Nastarenkaille säännöllinen pitokausi

Monelle autoilijalle ajankohtainen aihe poiki tänään kirjallisen kysymyksen, jossa tiedustelen, aikooko hallitus harkita nastarenkaiden sallitun pitoajan päättymiselle kiinteää päivämäärää pääsiäisen sijaan.

Nimittäin Suomen voimassa olevan lainsäädännön mukaan nastarenkaiden pitokausi alkaa 1. marraskuuta ja päättyy joko 31. maaliskuuta tai viikko toisen pääsiäispäivän jälkeen, riippuen siitä, kumpi näistä päivämääristä on myöhäisempi. Useimpina vuosina takaraja määrittyy pääsiäisen mukaan. Nastarenkaita saa kuitenkin käyttää muunakin aikana, mikäli sää tai keli sitä edellyttää.

Pääsiäisen ajankohta vaihtelee eri vuosina jopa yli kuukaudella. Esimerkiksi vuonna 2008 pääsiäistä vietettiin 23. maaliskuuta, mikä tarkoitti, että nastarenkaiden käyttöaika päättyi huhtikuun alussa. Vuonna 2011 pääsiäinen oli vasta 24. huhtikuuta, eli nastarenkailla sai ajaa vappuun asti.

Tänä vuonna nastarenkaat olisi pitänyt vaihtaa pois 8. huhtikuuta mennessä. Sää on kuitenkin kautta maan ollut verraten talvinen, ja tienpinnat jäisiä vähintään öisin. Tämän vuoksi muun muassa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi ja Autoliitto ovat muistuttaneet, että nastarenkaiden vaihtoa kesärenkaisiin ei vielä kannata kiirehtiä.

Kaikkein arvaamattomimmat ja liukkaimmat keliolosuhteet muodostuvat, kun lämpötilat vaihtelevat nollan molemmin puolin. Tällaisia kelejä on usein juuri keväisin, ja siksi nastarenkaiden vaihtamista kesärenkaisiin ei turvallisuuden nimissä kannata tehdä liian varhain.

Nastarenkaiden sallitun käyttöajan määräytyminen pääsiäisen mukaan aiheuttaa sallittuun pitoaikaan suuria vuosittaisia vaihteluita ja saattaa johtaa siihen, että osa ihmisistä kokee tarvetta vaihtaa nastarenkaat pois liian aikaisin. Tilanteen selkiyttämiseksi tulee harkita, olisiko järkevämpää määrittää nastarenkaiden pitoajan päättymiselle pääsiäisen sijaan kiinteä päivämäärä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *