Politiikkaa puolustusuudistukseen

Puolustusvoimissa on suunnitteilla suurin uudistus sitten jatkosodan päättymisen. Pääsyiksi uudistukseen ilmoitetaan koulutettavien määrän supistuminen, puolustusmateriaalin vanheneminen ja taloudelliset realiteetit.

Uudistustyön tuloksena Suomella olisi vuonna 2015 nykyistä kustannustehokkaammat ja suorituskykyisemmät puolustusvoimat. Tämä tarkoittaa puolustusvoimien johdon mielestä huomattavasti nykyistä pienempää sodan ajan vahvuutta, rauhan ajan organisaation keventämistä ja toimintatapojen uusimista.

Puolustusvoimista vakuutetaan, ettei uudistus vaaranna puolustuspolitiikkamme peruspilareita: yleistä asevelvollisuutta, alueellista puolustusta ja sotilaallista liittoutumattomuutta. Tavoitteena on pienempi, mutta paremmin varusteltu armeija.

Puolustusvoimista on viestitetty, että sille tulisi antaa riittävät toimivaltuudet toteuttaa uudistus ilman poliittisia rajoituksia. Kenraalit pelkäävät, että muutoin tuloksena ovat puolustusvoimat, jolla ei ole asianmukaista suorituskykyä. He haluavat tarjota päätöksentekijöille valmiiksi pureskellun mallin.

Valtiontalouden haasteet osuivat huonoon saumaan puolustusvoimauudistuksen kannalta. Hallitusohjelma leikkaa puolustushallinnolta tällä vaalikaudella historiallisen paljon: peräti 200 miljoonaa euroa. Se on yli seitsemän prosenttia tämän hetkisestä puolustusbudjetista.

Lisäksi on huomioitava uudistuksesta aiheutuvat kustannukset ja muut säästöpaineet. Yhteensä on puhuttu jopa 300–400 miljoonan euron säästötarpeesta. Jalkaväkimiinat kieltävän Ottawan sopimuksen ratifiointi on ongelma sekin itsenäiselle ja uskottavalle puolustuskyvylle.

Puolustusvoimia ollaan ajamassa nurkkaan. Armeija pakotetaan säästämään tärkeimmästä tehtävästään: oman maan puolustamisesta.

Hankalassa tilanteessa olisi syytä pikaisesti käynnistää turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selontekotyö parlamentaarisine seurantaryhmineen. Toisin kuin puolustusministeri Stefan Wallin (rkp) on esittänyt, varuskuntia ei tule lakkauttaa ennen selontekoa. Puolustusvoimat tarvitsee poliittista ohjausta. Kansallisen edun takia puolustusvoimauudistus ja selonteko on valmisteltava yhtenäisesti.

Suomessa on pitkä ja vakiintunut poliittinen perinne, että maanpuolustuksen suuntaviivat hyväksytään parlamentaarisessa menettelyssä ja vahvan konsensuksen hengessä. Mukana ovat sekä hallitus- että oppositiopuolueet. Tätä hyvää perinnettä kannattaa jatkaa, sillä geostrategisen sijaintimme ymmärtää jokainen suomalainen.

Poliitikkojen ei pidä luovuttaa kansalta saamaansa valtakirjaa sotilaille. Poliitikkojen tehtävä on määritellä puolustusvoimauudistuksen suunta ja antaa vastaus muun muassa seuraaviin kysymyksiin:

Kuinka suuri osuus miesikäluokasta koulutetaan? Miten suuri ja millä tavalla varustettu on reservi? Mikä on varuskuntien kohtalo? Tingitäänkö tehtävistä vai puolustetaanko koko maata? Mikä osuus rahoituksesta voidaan käyttää materiaalihankintoihin? Korvaako hankinnoissa laatu määrän? Liittoudutaanko vai ylläpidetäänkö kansallista puolustuskykyä? Satsaammeko jatkossa enemmän perinteiseen rauhanturvaamiseen vai sotilaalliseen kriisinhallintaan?

Edessä on isoja päätöksiä ja merkittäviä valintoja. Ensin on kuitenkin laadittava turvallisuuspoliittinen kokonaisanalyysi. Päätökset on tehtävä huolellisen harkinnan jälkeen, ja niillä on oltava kansalaisten tuki. Toimivien, vaikkakin vanhojen rakenteiden purkaminen ei voi eikä saa olla mikään itseisarvo.

Puolustusvoimauudistusta ei ole syytä kiirehtiä. Jos itsenäinen ja uskottava puolustuskyky rapautetaan, ei sitä vaaran uhatessa voida nopeasti palauttaa. Maanpuolustus on pitkäjänteistä työtä.

Tarvittavat muutokset koko kansan armeijaamme on tehtävä siten, että maamme puolustuskyky ja kansalaisten maanpuolustustahto säilyvät tulevaisuudessakin. Näin myös Suomi on omalta osaltaan takaamassa maanosamme vakautta, kun huolehdimme hyvin omasta tontistamme.

Jussi Niinistö

Kirjoittaja on kansanedustaja (ps) ja eduskunnan puolustusvaliokunnan puheenjohtaja.

Kolumni on julkaistu Suomen Kuvalehdessä 39/2011.