Vuoden Reserviläinen

Minut on valittu Vuoden Reserviläiseksi. Nimityksen teki Reserviläisliitto Turun liittokokouksessa lauantaina 16. marraskuuta 2019.  Sain kuulla liiton 1. varapuheenjohtajan Terhi Hakolan perustelusanat nimitykselle ja liiton puheenjohtaja Ilpo Pohjola ojensi kuvassa näkyvän komean plaketin.

Koen nimityksen tunnustuksena siitä, että jotain on tullut tehtyä oikein. Välillä on tullut politiikassa rymisteltyä, mutta kuitenkin aina maanpuolustuksen hyväksi.

Kiitospuheessa ja tiedotteessa annoin nykyisellekin hallitukselle kiitosta siitä, että maanpuolustuksesta huolehditaan: vapaaehtoisen maanpuolustuksen resurssit kasvavat kuten edellisen hallituksen aikana oli suunniteltu, eikä yleensäkään aiempaa puolustuspoliittista linjaa ole lähdetty keikuttamaan. On hyvä, että hallitus myös lisää kertausharjoituksia. Tätä varten tarvitaan kuitenkin lisää kantahenkilökuntaa – unohtamatta Puolustusvoimien lisääntyneitä kansainvälisiä tehtäviä.

Puolustusministerin tehtävien lisäksi Reserviläisliitto nosti ansioikseni muun muassa vapaaehtoisen maanpuolustuksen ja sotahistoriallisen perinnetyön luottamustoimia kuten Maanpuolustuksen kannatussäätiön puheenjohtajuus vuosina 2015–2019. Liitto katsoo vapaaehtoista maanpuolustusta kehitetyn ministerikaudellani merkittävällä tavalla, joka vaikuttaa pitkälle tulevaisuuteen. Tuntui hyvältä kuulla nämä sanat!

J.K. Eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Ilkka Kanerva onnitteli minua Twitterissä hyvin ikemäisellä tavalla:

Kiitos Ikelle samoin kuin kaikille muillekin onnittelijoille!

Kiitos ja onnea Päällystöliitto

Päällystöliitto täyttää 90 vuotta. Kyseessä on Akavaan kuuluva ammattijärjestö, johon kuuluu puolustus- ja sisäministeriön hallinnon aloilla toimivia opistoupseereita. Minulla oli ilo ja kunnia osallistua liiton veljesillalliselle 4. marraskuuta Helsingissä perinteikkäässä Astoria-salissa, jossa minulle myös myönnettiin liiton ansiomitali tunnustuksena toiminnastani ammattikunnan hyväksi. Kiitos ja menestystä jatkossakin Päällystöliitto!

Vielä kerran Malmin lentokentän puolesta

Malmin lentokenttä on säilyttämisen arvoinen. Olen mukana 40:n helsinkiläisen kaupunginvaltuutetun ja varavaltuutetun allekirjoittamassa avoimessa kirjeessä pormestari Jan Vapaavuorelle ja virkamiesjohdolle. Jaamme huolen Malmin lentokentän kulttuuri- ja luontoarvoista sekä penäämme yrittäjäystävällisempää asennetta. Ohessa kirjeestä Helsingin Uutisten juttu.

Valtuustossa edustamme valitettavasti vähemmistöä, mutta toivottavasti asiassa voitaisiin ottaa vähintäänkin aikalisä. Helsingissä on rakennettavaa maa-alaa riittävästi ilman Malmiakin. Hienoa olisi, jos kentän säilyttämisestä ilmailukäytössä voitaisiin kysyä helsinkiläisiltä itseltään neuvoa-antavalla kansanäänestyksellä.

Syystervehdys

Tänä syksynä on ollut poikkeuksellisen kaunis ruska kautta maan ja vieläpä suurin piirtein samaan aikaan. Tästä on hyvä jatkaa aina vaan aikaisemmin pimentyviin iltoihin ja lukea vaikka Iltalehdessä ollut mainio artikkeli entisen erityisavustajani Petteri Leinon huikeasta antikvariaattihankkeesta, jota sain minäkin kesällä hieman avittaa. Mukavaa syksyn jatkoa kaikille kotisivuilleni eksyville!

Puolustuksen paluu ja Seppo Kääriäinen

Keskustan entinen pitkäaikainen kansanedustaja ja puolustusministeri (2003-2007) Seppo Kääriäinen on kirjoittanut kirja-arvion toimittaja Jari Korkin kanssa tekemästäni kirjasta “Puolustuksen paluu”. Ohessa kuvakaappaus osasta arviota, joka on julkaistu Maanpuolustus-lehdessä 3/2019. Vahva lukusuositus, ja kiitos ministeri Kääriäiselle – myös aina rakentavassa hengessä tehdystä yhteistyöstä kuluneiden kahdeksan vuoden aikana.

Entisten puolustusministerien klubi Saarenmaalla

Viron entinen puolustusministeri Hannes Hanso (vasemmalla) kutsui koolle leikkimielisesti entisten puolustusministerien kokouksen kotiseudulleen Saarenmaalle. Oikealla Latvian edellinen ministeri Raimonds Bergmanis, joka on tunnettu myös maailman vahvin mies -kilpailuista. Tutustuimme Saarenmaan hienoon luontoon, tässä olemme suolla poimimassa karpaloita. – Mukava oli menneitä muistella ja pohtia tulevaisuutta. Toivottavasti tästä tulee perinne!
Tässä kuvassa äärimmäisenä oikealla edellisestä kuvasta uupunut Margus Tshakna, Viron entinen puolustusministeri hänkin. Omana ministeriaikanani ehti Virossa olla samaan aikaan peräti neljä eri puolustusministeriä. “Viro on nuori ja dynaaminen valtio”, totesi Tshakna ministerikierrosta. – Mainio porukka, jonka kanssa oli hieno tehdä yhteistyötä Itämeren ja laajemminkin turvallisuuden puolesta.

Turvaa vapaa Suomi