Tuomiojalle asedirektiivistä

Kansanedustaja Erkki Tuomioja kritisoi 20.12.2015 blogissaan niin eduskunnan valiokuntien, puolustushallinnon kuin reserviläisjärjestöjen kantoja EU:n asedirektiiviin. Käytännössä Tuomioja kyseenalaisti Suomen vapaaehtoisen maanpuolustuksen merkityksen. Kirjoituksen useista suoranaisista virheellisyyksistä johtuen katson tarpeelliseksi esittää muutaman kommentin.

Tuomioja esittää, että missään muussa EU-maassa kuin Suomessa ei direktiiviä olisi nähty uhkana kansallisille intresseille. Väite ei pidä paikkaansa. Direktiiviä valmisteltaessa ovat useat maat – kuten Saksa, Iso-Britannia ja Ranska – halunneet mahdollisuuden antaa tietyin syin lupia direktiivin mahdollisesti kieltämiin aseisiin. Direktiiviä valmistellaan parhaillaan Eurooppa-neuvoston yleisten kysymysten työryhmässä, jonka viime kokouksessa lähes kaikki puheenvuoron käyttäneet maat halusivat siihen kansallisia poikkeuksia.

Tuomioja pitää riskinä, että puoliautomaattiase ”päätyy jonain päivänä jonkun supisuomalaisen breivikin käsiin tuhoisin seurauksin”. Tämänkaltainen pohdinta, jossa edes mutkan kautta verrataan reserviläisaseiden vastuullisia käyttäjiä massamurhaaja Breivikiin, on ala-arvoinen.

Tuomiojan mielestä direktiivi ei vaikuta Suomen puolustusjärjestelmään ja hän viittaa blogissaan poliisihallituksen pääesikunnalta pyytämään lausuntoon vuonna 2011. Kyseisessä pääesikunnan lausunnossa todetaan yksiselitteisesti, että reserviläisjärjestöissä harjoitettava ampumaurheilu tukee ampumataidon, taisteluteknisten valmiuksien ja aseenhallinnan ylläpitämistä.

Tuomioja pelkää ”suojeluskuntalaitoksen” uudelleen herättämistä ja siihen liittyvän ” kyseenalaisen kotivarustelun tuomista Suomeen”. Maahamme ei olla tuomassa minkäänlaista uutta kotivarustelua vaan pyrkimys on ainoastaan säilyttää puolustuskyvyllemme tärkeän vapaaehtoisen maanpuolustuksen toimintakyky. Jokaisen reserviläisen asehankintaa edeltää Suomessa nyt ja tulevaisuudessa tarkan lupamenettelyn kautta tapahtuva poliisiviranomaisen harkinta.

Todetessaan, että ”meillä siis ei ole yksityistä toimintaa, joka sellaisenaan tukisi suorituskykyjen muodostusta” Tuomioja unohtaa, että Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen (MPK) järjestämä koulutus on lakiin vapaaehtoisesta maanpuolustuksesta perustuvaa, hallituksen nimittämän neuvottelukunnan ohjaamaa toimintaa, joka konkreettisesti tukee reservin sodan ajan suorituskykyjen kehittämistä ja ylläpitämistä.

MPK:lle suunnitellaan lisäksi huomattavasti nykyistäkin vastuullisempaa roolia paikallisjoukkojen kouluttamisessa. Kyseessä olisi mm. taistelu-, suojaus- ja valvontatehtäviin liittyvä koulutus.

Väittäessään sitoutuneiden vapaaehtoisten määräksi enintään noin 7 000 sekä MPK:n koulutuksen koskevan 47 000 henkilön sijasta 47 000 vuorokautta on Tuomioja jälleen väärässä. MPK järjesti vuonna 2014 koulutusta noin 47 000 osallistujalle yhteensä yli 80 000 koulutusvuorokautta. Tästä määrästä noin 1/3 oli Puolustusvoimien tilaamaa sotilaallista koulutusta, 1/3 sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta ja 1/3 varautumis- ja turvallisuuskoulutusta.

