenä. Samoin on käynyt väinölinnamaiselle torpparisodalle.

Kansalaissota-nimitys yleistyi toisen maailmansodan jälkeen ja oli yleisimmillään 1970–1980-luvuilla. Ei ole kiistelty siitä, etteivätkö saman valtion kansalaiset käyneet sotaa toisiaan vastaan, joten tässä mielessä kyseessä oli kansalaissota. Joskus puhutaan runollisesti veljessodasta, mikä on totta sekin, eräissä harvinaisimmissa tapauksissa jopa sanamukaisesti.

Kansalaissota-nimitys sopi vasemmistolaisittain ajatteleville, sillä se peitti historiallisen tosiasian: punaisen nousun demokratiaa vastaan. Se luo mielikuvan, että kyseessä oli suomalaisten keskinäinen välienselvittely ilman muita tavoitteita. Näin venäläisten tai saksalaistenkin osuutta voitiin tarkoituksenmukaisesti vähätellä. Sota ei kuitenkaan ollut pelkkää kansalaissotaa. Suomen senaatin eli maan laillisen hallituksen päämääriin ei todellakaan kuulunut sellaisen aloittaminen.

Sisällissota-nimityksen kurssi on ollut viime vuosina vahvassa nousussa kansalaissodan kustannuksella. Mahdollisesti sisällissota nimityksenä ymmärretään kansalaissotaa neutraalimmaksi, vähemmän ideologista latausta sisältäväksi. Molempien käyttämisessä on kuitenkin se ongelma, että ne mitätöivät sodan historiallisen merkityksen.

Jos vuoden 1918 sotaa kuvaamaan olisi valittava vain yksi nimi, olisi valinta helppo, sillä vapaussota on valtio-opillisesti osuvin termi. Vapaussota-nimitys oli käytössä laillisen hallituksen puolella alusta alkaen, ja siihenhän juuri valkoisen ydinjoukon muodostaneet aktivistit ja jääkärit olivat vuosia valmistautuneet. Kansalais- tai sisällissotaa he eivät halunneet, vaan venäläiset pois maasta. Sota alkoi tammisunnuntaina 1918 venäläisten aseistariisunnalla ja vasta sodan päätyttyä maa oli vapaa vieraista, kutsumattomista sotavoimista.

Vapaussodasta tuli pian sodan jälkeen virallisen Suomen virallinen nimitys aina lakitekstejä ja muistomitaleita myöten. Puolustusvoimissa nimitys on säilynyt käytössä näihin päiviin saakka.

Vapaussota varmisti itsenäisyyden lisäksi kansanvallan. Kyse on perusarvoista, joiden varaan Suomea rakennetaan tänäkin päivänä. Vapaussota kertoo meille parhaiten tapahtumasarjan historiallisen merkityksen. Käyttäkäämme siis rohkeasti sitä, mutta toki muitakin saa vapaassa maassa käyttää – kunhan ymmärtää historian moninaisuuden.

Tilaisuuden järjesti Vapaussodan Invalidien Muistosäätiö. Puhe kokonaisuudessaan löytyy puolustusministeriön sivuilta.

Arvopolitiikkaa asialinjalla