Historiaamme ei syytä hävetä

Keväällä 1918 Suomessa käytiin vapaussotaa, josta tuli myös sisällis-, kansalais- tai veljessota. Vapaussota on valtio-opillisesti osuvin termi. Se kertoo meille parhaiten tapahtumasarjan historiallisen merkityksen. Jos olisi valittava vain yksi nimi, olisi valinta helppo. Vapaussota varmisti itsenäisyyden lisäksi kansanvallan. Kyse on perusarvoista, joiden varaan Suomea rakennetaan tänäkin päivänä.

Meillä suomalaisilla ei ole mitään syytä häpeillä omaa historiaamme, menneiden polvien taistelua vapauden, itsenäisyyden ja kansanvallan puolesta. Sitä meidän on syytä muistaa ja siitä osaltaan muistuttaa Mannisen taistelun muistomerkki, jonka pystytti joukko eteläpohjalaisia vapaussotureita 80 vuotta sitten.

Ruoveden Mannisen taistelu oli merkittävä: se jäi punaisten viimeiseksi vakavaksi yritykseksi murtaa valkoisten rintama Hämeessä. Onnistuessaan punaiset olisivat sotkeneet valkoisten hyökkäysryhmityksen, mutta kun näin ei käynyt, saattoi valkoisten Tampereen operaatio jatkua suunnitelmien mukaisesti. Aloite siirtyi laillisen hallituksen joukoille, ja vapaussota päättyi voitonparaatiin Helsingissä 16. toukokuuta 1918.

Ote puheenvuorosta Mannisen taistelun muistojuhlassa Ruovedellä 14.6.2014.

J.K. Lisää valokuvia tilaisuudesta löytyy täältä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *