Suomen puolustus on tienhaarassa

Hallitusohjelman ulko- ja turvallisuuspoliittisen osion otsikoksi valittiin “Suomi vahvistaa asemaansa heikentyneessä turvallisuustilanteessa”. Tämä ei ole sattumaa. Heti ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikkaa koskevan luvun alussa todetaan, että “erityisesti Ukrainan kriisin seurauksena Euroopan ja Itämeren alueen turvallisuustilanne on heikentynyt”.

Hallitusohjelmassa kuvattu kehityssuunta on pantu merkille myös muissa Itämeren alueen maissa, ja ne nostavat poikkeuksetta puolustusmenojaan. Esimerkiksi rajanaapurimme Norja, Ruotsi ja Venäjä sekä Baltian maat panostavat valmiuden ja taistelukestävyyden korottamiseen merkittävällä lisärahoituksella.

Hallitusohjelmaan kirjattiin lisämäärärahaa Puolustusvoimien materiaalihankintoihin parlamentaarisen selvitysryhmän esitysten mukaisesti. Se on välttämätöntä, jotta Puolustusvoimat voisi säilyttää materiaalisen toimintakyvyn tämän vuosikymmenen loppuun saakka.

Yleinen mielikuva onkin, että Suomessa panostetaan nyt puolustukseen. Valitettavasti samaan aikaan suunnitellaan leikkauksia, jotka kohdistuisivat Puolustusvoimien toimintaan. Vasemmalla kädellä annetaan ja oikealla otetaan.

Edellinen hallitus leikkasi Puolustusvoimien määrärahoja noin kymmenellä prosentilla samaan aikaan kun Puolustusvoimat toteutti suurimman rakennemuutoksen sitten toisen maailmansodan. Vastaavia leikkauksia ei kohdistettu muualle valtionhallintoon. Uudistuksen jälkeen Puolustusvoimat on nyt mitoitettu toimintakyvyn ja toiminnan kannalta minimitasolle.

Myös Puolustusvoimien rakenteen ja hallinnon osalta on tiivistämisessä ja keventämisessä tultu tien päähän. Seuraava askel olisi paljon pidemmälle menevä muutos, jossa jouduttaisiin vakavasti arvioimaan, kykenemmekö säilyttämään maanpuolustuksen perusvalinnat: yleisen asevelvollisuuden ja koko maan puolustamisen.

Puolustusvoimauudistuksen aikana Puolustusvoimien toiminnan tasoa jouduttiin laskemaan määrärahaleikkausten vuoksi.

Nyt toimintaa on ryhdytty palauttamaan oikealle tasolle muun muassa lisäämällä reserviläisten ja varusmiesten harjoitustoimintaa. Tämä on huomioitu myös hallitusohjelmassa toteamalla, että hallitus varmistaa kertausharjoitusten riittävän määrän. Hallitusohjelmaan on lisäksi kirjattu lupaus siitä, että vapaaehtoisten harjoitusten ja reservin omaehtoisen koulutuksen edellytykset turvataan.

Ensi viikon budjettiriihessä on pöydällä kaikkia hallinnonaloja koskevia toimintamenoleikkauksia. Mikäli Puolustusvoimien toimintamenokehyksiä leikataan, on harjoitustoimintaa pakko supistaa.

Koska Ilmavoimilla ja Merivoimilla on hoidettavanaan välttämättömiä aluevalvontatehtäviä, Maavoimien olisi kannettava päävastuu toiminnan supistamisesta. Leikkauksia ei ole enää mahdollista kohdentaa reserviläisten ja varusmiesten koulutukseen ilman merkittävää vaikutusta puolustuskykyyn. Leikkaukset vaikuttaisivat myös varaosien ja ampumatarvikkeiden määrään.

Puolustusvoimauudistuksen jälkeen käynnistetty toiminnan tason palauttaminen pysähtyisi heti alkumetreille. Käytännössä tämä tarkoittaisi pysyviä muutoksia, joiden vaikutukset tuntuisivat pitkälle seuraavalle vuosikymmenelle. Esimerkiksi valmiuden kehittämiseen ei jäisi resursseja.

Kun edellisellä vaalikaudella päätettiin leikata puolustuksesta, Suomen turvallisuusympäristö oli erilainen. Vallitsevassa tilanteessa sotilaiden on kannettava vastuunsa ja huolehdittava valtakunnan turvallisuudesta. Tämä päätös ei voi olla vain sotilaiden vastuulla. Kyse on periaatteellisesta asiasta: maanpuolustuksemme toimintakyvystä.

Tiedostamme hyvin Suomen julkisen talouden nykyisen tilanteen. Puolustusvoimiin kohdistuvia uusia leikkauksia ei kyseenalaisteta kevein perustein. Kyse on suomalaisen yhteiskunnan ja kansalaisten turvallisuuden kivijalasta.

Jussi Niinistö ja Jarmo Lindberg
Niinistö on puolustusministeri (ps) ja Lindberg Puolustusvoimain komentaja.

Artikkeli on julkaistu Helsingin Sanomien Vieraskynä-palstalla 4.9.2015.