Vaikka arvostus maamme vapaaehtoista maanpuolustustyötä kohtaan olisi kuinka rajallista, soisi entisellä ministerillä sentään faktojen olevan kohdallaan.

10 thoughts on “Tuomiojalle asedirektiivistä”

  1. Mielenkiintoista on Tuomiojan vetoaminen Breivikiin joka ampui sosialidemokraatteja

    Armeija ei liity tähän mitenkään. Ernesto Che Guevara teloitti kaikki Kuuban sosialidemokraatit, ei ollut käynyt armeijaa (vapautettu Argentiinassa) ja on radikaalisosialidemokraattien sankari

    Mm. Tuomiojan ystävättärenä ollut Halonen piti Penan ja Chen kuvaa yksityistilansa seinällä

    Kuubassa ei sosdem-puhdistuksen jälkeen ole siksi enää sosialidemokraattista puoluetta ja sen jäänteitä on USA:ssa

    http://www.encyclopedia.com/doc/1G2-3446400089.html
    Halonen became involved in leftist causes and once counted activist Che Guevara among her heroes

  2. http://Www.tuomioja.org blogissani julkaistun kirjoitukseni pointti ei ollut suinkaan puolustaa direktiiviehdotusta sinänsä, sillä kuten kirjoitin näen sillä varsin vähän yhteyttä tämän kansainvälisen terrorismin torjumiseen Aseturvallisuuden lisäämisen näen kuitenkin edelleen tarpeellisena ja siksi toivoisin, että niin ampumaurheilun harrastajat ja metsästäjät kuin reserviaktiivit itse pohtisivat parempia keinoja tässä tarkoituksessa ja toivoisin tämän pyrkimyksen olevan myös näkyvästi keskustelussa esillä.
    Kirjoitukseni ei muutoinkaan kohdistunut ampumaurheiluun tai metsästykseen saatikka maanpuolustukseen vaan siihen väärään ja mielestäni vaaralliseenkin käsitykseen, että Suomen maanpuolustus perustuisi siihen että ihmisillä on omia aseita kotonaan.
    Ministiri Niinistö haluaa oikaista käyttämiäni lukuja reserviläiskoulutuksesta. On ilmeistä, että blogitekstissäni käyttämäni luvut ovat olleet tuotettujen koulutusvuorokausien osalta vääriä, mitä pahoittelen ja jonka jatkossa korjaan. Näyttää kuitenkin myös ilmeiseltä etteivät maanpuolustuskoulutusyhdistyksen käyttämät luvut nekään kerro luotettavasti sitä, että koulutukseen osallistuneita henkilöitä olisi ollut yhteensä juuri esitetyn luvun mukainen määrä, kun siihen on laskettu useampipäiväisiin koulutustapahtumiin ja useampiin saman koulutustapahtuman eri kursseihin osallistuneet samat henkilöt sekä tapahtumat, jotka eivät sisällä sotilaallisia valmiuksia palvelevaa koulutusta, kuten PLM:n budjettiesityksistä ja tilinpäätöksistä ilmenee.
    Toistan kuitenkin sen, ettei näiden lukujen tulkinta vaikuta kirjoittamani perussanomaan siitä, että maanpuolustus ei Suomessa voi perustua siihen että ihmisillä on omia aseita kotonaan.
    Kotimaisen breiviikin mahdollisuus on syytä ottaa huomioon ja koittaa toimia niin ettei sellainen uhkakuva koskaan toteutuisi, eikä tässä pyrkimyksessä voi olla yhtään mitään mikä antaisi aihetta pitää sitä reserviaseiden vastuulisia käyttäjiä tai ketään muutakaan loukkaavana.

  3. Kiitos, herra puolustusministeri.
    Siinä tuli asiaa.

  4. Kiitos Jussi.

    Hienoa huomata, että edes jollekin on isänmaan asia tärkeä. Jatka hyvää työtäsi. Äänestän Sinua jatkossakin.

    Terveisin
    Res. Ylil.

