Järjestötyö politiikan arkea

Politiikan arki on järjestötyötä. Olin eilen Perussuomalaisten Uudenmaan piirin syyskokouksessa. Tulin valituksi varsinaiseksi jäseneksi piirihallitukseen Nurmijärven edustajana. 

Perussuomalaisten Uudenmaan piiri ry toimii Uudenmaan vaalipiirin perussuomalaisia yhteen kokoavana kattojärjestönä, jolla on tärkeä rooli mm. eduskuntavaalien ehdokasasettelussa. Kolme paikkaa on vielä täyttämättä ja halukkaita on pilvin pimein… 

Piiri otti syyskokouksessaan henkilövalintojen lisäksi kantaa eduskuntavaaleihin. Tavoitteena on saada viisi kansanedustajapaikkaa Uudeltamaalta. Tämä merkitsee vähintään 14 prosentin kannatusta, mikä viimeisten galluppien valossa näyttää hyvinkin mahdolliselta.

Tällä hetkellä Perussuomalaisilla on Uudeltamaalta kaksi kansanedustajaa, Pirkko Ruohonen-Lerner Porvoosta ja Pietari Jääskeläinen Vantaalta. Jääskeläinen valittiin syyskokouksessa yksimielisesti jatkamaan Uudenmaan piirin puheenjohtajana.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *