Suomi tahtoi elää

Olin 4. joulukuuta puhumassa konstaapeli Hannu Lakeen jo 19. kertaa järjestämässä sotilasperinnenäyttelyn avajaisissa Nurmijärven kunnan käräjäsalissa. Näyttelyn teemana oli jatkosota, ja puhuin sen synnystä – ajasta seitsemän vuosikymmentä sitten. Ohessa puheeni pääpiirteissään ja muutama näyttelystä näppäämäni kuva.
Suomen leijona. Komea puusta kaiverrettu puhdetyö asemasodan ajalta.

Jatkosodan synnyn taustalla oli tietenkin talvisota, senhän meille kertoo jo sodan nimikin: jatkosota. Talvisodan taustalla puolestaan oli kahden diktatuurin, Josif Stalinin johtaman bolševistisen Neuvostoliiton ja Adolf Hitlerin johtaman kansallissosialistisen Saksan 23. elokuuta 1939 solmima hyökkäämättömyyssopimus, joka tunnetaan myös kyseisten maiden silloisten ulkoministerien mukaan nimellä MolotovRibbentrop -sopimus.  

Tämän surullisenkuuluisan Molotov–Ribbentrop -sopimuksen salaisessa lisäpöytäkirjassa Saksa antoi Neuvostoliitolle vapaat kädet Suomen ja Baltian maiden suhteen. Seurauksena oli puna-armeijan hyökkäys Suomeen – ja Suomen kannalta tietenkin “talvisodan ihme” tai ”105 kunnian päivää”, jotka olivat vuosi sitten Hannu Lakeen edellisen näyttelyn aiheena.  

Talvisodan seurauksena Suomi menetti 23 000 kaatuneen ja 45 000 haavoittuneen lisäksi 1 000 pommituksissa kuollutta siviiliä, rauhanteossa meni Karjala, Suomenlahden ulkosaaret, suurin osan Sallaa, osa Kalastajasaarentoa. Maassa oli yli 400 000 evakkoa ja Hanko jouduttiin vuokraamaan puna-armeijalle tukikohdaksi. Moskovan rauhanehdot olivat äärimmäisen ankarat.  

Välirauhan aika  

Talvisodan jälkeinen aika – tasan seitsemän vuosikymmentä sitten – sai sittemmin historiankirjoissa välirauhan nimen. Nimitys on kuvaava. Välirauhan aika oli tavattoman vaikea henkisesti sen ajan suomalaisille. Rauhanehdot koettiin kauniisti sanottuna epäoikeudenmukaisina.

Ja vaikka aseet rintamilla olivat vaienneet, jatkoi Neuvostoliitto häikäilemättömästi painostustaan oikeastaan kaikin muin paitsi aseellisin keinoin. Suomalaisten yleinen käsitys oli, että uuden tuhotulvan saapuminen idästä olisi vain ajan kysymys.  

Tuntematon sotilas. Maalaus vuodelta 1944.

Neuvostoliiton harjoittama painostus samoin kuin Euroopassa riehuva suursota pitivät siis talvisodan jälkeisessä Suomessa yllä jatkuvaa jännitystä. Aikalaisiin vaikutti vahvasti esimerkiksi Kaleva-nimisen suomalaisen matkustajalentokoneen alasampuminen neuvostohävittäjien toimesta Suomenlahdella kesäkuussa 1940.  

Samaan aikaan länsirintamalta kuului kummia. Sieltä kuului salamasodan ääniä. Voimansa tunnossa oleva Saksa oli vallannut Tanskan ja Norjan keväällä 1940 ja pääsi pian myös Ranskan vastaisella rintamalla haluamaansa ratkaisuun.

Idässä Saksan sopimuskumppani Neuvostoliitto puolestaan miehitti Baltian maat Viron, Latvian ja Liettuan kesäkuussa ja liitti ne itseensä elokuussa 1940.  

Puun ja kuoren välissä  

Suomessa eli syystäkin vahvana tunne, että yksin ja eristyksiin oli jääty. Maa oli välirauhan aikana puun ja kuoren välissä.

Itämeri oli suljettu: Suomen ulkomaankaupan ainoa vapaa väylä maailman valtamerille kulki Petsamon Liinahamarin sataman kautta. Petsamohan oli säilynyt Suomella Moskovan rauhanteossa, mutta sekin oli vaarassa, sillä Neuvostoliitto alkoi osoittaa välirauhan aikana toden teolla kiinnostusta Petsamon nikkelivarantoja kohtaan.  

Puolet budjetista armeijalle

Koska Suomi kuitenkin tahtoi elää, teki se välirauhan aikana parhaansa nostaakseen puolustusvalmiuttaan. Nyt ei puuttunut poliittista tahtoa, kuten ennen talvisotaa. Puolustusmäärärahat vuonna 1940 olivat peräti 45 prosenttia valtion menoista! Siis melkein puolet budjetista meni armeijalle – ja tulosta tuli.  