  5. Niin hyvät herrat. Aselain tiukennuksilla ja ns hullujen toimilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Jos haluan laillisen aseen – vie se viikkoja eri haastattelujen ja paperien täyttelyn takia. Myös useasti soveltuvuustesti, harrastuneisuustodistus ja mahdollisesti lääkärintodistus.
    Tämä on ampumaurheilijan tapa hankkia ase ja tuskin on silloin aikomusta pahaan. Jos kuvannollisesti otetaan se toinen ääripää eli haluaisin tehdä pahaa ja nopeasti vie päivän tai kaksi, kun olen joko virosta tai Suomestakin onnistunut hankkimaan haluamani laittoman ja varmasti tehokkaamman aseen. Eli summa summarum. Aselailla tuskin voidaan vaikuttaa mitenkään asiaan. Tulisi sen sijaan keskittyä laittomien aseiden löytymiseen ja mahdollisten syrjäytyneiden auttamiseen, ettei katkeruuttaan tarvitse purkaa äärimmäisin keinoin.

  6. Entinen ministeri Tuomioja on syvästi katkera, kaikista tappioistaan poliittisilla kentillä. Ne kostaakseen hän hyökkää laillista harrastusta vastaan. Faktat eivät ole hallussa, kuten eivät koskaan kiihkoilijoilla. Tuomioja on tukenut epäsuorasti ja vaatinut kansainvälistä tukea sellaisia terrorijärjestöjä kohtaan, kuten Hamas ja Fatah, vastustanut Suomen virkavaltaa ja tuomittu. Vain Kekkosen armollisuus jätti Tuomiojan vaille hänen ansaitsemiaan kovia rangaistuksia.

    Kun häviää toistakymmentä kertaa (?) puolueensa puheenjohtajavaalissa, niin katkeroittaahan sellainen ihmisen. En minä tuomitse siksi häntä. Mutta mitä hän mahtaisi pitää siitä, että muut kansalaiset ryhtyisivät ajamaan mm. sosialidemokratian täyskieltoa, koska se tunnetusti on hyvin haitallinen harrastus sekä harrastajalle itselleen, että yhteiskunnalle?

    Perustuslaki määrittelee yhdistymisen vapauden, eikä siihen yksi entinen ministeri Tuomioja voi paljon mitään inttää vastaan. Tai toki voi, mutta sellaiset voi jättää täysin omaan arvoonsa.

    DDR luhistui, Neuvostoliitto luhistui ja monen monta muutakin täydellisen asekiellon ja sosialismin mallimaata on mennyt ympäri. Sen sijaan yksilönvapauden, harrastamisen vapauden ja ampumaharrastuksen sallivat yhteiskunnat ovat pystyneet kehittymään ilman ongelmia. Kun ihmisellä on ideologinen ongelma, ei häntä voi enää auttaa puhumalla järkeä. Surullista, mutta totta.

  7. Puuttumatta muutoin Sami Mäkelän mielipiteisiin, tyylilajiin tai kaikkiin asiavirheisiinkään oikaisen vain hänen väärän tietonsa: allekirjoittanutta ei ole koskaan tuomittu virkavallan vastustamisesta eikä armahdettu Kekkosen tai kenenkään muun toimesta. Shaahi-mielenosoituksesta nostettu syyte hylättiin raastuvanoikeudesta ja yllyttämisoikeudenkäynnissä raastuvanoikeuden tuomio kumottiin kokonaan hovioikeudessa.
    Jos olen Mäkelän mielestä tukenut sellaista terroriristijärjestöä kuten Fatah niin olen ollut varmaan hyvässä seurassa kun vaalien jälkeen Fatahin johtamaa Palestiinan hallintoa tukeneet mm Euroopan Unioni, Yhdysvallat ja Israelkin, joka tosin ei ole noudattanut kaikkia Palestiinalaishallinnon kanssa tekemiään sopimuksia. Ja valheellisen puheen terrorismin tukemisesta voisi muutoinkin lopettaa, kun Mäkelällä ei ole osoittaa ainuttakaan tapausta jossa olisin osoittanut pienintäkään hyväksyntää yhdellekään terroriteolle, oli siihen syyllistynyt kuka tahansa.

  8. Hyvä Erkki Tuomioja,

    kovin helposti on löydettävissä useita artikkeleita (mm. Suomen Kuvalehti (34/2001), jossa – kuten edellä totesin, epäsuorasti tuette – ilmaisette asioita sangen yksiselitteisesti:

    ”Minua kauhistuttaa, että Israelin linjana on nujertaa, nöyryyttää, alistaa ja köyhdyttää palestiinalaiset. Mitä muuta siitä voi syntyä kuin loputonta vihaa?”

    Jos tuo ei ole epäsuora tuki palestiinalaisten terrorismille, niin emme katso asioita lainkaan samalla tavalla. Näin toki oletankin. Te olette aina ensimmäisenä syyttämässä Israelia, joka kuitenkin on sivistysvaltio, eikä sen hallinto tue suoria terrori-iskuja, kuten taas palestiinalaisten hallinto tekee. Israelin puolustusvoimat reagoivat terroristien tekoihin, eivät tee aloitteita. Israelilaiset myös hoitavat haavoittuneita arabeja, mutta vastavuoroisuutta ei tässäkään asiassa näy.

    Suljette silmänne täysin, kun kyse on Israelin tekemistä hyvistä teoista ja samalla ymmärrätte arabien vihan. Minusta tämä on erittäin yksipuolinen näkemys asiasta.

    Kiitos täsmennyksestä liittyen kahteen oikeusasiaanne. Totesin, että teidät on tuomittu (väitteeni oli täysin oikein), mutta täsmensitte, että ylemmässä oikeusasteessa vapautettu.

    Mitä tulee mm. EU:n antamalle tuelle, niin kyse on politiikasta. Ja siinä tehdään jatkuvasti vakavia virheitä. Aikanaan myös ulkoministeriö on (teidän johtaessanne ministeriötä) jakanut hyvin löyhin perustein erilaisia projektirahoituksia mm. Keski-Amerikkaan. Jälkikäteen julkisuuteen tulleiden seikkojen myötä monta projektia on lakkautettu, koska raha tai tuki valui täysin vääriin kohteisiin ja käsiin. Älkää toki nähkö maailmaa vain mustana tai valkoisena, tai politiikkaa vastaavalla tavalla.

    Myöskään laillisia ja maanpuolustustakin tukevia harrastuksia ei tulisi nähdä yksisilmäisesti pahana. Itänaapurimme historiasta löytyy useita aikakausia, jolloin aseeton kansa joutui täydellisen hirmuvallan alistamaksi. Yhdysvalloissa näin ei ole tapahtunut, sen koko historiansa aikana. Kun kansa pystyy tarvittaessa puolustautumaan, se on kuin vakuutus konsanaan – estää myös diktatuurien kehittymisen; sisältä tai ulkoa toteutettuna. Tyranneja voi nousta myös demokraattisin menetelmin johtoon. Tätäkään tuskin voinette kieltää.

    Ymmärtäisin paljon paremmin teidän myötäilyänne EU:n asedirektiiviehdotusta kohtaan, jos teillä olisi henkilökohtaista kokemusta, osaamista ja harrastustaustaa (aseharrastuksesta). Mutta kun teillä ei ole. En minäkään ryhdy vakavissani neuvomaan muita heidän harrastuksien kohdalla, jos olen täysin tietämätön ja kokematon sillä alueella.

    Annika Lapintie toimi reilu kymmenen vuotta sitten vastaavalla tavalla, mitä te nyt. Lapintie on jo rauhoittunut, kenties ymmärtänyt, että vain aito asiantuntemus otetaan vakavasti.

  9. Loistava luonnehdinta Erkki Tuomiojan agendasta ja sen taustoista…

    Iso kiitos Sami Mäkelälle ososittamastaan kanslaisrohkeudesta vääryyttä vastaan!

    Kiitos puolustusministeri Jussi Niinistölle

  10. Erkki ja kaltaisensa käyttävät tätä logiikkaa:

    1.Emme saa syyllistää kaikkia pakolaisia muutaman rikollisen yksilön tekojen takia.
    2. Meidän täytyy syyllistää kaikki aseharrastajat muutaman rikollisen yksilön tekojen takia.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *