Panssariestekiven paljastusjuhlassa Juupajoella

Panssariestekiveen hakattu ”Hyytiälä”-sana on Kannaksen Pasurikankaalla vapaaehtoisissa kenttälinnoitustöissä kunnostuneiden metsäylioppilaiden työtä. Hyytiälä-kivi on nyt kotoutettu yliopiston metsäasemalle Juupajoen Hyytiälään, jossa se toimii sodissa kaatuneiden metsänhoitajien ja metsäylioppilaiden sekä sotaveteraaniemme muistokivenä.

Pidin 11.9.2017 juhlapuheen Hyytiälä-panssariestekiven paljastusjuhlassa Juupajoella. Puheessani korostin vapaaehtoistyön merkitystä.

Paljastettu muistokivi muistuttaa meitä kansakunnan kohtalonhetkistä. Suursota hiipi Suomen rajoille 30-luvun lähestyessä loppuaan, ja maanpuolustuksen kohentamiseen herättiin myöhään, lähes liian myöhään.

Ajatus Kannaksen vapaaehtoisesta linnoittamisesta nousi monelta taholta yhtäaikaisesti. Yksittäisillä ihmisillä ja eri maanpuolustusjärjestöillä oli halu kantaa kortensa maanpuolustuksen kekoon. Muun muassa Akateeminen Karjala-Seura sekä suojeluskuntajärjestö esittivät, että kesäksi 1939 järjestettäisiin vapaaehtoisia linnoitustöitä. Työ organisoitiin suojeluskunnan johdettavaksi.

Työmailla urakoi yhtäaikaisesti kolmisen tuhatta miestä, ja työmuodostelmien huolto oli sälytetty lottien varaan. Nykysilmin tarkasteltuna projekti vaikuttaa lähes epätodelliselta. Kannaksella oli nykytermein ilmaistuna ”yhdessä tekemisen meininki”.

Vapaaehtoistyö ei valunut hukkaan. Talvisodassa oli kyse paljolti yksin suurvaltaa vastaan taistelevan kansakunnan henkisestä kestokyvystä. Vapaaehtoistyö rakensi tätä kestokykyä. Sotilaallisen merkityksen lisäksi lapiojääkärien linnoituskesä nostatti maanpuolustustahtoa.

Vapaaehtoistyöllä on tänäkin päivänä suuri merkitys. Vapaaehtoista maanpuolustusta tullaankin kehittämään kuluvan hallituskauden aikana – Puolustusvoimat selvittää tällä hetkellä erilaisia malleja paikallispuolustuksen tehostamiseksi. Vapaaehtoisella maanpuolustuksella ja Maanpuolustuskoulutusyhdistyksellä tulee olemaan kaikissa malleissa nykyistä korostetumpi asema.

Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.defmin.fi/puheet

Kuvassa kanssani 98-vuotias sotaveteraani-metsänhoitaja Kauko Mäenpää, joka oli nuorena metsäylioppilaana mukana kenttälinnoitustöissä Kannaksella.

Pohjoismaiden neuvoston tilaisuudessa Helsingissä

Helsingissä järjestettiin 12.9.2017 Pohjoismaiden neuvoston Pyöreän pöydän tilaisuus, jonka teemana oli puolustuspoliittinen yhteistyö, Nordefco. Pidin tilaisuudessa puheen, jossa käsittelin pohjoismaisen puolustusyhteistyön kehitysnäkymiä sekä Suomen Nordefco -puheenjohtajuutta. Suomi on tänä vuonna toiminut Nordefcon puheenjohtajamaana.

Puheessani totesin turvallisuuspolitiikan muutoksen näkyvän Suomen puheenjohtajakauden painopisteissä. Tavoitteenamme on entistä tarkemmin seurata ja analysoida lähialueillamme tapahtuvaa muutosta ja varautua sen aikaansaamiin haasteisiin.

Kerroin myös, että puheenjohtajuuskaudellamme on tehty kaksi uutta käytännön yhteistyöaloitetta huoltovarmuuteen ja yhteiskunnan kriisinkestokykyyn liittyen. Molemmat ovat kriittisiä tekijöitä myös Suomen puolustukselle.

Maailmalla Pohjoismaat ovat kiinnostava kumppani, sillä me panostamme turvallisuuteen. Meillä on maine alueellisen turvallisuuden tuottajina – ei kuluttajina. Tästä maineesta kannattaa pitää kiinni.

Puhe on kokonaisuudessaan luettavissa osoitteessa www.defmin.fi/puheet

 

Puolustusministerien kokouksessa Tallinnassa

Osallistuin 6.-7. syyskuuta 2017 EU:n puolustusministerien epäviralliseen kokoukseen Tallinnassa.

Kokouksen työistuntojen aiheina ovat EU CYBRID 2017 -harjoitus sekä Sahelin ja Afrikan sarven turvallisuushaasteet YTPP-operaatioiden näkökulmasta. Puolustusministerien ja ulkoministerien yhteislounaalla keskustelua käytiin pysyvästä rakenteellisesta yhteistyöstä sekä EU:n puolustusrahastosta.

Harjoitellaan Suomen puolustamista

Itämeren piirissä lähiaikoina käynnistyvistä osin saman aikaisista sotaharjoituksista on virinnyt keskustelua. Ruotsin järjestämään monikansalliseen Aurora 17 ja Northern Coasts -harjoituksiin Suomikin ottaa osaa, ja lisäksi on Venäjän yhdessä Valko-Venäjän kanssa järjestämä suuri Zapad-harjoitus. Huolellisuus on luonnollisesti tarpeen, jotta vältymme onnettomuuksilta ja väärinymmärryksiltä.

Aurora on Ruotsin puolustusvoimien pääsotaharjoitus ja suurin Ruotsissa järjestetty harjoitus yli 20 vuoteen. Siihen osallistuu noin 20 000 henkilöä. Sen tavoitteena on vahvistaa kykyä kohdata Ruotsiin kohdistuva hyökkäys. Suomesta Auroraan osallistuu noin 300 sotilasta kaikista puolustushaaroista ja esimerkiksi kaksi parvea (6-8 kpl) Hornet-hävittäjiä.

Northern Coasts eli NOCO-harjoitus on laaja monikansallinen merellinen kriisinhallintaharjoitus Itämeren alueella, ja tänä vuonna se linkittyy Auroraan. Suomesta osallistuu viisi merivoimien alusta ja henkilöstöä yhteensä noin 250.

Zapad puolestaan on Venäjän asevoimien pääsotaharjoitus. Merkittävä osa harjoituksesta tapahtuu Valko-Venäjän alueella. Ulkomaiden puolustusasiamiehiä on kutsuttu seuraamaan harjoitusta, johon osallistuu kymmeniä tuhansia sotilaita.

Yleisesti ottaen harjoitustoiminta on normaali osa kaikkien maiden puolustusvoimien toimintaa. Suomikin järjestää omia harjoituksia ja osallistuu kansainvälisiin harjoituksiin, joissa voimme harjoitella asioita, jotka eivät omin voimin olisi mahdollisia.

Olen esittänyt, että Suomikin voisi jossain vaiheessa järjestää Aurora-tyyppisen suuremman harjoituksen, jossa yhdessä kumppanimaiden kanssa harjoiteltaisiin Suomen puolustamista. Esitys on saanut kannatusta ja vastustusta. Tässä asiassa huomaan olevani enemmän Ilkka Kanervan kuin Matti Vanhasen saati Erkki Tuomiojan linjalla.

Periaatteessa suuren Aurora-tyyppisen kansainvälisen harjoituksen järjestäminen Suomessa olisi sotilalliselta kannalta täysin mahdollista. Tämän tyyppiselle harjoitukselle on suorastaan tilaus, kun ajatellaan Puolustusvoimien uutta tehtävää: kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista.

Suurten kansainvälisten harjoitusten valmisteluaika on tyypillisesti pitkä, jopa kolmesta neljään vuotta. Suomi osallistuu harjoituksiin, jotka kehittävät puolustusvoimiamme, sen yhteistoimintakykyä ja valmiutta. Me emme elämöi harjoituksilla. Tosiasia on, että joukkoja oppii perustamaan ja johtamaan vain nyrket savessa harjoittelemalla, ei palavereissa ja powerpoint-sirkuksissa.

Sotaharjoituksia Itämerellä

Itämerellä käynnistyy lähiviikkoina kolme suurta sotaharjoitusta: Ruotsin järjestämät monikansalliset Aurora 17 ja Northern Coast -harjoitukset, joihin Suomikin ottaa osaa, sekä Venäjän Zapad 2017 -harjoitus, johon arvioidaan osallistuvan ehkä jopa 100 000 henkilöä.

Itämeren sotilaallinen merkitys on viime aikoina kasvanut, mutta kolmen sotaharjoituksen järjestäminen samoihin aikoihin on pitkälti sattumaa, josta ei ole syytä vetää liian pitkälle vietyjä johtopäätöksiä. Kaikki nyt käynnistyvät harjoitukset on sovittu kalentereihin jo vuosia sitten.

Totesin Ylelle antamassani haastattelussa, että ehkä myös Suomessa voisi harkita pidettävän vastaavanlaisia sotaharjoituksia, joissa harjoiteltaisiin yhdessä kumppaneiden kanssa Suomen puolustamista. Toistaiseksi meillä on ollut enemmänkin puolustushaarakohtaista ja kooltaan pienempää toimintaa. Suurempia harjoituksia meillä oli viimeksi 1980-luvulla.

Ruotsissa Aurora-harjoituksen yksi teema on yllätyshyökkäys. Myös Suomen puolustusvoimien heikkous on liikekannallepanon suhteellinen hitaus. Ongelma on tiedostettu ja sitä korjataan: maavoimiemme valmiutta tullaan tällä vaalikaudella kehittämään niin materiaalin, henkilöstöresurssien kuin lainsäädännönkin kannalta. Meri- ja ilmavoimien osalta aivan vastaaviin toimiin ei ole tarvetta.

Mitä isäntämaatuki on?

Valtioneuvoston turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevissa selonteoissa on vuodesta 2001 alkaen linjattu puolustuksen kehittämisen yhdeksi osa-alueeksi sotilaallisen avun vastaanottokyvyn varmistaminen. Vuoden 2016 selonteossa todettiin, että sen edellyttämät toimet huomioidaan laaja-alaisesti valtionhallinnon varautumisessa. Suomen kyky antaa niin sanottua isäntämaatukea on tärkeä osa myös avun vastaanottokykyä ajantasaisen lainsäädännön ja puolustusvoimien yhteistoimintakyvyn ohella.

Koska isäntämaatuesta on olemassa erilaisia, virheellisiäkin käsityksiä, on syytä hieman avata tätä käsitettä. Asiasta on eduskunnassa hiljattain esitetty kirjallinen kysymyskin,  johon olen vastannut.

Isäntämaatuen käytännön valmiuksien kehittäminen on ollut vuodesta 2002 yksi Suomen ja Naton välisestä noin 60 kumppanuustavoitteesta Suomen puolustuksen kehittämiseksi. Tavoite pitää sisällään isäntämaatukea koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan (Host Nation Support Memorandum of Understanding, HNS MOU) ja kansallisen toimintamallin laatimisen sekä käytännön toimien harjoittelun.

Suomi ja Nato allekirjoittivat HNS MOU:n vuonna 2014. Asiakirja ei ole oikeudellisesti sitova, mutta merkittävänä yhteisymmärryspöytäkirjana se julkaistiin poikkeuksellisesti Suomen säädöskokoelman sopimussarjassa kuten valtiosopimuksetkin.

HNS MOU ei sisällä velvoitteita rakentaa tukikohtia tai infrastruktuuria. Esimerkiksi Suomessa tapahtuvassa kansainvälisessä koulutus- ja harjoitustoiminnassa täällä harjoittelevat joukot toimivat samoilla harjoitusalueilla ja tukikohdissa kuin Puolustusvoimat. Suomen puolustusvoimien ja muiden viranomaisten antama isäntämaatuki ulkomaisille joukoille on käytännön tasolla hyvin samanlaista kuin omien puolustusvoimien tukeminen.

Suomi on kehittänyt isäntämaatukivalmiuksia ainoastaan oman puolustuskykynsä vahvistamiseksi selontekojen linjaaman sotilaallisen avun vastaanottokyvyn lähtökohdista. Suomi päättää kaikissa oloissa itse, ryhtyykö se toimintaan, jossa isäntämaatuesta tarvitsee sopia. Kansallinen päätöksenteko avun pyytämisestä, muusta sotilaallisesta toiminnasta tai Suomessa tapahtuvan kansainvälisen sotilaallisen harjoitustoiminnan hyväksymisestä tapahtuu aina oman lainsäädäntömme mukaisesti. Myös isäntämaatuesta ja sen sisällöstä sovitaan aina tapauskohtaisesti.

Satamien ja lentokenttien kykyä vastaanottaa apua (joukkoja ja materiaalia) kehitetään pitkäjänteisesti. Samoin logistiikkajärjestelmäämme kehitetään Naton standardien mukaisesti niin kuin kaikki muutkin länsimaisen viiteryhmämme maat riippumatta siitä, ovatko ne liittoutuneita vai ei. Näin oma järjestelmämme pystyy puolustusvoimien lisäksi antamaan tukea myös meitä auttamaan saapuville joukoille. Kyse on kiteyttäen Suomen puolustuskyvyn ja ennaltaehkäisykyvyn kehittämisestä. Kyse ei ole Suomen vastentahtoisesta käyttämisestä astinlautana meitä vahingoittaviin tarkoituksiin.

Kansallisten toimintamallien kehittäminen on tärkeä tekijä avun vastaanottokyvyn luomisessa. Vahvuutena meillä on myös erinomaisesti toimiva viranomaisyhteistyö. Avun vastaanoton harjoittelu on myös tärkeää. Tämäkin tapahtuu kustannustehokkaasti. Aina kun ulkomaisia joukkoja on Suomessa harjoittelemassa, parannetaan samalla omia valmiuksiamme ottaa vastaan apua.

Arvopolitiikkaa asialinjalla