Armeija sai uutta aseistusta – esimerkiksi lentokoneita, tykkejä, ilma- ja panssaritorjuntavälineistöä – ja sen tositilanteessa perustettavien divisioonien määrää lisättiin yhdeksästä kuuteentoista. Tykistö saatiin lähes määrävahvuiseksi, ja ampumatarvikkeita alkoi olla riittävästi. Divisioonien tulivoima oli kolminkertainen talvisodan divisiooniin verrattuna.

Ennen talvisotaa pääosin taloudellisista syistä kouluttamatta jääneet noin 100 000 nostomiestä kutsuttiin armeijan harmaisiin. Varusmiesajasta tehtiin kaksivuotinen.  

Operaatio Barbarossa  

Kevään 1941 kuluessa Suomen johdolle vähitellen varmistui Saksan poliittisen suunnan muutos. Hitler aikoi purkaa liittolaisuutensa Stalinin kanssa, joten Suomi alkoi kiinnostaa Saksaa kanssasotijana bolševismia vastaan.

Siksi Hitler esti Stalinin aikeet ratkaista Suomen kysymys lopullisesti eli viedä maan valloitus loppuun. Tätä Molotov kävi Berliinissä marraskuussa 1940 Hitleriltä pyytämässä, mutta Hitler sanoi Nein.  

Saksa tarvitsi Suomea tulevassa idän suunnitelmassaan, operaatio Barbarossassa, joten Suomi oli liukumassa suurvaltojen karttapöydällä hitaasti mutta varmasti Saksan etupiiriin. Ja tämähän sopi suomalaisille. 

Paasikiven mietteitä 

Esimerkiksi valtioneuvos J.K. Paasikivi, silloinen Suomen Moskovan-lähettiläs, kirjoitti tasavallan uudelle presidentille Risto Rytille maaliskuussa 1941 seuraavasti:

Meidän tärkein poliittinen tehtävämme on koettaa päästä Saksan siipien suojaan – Saksan ’elintilaan’ yhdessä muiden pohjoismaiden kanssa. Oli mitä mieltä tahansa Saksan nykyisestä järjestelmästä, se on tuhat kertaa parempi kuin kuulua Nliiton alle, mikä olisi meille kuolema.”  

Näin siis Paasikivi, joka sentään suomalaisista poliitikoista ehkä eniten oli valmis ymmärtämään venäläisten vaatimuksia.  

Uhanalaisessa tilanteessa Suomen valtiojohto siis päätti nojautua Saksaan, sillä hukkuva tarttuu vaikka oljenkorteen. Neuvostoliitolle ei ollut Itämeren piirissä muuta vastapainoa kuin Saksa. 

Suomi myönsi Saksalle luvan Pohjois-Norjassa olleiden saksalaisten joukkojen kauttakuljetuksiin Suomen kautta ja sai luvan aseiden ostoon Saksasta. Mitään liittosopimusta ei kuitenkaan solmittu.  

Panttipataljoona

Tässä yhteydessä on erikseen syytä painokkaasti mainita sana panttipataljoona. Meillä on täällä tänään joukossamme kunniavieraana yksi sen veteraaneista, Kosti Cande.  

Pirteä 89-vuotias panttipataljoonan veteraani Kosti Cande kertoo ajasta 70 vuotta sitten, tämän kirjoittaja vieressään.

Panttipataljoona on nimitys, jota käytetään keväällä 1941 Suomesta kootusta vapaaehtoisjoukosta, joka palveli Saksan Waffen-SS-divisioona Wikingissä.

Panttipataljoonassa palveli 1 200 suomalaista, jotka osallistuivat itärintaman taisteluihin mm. Kaukasuksella. Pataljoona osaltaan antoi diplomaattista tukea Suomelle Neuvostoliittoa vastaan – se toimi eräänlaisena reaalivakuutena Suomen ja Saksan liittolaisuudelle.  

Puhdetöitä asemasodan ajalta: puisia veistoksia ja lentokonealumiinista tehty valokuvakehys.

Todettakoon, että Suomessa oli kyllä vilpitöntä ja vahvaa halua puolueettomuuteen Ruotsin tavoin, mutta siihen ei yksinkertaisesti ollut minkäänlaista realistista mahdollisuutta. Suomi yritti välirauhan aikana jopa valtioliittoa Ruotsin kanssa, mutta Saksa ja Neuvostoliitto estivät hankkeen, jonka suunnittelu oli edennyt itse asiassa varsin pitkälle.  

Sotaa ei olisi voitu välttää  

Jatkosodan syntyä on tutkittu paljon. Historiantutkijat ovat olleet varsin samaa mieltä siitä, että jatkosotaa ei olisi voitu välttää itsenäisyyttä menettämättä.

Jos Suomi ei kesällä 1941 olisi liittynyt Saksan rinnalle sotaan Neuvostoliittoa vastaan, olisi Saksan ja Neuvostoliiton välistä sotaa käyty Suomen maaperällä. Sota olisi syttynyt joka tapauksessa, ja Suomi olisi päätynyt suurvaltojen taistelukentäksi. Etenkin siviiliväestön tappiot ja aineelliset tuhot olisivat olleet suuret – vertailukohtaa voi hakea Viron roolista toisessa maailmansodassa.  

Suomen päättäjät yrittivät ohjata valtiolaivaa suurpolitiikan pyörteissä parhaansa mukaan, jotta itsenäisyys säilyisi, ja tarttuivat siksi Saksan ojentamaan käteen.

Saksa ei antanut apuaan sinisten silmiemme tähden, eihän se ollut tehnyt sitä aiemmin jääkäriliikkeen tai vapaussodan aikana, vaan Saksa avusti Suomea omien intressiensä takia, kuten suurvallat aina. Marsalkka Mannerheim ja presidentti Ryti uskoivat, että Saksa voittaa sodan. – Toisin kävi, mutta se on toinen tarina.   

Saksa hyökkää Neuvostoliittoon  

Joka tapauksessa tilanteen kiristyessä Euroopassa yleinen liikekannallepano Suomessa käynnistyi puolustusvoimien ylimääräisten harjoitusten muodossa 18. kesäkuuta 1941. Tapahtui siis samanlainen YH kuin talvisodankin alla.

Jo tätä ennen Suomen sotilasjohto oli käynyt yksityiskohtaisia neuvotteluja sotilaallisesta yhteistyöstä Saksan kanssa, ja saksalaisia joukkoja oli Lapissa hyökkäysvalmiina.  

Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta. Suomi julisti olevansa puolueeton, mutta 25. kesäkuuta Stalinin hermot pettivät: Neuvostoliiton ilmavoimat pommittivat 500 koneella rajusti Suomea. Suomen hallitus ja eduskunta totesivat maan olevan sodassa: Neuvostoliitto oli jälleen kerran aloittanut sotatoimet maatamme vastaan.  

Nyt Suomikin saattoi liittyä sotaan puolustaakseen vapauttaan, kansallista olemassaoloaan ja kuitatakseen talvisodassa kokemansa vääryyden.  

Sodat Stalinin syytä  

Jatkosodan syynä oli Stalinin politiikka, niin kuin se oli ollut talvisodankin syynä. Stalin halusi Suomesta neuvostotasavallan. Suomen johdolle ei itsenäisyyden turvaamiseksi jäänyt välirauhan aikana muuta mahdollisuutta kuin tukeutua Saksaan.

Suomen johtajat eivät olleet sotasyyllisiä, vaan jatkosodan jälkeisessä ns. sotasyyllisyysoikeudenkäynnissä oli kyse voittajan oikeudesta. 

Lottien sota-aikana tekemä suuriarvoinen työ oli näyttelyssä asianmukaisesti esillä.

Lopuksi vielä hieman statistiikkaa. Jatkosodan alussa Suomen puolustusvoimien kokonaisvahvuus oli 475 000 miestä, kun se talvisodassa oli ollut reilu 300 000. Lotat ja ilmavalvontahenkilökunta mukaan luettuna vahvuus jatkosodan alussa oli peräti 630 000 – se on 16 prosenttia väestöstä. Huikea ponnistus kansalta, jonka väkiluku tuolloin oli reilu 3,5 miljoonaa.   

Tämä luku – 16 prosenttia – on toiseen maailmansotaan osallistuneiden kansakuntien joukossa suhteellisesti kaikkein suurimpia. Voi sanoa, että koko kansakunta oli valjastettu sotaponnistelujen taakse. Näistä ponnisteluista teille, hyvät kutsuvieraat, kertoo osaltaan Hannu Lakeen jatkosotanäyttely.  

Kiitos Hannulle ja hänen apulaisilleen sen kokoamisesta. Muistuttakoon näyttely meitä veteraanisukupolven työstä ja taistelusta.

Vanhempi konstaapeli Hannu Lakee oli koonnut Nurmijärvelle jo 19. kerran sotilasperinnenäyttelyn.

2 thoughts on “Suomi tahtoi elää”

  1. Selkeätä puhetta.
    Lähdettiin kesäkuussa 1944 Helsinkiin ; olin 6-v., 3 siskoa ja apulainen. Lumivaaran Ihalasta hevosen vetämissä lantakärryissä Syväoron kautta, Elisenvaaraa välttäen.
    Vielä 6.6. vietettiin pikkusiskon 5-vuotispäiviä Ihalassa.!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *