Verot maksukyvyn mukaan

Elämme parhaillaan aikaa, jolloin puolueet kilvan julkaisevat eduskuntavaaliohjelmiaan. Niistä odotetuin on varmasti Perussuomalaisten ohjelma. Se julkaistaan ensi viikon perjantaina aamupäivällä eduskunnassa, ja iltapäivällä eduskunnan portailla on yleisötilaisuus.

Yksi näiden vaalien keskeisistä asiakysymyksistä on verotus. Perussuomalaisten linja on ollut ja tulee olemaan, että verot on kerättävä maksukyvyn mukaan. Tasaveron suuntaan kulkeminen on epäoikeudenmukaista talouspolitiikkaa.

Lähitulevaisuudessa epäilemättä kokonaisveroastetta joudutaan nostamaan ja veropohjaa laajentamaan julkisen talouden tasapainottamiseksi. Kannatan puolueen peruslinjan mukaisesti varallisuusveron palauttamista ja pääomatuloveron korottamista. Lisäksi valuutta- ja pörssiveron sekä pankki- ja luottolaitosveron kaltaisia uusia valtion tulonhankintamuotoja pitää selvittää.

Arvonlisäveron korottaminen jakaa puolueita. Sen sijaan pääomatuloveron nostosta 28 prosentista 30 prosenttiin vallitsee käsittääkseni varsin suuri yhteisymmärrys. Olemattomalle huomiolle on kuitenkin jäänyt verottomien pääomatulojen saattaminen verotuksen piiriin. Nimittäin kansalaisten pienistäkin pankkitalletuksista menee pääomavero, mutta säätiöiden ja yhdistysten esimerkiksi osingoista ja myyntivoitoista saamat pääomatulot ovat verovapaita.

En suinkaan tarkoita, että kaikki säätiöt ja yhdistykset tulisi saattaa pääomaverotuksen piiriin – nehän ovat pääsääntöisesti pieniä yleishyödyllisiä yhteisöjä – vaan viittaan esimerkiksi huikeaa omaisuusmassaa pyörittävän Svenska litteratursällskapet i Finlandin tapaisiin jättiläisiin, jotka käytännössä vaikuttavat sijoitusrahastoilta ainakin näin maallikon silmin katsottuna.

SLF:n kaltaisten yhdistysten ja säätiöiden verokanta voisi olla huomattavasti yleistä pääomaverokantaa alhaisempi, vaikka puolet siitä, ja silti valtio pystyisi osaltaan paikkaamaan tällä uudella tulolähteellä julkisen talouden kestävyysvajetta.

Olen realisti. Tämä esitys tulee tietenkin edetessään kohtaamaan raivoisaa vastarintaa Kokoomuksen ja etenkin Rkp:n taholta, koska kymmenen suurimman suomalaisen säätiön tai yhdistyksen yhteenlasketusta miljardivarallisuudesta on yli kaksikolmasosaa ruotsinkielistä pääomaa. Silti uskon sen olevan kansalaisten enemmistön mielestä oikeudenmukainen esitys ja selvittämisen arvoinen, sillä verot on asetettava maksukyvyn mukaan.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *